torstai 15. syyskuuta 2011

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

Pvm: 10.9.2011
Arvosana: 7

Täytyy sanoa, että odotuksiin nähden petyin. Kirjan esittelyssä sanotaan: "Hänen varjonsa tarina on 2000-luvun kummitustarina kahden kaksosparin elämästä täällä, tuonpuoleisessa ja niiden välillä. Romaani sukeltaa syvälle rakkauden moninaisiin muotoihin, pakkomielteisiin ja salaisuuksiin jotka olisi paras haudata."

Amerikkalaiskaksoset Julia ja Valentina perivät kuolleen ja tytöille tuntemattoman tätinsä Elspethin omaisuuden erikoisin ehdoin. Tytöt muuttavat Lontooseen ja asettuvat asumaan Elspethin vanhaan asuntoon Highgaten hautausmaan viereen. Asunnossa on ajoittain oudon kylmä ja alkaa tapahtua outoja asioita. Elspethin sielu on jäänyt asuntoon loukkuun ja hän haluaa tutustua tyttöihin. Elspethin elämänkumppani Robert välttelee Juliaa ja Valentinaa pitkään, mutta pian hänkin saa vihiä Elspethin hengen läsnäolosta. Valentina ja Robert alkavat viettää aikaa yhdessä, Julia sen sijaan tutustuu tyttöjen yläkerrassa asuvaan Martiniin. Martinin vaimo on jättänyt Martinin tämän pakkoneuroosien takia ja Martinin erikoisuus kiehtoo Juliaa.

Tarinassa kaksosten elämä kuvataan hyvin tiiviiksi niin henkisesti kuin fyysisestikin, mikä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita kaksosissa. Pyristellessään irti kaksoskahleista Valentina ajautuu hyvin erikoiseen ja epätoivoiseen ratkaisuun, jossa vain Elspeth voi auttaa. Loppu on varsin traaginen.

Noin puoleenväliin asti kirjan lukeminen oli varsin tylsää ja pitkäveteistä. Ei oikein ymmärtänyt, miten nämä kaikki henkilöt nyt kuuluvat tähän tarinaan, tuntuivat jopa vähän väkinäisiltä. Tunnelma oli jotenkin tunkkainen ja tylsä. Kun tytöt pääsivät Lontooseen ja Elspeth tuli mukaan kuvioihin, päästiin käsiksi itse tarinaan. Joka oli sitten aika outo ja siitä puuttui se mystisyys ja kiehtovuus, jota odotin. Olivathan tapahtumat outoja ja loppu jopa karmiva, mutta kirjailija ei saanut välitettyä sitä tunelmaa lukijalle tarpeksi värikkäästi ja elävästi. Ideaa on ollut, mutta toteutus uupui. Mutta, tulipahan luettua.

2 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä kirjasta, vaikka esimerkiksi yläkerran naapurin elämäntarina ja rooli koko kirjassa jäi mielestäni oudon irralliseksi. Loppu oli minusta (hyvällä tavalla) kauhea, ahdisti ja suretti pitkään.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja on jakanut mielipiteitä, mitä nyt olen blogikirjoituksia lueskellut. Osa on päässyt mukaan kirjan tunelmaan ja pitänyt siitä, osa taas ei. Jotenkin tuo Martinin osuus on kyllä kummallinen. Hän kun ei liity Elspethiin ja Edieen millään lailla. Mutta tokihan siinäkin kuvataan omanlaisensa rakkaustarina.

    VastaaPoista