maanantai 25. heinäkuuta 2011

Jan Wallentin: Strinbergin tähti

Pvm: 17.7.2011
Arvosana: 9

Joskus lukiossa harjoittelimme tarinan kirjoittamista inhorealismin hengessä. Nuo kirjoitusharjoitukset tulivat mieleni tätä kirjaa lukiessani. Kaikki elämän inhottavat ja ällöt asiat kuvataan hyvin suoraan ja koruttomasti. Tässäkään romaanissa ei siis todellakaan ollut menestyvää ja glamourhenkistä päätähteä, vaan nuhjuinen, elämän kolhima, lääkeaineriippuvainen surkimus, jonka lapsuuden traumat nousivat romaanin tapahtumien myötä pintaan ja joka nyt vaan tahtomattaan joutui aika pahaan pulaan. Hautuumaalla oli synkkää ja kova rankkasade, kömmittiin hautakuilussa, muisteltiin natsien hirmutekoja, viemäri haisi ja sitä rataa. Päävire oli siis varsin synkkä.

Päähenkilö Don Titelman, historian tutkija ja eri kulttuurien symbolien tuntija, pyydetään tutkimaan vanhasta kaivoskuilusta löytynyttä ristiä. Ristiä havittelee kuitenkin myös salainen järjestö, jonka kansa Don joutuu tahtomattaan tekemisiin. Alkaa kilpajuoksu arvoitusten ratkomiseksi. Donilla on apunaan erikoinen asianajaja Eva Strand. Lukija pääsee kurkistamaan Donin ja Evan mukana Euroopan synkkään natsihistoriaan ja sen symboleihin sekä Strinbergin ristin ja tähden salaisuuteen.

Lukiesani ensikerran tästä kirjasta tuli heti mieleeni mikäs muu kuin Dan Brownin DaVinci -koodi. Melkein jätin lukematta, kun ajattelin, että se on jo nähty se laji. Mutta onneksi luin. Kirjan henki on aivan erilainen, henkilöhahmot ovat erilaisia ja tarina on muutoinkin selkeästi omansa. Tokihan yhtäläisyyksiä on, mutta se nyt ehkä liittyy juonen rakenteeseen ja tiettyyn draaman kaareen, joka tällaisissa hyvän ja pahan välisissä kilpajuoksuromaaneissa on. Ällötyskuvauksistaan huolimatta viihdyttävää ja helposti edettävää lukemista, pitää otteessaan niin, että on luettava nopeasti loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti