Pvm: 4.7.2012
Arvosana:8
Kirjan takakansi lupaa goottisävyistä fantasiaa, tarinaa, jota en koskaan unohtaisi. Isoisän hurjat jutut, vanhat oudot valokuvat, hylätty orpokoti, eriskummalliset lapset. Odotin jotain varsin karmivaa tarinaa kaukaiselle saarelle piilotetuista sairaista tai sairaina pidetystä lapsista ja heidän kohtaloistaan, sillä ihminen on osannut ja osaa olla julma erilaisuutta kohdatessaan. Ajattelin, että tätä kirjaa tuksin tällaisen ylivilkkaan mielikuvituksen omaavan herkkiksen kannattaa pitää iltalukemisena. Mutta, mutta. Luinkin varsin mukaansatempaavan ja vauhdikkaan fantasiatarinan enkä millään voinut välttyä tietyltä Harry Potter -fiilikseltä, sillä tietyllä tavalla sama genre tuli tästä loppua kohden yhä voimakkaammin mieleen.
Kirjan päähenkilö on Jacob Portman, jolla on erityisen läheinen suhde isoisäänsä, Abrahan Portmaniin, Portmanin pappaan. Isoisä viihdytti pientä Jacobia kertomalla hauskoja tarinoita lapsuudestaan paratiisisaaren orpokodissa ja sen hauskoista lapsista, joilla oli kaikilla joitain erityisiä kykyjä. Isoisä näytti Jacobille myös vanhoja valokuvia noista lapsista. Kasvaessaan Jacob alkoi epäillä yhä enemmän ja enemmän Portmanin papan juttuja ja tökerösti trikkikuvattuja valokuvia leimaten ne kaikki satuiluksi. Sitten tapahtuu jotain kamalaa. Portmanin pappa kuolee väkivaltaisesti ja Jacobin lähipiiri epäilee Jacobin mielenterveyttä tämän kertoessa tapahtumista. Papan viimeisten sanojen takia ja edistääkseen surutyötään Jacob lähtee isänsä kanssa tutustumaan papan lapsuuden maisemiin. Saarelta Jacob löytää tuhoutuneen orpokodin rauniot sekä kaikuja menneisyydestä. Jacob tutustuu eriskummallisiin lapsiin, jotka toki ovat kyvyissään kaikki varsin eriskummallisia, mutta hyväntahtoisia ja ystävällisiä. Ja he haluavat suojella Jacobia, toivovat tämän liittyvän heihin, sillä eriskummallisten olemassaoloa uhkaa vaara.
Kirjan hahmoista tosiaan tuli mieleen Harry Potter -hahmot, kun niihin oli päässyt tutustumaan. Myös tämä mielikuvitusmaailma, jonka Riggs on luonut, kaikkine omine uudissanoineen ja kaikkineen tuo mieleen Harry Potterin. Ei niin, että tässä olisi millään muotoa kopioinnin makua, ei sinne päinkän, mutta tyyli vaan on jotenkin niin samaa, nuortenkirjatyyliä ehkä. Kirja on siitä mukavan erilainen, että koskaan aiemmin en ole lukenut kirjaa, jota tarinaan liittyvät vahvat kuvat olisivat näin ryydittäneet. Etenkin nämä kuvat luovat siihen tiettyä goottitunnelmaa, joka kyllä muutoin on varsin laimeaa. Kirjailijan kerronnasta ja kuvauksista en kyllä olisi luonut lapsista valokuvien kaltaisia mielikuvia, vaan ne olisivat jääneet vaisummiksi. Tarina etenee mukavasti ja sitä on ihan kiva lukea, kun on ensin päässyt yli siitä pettymyksestä, jonka lässähtäneet ennakko-odotukset luovat. Kerronta on varsin toteavaa ja tarinaa eteenpäin vievää, mutta jollain tavalla pinnallista. Tarinassa on jännitystä ja hurjia hahmoja, mutta missään vaiheessa sydämeni ei hakannut villisti, kämmeneni eivät hionneet eikä tiivis tunnelma hukuttanut minua alleen. Vaikkei tämä tosiaan mikään goottifantasian riemuvoitto ollutkaan, oli tämä ihan kiva lomasuupala. Mielenkiinnolla kyllä jään odottamaan, millaisen visualisoinnin elokuvaohjaaja Tim Burton tästä tarinasta luo. Elokuvan pitäisi ilmestyä vuonna 2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti