Pvm: 3.10.2010
Arvosana: 8½
Kirjan takakannen tekstin perusteella en ehkä tätä kirjaa olisi valinnut, vaikutti niin tavalliselta rakkausromaanilta. Olen pitänyt lukemistani Cecelia Ahernin kirjoista (The Gift ja Yllätysvieras) ja päätin ennakkoluuloistani huolimatta ottaa kirjan luettavakseni. Annoin kirjalle mahdollisuuden yllättää positiivisesti ja näin myös kävi.
Ensinnäkin kirja oli kirjoitettu mielenkiintoiseen muotoon. Teksti koostui kirjallisista dokumenteista eli viestilapuista, korteista, sähköposteista, tekstiviesteistä, pikaviesteistä ja oli mukana lehti-ilmoituksia ja todistuksiakin. Ei siis ollut ketään perinteistä kertojaa näiden viestien välissä, ainoastaan epilogissa lukija pääse seuraamaan ns. livekohtausta. En ole koskaan aiemmin lukenut näin kirjoitettua kirjaa ja jo sen erilaisuus toi alkuun niin tavanomaiselta tuntuneeseen tarinaan mielenkiintoisen ulottuvuuden. Lukija sai viestien välityksellä hyvän ja jouhevasti etenevän kuvan tapahtumista, tarinaa oli miellyttävä seurata.
Tarinan pääpari on Rosie ja Alex, joita kohtalo riepottelee miten sattuu ja välillä tuntuu, että eikö vähempikin olisi riittänyt. He ovat jo lapsena toistensa parhaat ystävät, Alex muuttaa lukioiässä perheensä kanssa Bostoniin, kun taas Rosien tulevaisuuden suunnitelmat muuttuvat lapsen syntymän myötä. Vuodet kuluvat ja niihin mahtuu niin iloa, surua, kohtaamisia kuin tukahdutettuja toiveita. Tylsän kirjasta olisi tehnyt vain Rosien ja Alexin välinen kirjaanvaihto (näin takakannen tekstin perusteella luulin), mutta tässä oli mukana paljon eri henkilöiden välistä viestittelyä, joka kuitenkin liittyi olennaisesti tarinaan ja rakensi ja rikasti sitä edelleen.
Vaikka ajattelin ensin, että tähän kirjaan ei sen kummempaa teemaa liittynyt, niin loppujen lopuksi huomasin pohdiskelevani, mitä itse olisin kenenkin asemassa tehnyt. Miten asettaa asiat tärkeysjärjestykseen? Kuinka paljon tavoitella omaa onnea, pitää kiinni oikeudesta omaan elämään ja kuinka paljon uhrautua muiden onnen puolesta, ajatella muiden etua ensin? Ja mikä se on kenenkin etu missäkin tilantessa? Minä alan hiljalleen tunnustautua Ahern-faniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti