lauantai 26. marraskuuta 2011

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Pvm: 20.11.2011
Arvosana: 8½

Kaksi vuotta sitten luin Tuulen varjon pahaksi sisarpuoleksi tituleeratun Enkelipelin. Se jäi jostain syystä varsin vahvasti mieleeni ja halusin tutustua myös tähän Enkelipeliä edeltäneeseen, kehuttuun teokseen. Kirja sopikin hyvin tähän pimeän syksyn tunnelmaan ja oli mukaansatempaavaa luetavaa. Enkelipelin karmivat tunnelmat mielessäni odotin koko ajan pahinta ja jännitin päähenkilöiden puolesta, mutta tämä kirja päästi niin kirjan henkilöt kuin lukijansakin hieman helpommalla.

Kirja sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Barcelonaan. Päähenkilö on Daniel Sempere, joka pääsee isänsä kanssa käymään Unohdettujen kirjojen hautausmaalla. Sieltä Daniel saa valita minkä tahansa kirjan ikinä tahtookin, vai valitseeko kirja sittenkin lukijansa. Daniel ja Julián Caraxin Tuulen varjo kohtaavat tuolla lukuisten unohdettujen ja sinne pelastettujen kirjojen labyrintissa. Kirja lumoaa nuoren Danielin ja hän tahtoo selvittää Julián Caraxin tarinan, kuka tämä oli ja mitä hänelle tapahtui. Etsiessään tiedon murusia Juliánista tämän mystisen kirjailijan elämäntapahtumat tuntuvat toistuvan pelottavan samankaltaisina Danielin omassa elämässä. Lisäksi Daniel tuntuu sohaisevan erikoisen ystävänsä ja isänsä kirjakauppaan kadulta pestatun Fermín Romero de Torresin kanssa johonkin sellaiseen, joka olisi ollut parempi jättää rauhaan.

Usvainen ja salaperäinen, alkuun rauhallinen ja lopussa hengästyttävä, sitä oli Tuulen varjo. Alku ei temmannut mukaansa, tunnelma jäi jotenkin etäiseksi seurattaessa nuoren pojan toivotonta rakkautta saavuttamattomaan Claraan. Mutta kun Daniel alkoi päästä Julián Caraxin tarinan jäljille, tunnelma tiivistyi ja lukija tempautui täysin tarinan vietäväksi. Jännitystä kevensi tietty kiva huumori, jonka Fermínin hahmo toi mukanaan. Mielipuolinen komissaario Fumero sen sijaan nostatti niskakarvat pystyyn ja toi tarinaan sen todellisen pahiksen. Tarinassa oli hienoa se, miten se kietoi tarinan nykyhetken ja menneisyyden toisiinsa. Vanhat kaverukset, mitä heille oli tapahtunut ja miten se näkyi heidän nykyisyydessään. Ja nuo jo Enkelipelistä mieleenjääneet kaupunkikuvaukset vahvistivat yhä vain sitä tunnetta, että tuohon kaupunkiin pitää joskus päästä ihan oikeasti tutustumaan. Varo siis Barcelona, tulen kovin odotuksin ;)