tiistai 3. marraskuuta 2009

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Pvm: 25.10.2009
Arvosana: 8

Erikoinen. Niin kuvaisin tätä kirjaa. Alkuun esitellään henkilöitä, heidän elämäänsä ja historiaansa. Päähenkilö David Martínin elämän alku on ollut varsin traaginen, mutta valoa alkaa näkyä, kun hänen suuri haaveensa, päästä kirjoittamaan ja saada tekstit julkaistuiksi, alkaa toteutua. Ensin lehdessä, sitten peitenimellä kiskurikustantajalle. Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli pyytää Davidia useaan otteeseen ottamaan vastaan tilaustyön, josta lupaa Davidille rahaa ja kuolemattomuutta, kirjaimellisesti. Onko tuo synkkä ja salaperäinen kustantaja paholainen vai enkeli, sitä miettii niin David kuin lukijakin tarinan edetessä. Epätoivoissaan David hyväksyy tarjouksen ja sukeltaa syvälle mitä oudoimpiin ja synkempiin tapahtumiin.

Tarinaan liittyy myös onneton rakkaustarina sekä Davidin tukipilari kirjakauppias Sempre. Unohdettujen kirjojen hautausmaa on mukana, mutta sen ihmeellisyys ei aukea ollenkaan niin kuin markkinoinnin perusteella odotin. Unohdettujen kirjojen hautausmaa liittyy Zafón edelliseen teokseen, Tuulen varjo, jota siis en ole lukenut. Ehkä tämän takia tämä hautausmaa ei minulle auennut niin erityisen ihmeellisenä kuin olisin odottanut. Niin ja olennaisena osana kirjassa on lopun myös varsin dekkarimainen petos, jota leimaa äärimmäinen hulluus. Mikä rooli tässä on erikoisella kustantajalla, jää vaan arvailujen varaan.

Jälkeenpäin jäi sekava ja pirstaleinen olo. Alku oli hyvin erilainen tyyliltään kuin loppu, kirjaan oli jotenkin ahdettu tyyliltään kaikkea ja sitä on todella vaikea luokitella ja "genrettää". Odotin ihan jotain muuta ("lumoava kirjallinen mysteeri" lukee takakannessa), kun mitä se loppujen lopuksi oli ("paha sisarpuoli" jo raottaa jotain). Puolen välin jälkeen oli kuitenkin luettava vauhdilla loppuun, sillä pitihän se saada tietää, mihin tämä hulluus johtaa ja mihin päättyy. Oliko se hyvä? Oli se ihan hyvä, mutta erikoinen.

torstai 17. syyskuuta 2009

Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat

Pvm: 16.9.2009
Arvosana: 6

Becky Bloomwood, nuori kakkosluokan taloustoimittaja kakkosluokan talouslehdessä, shoppailee ilokseen, hukuttaakseen huolensa ja surunsa ja ihan vaan muuten vaan. Jo kirjan alussa Becky saa karhukirjeitä luottoyhtiöiltä ja pankilta. Becky elää reilusti yli varojensa, mutta tahti vaan kiihtyy ja tilanne kriisiytyy pahemman kerran, niin raha-asioiden, työelämän kuin ihmissuhteidenkin osalta. Irtiotto, loistava oivallus, mahtava onnistuminen ja ihana mies: elokuvamainen loppu.

Viimeiset 40 sivua oli ihan ok luettavaa, joskin hyvin, hyvin ennalta-arvattavaa ja kliseistä, mutta tähän genreen kyllä sopivaa. Kaikki muu oli lähinnä ärsyttävää ja itseään toistavaa. Päähenkilö Becky oli ihan käsittämätön hörhö, ei juurikaan edes hauska, lähinnä säälittävä, ärsyttävä, valehteleva pintaliitäjä. Ei kyllä edes kevyenä lomalukemisena ollut makuuni. Mutta tulipahan luettua tämäkin.

torstai 10. syyskuuta 2009

Joanne Harris: Sarkaa ja samettia

Pvm: 5.8.2009
Arvosana: 8

Useamman kerran kirjaa lukiessani totesin itsekseni ja muillekin, että onpa outo/ erikoinen kirja. Ennemmin olisin luullut lukevani esim. Umberto Ecoa kuin Joanne Harrisia, mutta loppu oli juuri niin hyvä kuin olen Harrisilta oppinut odottamaankin, esim. Herrasmiehiä ja huijareita perusteella. Ja kyllä ne loitsut, "hus hus, pois", oli ihan tuttua Harrisia :)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pyhän Meren Marian luostariin, jonka elämää uusi lapsiabbedissa Isabella rippi-isänsä isä Colombinin kanssa sekoittaa. Kirjan varsinainen päähenkilö on Juliette, entinen teatteriseurueen näyttelijä ja trapetsitaiteilija, nykyinen sisar Auguste. Juliette on löytänyt lapsen saatuaan luostarista turvapaikan, jossa on saanut elää rauhallista elämää yrttituntemustaan hyödyntäen. Suurin osa tarinasta kerrotaan hänen äänellään. Toisena päähenkilönä on Guy LeMerle, näyttelijä ja huijari, joka on valmistellut suurta kostonäytelmää isä Colombinin roolissa ja joka saa äänensä myös tarinan kertojana. Isä Colombin laittaa Isabellan kanssa löyhän kurin luostarin Herran nuhteseen ja ajaa sisaret, ja etenkin Julietten, ahtaalle. Juliettelta ja LeMerleltä kun löytyy yhteinen menneisyys...

Harrisin kerronnassa pidän siitä, että henkilöt ovat monitahoisia ja varsin inhimillisiä. Ei ole yksiselitteisesti hyvien ja pahojen kategorioita, vaan on paljon harmaan eri sävyjä. Siksi ei oikein voi asettua jonkun puolelle ja joitain vastaan, niin kuin monissa tarinoissa, sillä ei oikein tiedä, mitä henkilöistä ja heidän teoistaan aina ajattelisi. Kirja oli aivan erilainen, mitä odotin ja välillä ehkä vähän tökki, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvä. Loppu oli taas mielenkiintoinen.

Lauren Weisberger: VIP-ihmisiä

Pvm: 27.7.2009
Arvosana: 8

Taasen kevyttä kesälukemista ja siihen tarkoitukseen palveli oikein hyvin. Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjoittajan toinen romaani, joka juonensa ja aihepiirinsä puolesta on hyvin samankaltainen kuin esikoisromaani. Kirja kertoo nuoren Bette Robinsonin tarinan. Bette kyllästyy työhönsä suuressa investointipankissa ja saa seurapiirit tuntevan kolmunisti-setänsä kautta työn viihdemaailman PR-toimistossa. Betten uuteen työnkuvaan kuuluu järjestää mahtipontisia ja ennenkaikkea näkyviä kutsuja ja juhlia ja samalla tutustua kaikkiin tutustumisen arvoisiin ihmisiin. Bette saa maistiaisen elämästä, jossa on ihan sama mitä tehdään, kunhan se saadaan näyttämään hyvältä ja kunhan se palvelee työnantajan tarkoitusperiä. Yksityis- ja julkinen työelämä kietoutuvat yhteen ja Betten läheiset ovat ihmeisään. Lopulta Bette kuitenkin joutuu valitsemaan, mitä hän oikeasti haluaa ja loppu on, tottakai, onnellinen.

Mukavaa luettavaa, mut toistaa siis aikalailla Paholainen pukeutuu Pradaa -kirjan juonirakenetta. Hyvin ja elävästi kuitenkin kirjotettu ja ihmisten välisiä sanailuja ja tapahtumakuvauksia on viihdyttävää lukea.

Stephenie Meyer: Eclipse

Pvm: 25.7.2009
Arvosana: 8½

Twilight Saga, Book 3. Edellisessä osassa Bella, Edward ja Alice selvisivät Italiasta hengissä takaisin ja Bella ja Edward palasivat yhteen. Bellan ja Jacobin suhde hajosi kuitenkin palasiksi ja tämä varjostaa ikävästi Bellan elämää. Sarjan kolmannessa osassa tämä kolmiodraama onkin suuressa osassa: Jacobin palava rakkaus Bellaan, Edwardin elämää suurempi rakkaus Bellaa kohtaan ja Bellan taistelu syvien tunteiden ristiaallokossa. Forksin ihmisiä ja etenkin Bellaa ja Cullenin vampyyriperhettä uhkaa myös ulkoinen vaara: haavojaan nuolemaan jäänyt Victoria kokoaa noviisivampyyriarmeijaa päämääränään verinen kosto. Tämä saa eriskummallisella tavalla veriviholliset liittoutumaan: reservaatin ihmissudet ja Cullenin vampyyriperhe haluavat molemmat suojella Bellaa ja valmistautuvat yhdessä kohtaamaan vihollisen. Tämä sota-asetelma ja sen pitkällinen rakentaminen ja suunnittelu on kyllä aika tylsää ja jotenkin kliseistä. Mutta itse tarinan huipennus on nautittavaa luettavaa, tosin Bellan martyyriasenne todella nyt ärsyttää ja mietityttää, mitä kirjailija tällä oikein hakee. Bellan ja Edwardin suhteen hienovaraisuus ja sivellisyys heijastaa kohderyhmää, itse jo haluaisi viedä suhteen pidemmälle eikä jatkaa tätä platonista esileikkiä ;) Ehkä jo seuraavassa osassa...

Stephenie Meyer: New Moon

Pvm: 22.4.2009
Arvosana: 9½

Twilight Saga, Book 2. Bellan ja Edwardin suhde syvenee ja pari kietoutuu yhä tiiviimmin henkisesti yhteen. Pieni veripisara muuttaa kuitenkin kaiken ja Bellan elämä pirstoutuu. Käänne Bellan ja Edwardin suhteessa tuli ainakin tälle lukijalle yllätyksenä, mutta sen myötä Jacob Blackin mukaantulo yhdeksi päähenkilöistä, Bellan pelastajaksi ja tukijaksi, oli hyvä asia ja toi tarinaan uusia tasoja. Toisaalta Jacobin salaisuus, joka tarinan edetessä paljastuu, oli jo niin ennalta-arvattava. Jacob on ihmissusi ja näin siis vampyyri-Edwardin ja tämän perheen luonnollinen verivihollinen. Bella rypee itsesäälissä ja omaa huonon itsetunnon jo lähtökohtaisesti, mutta hieman liikaa tuota Bellan itsensä mitätöintiä ja vähättelyä painotettiin. Etenkin kirjan luettua se jotenkin jäi tympeenä ja tarpeettoman oloisena teemana kaikumaan. Meyerin ihmissuhteiden kuvaukset ovat herkkiä, nuorille kirjoitettuja. Itse tarina on kuitenkin niin mielenkiintoinen ja aihepiiri niin kiehtova, että kirja on vaan ahmittava yötä myöten. Tämä Twilightin maailma todella herää eloon. Ja kuten aluksi jo uumoilinkin, niin alkuperäiskielellä lukeminen tässä tapauksessa kannattaa.

Joanne Harris: The Lollipop Shoes

Pvm: 17.4.2009
Arvosana: 8½

Pariisin Montmartressa Yanne pitää pientä suklaapuotia ja elelee rauhallista ja huomaamatonta elämää lastensa Rosetten ja Annien kanssa. Kaikki muuttuu, kun heidän elämäänsä pelmahtaa värikäs Zozie de l'Alba. Alkaa mystinen, kiero, ystävyydeksi verhottu peli, jossa on panoksena elämä.

The Lollipop Shoes jatkaa kirjan Chocolat tarinaa. Elokuvan Pieni suklaapuoti olen nähny joskus aikoja sitten, kirjaa en ole lukenut. Ihan kaikki ei siis aina oikein auennut, vaikka tämä onkin ns. itsenäinen osa. Kirjassa on useita eri henkilöitä kertojina, pääasiassa kameleontti Zozie, suklaapuodin pitäjä Yanne (Vianne) sekä Yannen tyttö Anie (Anouk). Tämä kertojien ja näkökulmien vaihtelu tuo mielenkiintosen vivahteen tarinaan. Zoziesta ei oikein osaa päättää,mitä hänestä ajattelisi: onko hän oikeesti hyvä haltija vai paha noita-akka. Mitään erityistä mysteeriä kirjan tarinaan ei liity. Mukana on suussasulavaa suklaata, rakkautta ja oman elämän suunnan hakemista. Tarina etenee omalla painollaan ja loppuu tietyllä tapaa pehmeästi omaan huipennukseensa. Hyvä kirja, mukavaa luettavaa, muttei mikään superhuippu kuitenkaan.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Stephenie Meyer: Houkutus

Pvm: 15.4.2009
Arvosana: 9-

Mielenkiinnosta ostin kirjan matkalukemiseksi. Oli kiinnostanut jo jonkun aikaa, kun siitä oli niin paljon kuullut. Lentokentältä löytyi vain suomenkielinen versio. Vähän sama kuin Harry Pottereissa, kirja on hyvä ja pitää otteessaan, mutta huomaa kyllä, että se on ennemminkin nuorille kirjoitettu ja olis varmaan parempi alkuperäiskielellä.

Tarina tavallisesta lukiolaistytöstä ja vampyyreista on kyllä kiehtova ja kirjoitettu niin elävästi, että se pitää otteessaan loppuu asti. Isabella (Bella) Swan muuttaa isänsä luo harmaaseen pikkukaupunkiin ja tutustuu uudessa lukiossaan mystiseen ja yliluonnollisen kauniiseen Edwardiin. Parin välillä on erityistä sähköä eikä se suinkaan vähene Bellan saatua selville Edwardin ja tämän perheen salaisuuden. Bella ja Edward rakastuvat, mutta suhde on yhtä tasapainottelua himon ja itsehillinnän välillä. Edessä on vaaroja ja seikkailua ja kirjan loputtua jää vaan innolla odottamaan ja spekuloimaan, tuleeko tästä Bellasta vielä joskus vampyyri. Ja miten tämän päähenkilöparin, Bellan ja Edwardin, suhteen tulee käymään.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Robin Hobb: Fool's Fate

Pvm: 11.12.2008
Arvosana: 10+

The tawny man, book 3. Hobbin luoma maailma herää eloon heti ensi sanoista ja pitää tiiviisti otteessaan, vaikka lukemisessa taukoja tuleekin. Aluksi kirjaa ja etenkin tarinaa ahmii, mutta yli puolen välin päästyä iskee haikeus: tämä ihana tarina ja maailma kulkee vääjäämättä kohti loppuaan eikä siitä haluaisi millään luopua.

Prinssin seurue lähtee matkalleen tappamaan lohikäärmettä. Tuo matka huipentuu tapahtumiin, joilla on monelle ihmiselle odottamattomat seuraukset. Surullisinta tottakai Burrichin sankarillinen kuolema. Narrin ennustus näyttää kääntyvän toteen mitä raaimmalla tavalla ( ja tätä lukiessa ja siihen eläytyessä meinasin pyörtyä), mutta erinäisten tapahtumien jälkeen Changer (miten se ikinä suomekielisessä painoksessa onkaan käännetty) päättää puuttua tapahtumien kulkuun ja muuttaa niiden suuntaa. Loppu sujuu kutakuinkin niinkuin pitikin, vaikka Fitzistä olisi kyllä pitänyt tulla julkisesti arvostettu ja huomioitu kaiken sen työn ja etenkin tuskan jälkeen. Kyllä se piti pari kyyneltä tirauttaa tarinan lopussa.

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro1, Mma Ramotswe tutkii

Pvm: 29.7.2008
Arvosana: 7

Kevyttä kesälukemista, ehkä vähän liiankin kevyttä ja hepposta omaan makuun. Kertoo botswanalaisesta naisesta, joka perustaa maan ensimmäisen naisten etsivätoimiston.Juoni koostui lyhyistä Mma Ramotswen tutkimista tapauksista ja häneen itseensä liittyvistä elämäntapahtumista. Tapauskuvaukset olivat lyhyitä ja ne ratkesivat helposti eivätkä siksi oikein herättäneet suurta mielenkiintoa. Afrikkaan ja sen kulttuuriin sijoittuva kirja sen sijaan oli aika piristävää ja uutta. Mutta ei sytyttänyt niin paljoa, että heti lähtisin seuraavaa osaa ihan heti lukemaan.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

Pvm: 17.7.2008
Arvosana: 10

Kirja, joka pitää otteessaan ja tarina, jota ei saa mielestään. Aivan mahtava! Kertoo vanhasta arvostetusta kirjailijasta, Vida Winteristä, jonka menneisyydestä kukaan ei tiedä mitään, ainakaan totuutta. Yllättäen hän pyytää nuoren, vanhojen kirjojen ystävän, Margaretin kirjoittamaan elämänkertansa. Vida Winterin tarina on mykistävä ja salamyhkäinen ja Margaret on täysin sen pauloissa selvittäen sen osia pala palalta. Tarinan rakenne on perinteinen ja etenee loogisesti eteenpäin ja tästä pidin, se sopi tähän. Millään muotoa ei kuitenkaan tylsä, sillä juoni on täynnä yllätyksiä ja mystiikkaa. Ihmistä ei myöskään ihannoida, vaan ihmisluonnon kaikki puolet tuodaan kaikessa raakuudessaan esiin.

Katja Kallio: Karilla

Pvm: 9.7.2008
Arvosana: 7

Kirja kertoo tarinaa kolmesta sisaruksesta ja veljestä, jotka eivät ole ennen olleet tietoisia toisistaan, mutta jotka yhteisen isän kuoltua tapaavat toisensa. Pääasiassa seurataan tarinaa vanhimman Katariinan näkökulmasta, mutta tarinaa kertovat myös muut sisarukset, Olli, hotellin pitäjä ja parin tytön äidit.

Outo kirja mielestäni, ei mitään erityisen hilpeää luettavaa. Vanhimman Katariinan käytös, tunteet ja ajatukset olivat välillä tosi outoja, mutta tosielämässä olisivat varmaan kuvatunlaisia olleetkin. Jokatapauksessa ei oikein sytyttänyt.

Ursula K. LeGuin: Sanan mahti

Pvm: 15.6.2008
Arvosana: 8

Sanan mahti jatkaa tavallaan Näkemisen lahjan -tarinaa. Tarina kertoo kansasta ja kaupungista, jotka on alistettu valloittajien toimesta. Valloittajien, joille kirjat ovat demoneja. Kirjoja on kuitenkin säilynyt piilossa Oraakkelin talossa, jossa vanha väylävouti opettaa nuoren Memerin lukemaan. Memeristä tulee lopulta lukija, jonka kautta Oraakkeli puhuu. Rauha saadaan sovittua ja Memer suunnittelee lähtevänsä Gryn, Orrecin ja leijonan mukana kiertämään vieraita maita ja oppimaan uutta.

Saa nähdä, mitä jatkossa käy, jatkoa kun selkeästi on tulossa. Kirja oli nyt kuitenkin jotenkin köykäinen ja ehkä ennemminkin ns. nuorten kirja. Lukijasta on tulut vanha ja vaativa...

J.K.Rowling: Harry Potter and Deathly Hallows

Pvm: 6.2.2008
Arvosana: 10

Viimeinen Harry Potter, mitäpä siitä sanoisi. Hyvä, yksinkertaisesti vain hyvä. Pitkälle ollaan tultu ekan kirjan lapsista ja tapahtumista. Nyt on tosi kyseessä ja paljon kysymyksiä ratkasitavana. Harry, Harmonie ja Ron jatkavat vaarallista matkaa kolmistaan ja tarina alkaa muistuttaa tietyllä tapaa Taru Sormusten Herrasta -tarinaa: on pitkä, tumma matka edessä kohti tuntematonta, missio tuhota esine, joka aiheutaa pahaa. Onneksi tästä samankaltaisuuden tunteesta pääsee eroon, kun juoni kehittyy omille mahtaville urilleen ja huipentuu varsin toivotulla tavalla. Kerronta pitää edelleen otteessaan ja on vain pakko lukea eteenpäin kellosta välittämättä. Hahmot ovat kasvaneet ja kehittyneet edelleen, mikä teke sarjasta mielenkiintoisen seurattavan. Lopun kappale, 19 years later, on hieno päätös. Ikävä tätä maailmaa tulee, ei voi mitään, mutta sarja on tällaisena vailla vertaistaan.

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita

Pvm: 30.12.2007
Arvosana: 9½

Loistava Englannin poikakouluun sijoittuva tarina, joka pitää otteessaan. Kaksi minä-kertojaa, portinvartijan lapsi ja koulun vanhin opettaja. Takaumia portinvartijan lapsen lapsuuteen on paljon, kerrotaan ikäänkuin kahta tarinaa samanaikaisesti ja välillä se hieman hämmensi, että missä sitä oikein nyt mennään.

Tarinan juoni rakentuu suuren huijauksen ja tietynlaisen koston ympärille. Kohteena on St. Oswaldin poikakoulu, mutta syvällä heijastuu kohteena koko yhteiskunnallinen luokitteleva järjestelmä ja siinä olevat näkymättömät rajat. Aina ei tarinaa lukiessa oikein tiedä, miten kertojiin ja heidän tekoihinsa oikein suhtautuisi. Ja lopun paljastus yllättää lukijan todella. Sitä voi vain ihailla kirjailijan taitoa luoda lukijalle mielikuvia ja oletuksia, jotka lopussa romutetaan täysin. Lukija tuli huijatuksi =)

Dan Brown: Murtamaton linnake

Pvm: 25.7.2007
Arvosana: 8-

Brown jatkaa linjaansa salaisuuksien ja juonittelujen parissa, tai oikeastaan, tästä hän aloitti. Romaani on alunperin hänen ensimmäisensä. Aihe, yhdysvaltojen salainen turvallisuuspalvelu ja viestien murtaminen, on sinänsä mielenkiintoinen, mutta juonen kaava ja kerronnan keinot toistavat itseään, kun on lukenut jo useamman Brownin teoksen. Meteoriitissa se ei niin paljon haitannut, mutta tässä kylläkin. Juoni on mukaansa tempaava, mutta lukija tietää, mitä odottaa, vain aihe tuo uutta. Sitäkin olisi voinut moniulotteisuudessaan pohtia syvemminkin. Esim. juuri tuota yksityisyys vs. maan turvallisuus, kuka valvoo valvojaa yms. Kyllähän näihin teemoihin monasti viitattiinkin, mutta juonellisesti sen olisi voinut ottaa mukaan niin, että teemoja olisi todella pohdittu. Kokonaisuudessaan vauhdikas ja viihdyttävä, hieman jännitystä, mutta pinnallinen.

Orhan Pamuk: Valkoinen linna

Pvm: 6.6.2007
Arvosana: 6½

"Nobel-palkitun Orhan Pamukin kansainvälinen läpimurtoteos!" hehkutetaan kirjan takakannessa. Tähän nähden uskomattoman tylsä, joskaan ei kovin paksu kirja (216s.). Nuori italialainen oppinut joutuu Turkkiin vangiksi ja vankilasta turkkilaisen, ulkoisen kaksoisolentonsa orjaksi ja loppujen lopuksi sisälle tämän elämään. Juoni on outo ja erittäin mielikuvituksellinen ja se saa lukemaan kirjan loppuun. Teksti vaan on turhan jaarittelevaa omaan makuuni, eivätkä henkilöiden pohdinnat sytytä. Joku tosin voi kuvata tekstiä "syvän runolliseksi proosaksi" kuten kirjan takakannessa, mutta henkilökohtaisesti ei uponnut.

Lauren Weisberger: Paholainen pukeutuu Pradaan

Pvm: 30.1.2007
Arvosana: 10-

Erittäin mukavaa, kevyttä ja viihdyttävää luettavaa. Kertoo New Yorkin "jet set" elämästä muodin huipulla kaikkine ilkeilyineen ja juonitteluineen. Ja siitä, mikä vaikutus tällä keikella on tavalliseen, uraa tahtovaan nuorennaiseen. Tulee vähän semmonen olo, että tässä taistelee se sisäinen piru ja enkeli ja mikä sittenloppujen lopuksi on kellekin elämässä tärkeää. Kuten saottu, kevyttä luettavaa, mutta kirjoitettu taidokkaasti ja lukijaa "koukuttavasti" niin, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään ennen sen loppua lainkaan.

Dan Brown: Meteoriitti

Pvm: 20.8.2006
Arvosana: 9

Hyvä kirja, joka alussa herättää heti lukijan mielenkiinnon. Sitten esitellään henkilöitä ja tarina rakentuu, lopussa todellinen huipennus ja sen jälkeen onnellinen loppu. Kaikissa lukemissani Brownin kirjoissa on itseasiassa ollut hyvin samankaltainen loppu: ensin hurjaa seikkailua ja täpärä pelastuminen varmalta kuolemalta ja lopuksi kaksi päähenkilöistä kietoutuvat toistensa syliin. Vähän kliseistä.

Meteoriitin tarina liittyy USA:n presidentinvaaleihin, kaikkea kaihtamattomaan politiikkaan, Nasaan ja Valkoiseen taloon. Pahis on taas hyvin vaikeasti pääteltävissä ja siihen rooliin kirjailija tarjoaa lukijalle muutamaa henkilöä hyvin selvästi, mutta pieleen menee. Brownin kirjoissa, kuten tässäkin, ilahduttaa naisten roolit alansa huippuosaajina. Meteoriitissa naispäähenkilö on presidentin yhteyshenkilö tiedustelutietojen tiivistäjänä ja on varsinainen monitietäjä.

J.K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince

Pvm: 23.7.2006
Arvosana: 9

Ensimmäinen lukemani Harry Potter, jolle ei arvosanaa 10. Kirja oli hyvä, jopa mahtava, siitä ei pääse mihinkään. Piti tiukasti otteessaan, kuten edellisetkin, ja se oli pakko lukea loppuun heti samantien, yötä myöten ;)

Harry oli Sirius Mustan kuoleman musertama, mutta ei ollenkaan niin ärsyttävä teini kuin edellisessä osassa. Nyt sen sijaan Ron ja Harmonie olivat sotajalalla, mikä vaikutti ystävyyssuhteisiin. Ystävyksiä ei kuitenkaan koeteltu ollenkaan niin kuin aiemmin. Lord Voldemortia ei varsinaisesti esiinny kirjassa ollenkaan. Sen sijaan Dumbledore pitää Harrylle yksityistunteja, joiden aikana perehdytään tarkkaan Tom Riddlen historiaan ja persoonaan. Loppu on aivan uskomaton! Eihän näin voi käydä!! Tosin hohtoa himmensi se, että sisko-kultani oli möläyttänyt sen minulle 3kk sitten...

Kirjan arvosanaa heikentää juuri tuo loppu, mutta eri syystä. Tämä kirja oli kuin pitkän pitkä alkupuhe viimeiselle osalle. Mitään varsinaista taistelua ei käyty, mitään suurta salaisuutta ei selvitetty tai suurta saavutettu. Ennemminkin oli vain epäonnistumisia. Tuntui, että pitkässä tarinassa ei varsinaisesti päästy mihinkään ja oli hieman pettynyt olo kirjan luettua. Varsinkin, kun päätösosaa pitää taas odottaa.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Suvi Ahola ja Satu Koskimies (toim.): Joka tytön runokirja

Pvm: 30.5.2006
Arvosana: 9

Kokoelma erilaisia naiseutta ja tyttöyttä ja elämää koskevia runoja. Runot on ryhmitelty elämänkaaren mukaan: alkussa on pieni lettipäinen tyttö, joka kasvaa ja jota kasvukivut koettelevat ja joka aikanaan rakastuu, kypsyy, pettyy ja saa lapsia. Kokoelmaan on koottu niin vanhoja runoja, kansanlauluja kuin uudempaakin runoutta ja sanoituksia. Tästä vaihtelevuudesta pidin. Sieltä löytyi oman suosikkini, Maija Vilkkumaan, osuvia sanoituksia ja ala-asteen runovihkoista tuttuja rakkausriimityksiä. Myös monia itselleni uusia tuttavuuksia, joihin tykästyin kovasti. Ellen Niitin (suom. Anja Salokannel) Anna minun olla lintu (s. 122) kosketti kovasti, sillä se tavoittaa mielestäni ihanasti samanaikaisesti vapauden ja kahden ihmisen yhteyden.

Dan Brown: Enkelit ja demonit

Pvm: 20.1.2006
Arvosana: 10-

Erittäin hyvä katolilaisen kirkon aihepiirissä pysyttelevä kirja Brownilta. Ei juurikaan juonellisesti liity mitenkään Da Vinci -koodiin, mutta aiheellisesti hieman. Mukana on niin katolinen kirkko kuin salaseurakin, tällä kertaa Illuminati. Uskomattoman kimurantti juoni, jossa pahista ei voi millään arvata ennen loppua. Tarjolla on kyllä vahvoja ehdokkaita, mutta lukija osuu jokaisen kohdalla hutiin. Päähenkilönä Da Vinci -koodista tuttu Robert Langdon apunaan taas sädehtivä nuori kaunotar, mikä on sinänsä vähän kliseistä. Nyt lukijalle esitellään Roomaa, Vatikaania ja Pietarinkirkon saloja. Kirja pitää todella otteessaan loppuun saakka, minkä jälkeen melkein hengästyttää.

Robin Hobb: Golden Fool

Pvm: 15.8.2005
Arvosana: 10-

The tawny man, book 2. Kirja oli todella hyvä ja sarjan 1. osan tapahtumat muistuivat hyvin mieleen. Hobb saa hyvin nivottua osat yhteen ja kuitenkin jokaisen osan muistaa omanaan. Tässä toisessa osassa Kaukomaalaiset saapuvat linaan ja prinssin käyttäytyminen on outoa. Myös lohikäärmeet ovat taas mukana kuvioissa. Fitzin ja Narrin välille syntyy ristiriita, joka ei helpolla selviä. Ja loppu on vaan seuraavan osan alkua, sillä Fitzin on lähdettävä prinssin mukana suorittamaan äärimmäisen vaikeaa tehtävää ja Narria ei matkalle hyväksytä. Saa nähdä, miten käy.

David & Leigh Eddings: Vanhemmat jumalat

Pvm: 27.5.2005
Arvosana: 8-

Unennäkijöiden trilogian 1. kirja. Jumalia, tavallisia tallaajia, joista jokainen tietysti omanlaisensa hauska persoona, ja sotaa pahiksia vastaan. Kerronta sujuvaa, hyvin kuvattuja ja luotuja henkilöhahmoja, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Juoni ei ollut yllätyksellinen, vaan itseasiassa vähän tylsä. Myös sukkeluudet ja huumori kirjassa oli vähän tylsää - ei ainakaan tähän lukijaan juurikaan uponnut. Ihan ok luettavaa, mutta kuten sanottua, jotain puuttui. Paikka paikoin tarina junnasi, oli sukkeluuksia toinen toisensa perään ja tuntui kuin tarinaa olisi väkisin yritetty paisuttaa. Vasta ensimmäinen sota tuli tässä kirjassa sodittua, vaikka tuntuu, että kyllä sen trilogian olis voinu ympätä yhdeksi kompaktiksi kirjaksi trilogian sijaan. Saa nähä, tuleeko jatko-osia luettua, niin paljoa ei kirja vakuuttanut.

Simon Cox: Da Vinci-koodin avaimet

Pvm: 2.5.2005
Arvosana: 6

Aakkosellinen hakuteos Da Vinci -koodissa esille tulleisiin taideteoksiin, paikoihin, historisllisiin asioihin, henkilöihin jne. Tässä niistä kerrottiin laajemmin ja taustoja selvitellen. Ihan ok kirja sinänsä, antaa paljon tietoa, muttei siis todellakaan ole mikään romaani. Suomennos on ihan kamala. Paljon suoraan englannista käännettyjä lauseita, jotka suomennettuina ovat ihan hirveää kapulakieltä. Kyllä laatuun vois edes vähän panostaa, vaikka Da Vinci -koodin imussa kiire oheisjuttuja onkin markkinoille syytää. Tosi huonoa toimittamista.

Helen Fielding: Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus

Pvm: 13.3.2005
Arvosana: 9

Tosi mukava lukuelämys. Bridget Jonesin kirjoittajalta jotain ihan erilaista, vaikkakin tietyllä lailla jotain samaakin. Päähenkilö Olivia oli täysin Bridgetin vastakohta: ulkonäöltään tyrmäävän kaunis, älykäs ja ovela pelurinainen, joka ei todellakaan kohella. Juoni jännä ja erilailla vakava kuin Bridget Jonesissa. Mutta jännityksen, toiminnan ja pelonkin seassa on juumoria ja naisen terävää oivallusta ja päättelyä. Loppu on niin kihelmöivä, ettei lukemista vaan voi lopettaa kesken. Kirja ei kuitenkaan ole jännäri tai trilleri, vaan etenkin lopussa sai nauraa ihan vedet silmissä, vaikka kirja käsitteleekin niinkin suuria aiheita kuin kansainvälinen terrori, al-Quaida, maailmanrauha jne. Loppu on kuitenkin ihanan romanttinen ja naisellisen sankarillinen.

Dan Brown: Da Vinci -koodi

Pvm: 8.1.2005
Arvosana: 10

Kirja, josta tällä hetkellä puhutaan paljon ja jonka "kaikki" ovat lukeneet. Eikä suotta. Todella kiehtova kirja, eikä vähiten aiheensa puolesta. Pyhä Graal, Graalin malja. Tämän mysteerin ympärille kietoutuu monikerroksinen juoni, jossa seurataan yhtäällä amerikkalaisen symbologin Robert Langdonin ja pariisilaisen kryptologin Sophie Neveun yritystä päästä selville murhatun Jacques Saunièren jättämästä arvoituksesta ja toisaalla uskonnollisen Opus Dei -seuran liikkeitä sekä piinaavaa poliisijahtia. Pinnalle nostetaan pyhä naiseus ja kyseenalaistetaan tiettyjä kristinuskon perusasioita. Näihin päästään käsiksi selvittelemällä taidehistoriaa, symboleja ja arvoituksia. Osa kirjan faktoista todella on faktaa, osa fiktiota. Hyvin, hyvin mielenkiintoista! Pistää pohtimaan, ja myöskin janoamaan lisää tietoa ja tulkintoja.

Umberto Eco: Ruusun nimi

Pvm: 6.12.2004
Arvosana: 7

Tämän tiiliskiven lukeminen kesti, mutta tulipa luettua. Kirja kertoo italialaisesta munkkiluostarista, jossa tapahtuu outoja munkkien kuolemia. Niitä selvittele William Baskerville apupoikansa Adsonin kera. Adson on kirjan kertoja. Juoni sinänsä on hyvin mielenkiintoinen ja murhien selvittelyn etenemistä on mielenkiintoista seurata. Reilut 600 sivua olisi kuitenkin voitu supistaa 300-400 sivuun jättämällä tylsät saarnat, puheet, laveat kuvaukset ja muu kirkollinen väittely pois. Ne tylsistyttivät ainakin tämän lukijan kuoliaaksi. Eivätkä ne olleet juonen kannalta edes niin olennaisia. Mutta juoni oli lukemisen arvoinen, pisteet siitä.

Robin Hobb: Fool's errand

Pvm: 20.8.2004
Arvosana: 10-

The tawny man, book 1. Loordi kultainen jatkaa siitä, mihin Näkijän taru päättyi. Tämä osa on juuri ilmestynyt myös suomeksi, mutta päätin lukea sen englanniksi, niin ei tarvitse odotella suomennettuja painoksia.Kirjan henkilöt ovat siis jo entuudestaan tuttuja: Fitz tässä Tom Badgerlockina, Chade, Narri Lordi Kultaisena (Lord Golden) sekä kuningatar Kettricken. Lukija tutustuu myös moneen uuteen henkilöön, kuten prinssi Velvollisuuteen (Dutiful). Fitz irroitetaan rauhallisesta ja yksinkertaisesta elämästään, kun prinssi katoaa. Ainoana Taidon taitajana Fitzistä odotetaan pelastajaa. Aivan yhtä tärkeänä henkilönä tarinassa esitetään Narri, joka esiintyy hovissa kaukaisena ja eksoottisena lordina. Ristiriidat ovat pinnassa, kun Fitzin on esiinnyttävä Lordi Kultaisen palvelijana, ettei häntä tunnistettaisi. Lukija saa paljonlisävalaistusta Vaistosta, joka kietoutuu olennaisena osana prinssin katoamiseen. Myös tragediaa tarinaan liittyy niin, ettei kyyneleiltäkään välty.

Hyvä tarina, ei niin raaka kuin edeltäjänsä, ja pitää ajatukset otteessaan vielä kirjan luettuakin. Hyvin etenevä juoni, jossa lukijan on hyvin vaikea arvailla tulevia tapahtumia, ainakaan oikein :) Englanniksi oli mukava lukea, alkuperäinen on aina alkuperäinen. Vähän piti totutella ja arvailla englannin kielisten henkilöiden ja paikkojen suomenkielisiä vastineita, joihin oli tottunut. Miinus tietynlaisen loppusilauksen antavan intohimoisen tunteen herättämisen puutteesta. Muuten kyllä aivan loistava!

David & Leight Eddings: Polgara, velhottaren tarina

Pvm: 13.7.2004
Arvosana: 8½

Althaluksen luojien aiempi teos, joka ei kuitenkaan mitenkään liittynyt Althaluksen maailmaan, vaan aiempaab Belgrathin taruun. Lukuelämystä ei kuitenkaan haitannut, ainakaan pahemmin, etten ole sitä lukenut. Päähenkilö Polgara oli kaiken kaikkiaan kiva henkilö. Hän oli aika räväkkä tyyppi ja pyöritteli hienosti ihmisiä. Vaikka tarina olikin kunnon fantasiaa (jumalten sotaa jne.), henkilöhahmot oli luotu tosi hyvin ja realistisesti. Henkilöt oli inhimillisiä, rakastavia, surevia, vihaavia ja kaipaavia ihmisiä. Tarina itsessään oli pitkä. Aina kun keskityttiin joidenkin tiettyjen henkilöiden asioihin ja elämään, yleensä Rivan hallitsijasuvun jäsenten, tarina oli eloisa ja mielenkiintoinen. Kirjan puolivälissä oli kohta, jossa Polgara vain pintapuolisesti kertoi nimiä ja tapahtumia ja se oli aika puuduttavaa ja jokseenkin tylsää. Muuten tarina oli kiehtova ja huumoriakin oli hyvin sekoitettu mukaan.

Robin Hobb: Salamurhaajan taival

Pvm: 29.7.2004
Arvosana: 9

Näkijän tarun 3. osa. Nyt, lähes 2 vuotta myöhemmin, ostin tämän uuden painoksen kirjasta, joka oli tarkoitus lukea aikaa sitten. Ja pidin siitä, ehdottomasti. Kahdessa ensimmäisessä osassa olin elänyt niin täysillä mukana tarinassa tuntien elävästi kaiken sen, minkä ajattelin päähenkilö Fitzinkin tuntevan. Ja se oli virhe se, tällä eläytymiskyvyllä ja herkkyydellä. Ihan liian raakoja juttuja oli niin täysillä koettavaksi. Nyt osasin kuitenkin ottaa riittävästi etäisyyttä ja nauttia tarinasta ja elää sen mukana liikaa samaistumatta kehenkään. Tässäkin tarinassa olot olivat nimittäin kovat: ei linnaa, tovereita, ruokaa, lämpöä saatika rakkautta. Myös Fitz oli, täysin ymmärrettävästi, aivan eri ihminen kuin ennen.

Tarina oli hyvä, joskin sen olisi voinut jakaa kahtia: Fitzin ensimmäinen missio on tappaa Valta (ei onnistu) ja toinen löytää kuningas Totuus, mikä onnistuu. Lähellä on kuitenkin monasti, ettei Vallan sotilaat tai taitoryhmä saa Fitziä kiikkiin tai hengiltä. Ikiaikaiset löytyvät Vuorimailta, joskin käänteet ovat hieman surulliset.

Robert Holdstock: Rautagraali

Pvm: 14.6.2004
Arvosana: 10-

Merlinin kronikat -sarjan 2. osa ja kauan odotettu suomennos. Odotus kannatti! Tarina on edelleen hyvä ja jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. Nyt Merlin on kuitenkin Jasonin sijasta enemmän tekemisissä Alban ja Urthan ja tämän kansan ongelmien kanssa. Jasonin toinen poikakin kyllä löytyy. Merlinin menneisyydestä selviää asioita. Tässä teoksessa ollaan edellistä huomattavasti enemmän tekemisissä aaveiden ja syntymättömien kanssa ja tämä maailma on synkkyydestään huolimatta hyvin kiehtova. Kerronta on elävää ja tarinassa on myös huumoria. Kerronta pitää otteessaan ja on pakko saada tietää, mitä tapahtuu. Sitä ei nimittäin voi ennalta arvata, mikä on yksi tämän kirjan viehätyksistä.

Alison Pearson: Kate Reddy - täydellä teholla yötä päivää

Pvm: 16.4.2004
Arvosana: 9

Kirja on aika lähellä Bridget Jonesia, mutta eroaa siitä silti. Päähenkilö Kate on hienosti luotu ja yleisestikin kaikki kirjan henkilöt ovat hyvin eläviä ja uskottavia. Kate on uranainen ja äiti. Ei selvästikään helppo yhdistelmä nykyajan brittiyhteiskunnassa. Kirja kuvaa huumorilla brittien naisiin kohdistamia perinteisiä "kotihengetär"-vaatimuksia sekä naisten asemaa kovassa bisnesmaailmassa. Toisaalta tulee esille, kuinka uranaiset, kuten Kate, asettavat itse itselleen ne suurimmat ja vativimmat vaatimukset: kaikesta on saatava mahdollisimman suuri osa. Mutta se ei välttämättä onnistukaan. Jotenkin uskon, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole ihan noin, muttei meno välttämättä kaukanakaan ole. Petyin loppuratkaisuun, mutta se taisi olla parasta, ja välttämättömyys.

Pelle Miljoona: Alla tähden onnellisen

Pvm: 4.2.2004
Arvosana: 8

Elämä Brixtonin Alakulossa on harmaata, mutta kaikki muuttuu, kun hamppupenkkiin tipahtaa taivaalta adidaspukuinen meteoriitti. Mukana tupsahtaneen kasetin sanoma jää vaivaamaan Westiä ja tämä päättää lähteä Kuubaan. Kuuban elämänmenosta värittyy lukijalle tarinan myötä erinomainen kuva ja tunelma. Ihmiset ovat köyhiä mutta iloisia, elämä on mitä on, turhaa ei surra, muuten sen alle murtuisi. West kiertää Kuubaa Maria Theresan kanssa sivuvaunullisella moottoripyörällä. Välillä he pysähtyvät jonnekin ja Maria Theresa esiintyy.Ei mikään pitkä tarina, mutta viihdyttävä. Lukijalle luodaan todellakin niin hyvin kuva tuosta elämänmenosta, että välillä miettii, onko osa näistä jutuista sattunut kirjailijalle. Varmasti on. Pelle Miljoonan kirjoitustyyli ja kieli on melko vaikeaselkoista slangia ja mongerrusta, mutta kieltämättä se sopii tähän. Ihan kivan vaihtelun kirja toi omaan lukurepertuaariin.

William Shakespeare: Miten äkäpussi kesytetään

Pvm: 22.1.2004
Arvosana: 8

Ihan mukava ja hauska näytelmä, mutta turhan sekava. Tarina rakentui kahden sisäkkäisen juonen varaan, vaikka se sisimmäinen olisi vallan hyvinriittänyt. Ensimmäisessä rikas lordi puijjaa juoppoa ja pukee tämän lordiksi, jolle esitetään näytelmä, joka on tämä sisempi osa. Siinä baptistalla on kaksi tytärtä, joista vanhempi, Katarina, hyvin äksy, ja nuorempi, Bianca, kaunis ja lempeä. Isä ei suostu nuoremman kosijoiden pyyntöihin ennenkuin äkäpussi on naitettu. Tästä ja kosiokuvioista saadaan aikaan melkoinen soppa. Näytelmän sanoma: vaimon tulee totella miestään, kuningastaan, kaikessa, olla lempeä, hellä ja palvella herraansa. Että semmosta... Näitä herra runoilijan ajan jaloja arvoja.

Umberto Eco: Baudolino

Pvm: 1.1.2004
Arvosana: 9-

Baudolino sijoittuu keskiaikaiseen (n. 1100-l.) Eurooppaan. Baudolino kertoo oman erikoisen tarinansa historioitsija Niketakselle, jonka on paikoin vaikea uskoa kaikkea kuulemaansa todeksi. Baudolino itse on lähtöjään vaatimaton maalaispoika, josta tulee keisari Frederik I Barbarosan ottopoika ja neuvonantaja ja joka lähtee etsimään Johannes Papin valtakuntaa idästä.Mainio tarina, jossa on historiallisia faktoja ja mausteena paljon helmeilevää mielikuvitusta. Kirja on paksu ja tarina pitkä. Paikoin Baudolinon pölinät ovat turhan pitkiä ja jaarittelevia, joista pieni miinus. Tarina itsessään on kuitenkin hyvä, se kertoo myös oivasti sen ajan kristillisestä kulttuurista ja kirkosta, joka ei niin puhtaana ja hurskaana aina näyttäydykään.

Robert Holdstock: Celtika

Pvm: 21.12.2003
Arvosana: 10-

Merlinin kronikat 1. Holdstockin tuotannossa itsenäisen trilogian aloittava teos, joskin joitain viittauksia aimpiinkin teoksiin esiintyy. Upean mystinen tarina! Etenkin viehätti tuon muinaisen mytologian kietominen kertomukseen, varsinkin kaiken sen pohjoiseen viittaavan. Päähenkilö Merlin on sinänsä mielenkiintoinen tyyppi, jota välillä pitää hyvänä mutta jota joskus taas kummastelee kovasti. Juoni ei ollut mitenkään ennalta-arvattava tai helppo, mikä oli tietysti hyvä juttu. Juonen idea itsessään oli tiivis: Merlin kutsuu pohjoisen järven pohjasta vanhan ystävänsä Jasonin ja he lähtevät yhdessä etsimään Jasonin poikia (mikä siis on varsinaisesti Jasonin henkilökohtainen missio). Poikien äiti, Medeia, on kätkenyt pojay Aikaan. Moninaisine pääjuoneen kiedottuine höysteineen kirja pitää otteessaan ja mielenkiinnon yllä.

Jostein Gaarder: Vita Brevis

Pvm: 8.10.2003
Arvosana: 9

Jäi niin mieleen tuo Maya, että piti nyt lukea sitten Gaarderia enemmänkin. Vita Brevisistä tuli vähän mieleen Maya, sillä tämäkin oli kirje: Floria Aemilian kirje Aurelius Augustinukselle. A. Augustinus oli "kristillisen kirkon suurimpia opettajia 300 - 400-luvulla". Kirje on hänen pitkäaikaisen rakastajattarensa ja elämänkumppaninsa vastaus Augustinuksen Tunnustuksille. Erittäin hyviä ajatuksia järkevästi ja perustellusti kirjoitettuna. Kyseenalaistaa hyvin monia katolisen kirkon asioita ja iskee pappien esitettyä tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia vastaan. Taas pohditaan Jumalan luoman ihmisen olemista ja elämää. Lisäksi Florian ja Aureliuksen ("oman pikku vuodekumppanini") rakkaustarina avautu lukijalle pikkuhiljaa. Toisaalta sillä on aika kauhea loppu sen ajan Roomassa. Joka tapauksesa mukavaa luettavaa. Näin näitä kirjoja menee sujuvasti tässä gradun teon ohessa...

Jostein Gaarder: Enkelimysteerio

Pvm: 5.10.2003
Arvosana: 8

Hyvä kirja, mutta lyhyt ja jäi siksi hiukan köykäiseksi. Päähenkilö Cecile on vakavasti sairas ja joutuu viettämään joulun sängyssään. Hänen ikkunalaudalleen ilmestyy kuitenkin utelias keskustelukumppani, enkeli Ariel, joka haluaa tietää, millaista on olla lihaa ja verta, aistia maailmaa. Cecile taas haluaa tietää taivaallisista asioista. Kirja saa lukijankin pohtimaan omaa olemassaoloaan ja pohtimaan ja ajattelemaan elämän ihmeellisyyttä: sitä ei todellakaan tule ottaa itsestään selvyytenä. Juuri tämä "herättely" on kirjan parasta antia, tosin voi ehkä joitain ärsyttääkin. Olemasaolopohdiskelun lisäksi kirjasa on vahva uskonnollinen, kristillis-sellainen, lataus, ainakin minulle se sieltä nousi. Miten ja miksi Jumala on luonut sitä mitä on, millainen Isä on jne. Sopi kontekstiin. Mutta siis hiukan köykäinen kirja kuitenkin oli, aineksia olisi ollut syvällisempäänkin. Lasten / varhaisnuorten kirja.

Jostein Gaarder: Maya

Pvm: 30.9.2003
Arvosana: 8½

Aika jänskä kirja. Etenkin alussa olin hyvin hämmentynyt. Hämmentynyt, että kuka se nyt on se päähenkilö ja/tai kertoja, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Asia kyllä sitten selvisi, mutta lopussa lukija taas hämmentyi: oliko kaikki todella tapahtunutta, puolitotta vai täysin tämän tarinan englantilaisen kirjailijan sepittämää. Tuntui kuin olisi tullut huijatuksi. Pääosa tarinaa on kuitenkin norjalaisen Frankin kirje vaimolleen Veralle. Siinä Frank kertoo matkastaan Fitzille ja eräästä espanjalaisesta pariskunnasta. Mukana on hieman liikaa antropologista / paleontologista pohdiskelua, vaikka siihen kyllä tarinan myötä jonkun verran tottuukin. Paljon pohdittiin maailmankaikkeutta ja sen tarkoitusta. Espanjalaispariskunnan (vai oliko se sittenkään heidän?) Manifesti oli hyvä. Tarina itsessään oli huoukuttavan mystinen, mutta loppu mielestäni latisti sen. Ei jäänyt uskoa todellisuuden arvoituksellisuudelle, mystisyydelle. Sääli, raaka tiputus arkirealismiin. Mutta siis jänskä kirja tosiaankin!

J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix

Pvm: 5.9.2003
Arvosana: 10

Hankala antaa arvosanaa, kun joka kirja on toistaan parempi ja jo ensimmäinen oli 10! Ensimmäinen Harry Potter, jonka luin englanniksi. Mutta ihan sama fiilis luki sitten englanniks tai suomeks. Alku oli vauhdikkaampi kuin aiemmin: ankeuttajien hyökkäys toi säpinää ja kertoi, että asiat olivat nyt hullusti. Taikamaailma ei uskonut Harryä ja Dumbledorea, että Voldemort oli palannut. Taikaministeriö tuntui olevan muiden käskynalainen ja kieltävän aktiivisesti totuuden. Pieni joukko, Order of the Phoenix, oli kuitenkin jo aloittanut työn pahan torjumiseksi. Joukkoon kuului mm. Harrin kummisetä Sirius. Tylypahkan elämän tukahduttu prof. Umbridge pikku hiljaa valtansa alle ja arki oli ankeaa. Lopuksi kohtaaminen Voldemortin ja hänen joukkonsa (Death Eaters) kanssa, taistelu ja osittainen voitto. Jännää!Ei voinut laskea hetkeksikään kädestään. Monia teemoja käsiteltiin ja monelta kannalta. Rowlingin kursailematon tyyli jättää myös tilaa lukijan omille tulkinnoille. Itse aloin todella ärsyyntyä Harryyn: vihainen, tottelematon ja jotenkin yliahdistunut ja helposti reagoiva teini. Ärsyttävää. Onko tuolla ennen läsnäolemattomalla vihalla kenties jokin funktio tulevaisuudesa? Toisaalta Rowling kuvaa sankarin/päähahmon, joka on hyvin inhimillinen, siis muutakin kuin vain mukava, rohkea ja ihailtava. Seuraavan osan tulen kyllä lukemaan myös englanniksi, kun tähän terminologiaan on nyt tottunut.

David & Leigh Eddings: Althalus

Pvm: 14.8.2003
Arvosana: 9+

Huh, mikä tiiliskivi! Mutta aivan mahtavaa luettavaa. Tainan voisi sanoa jakautuvan neljään eri osaan, vaikka varsinaisesti kirjassa on seitsemän osaa. 1) Seurataan velmumaisen mestarihuijari Althaluksen puuhia, 2) Althalus ja Smarre lukevat kirjaa Talossa Maailman Äärellä, 3) suuri sota Dweian hyvien ja Daevan pahisten välillä ja 4) lopullinen sinetti. Kirjan tyyli on fantasia, siinä ei tavoitellakaan otetta todellisuuteen, vaan lähes kaikki on mahdollista. Todella hyvin luotuja ja uskottavasti kuvattuja henkilöhahmoja, tosi hauskoja! Tarinan sota-osuus tosin oli omaan makuun vähän turhan pitkä, juttu ei aina oikein edennyt. Kirjan lukemiseen on syytä varata hyvin aikaa, ihan pätkittäisenä iltalukemisena se ei varmasti pääse oikein oikeuksiinsa. Pitkät lukutuokiot tuo itse tarinan ja sen juonen parhaiten esille.

Ursula K. Le Guin: Toinen tuuli

Pvm: 25.7.2003
Arvosana: 10-

Maameren tarinat -sarjan 6. osa. Tämä oli kuin kaiken aiemman yhteen kasaava osa. Tarinassa tärkeässä osassa on monia aiemmin esiteltyjä henkilöitä, kaikki tässä yhdessä: kuningas, Tenar, Tehanu ja Orm Irian (Sudenkorento). Gedkin on taas mukana, mutta pysyttelee tarinassa sivummalla. Lohikäärmeiden ja ihmisten muinoin tekemää sopimusta on rikottu. Kuolleet pyrkivät muurin yli. Muutos, se jota on ennustettu jo aiemmin mm. Ogionin kuollessa, on tapahtumassa. Lohikäärmeet uhkaavat.

Hurjan mielenkiintoista ja sujuvaa luettavaa! Le Guin on kirjailijana lukijaa kunnioittava ja arvostava. Lukijaa ei pidetä tyhmänä, jolle pitää selittää kaikki, vaan lukijan mielikuvitus saa olla se, joka luo sanoille laajemman kontekstin ja merkityksen. Lukijan annetaan oivaltaa. Tämän osan kuluessa minulle valkeni juuri tuo taika, jolla Le Guin pitää otteessaan: niukka, mutta rikas ja mielikuvia herättävä kerronta. Siksi kirjat ovat melko ohuita, mutta tuntuvat sisältävän tuplasti tuhdimman tarinan.

Ursula K. Le Guin: Kertomuksia maamereltä

Pvm: 13.7.2003
Arvosana: 9

Maameren tarinat –sarjan 5. osa, joka koostuu eripituisista kertomuksista ja vaikuttaa lähes novellikokoelmalta. Lukija saa laajemman kuvan Maameren elämästä erilaisten ihmisten näkökulmasta ja tämä tekee koko tästä Maameren maailmasta lukijalle entistä eheämmän ja elävämmän. Osa novelleista on hyvin lyhyitä, mutta samalla hyvin eläviä, ja kaikki tarpeellinen tulee sanotuksi. Mikään tarina ei jää irralliseksi, vaikka ne ovatkin omia kokonaisuuksiaan. Ne voi liittää joko aiemmin kerrottuihin, jo tuttuihin asioihin tai sitten ne vain yksinkertaisesti heijastelevat tuota mahtavaa Maameren maailmaa. Omaksi suosikikseni nousi viimeinen kertomus, Sudenkorento, joka johdattelee sarjan seuraavaan osaan, jota ilmeisesti ei voi jättää lukematta.

Ursula K. Le Guin: Tehanu

Pvm: 15.6.2003
Arvosana: 9½

Maameren tarinat –sarjan 4. osa. Tässä osassa ei ollut sellaista magian tuntua kuin kenties aiemmin. Aiemmista osista tuttu Gedkin tuli mukaan tarinaan vasta melko lopussa. Keski-ikäinen Tenar oli adoptiotyttö Therrunsa kanssa pääosassa. He hoitivat kuolleen Ogionin taloa kurjuuden riivaamassa Gontissa. Kirjassa oli paljon lähes realismilta vaikuttavaa kurjuuden ja ihmisten pahuuden kuvausta. Le Guinin kerronta oli silti samaa vahvan vangitsevaa ja eläviä mielikuvia herättävää kuin mihin on jo aiemmin tottunut. Gedin kohtalo säälitti, mutta kirjan loppu oli niin tiivistunnelmainen ja yllättävä, että se sai ajatukset siirtymään täysin tähän pieneen mysteeriseen tyttöön ja tämän tulevaisuuteen. Kaiken kaikkiaan mahtava lukuelämys, joka ennakoi tarinalle myös jatkoa.

Ursula K. Le Guin: Kaukaisin ranta

Pvm: 23.2.2003
Arvosana: 9

Maameren tarinat -sarjan 3. osa. Enää ei niin yllättänyt, ettei kirja jatkanut siitä mihin se edellisessä osassa jäi. Ged oli jo vanha mies ja oli kohonnut arkkimaagiksi. Maamerellä tapahtuu kummia: taikuus katoaa, sanat katoavat, eivät tehoa. Ged lähtee selvittämään outouksia nuoren Enlandin prinssin, Arrenin kanssa. Kaikki selviää lopulta ja tasapaino palautetaan, mutta Ged joutuu maksamaan siitä kovan hinnan.Hyvä tarina, joskin välillä hieman kyllästytti, siitä 9. Seikkailu Maameren merillä oli aika pitkästyttävää luettavaa toisinaan. Tässä osassa oli myös esillä ennemminkin Arrenin ajatuksia, itse tarinaa ja tapahtumia lukija seurasi joko ulkopuolisen kertojan tai Arrenin kautta. Ged jäi hahmona etäiseksi ja arvoitukselliseksi, mikä oli sääli, hän kun oli ensimmäisessä osassa niin mahtava tyyppi.Lukemani trilogia oli se alkuperäinen Maameren tarinat -trilogia. Nyttemmin on tullut pari uutta osaa. Saa nähdä luenko, tästä jäi niin hyvä maku, ettei sitä halua latistaa.

J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

Pvm: 26.1.2003
Arvosana: 9

Kirjan alku oli jotenkin puuduttava, se ei temmannut heti mukaansa niin kuin olin odottanut. Tarina parani kuitenkin sen edetessä ja pian jo huomasi elävänsä täysillä Bildo Reppulin ja kääpiöiden matkassa mukana. Loppujen lopuksi teksti oli sitä Tolkienia, mihin Taru Sormusten Herrasta -kirjassa oli tottunut. Olisi pitänyt vain lukea tämä ensin, sillä tässä oli paljon taustatietoa TSH:sta tapahtumiin, joita ehkä tämän kautta ymmärsi paremmin. Tarinassa käsiteltiin isoja ja tärkeitä teemoja: pienen ja pelokkaan itsensä voittaminen ja rohkeus, nokkeluuden mahti vs. fyysinen voima, ystävyys, ahneus vs. vaatimattomuus ja seikkailu vs. arjen ihanuus. Teos oli Tolkienin ensimmäinen, mutta siinä luotiin jo sangen hyvä kuvaus Keski-Maasta ja sen asukkaista. Gandalfin mahtavuus ei niin voimakkaasti tullut esille, vaan pääosassa oli pieni, nokkela hobitti.

Ursula K. Le Guin: Atuanin holvihaudat

Pvm: 26.12.2002
Arvosana: 9½

Maameren tarinat -sarjan 2. osa. Moniin fantasiakirjoihin verrattuna käsissäni olevan trilogian osat ovat kuin novelleja, tämäkin oli vain vajaa 200s. Tarina etenee koko ajan suoraviivaisesti hyppimättä sivupoluille, ja niinpä sen luki nopeasti. Yllätyin, kun lähes puoleenväliin sai lukea ilman, että luulemaani päähenkilöä oli edes mainittu. Tämän osan päähenkilö olikin Tenar eli Nimettömien ylipapitar Arha. Häntä aluksi sääli, sitten inhosi ja lopuksi taas ehkä hieman sääli. Tarina ei nivoutunut niin tiiviisti ensimmäiseen osaan kuin olin odottanut, muttei se loppujen lopuksi haitannut. Huonompi osa kuin ensimmäinen? Ei nyt ihan niinkään, tämä vain oli jotenkin köykäinen, ja lyhyt. Mielenkiinnolla odotan, palataanko Tenariin trilogian viimeisessä osassa. Jos ei, niin tämä tarina tuntuu kovin irralliselta.

Ursula K. Le Guin: Maameren velho

Pvm: 25.12.2002
Arvosana: 10-

Maameren tarinat -sarjan ensimmäinen osa. Sujuvasti ja mukaansatempaavasti kirjotettu, luin heti yhdeltä istumalta osan puolen väliin. Sinänsä mukavaa fantasiaa, sillä tarina ei tunnu mitenkään ns. liian yliampuvalta, vaikka kaikkea outoa tapahtuukin, muodonmuutoksia myöten.Tarinan päähenkilö on nuori Varpushaukka, tosinimeltään Ged. Hänestä tulee Roken koulussa velho, mutta nuoren velho-oppilaan elämä muuttuu myös muuten radikaalisti. Seurattu elämänjakso on kuin veitsellä kahtia leikattu. Mielenkiintoista tarinassa oli esitelty elämänfilosofia: taikoja ei tehdä vain huvin vuoksi, vaan kaikella on vaikutuksensa tasapainoon. Nuorten on tätä vaikea käsittää ja Gedkin oppii sen kantapään kautta. Perinteinen taistelu hyvän (valon) ja pahan (pimeyden) väliltä löytyy, samoin tosiystävätkin ja oppi-isät.Miinus piti antaa melko "helposta" lopusta. Ei karmeita, kovia taisteluita, vaan viisauden ja kasvun ratkaisu. Toisaalta siitä on hyvä jatkaa tarinan seuraavaan osaan. Niin, ja toisaalta tässä vältettiin jaarittelua. Siihen tämä kirja ei ainakaan sortunut, vaan juoni oli tiivis paketti, josta löytyi kaikki tarpeellinen. Tiiviydestä huolimatta lukijalle välittyi elävästi se tarinan kannalta tärkeä piina ja rauhattomuus, joka varjosti Gedin elämää.

Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli

Pvm: 29.10.2002
Arvosana: 10

Ihana! Oli pakko ostaa itselle tämä klassikko ja lukea se samantien. Lapsena se on minulle luettu ja muistan kuunnelleni sitä kasettikirjana. En kuitenkaan täysin muistanut juonta, mikä oli hyvä, sillä se todella piti otteessaan. Kerrassaan hellyttävä tarina kahdesta veljestä, Joonatanista ja Kaarlesta, jotka siirtyvät tästä maailmasta Nangijalaan ja lopulta Nangilimaan. Satu, jossa hyvä voittaa pahan ja jossa pieni ja pelokas saa oikeasti pelätä. Todella ihailtavasti luotu kertoja, johon lapsi voi samaistua ja löytää sen oman sisäisen rohkeuden poikasen. Eikä satu tuntunut minusta ollenkaan lapselliselta saati heppoiselta! Jännitin välillä kovasti, miten käy ja välillä taas kyyneleet tuli silmiin. Ihana!

Robin Hobb: Kuninkaan salamurhaaja

Pvm: 24.6.2002
Arvosana: 8½

Näkijän tarun 2. osa. Jatkoi ensimmäistä osaa, muttei yltänyt sen tasolle. Kirja oli paksumpi, mutta välissä oli mielestäni turhaa jaarittelua. Saman elävän tunnelman teksti loi, mutta välillä juoni vähän tuntui junnaavan paikallaan ja tuntui hieman pitkästyttävältä. Hieman malttamaton lukija kenties... Todella karmaiseva loppu yllätti ja jätti paljon kysymyksiä, taas.Päähenkilö Fitzistä oli kasvanut nuorukainen, kuninkaan mies. Hän toimitti "hiljaista työtään", mutta hänen olemassaolonsa ei ollut kaikille mieleen. Fitz oli hengenvaarassa useammin kuin kerran. Kuningasperhen sisäiset ristiriidat kärjistyivät ja lukija sai vain hämmästellä, miten julkeita ja häikäilemättömiä osa henkilöistä oli. Kirja loppui kauheissa tunnelmissa, lopun alkua suorastaan...

Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika

Pvm: 7.2.2002
Arvosana: 10

Näkijän tarun 1. osa. "Klassisen tarinankerronnan henkeä", sanotaan kirjan takakannessa. Totta, aivan mahtavaa luettavaa! Juoni etenee selkeästi, kaikki oleellinen kuvataan lukijalle pitämättä lukijaa kuitenkaan typeryksenä, vaan omalle päättelylle ja oivaltamiselle annetaan tilaa. Päähenkilönä kuninkaallinen äpärä, Fitz, jonka elämän ympärille taru kietoutuu. Eli taas yksi päällepäin luuserilta vaikuttava sankaripoika, kuten Harry Potter. Tosin Fitz saa luvalla kasvaa ja vanheta juonen edetessä.Kirja pitää tiukasti otteessaan, imaisee maailmaansa ja lukija toivoo, että hänelläkin olisi tuo ihmeellisen Taidon mahti. Pakko heti hakea käsiini trilogian toinen osa, sillä on saatava tietää, miten kaiken käy tuon lopun kohtauksen jälkeen, miten Fitzin käy.

Raija Oranen: Palatsi

Pvm: 23.1.2002
Arvosana: 8

Palladium-trilogian toinen osa ei sytyttänyt samallalailla kuin ensimmäinen, Miljonääri. Tässä historiallisessa tarinassa seurataan Zhukovin perheen elämää 1900-luvulla, tässä toisessa osassa tapahtumapaikkana Pariisi. Alku oli jotenkin puuduttava, mutta pian nousi esiin se tyyli, johon ensimmäisessä osassa tykästyin. Omaan lukutuntumaan saattoi myös vaikuttaa se, että olin juuri lukenut Taru sormusten herrasta -kirjan ja lumoutunut sen maailmasta. Kirjat ovat jo lähtökohdiltaan niin erilaiset: Palatsi perustuu dokumentteihin, Taru sormusten herrasta fiktioon. Jokatapauksessa Palatsissa oli jonkinverran toistoa Miljonääristä, mikä tuntui hieman tylsältä. Taas saatiin lukea Antoninan, saippuakauppias Grigorin temperamenttisen ja uhkean vaimon, syrjähypystä. Sirin ja Grigorin episodi tuntui hieman oudolta ja tuntui aivan liian helpolta loppuratkaisulta. Toisaalta tarinalla on todellisuuspohja ja kai meidän ihmisten käyttäytyminen on niin ennalta-arvattavaa ja ehkä hieman hohdotonta. Muuten kirja kyllä piti mielenkiinnon yllä loppuun asti ja kokonaisuus oli ihan hyvä.

J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta

Pvm: 11.1.2002
Arvosana: 10

Parasta fantasia tähän mennessä. Alussa kirjailijan tyyli tarttua pieniin asioihin ja niiden yksityiskohtainen kuvailu oli pitkästyttävää. Tyyliin kuitenkin tottui ja pidemmän päälle tuli tietty tiedonjano kaikkiin asioihin, halusi tietää kaikesta kaiken, sillä eteen luotu maailma oli niin kiehtova ja elävä. Tarina oli hyvin todentuntuinen, kun lukijalle esiteltiin kaikki historiat ja tarkat kuvaukset paikoista. Juonen monet käänteet oli yllättäviä ja pistivät vaan hämmästelemään kirjailijan mielikuvitusta. Toisaalta juonenkäänteisiin nähden loppuratkaisu tuntui jokseenkin helpolta. Olisin odottanut edes jotain vaikeuksia Sauronin taholta. Kaikenkaikkiaan mahtava tiiliskivi, enkä ihmettele enää yhtään, miksi tämä tarina on legenda!

Prologi

Olen aina rakastanut lukemista, erilaisten tarinoiden maailmoihin uppoutumista. Lapsena ja teininä luin pinon kirjoja viikossa ja mieleen on jäänyt monta mahtavaa kirjasarjaa. Koulu-/ ja lukioaikana kirja-/ja novellianalyysit olivat bravuurini. Lukuelämystä oli mielenkiintoista ruotia ja tarkastella eri näkökulmista. Opiskeluaikana romaanien lukemiselle jäi vähemmän aikaa, mutta aina mahtavan tarinan luettuani kaipasin sen käsittelyä jollain tavalla. Tuntui niin tyhjältä vain sulkea kirja viimeisen kerran ja todeta, että se oli nyt sitten siinä. 2002 aloin pitää pientä kirjavihkoa otsikolla "Sananen kirjasta". Kirjoitin ylös muutaman sanan lukemastani kirjasta, arvioin ja kommentoin sitä. Jo jonkin aikaa on mielessä ollut siirtää vihkon tekstit koneelle, mutten ole saanut sitä aikaiseksi. Kunnes nyt. Minut saatiin innostumaan kirjablogin pitämisestä ja näin päätin siirtää pienen kirjaseni blogin muotoon. Aloitin blogini "Sananen kirjasta" pitämisen huhtikuussa 2009. Siirsin blogiin kirjoja, jotka olin jo aiemmin lukenut ja arvioinut (päivämäärä kertoo, milloin olen kirjan lukenut). Tämän blogin päivittäminen kuitenkin estyi. Ehdin innostua kirjabloggailusta, joten tämä ~Sananen kirjasta~ tulkoon tuon edellisen tilalle. Alku tulee olemaan kertausta, sillä haluan kaikki tekstini yhteen blogiin, jota päivittää.