C.J. Sansom: Musta tuli

Arvosana: 9 ½
Päivämäärä: 22.6.2012

Pidin kovasti Sansomin romaanista Luostarin varjot ja kun huomasin, että kyttyräselkäinen asianajana Matthew Shardlake jatkaa mysteerien selvittelyä tässä uudessa romaanissa, halusin saada sen oitis luettavakseni. Ja täytyy sanoa, että viihdyin Shardlaken matkassa taas vallan mainiosti.

1540-luvun Lontoossa käydään edelleen armotonta asemasotaa paavinuskoisten ja reformisten välillä. Shardlake on saanut vakavan kolauksen sinisilmäiselle reformin uskolleen ja on nyt jokseenkin välinpitämättömässä tai hieman jopa kyynisessä tilassa uskonasioiden suhteen. Mutta Shardlake ei pääse välttymään tältä asemasodalta kuningas Henrik VIII ollessa tyytymätön avioliittoonsa ja halutessa uuden vaimon. Reformismin uudistusten toimeenpanija, Thomas Cromwell, on pahassa pulassa yrittäessään pitää kuninkaan tyytyväisenä taatakseen oman asemansa säilymisen. Cromwellilla on taas käyttöä luotettavalle ja älykkäälle asianajajalle ja hän pestaa Shardlaken palvelukseensa selvittämään kadonneen kreikkalaisen tulen arvoitusta. Mustan tulen, jonka tuhovoiman tulisi häikäistä kuningas ja pitää Cromwell suosiossa. Matthew saa apurikseen Jack Barakin, jonka kanssa hänellä on 14 päivää aikaa selvittää mustan tulen arvoitus.

Cromwellin toimeksiantoa toteuttaessaan Matthew yrittää myös selvittää vanhan tuttavansa sukulaistytön, Elizabethin, murhasyytettä. Tämä toinen, hyvin omituinen ja mutkikas tapaus rikastuttaa tarinaa ja tuo siihen lisäsäikeen, joka on hyvin mielenkiintoinen. Se ei sinällään liity millään tavalla mustaan tulee, mutta se tuo sekä Shardlakesta että Barakista esille sellaisia puolia, jotka syventävät ja rikastuttavat näitä mainioita henkilöhahmoja.

Tarina on hyvä ja mielenkiintoinen. Kerronta on eläväistä ja se luo hyvin uskottavan ajankuvan. Aika on raaka ja verinen, sitä ei peitellä, mutta julmuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta ei kauhistella vaan ne lähinnä todetaan. Luostarin varjoissa pidin tarinan monitahoisuudesta. Myöskään tässä ei sorruta yksinkertaisuuksiin, mikään ei ole niin mustavalkoista kuin aluksi voisi ajatella. Erityisesti pidin loppuratkaisusta, joka ei tarjoa selkeää eikä helppoa ratkaisua kummallekaan osapuolelle.

Anna Godbersen: Hehkua

Pvm: 5.6.2012
Arvosana: 9

Tarina 1900-luvun taitteen Manhattanin seurapiireistä saa päätöksensä tässä sarjan neljännessä osassa Hehkua. Räväkkä Diana Holland on lähtenyt maailmalle etsimään sotilaaksi värväytynyttä rakastaan, Henry Schoonmakeria. Elizabeth Cairns, ent. Keller, os. Holland, sen sijaan yrittää sopeutua kulissiavioliittoonsa perhetuttava Snowden kanssa alati kasvavan mahansa kanssa. Penelope Schoonmaker taas pyrkii säväyttämään seurapiirejä valeraskautensa valekeskenmenon aiheuttaman pakollisen hiljaiselon jälkeen ja löytääkin pian tiensä Manhattanilla vierailevan Baijerin prinssin käsivarsille. Seurapiireihin nyt vakityisesti kuuluva Carolina Broad taas odottaa sydän pamppaillen rakastaan Leland Bouchardia ja haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta.

Tarina tempaa taas helposti ja vaivattomasti mukaansa ja sen seurassa viihtyy todella hyvin. Ihan kuin edelliset osat olisi lukenut edellisenä päivänä, niin luontevasti Manhattanin seurapiirikuningattarien elämään pääsee taas mukaan. Kuten jo edellisessä osassa Diana on ehdottomasti suosikkihahmoni. Harvinaisen rohkea ja itsenäinen nuori nainen. Ja jos aiemmin harmittelin henkilöiden käsittämättömän huonoa tuuria ja kokemia vääryyksiä, niin viimeinen osa tuo onneksi vähän valoa pimeyteen. Jopa Penelope saa vihdoin jotain takaisin kaikesta siitä myrkystä, jota hän on ympärilleen kylvänyt. Juonessa oli mukavasti jännitystä ja vauhtia ja sen vietäväksi oli helppo ja mukava heittäytyä. Hyvä päätös hyvälle sarjalle.