Pvm: 21.5.2011
Arvosana: 9½
Kirjakerhossa suositeltiin tätä, jos on pitänyt Umberto Econ Ruusun nimi -kirjasta. Muistan pitäneeni kirjan juonesta, vaikken siitä juuri mitään muuta muistakaan kuin että siinä selviteltiin luostarissa tapahtuneita murhia. Joten suurella mielenkiinnolla, ja ehkä myös suurin odotuksin, tartuin tähän kirjaan. Ja pidin siitä.
Jos vuosia sitten moitinkin Ruusun nimeä sen tiiliskivimäisyydestä, niin tämä reilun 450 sivun romaani oli napakka, mutta kuvaileva, juoneltaan hyvin etenevä kirja. Päähenkilönä ja kirjan sankarina on kyttyräselkäinen lakimies Matthew Shardlake, joka toimii Englannin kirkon reformaation päämiehen Thomas Cromwellin alaisuudessa. Cromwellin missiona on lakkauttaa kaikki Englannissa toimivat luostarit. Reformistit vastustavat Paavin uskoa, latinalankielisiä messuja, reliikkien palvontaa ja uskoa pelastuksen ja anteeksiannon maksullisuudesta. Shardlake pitää tätä reformismia ihanteenaan, hänen ajatuksissaan usko on korutonta ja pyhää ja kuuluu kaikelle kansalle. Cromwell lähettää Shardlaken Scarnsean suljettuun munkkiluostariin tutkimaan sinne aiemmin luostarin asioita tutkimaan lähetetyn valtuutettu Singletonin murhaa. Shardlake kohtaa avustajansa Markin kanssa erikoisen yhteisön eikä tapauksen selvittely käykään ihan käden käänteessä, etenkin kun tutkimusten kuluessa Shardlake saa tutkittavakseen useammankin kylmäverisen murhan. Shardlake joutuu myös tarkastelemaan itseään ja omia ihanteitaan oltuaan sen hetkisen maailman menon (1500-luvun Britanniassa siis) suhteen varsin sinisilmäinen.
Kirjailija on luonut varsin mielenkiintoisen päähenkilön, jonka ajatuksia ja maailmankatsomusta kuvaa elävästi. Lukija ei helpolla häneen samaistu tai ole yhtä mieltä, mutta hahmona Shardlake on mielenkiintoinen, ja inhimillinen. Saako paha palkkansa, sitä on vaikea sanoa, sillä mikään ei ole mustavalkoista. Se tässä tarinassa on minun mielestä hyvin kirjoitettu sisään loppuratkaisuun. Ikävät ihmiset käyttävät häikäilemättä hyväkseen ihanteeseen uskovia hyväsydämisiä ihmisiä, jotka jäävät vaille kiitosta. Shardlaken ja veli Guyn loppukeskustelut ovat mielestäni osuvia, kultainen keskitie olisi kaikessa kenties se tavoiteltavin ihanne. Ja ne murhat, ne tuli ratkaistua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti