maanantai 22. syyskuuta 2014

Cecilia Samartin: Señor Peregrino

Pvm: 19.9.2014
Arvosana: 9

Tykästyin Cecilia Samartinin tapaan kirjoittaa ja kertoa tarinaa lukiessani Kaunista sydäntä ja niin päädyin tarttumaan myös tähän hänen toiseen teokseensa. Tämäkin tarina oli hyvin koskettava ja erittäin miellyttävää luettavaa.

Kirja kertoo nuoresta meksikolaistytöstä, Jamiletista, joka elää Meksikossa varsin vaatimattomissa oloissa. Hänellä on selässään pitkä ja ruma syntymämerkki, minkä vuoksi häntä vierroksutaan ja kartetaan taikauskoisessa kotikylässään. Äitinsä kuoltua Jamilet päättää yrittää loikata tätinsä luokse Amerikkaan tienaamaan rahaa syntymämerkin poistoon. Jamilet päätyy töihin mielisairaalaan, jossa hänelle annetaan varsin erikoinen pesti. Hänen tehtävänään on huolehtia ylimmän kerroksen vanhasta herrasta, joka on hyvin vaativa potilas. Jamiletille annetaan ohje välttää kaikkea turhaa keskustelua potilaan kanssa. Herra Peregrino päätyy kuitenkin kertomaan Jamiletille tarinaansa ja Jamilet kuuntelee ja eläytyy potilaan tarinaan koko sielullaan. Heidän välilleen kasvaa side, joka auttaa heitä molempia.

Cecilia Samartin: Kaunis sydän

Pvm: 24.8.2014
Arvosana: 9

Koskettava ja ihana tarina, joka ei säästänyt kyyneliltä! Miellyttävää lukea ja niin helppo eläytyä. Suosittelen!

Kirja kertoo El Salvadorissa kasvaneesta Anasta, joka joutui kohtaamaan lapsuudessaan järkyttävän tragedian. Ana päätyy Kaliforniaan luostariin, hänellä on vankka vakaumus pyhittää elämänsä Jumalalle. Mutta Ana osoittautuu taitavaksi lasten kanssa ja hänet pestataan varakkaaseen amerikkalaisperheeseen lastenhoitajaksi. Pestin oli määrä olla määräaikainen, mutta aina tapahtui jotain, minkä takia hän jatkoi Trellisien perheessä. Kirjassa seurataan samanaikaisesti niin nykyhetkeä kuin Anan ja Trellisien perheen tarinaa menneisyydestä nykyhetkeen. Nykyhetkessä Ana valvoo miehensä kuolinvuoteella ja yrittää sovitella menneisyydessä tapahtuneita väärinkäsityksiä.

George R.R. Martin: A Clash og Kings

Pvm: 25.7.2014
Arvosana: 9

Kesälomalla sain päätökseen tänän vuoden vaihteessa aloitetun tiiliskiven, joka siis seuraa Game of Thrones -teosta ja on toinen osa sarjassa A Song of Ice and Fire. Luen näitä englanniksi, sillä sain ensimmäisen osan lahjaksi Australiasta ja oli luontevaa jatkaa samalla kielellä.

Kirja jatkaa siis siitä, mihin Game of Thrones jäi. Kuninkaita on vähän siellä sun täällä ja sota käy melko raakana. Tarinan kulkua seurataan usean eri henkilön näkökulmasta, eri puolilla maata. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja kasvavat tässä toisessa osassa vielä entisestään ja heistä tulee esille monenlaisia piirteitä. Oma henkilökohtainen suosikkini tässä osassa taitaa olla Winterfellin Arya Stark, joka joutuu melkoiseen seikkailuun, mutta on vahva selviytyjä.

Tarinaan on helppo päästä sisään aina uudestaan ja uudestaan, vaikka välissä olis ollu pidempikin tauko. Välillä lukiessa kyllä tuli vähän pitkästymistä, jotenkin tarina venyi vähän liikaa ja siksikin pääsi taukoja lukemiseen tulemaan. Mutta niin jää taas tarina kutkuttavaan paikkaan, että kolmannen osan 1. osaan on tartuttava melko pian :)

Gil McNeil: Oman elämänsä puikoissa

Pvm: 27.5.2014
Arvosana: 7

Tämän vuoden lukemiston päivittäminen on kaikilta muilta kiireiltä jäänyt, mutta laitetaanpa nyt muutamia ylös. Yksi kevään kirjoista oli Oman elämänsä puikoissa, kirja, jonka olin ostanut jostain alennusmyynnistä.

Kirja kertoo Jo Mackenziestä, leskeksi jääneestä kahden pikkupojan äidistä, joka muuttaa miehensä kuoltua Lontoon kuhinasta maalle Broadgate Bayn pikkukaupunkiin. Jo on innokas käsityöihminen ja etenkin neulominen on lähellä Jon sydäntä. Jo ottaa hoitaakseen isoäitinsä vanhan lankakaupan ja päättää tehdä neulomisesta trendikästä. Samalla tietysti seurataan Jon ja hänen lähipiirinsä elämän- ja ihmissuhdekiemuroita. Ja kaikkialla neuoltaan.

Ihanhan tuon luki, joskaan teksti ei ollut erityisen mukaansatempaisevaa. Dialogit olivat jotenkin tönkköjä ja kaikkialle työnnettiin neulomista vähän keinotekoisestikin. Tietäisin parempiakin kirjoja suositella luettavaksi.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about The Boy

Pvm: 24.2.2014
Arvosana: 9

Pakkohan uusi Bridget Jones oli saada ja lukea, vaikken oikein vanhan lämmittelyyn uskokaan.

Bridget on kypsynyt keski-ikään, kaksi lasta, mutta iki-ihana Mark Darcy on poissa. Bridget on kyllä rouva Darcy, mutta surullista kyllä leski. Aina välillä Bridget muistelee haikeana perhe-elämää Markin ja lasten kanssa, muutoin kirjassa ollaan vahvasti nykyhetkessä. Nykyhetkessä, jossa Bridget pyörittää yksinhuoltajaäidin arkea, yrittää luoda uraa käsikirjoittajana, päättää opetalla deittailusäännöt ja päästä eroon uudesti syntyneestä neitsyydestään. Tässä kaikessa häntä omalla erikoisella tavallaan tukevat ja myötäelävät mm. Tom, Jude, Talitha ja Daniel. Bridget ottaa haltuun Twitterin ja löytää rinnalleen kolmekymppisen Roxterin, jonka kanssa on fyysisestä ikäerosta huolimatta henkisesti samalla aaltopituudella. Lasten koulussa Bridgetiä ärsyttää ja myöhemmin myös hämmentää herra Wallaker, salskea keski-ikäinen liikunnanopettaja.

Päiväkirjapäivitykset, viestittelyt ja kerronta on taattua, hulvatonta Bridget Jonesia. Bridget on oma naiivi, höpsö itsensä, jolle sattuu ja tapahtuu ja josta ei voi olla pitämättä. Vaikken lämmittelyistä niin pidäkään, niin 3. Bridget Jones oli viihdyttävää luettavaa ja voin suositella niille, jotka ovat valmiit siirtymään Bridgetin kanssa pieruhuumorin sävyttämään keski-ikään.

lauantai 28. joulukuuta 2013

David Safier: Huono karma

Pvm: 14.12.2013
Arvosana: 8

Kim Lange on menestyvä tv-tähti ja perheenäiti. Eräänä iltana kohtalo puuttuu peliin ja Kim kuolee. Kuolee ja syntyy uudelleen, muurahaisena. Käy ilmi, että Kim on elämänsä aikana kartuttanut itselleen melkoisen määrän huonoa karmaa kohtelemalla muita huonosti. Hyvää karmaa voi kuitenkin yrittää kerätä tässä uudessa elämässä, sekä sitä seuraavassa että sitä seuraavassa seuraavassa. Tallustaessaan maan kamaralla muurahaisena, marsuna, koirana ja monena muuna Kimille kirkastuu, mikä todella oli hänen elämässään parasta, hänelle oikeasti tärkeää. Harmi vain, että hän tajuaa sen vasta nyt, kuolleena. Lopujen lopuksi Kim kuitenkin pääsee hyvän karman saattelemana Nirvanaan ja saavuttaa onnen.

Ei mikään tajuntaa räjäyttävä lukukokemus, mutta ihan mukavaa ja mutkatonta lomalukemista. Sanoma sinänsä on tärkeä, mutta kirja ei sinällään ole erityisen koskettava. Tyyli on enemmän humoristinen kuin koskettava.

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Pvm: 4.12.2013
Arvosana: 8½

Siilin eleganssin tekijä vie lukijan tällä kertaa makumatkalle kuolevan ruokakriitikon muistelmiin. Pierre Arthens on Ranskan vaikutusvaltaisin ravintolakriitikko, joka makaa kuolinvuoteellaan ja yrittää tavoittaa muistina syövereistä sen elämänsä tärkeimmän maun. Hän käy läpi monenmoisia makukokemuksia ja niihin liittyneitä tilanteita ja lukija pääsee samalla tutustumaan tähän erikoiseen kulinaristiin. Herra Arthens ei ole mikään kovinkaan miellyttävä persoona, vaan itseasiassa varsin vastenmielinen. Tämä tekee lukukokemuksesta varsin mielenkiintoisen. Miten suhtautua kuolevaan kulinaristiin, joka omien muistelmiesna perusteella paljastuukin itsekeskeiseksi ja epämiellyttäväksi henkilöksi. Toisaalta taas kulinaristin kuvaukset makukokemuksista ovat varsin aistikkaita ja tekee mieli päästä herkuttelemaan. Ihan mielenkiintoinen lukukokemus.

Carlos Ruiz Zafón: Marina

Pvm: 3.9.2013
Arvosana: 9

Huh, olipas karmiva lukukokemus. Siis tarina oli karmiva, ei kirjalliset ansiot. Taivasten vangin jälkeen odotin jotain, en edes oikein tiedä mitä, mutta tämä yllätti minut kyllä totaalisesti. Utuista, haikeaa, mielikuvituksellista, karmivaa, puistattavaa, surullista. Mutta myös niin koukuttavaa ja hienosti kirjoitettua. Vaikka tarina oli ajoittain jopa vastenmielistä luettavaa, niin pakkohan tästä oli pitää, niin mieleenpainuva lukukokemus loppujen lopuksi kuitenkin oli. Kaikki toiminta, jännitys ja vauhti toivat jossain vaiheessa kyllä mieleen nuorisokirjagenren, mutta eipä tuo haitannut.

Kirjan pääosassa on nuori Óscar, joka asuu barcelonalaisessa sisäoppilaitoksessa. Óscar tutustuu sattumalta vanhassa kartanossa asuvaan Marinaan ja tämän isään, Germániin. Salaisuudet kiehtovat nuoria ja pian he joutuvat keskelle vanhaa, jo unohdettua mysteeriä, joka osoittautuu varsinaiseksi painajaiseksi. Painajaiseksi, joka herää henkiin ja josta Óscar ja Marina nipinnapin selviävät.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Anna Godbersen: Illan pitkät varjot

Pvm: 29.7.2013
Arvosana: 9

Godbersenin toisen, 1920-luvun lopun New Yorkiin sijoittuvan, trilogian päätösosa seuraa uskollisesti edeltäjiään. Mukavaa, sujuvaa luettavaa, sopivasti tapahtumia, yllättäviä ja odotettavia. Nykyisin kiinittää huomiota myös suomennoksiin, usein negatiivisessa mielessä. Tässä siihen ei ollut tarvetta, kerronta ja dialogit ovat sujuvia ja luontevia, eivätkä kirjoitusvirheetkään hyppineet silmille.

Ystävykset Cordelia, Letty ja Astrid ovat löytäneet oman paikkansa New Yorkin sykkeessä. Astrid tunustelee arkea viinatrokari Charlie Greyn vaimona, Letty hioo esiintyjän taitojaan näyttelijäsuojattiensa Valentinen ja Sophian hoivissa ja Cordelia johtaa napakasti salakapakkaansa ja on korviaan myöten rakastunut taitolentäjä Max Darbyyn. Jokaista tyttöä kuitenkin koetellaan, melkoisestikin. Ja kuten sarjan ensimmäisen osan prologissa todettiin, tarinan päättyessä "yksi heistä on kuuluisa, yksi on naimisissa ja yksi on kuollut". Tapahtumien tuiskeessa oli vain kutkuttavaa arvailla, mikä kohtaloista kuuluu kenellekin. Tarinalla oli hyvä päätös, ei liian ennalta-arvattava, mutta luonteva. Cordelian Ohioon jättämän aviomiehen, John Fieldin, tuominen lopussa mukaan tarinaan oli surullisen hellyyttävää, ja ehkä yllättävääkin. Se kuitenkin vielä nivoi alkua ja loppua sopivasti yhteen. Kokonaisuudessaan kirjasta, ja koko trilogiasta, jäi hyvä jälkimaku: mutkatonta viihdettä näin kesäloman ratkoksi.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki

Pvm: 7.7.2013
Arvosana: 9½

Harris- ja Ahern-fanin ohella minusta on selvästi tulossa Zafón-fani. Taivasten vankia vielä lukiessani ostin yöpöydälle odottamaan jo seuraavan, Marinan. Zafónin tekstiä on miellyttävä lukea. Siinä on huumoria, dialogit ovat sujuvia ja teksti on sopivan kuvailevaa ja tunelmia luovaa. Ja vaikka tämä on nyt kolmas teos, joka ammentaa tietyllä tavalla samasta saavista, on siinä silti yllätyksellisyyttä ja jotain uutta. Ja tietysti myös jotain vanhaa ja tuttua Tuulen varjon ja Enkelipelin lukeneille, lähinnä henkilöhahmojen ja kehyskertomuksen osalta.

Taivasten vanki raottaa Semperejen kirjakaupan apulaisen Fermín Romero de Torressin arvoituksellista taustaa, josta mies itse mieluummin vaikenisi iäksi. Fermín on menossa naimisiin ja teknisesti ottaen Fermín on kuollut mies. Kuollut mies ei voi mennä virallisesti ja kunniallisesti naimisiin, joten Fermínin on pakko avautua ongelmastaan ja siihen johtaneista olosuhteista parhaalle ystävälleen Daniel Semperelle. Se mitä Fermín Romero de Torres sitten Danielille kertoo, muuttaa Danielin elämän iäksi ja nostaa koston nuoren miehen mieleen. Ja mikä yhdistää Danielin ja tuon mielipuolikirjailijan, David Martin, Taivasten vangin?

Mukaansatempaavaa, miellyttävää lukea, viihdyttävää, yllätyksellisiä käänteitä, diktatuurin kauheuksia ja inhimillisiä henkilöhahmoja. Tätä kaikkea on Taivasten vanki. Ihan parasta kesälukemista!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick

Pvm: 6.7.2013
Arvosana: 8

Ihanaa! Kesä ja kesäkirjat. Kesälukemistoni aloitti Pia Heikkilän Afganistaniin sijoittuva chicklit-tyyppinen teos Operaatio Lipstick. "Tuntematon sotilas kohtaa Bridget Jonesin - ja sitten he menevät sänkyyn." -HS - siteerataan takakanessa. Joo, periaatteessa kyllä näin. Mutta todellisuudessa kirjan teksti ei ole sujuvuudessaan missään nimessä verrattavissa Bridget Jonesiin, ideaa ja yritystä kyllä on ihan kiitettävästi.

Kirjan päähenkilö on 32-vuotias Anna Sandström, brittiläis-suomalainen kokenut sotatoimittaja. Anna elää sinkkutytön elämää Kabulissa ja tekee kenttämatkoja eri puolille sodan runtelemaa Afganistania. Kunnianhimoinen toimittaja ei päästä hyvää juttua käsistään ja sen eteen on joskus hieman venytettävä sääntöjä. Mutta kun toimitaympäristö on Afganistan, sääntöjen venytäminen voi olla toisinaan melkoisen vaarallista puuhaa. Luotiliivit ja hyvät suhteet sotilashenkilöihin, niillä mennään pitkälle. Ja onhan niitä sotilaita ihan kiva myös katsella ja toki myös kokeillakin, sinkkuelämää kun vietetään. Bridgetjonesmaiseen tyyliin Annalle sattuu ja tapahtuu, etenkin sydämiä sykäyttävän, salaperäisen herra Herkun läsnäollessa. Operaatio Lipstick pistetään pystyyn, kun Annan parhaan ystävän, Kellyn, sydän särjetään. Naisen kosto on suloinen, tässä tapauksessa päämääränä paljastaa Roisto-Richin hämärät asekauppapuuhat talibaneiden kanssa.

Kirjan kuvaukset Afganistanista, sotilasoperaatioista ja toimintakohtauksista ovat mukavan erilaista luettavaa. Ja myös uskottavia; kirjalija tietää, mistä kirjoittaa. Myös kuvaukset Kabulin juhlista ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Lukija jää miettimään, mikä on oikeasti se todellisuus, jota tämä kirja fiktion kautta heijastelee. Länsimainen avustustyöntekijä, diplomaatti, toimittaja jne. omassa pikku kuplassaan keskellä toista, hyvin erilaista kultturia itsemurhapommittajien tehdessä tuhoa viereisessä korttelissa ja taisteluiden terrorisoidessa tavallisten ihmisten elämää. Yritys saada bridget jones kakkonen tähän ympäristöön on hyvä, mutta ei kovin onnistunut. Tai jotenkin tekstistä jää sellainen töksähtänyt fiilis. Jäin miettimään, toimisiko teksti englanniksi paremmin ja onko enemmän toimituksellinen ongelma vai mikä. Mutta mukavan erilainen ja paikoitellen vauhdikas kirja, joskin joiltain juonen käänteiltä turhan ennalta-arvattava.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Joanne Harris: Persikoiden aikaan

Pvm: 3.4.2013
Arvosana: 9½

Yksi suosikkikirjailijoistani palasi jatkamaan yhden suosikkihahmoni tarinaa ja kirjan lukeminen oli kuin kotiin olisi palannut. Pienestä suklaapuodista ja Karamallikengistä tuttu Vianne Rocher palaa pieneen Lansquenetin kylään, jossa monikulttuuriset mausteet hämmentävät perinteistä ranskalaista kyläelämää. Ja loppuratkaisu on tutun harrismaisen yllätyksellinen ja siksi niin viehättävä ja herkullinen.

Vianne Rocher saa yllättäen kirjeen kuolleelta ystävältään, Armandelta. Armande kehoittaa Viannea palaamaan Lansquenetiin ja poimimaan persikkapuunsa kypsät hedelmät. Armande myös ennakoi Lansquenetin tarvitsevan Viannen apua ja miten oikeassa hän haudan takaa onkaan. Lansquenetiin on muuttanut muslimiyhteisö ja yhteiselo kyläläisten kanssa ei sitten sujukaan ihan ongelmattomasti. Kylää hämmentää burkhaan pukeutunut arvoituksellinen nainen, joka herättää voimakkaita tunteita joen molemmilla puolin. Kouluna toiminut pieni suklaapuoti joutuu tuhopolton kohteeksi ja syytettynä on Lasquenetin oma pastori Reynaud, jonka asema seurakuntansa paimenena horjuu pahemman kerran. Mitä epätodennäköisimmät liittolaiset, Vianne ja Reynaud, pyrkivät yhdessä saattamaan kylän asiat paremmalle tolalle. Pari purkillista persikkahilloa ja muutama suussasulava tryffeli, niillä päästään hyvään alkuun.

Harris on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen ja aluksi olin hieman skeptinen. Mutta Vianne Rocher solahtaa tähän monikulttuuriseen tarinaan varsin luontevasti ja tarina on taidokkaasti kirjoitettu. Jos tämä olisi ensimmäinen lukemani Harrisin kirja, olisin ehkä ollut vielä yllättyneempi loppuratkaisusta kuin nyt olin. Kirjailijan tyyli on jo sen verran tuttu, että olin jo aavistellut tiettyjä asioita ja myös loppuratkaisu sopi kuvaan täydellisesti. Ehkä tuon tietyn ennakoitavuuden vuoksi ihan kympin kirjaksi tämä ei yltänyt, vaikka todella miellyttävä ja koukuttava lukukokemus olikin ja nautin kirjasta täysin siemauksin.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Anna Godbersen: Ihania päiviä

Pvm: 24.3.2013
Arvosana: 9

Jazztyttö peilaa kirjasta tutut Cordelia Grey, Letty Larkspur ja Astrid Donal jatkavat iloista ja huoletonta elämäänsä sekä omien polkujensa etsintää tässä Godbersenin sarjan toisessa kirjassa. Tuttua ja turvallista Godbersenia, mukaansa tempaavaa, kevyttä ja sujuvasti etenevää kevätpäivän viihdettä.

Cordelia haluaa kantaa kortensa kekoon isänsä bisnesten jatkajana ja saa vastuulleen yökerhon avaamisen. Cordelia on niin uppoutunut tehtäväänsä, että ystävyyssuhteetkin meinaavat kärsiä. Mutkikas suhde huippulentäjän kanssa hämmentää Cordeliaa entisestään. Letty sen sijan etsii edelleen tietään estraadeille ja etenee pettymysten ja sattumusten kautta uudeksi Manhattanin tähdeksi, joka saa loppujen lopuksi vielä varsin nimekkään suojelijan. Astrid harjoittelee emännän tehtäviä Dogwoodissa ja haaveilee romanttisesta ja loisteliaasta arjesta Charlien rinnalla. Todellisuus lyö kuitenkin kasvoille ja Asrtid rimpuilee sitä vastaan ikävin seuraamuksin. Loppu on kuitenkin, kuinkas muutenkaan, ruusuinen.

Ja kyllähän se kolmaskin osa pitää lukea. Leppoisan raukeita kesälomapäiviä odotellessa.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Anna Godbersen: Jazztyttö peilaa

Pvm: 9.2.2013
Arvosana: 9

Sattumoisin törmäsin tähän Anna Godbersenin uuden sarjan avausteokseen ja koska pidin edellisestä kovasti, tartuin tähän oitis. Ja sain sitä mitä odotinkin: nautittavaa, sujuvasti kirjoitettua ja mukaansa tempaavaa viihdettä 1920-30 lukujen taitteen New Yorkista.

Keskilännestä New Yorkiin karanneet Cordelia Gray ja Letty Larkspur sekä New Yorkissa hienostoelämää viettävä Astrid Donel ovat kirjan sankarittaret, joiden elämää kirjassa seurataan. Cordelia ja Letty saapuvat New Yorkiin molemmat täynnä unelmia toisenlaisesta, loisteliaasta, vapaasta elämästä. Cordelia saavuttaa salaisen tavoitteensa, isänsä löytämisen, varsin pian ja tutustuu myös velipuolensa värikkääseen tyttöystävään Astridiin, josta tulee Cordelian uusi luottoystävä. Yksin jätetty Letty sen sijaan joutuu etsimään paikkaansa ja elättämään itsensä savuisten salakapakoiden tupakkatyttönä. Tie tähteyteen on sinisilmäiselle maalaistytölle kova ja kivinen. Kesä on täynnä tapahtumia ja lopussa ystävän tuki on jokaiselle tytölle korvaamattoman tärkeää.

Godbersen osaa tyylilajinsa ja kirjaa on nautinnollista lukea. Tyyli on tuttua, mutta Godbersen on luonut mukavasti uudet puitteet ja aivan uudet henkilöhahmot, joiden edesottamuksia on mielenkiintoista seurata. Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella sellaiseksi kevyeksi hyvänmielen lukemiseksi.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Martina Haag: Radan väärällä puolella

Pvm: 2.1.2013
Arvosana:5½

Kirja on itsenäinen jatko-osa Martina Haagin romaanille Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin), jota en ollut lukenut. Hyvin tämä kuitenkin toimi ihan itsenäisenäkin romaanina. Luin tämän kirjan sellaisena kevyenä välipalana ja sitä se olikin. Joskaan se ei oikein temmannut mukaansa ja oli muutenkin jotenkin hyvin köykänen. No tulihan kuitenkin luettua.

Kirja kertoo Bellasta, joka työskentelee TV4:n respassa ja on naimisissa menestyneen ja ihaillun tv-tähden Matten kanssa. Parilla on kaksi poikaa ja perheen arjen pöyrityksestä vastaa pääosin Bella. Arki on kiireistä ja parisuhde tiukilla. Sitten Bellalle tarjoutuu mahdollisuus lähteä yksin lomamatkalle. Suunnitelmissa sattuu kuitenkin kömmähdys ja Bella jääkin kotiin. Perhe kuitenkin luulee hänen lomailevan ja Bella käyttää tilaisuuden hyväkseen ja päättää selvittää miehensa kummallista ja epäilyttävää käytöstä. Se johtaa tietysti kaikenlaisiin kommelluksiin.

Niin kuin totesin, kirja ei oikein sytyttänyt. En oikeastaan suosittele, aikansa voi käyttää niin paljon parempienkin kevyiden kirjojen parissa.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Pvm: 8.10.2012
Arvosana: 6

Huh, lopultakin! Lopultakin sain luettua kirjan loppuun ja pääsen siirtymään johonkin oikeesti hyvään kirjaan. Vaikka kirjan lukeminen oli tosi takkuista ja välillä vain silmäilin edessäni olevia sanoja, en silti voinut jättää kirjaa kesken. En ole koskaan pystynyt. En, vaikka kirja olisi kuinka huono ja vaikka kuinka vakaasti olisin aikonut niin tehdä. Sillä, entäpä, jos kirja yllättääkin? Lopussa odottelee joku huikee oivallus. Tai sitten en vain halua olla luovuttaja. No, jokatapauksessa, tämä kirja oli yhtä uneliaan tasapaksu alusta loppuun eikä siitä ole edes kovin paljoa sanottavaa.

"Älykästä, hauskaa, osuvaa!" lupailee takakansi. Ei mitään niistä. Päähenkilöt kyllä ovat yliopisto-opiskelijoita, mutta tapahtumat ja niiden kuvaukset ovat uneliaita, harmaita ja tylsiä. Päähenkilöitä on kolme: kirjallisuuden opiskelija Madeleine, biologiaa opiskeleva Leonardo sekä uskontotieteistä kiinnostunut Mitchell. Madeleine on rakastunut Leonardoon, Mitchell on rakastunut Madeleineen ja Leonardo kamppailee sairautensa kanssa. Madeleine yrittää rakastaa Leonardon ehjäksi, Mitchell lähtee reppureissaamaan Eurooppaan ja Intiaan. Loppu päättyy jonkinlaiseen alakuloiseen realismiin.

lauantai 8. syyskuuta 2012

George R.R. Martin: A Game of Thrones

Pvm: 7.9.2012
Arvosana: 10

On sitä kehuttu, eikä turhaan. Tämä 800-sivuinen tiiliskivi oli elämys! Mahtavaa lukea pitkästä aikaa näin hyvää ja koukuttavaa fantasiaa. Vaikka kirjaan perustuva samanniminen sarja tuli Yleltä jo keväällä, en halunnut pilata lukuelämystäni katsomalla sitä ennen kirjan lukemista. Kirja kun on odottanut sopivaa aikarakoa ja fiilistä joulusta lähtien. Onneksi kirjalahjan antaja oli varustanut paketin myös DVD:llä ja nyt voin rauhassa asettua katsomaan sitä tässä syksyn edetessä.

Mitäköhän tästä nyt sitten sanoisi, etten pilaa niiden lukukokemusta, jotka eivät ole tähän vielä tarttuneet. Vaikka lopukeväästä kyllä tuntui, että minä olin niiden harvojen tämän genren diggareiden joukossa, jotka eivät Game of Thronesia olleet vielä lukeneet (tai nähneet). No, Martin esittelee lukijalle taas ihan uuden ajan ja maailman, jossa herrat ja loordit, ja jokunen ladykin, tavoittelelevat valtaa, mainetta ja kunniaa. Jokaisella on näkemys, kenen pitäisi istua tuolla rautaisella valtaistuimella ja hallita kuningaskuntaa. Valtapeli on raakaa eivätkä siltä säästy pienet ja viattomatkaan. Cersei Lannisterin sanoin: "When you play the game of thrones, you win or you die. There is no middle ground" (s.488) Pelin säännöt vaan vaihtelevat ja loppujen lopuksi jokainen luo ne itse.

Juoni oli mielenkiintoinen, siinä oli yllättäviä käänteitä ja se eteni sujuvasti. Kirja on jaettu henkilökappaleisiin eli jokaisella kappaleella on oma päähenkilönsä, jonka näkökulmasta tapahtumia seurataan. Välillä tapahtumat hyppäävät henkilövaihdosten mukana ihan eri puolelle, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin koko ajan hyvin kasassa ja tarinasta rakentuu kappale kappalelta muhkeampi ja monisyisempi. Ja niin koukuttava! Tätä kirjaa vaan ei voinut lukea sellaisissa puolen tunnin iltalukemispätkissä, vaan yhtenäkin päivänä ahmin 5h yhtäjaksoisen pätkän. Tarina jäi kesken ja asetelmat seuraavalle osalle ovat mitä kutkuttavimmat.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Cecelia Ahern: The Time of my Life

Pvm: 14.5.2012
Arvosana: 7-8

Löysin tämän Cecelia Ahernin uusimaan vuoden vaihteessa Delhin lentokentän kirjakaupasta enkä voinut jättää sitä ostamatta, niin edullinen tämä englanninkielinen pokkariversio oli. Lukuvuoronsa se sai kuitenkin vasta nyt kesälomalla. Olen pitänyt kovasti Ahernin kirjoista ja odotukset tämän uusimman suhteen olivat kovat. Muutamia sivja luettuani olin kuitenkin tosi pettynyt. En syttynyt yhtään, en sitten olenkaan. Kirjan alku oli tosi puuduttava ja laahaava. Mutta kyllä se sitten parani loppua kohden, onneksi. Kokonaisuudesta jäi kuitenkin hämmentynyt olo, enkä oikein ole osannut päättää, pidinkö koko kirjatsa vai en. Lukukokemuksesta tulee mieleeni matka, joka on alkuun loivaa ylämäkeä ja sitä vaan talsii eteenpäin. Sitten vauhti kiihtyy, matka huipentuu loppua kohden ja määränpäässä on tosi iloinen, että jaksoi painaa loppuun asti.

Juoni lyhyesti: Lucy Silchesterin elämässä kaikki on hyvin, just fine. Ero poikaystävästä, työpaikan vaihto, asunnon vaihto, hilpeää ajanviettoa ystävien kanssa aina silloin tällöin ja silleen. Sitten Lucy saa kirjeen, johon hänen on pakko reagoida. Hänellä on tapaaminen Elämänsä kanssa. Lucy on laiminlyönyt Elämänsä pahasti ja Elämä vaatii Lucyä korjaamaan tilanteen. Niinpä tämä herra Elämä (mr. Life) alkaa viettää aikaa vastahakoisen Lucyn kanssa seuraten tätä joka paikkaan ja pakottaen Lucyn kohtamaan asioita ja ihmisiä ilman valheita. Lucy kun siis on ollut patologinen valehtelija.  Kuten arvata saattaa, lopussa Lucy myöntää itselleen ja muillekin, että kaikki ei ehkä sittenkään ollut "just fine" ja asiat alkavat oikeasti muuttua.

Jotenkin tässä ei ihan ollut tarpeeksi sisältöä, vaikka yritystä on ollut. Ahern tekee teräviä huomioita 30+ cityihmisten elämästä ja kirjoittaa hauskasti ja sujuvasti. Hyvin erikoinen keksintö oli henkilöittää tämä elämä, mutta tällaista on ollut aiemmissakin Ahernin romaaneissa ihan onnistuneesti. Idea tässäkin oli ihan hauska, mutta juoni sen ympärillä ei nyt ihan minun mielestä riittänyt. Eri henkilöiden välisen vuorovaikutuksen kuvaajana Ahern on hyvä ja ihmisten väliset kohtaamiset olivat monet varsin oivallisia, kaikkine painolasteineen. Loppujen lopuksi siis hyvä, että luin loppuun, mutta en tiedä suosittelisinko.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Pvm: 4.7.2012
Arvosana:8

Kirjan takakansi lupaa goottisävyistä fantasiaa, tarinaa, jota en koskaan unohtaisi. Isoisän hurjat jutut, vanhat oudot valokuvat, hylätty orpokoti, eriskummalliset lapset. Odotin jotain varsin karmivaa tarinaa kaukaiselle saarelle piilotetuista sairaista tai sairaina pidetystä lapsista ja heidän kohtaloistaan, sillä ihminen on osannut ja osaa olla julma erilaisuutta kohdatessaan. Ajattelin, että tätä kirjaa tuksin tällaisen ylivilkkaan mielikuvituksen omaavan herkkiksen kannattaa pitää iltalukemisena. Mutta, mutta. Luinkin varsin mukaansatempaavan ja vauhdikkaan fantasiatarinan enkä millään voinut välttyä tietyltä Harry Potter -fiilikseltä, sillä tietyllä tavalla sama genre tuli tästä loppua kohden yhä voimakkaammin mieleen.

Kirjan päähenkilö on Jacob Portman, jolla on erityisen läheinen suhde isoisäänsä, Abrahan Portmaniin, Portmanin pappaan. Isoisä viihdytti pientä Jacobia kertomalla hauskoja tarinoita lapsuudestaan paratiisisaaren orpokodissa ja sen hauskoista lapsista, joilla oli kaikilla joitain erityisiä kykyjä. Isoisä näytti Jacobille myös vanhoja valokuvia noista lapsista. Kasvaessaan Jacob alkoi epäillä yhä enemmän ja enemmän Portmanin papan juttuja ja tökerösti trikkikuvattuja valokuvia leimaten ne kaikki satuiluksi. Sitten tapahtuu jotain kamalaa. Portmanin pappa kuolee väkivaltaisesti ja Jacobin lähipiiri epäilee Jacobin mielenterveyttä tämän kertoessa tapahtumista. Papan viimeisten sanojen takia ja edistääkseen surutyötään Jacob lähtee isänsä kanssa tutustumaan papan lapsuuden maisemiin. Saarelta Jacob löytää tuhoutuneen orpokodin rauniot sekä kaikuja menneisyydestä. Jacob tutustuu eriskummallisiin lapsiin, jotka toki ovat kyvyissään kaikki varsin eriskummallisia, mutta hyväntahtoisia ja ystävällisiä. Ja he haluavat suojella Jacobia, toivovat tämän liittyvän heihin, sillä eriskummallisten olemassaoloa uhkaa vaara.

Kirjan hahmoista tosiaan tuli mieleen Harry Potter -hahmot, kun niihin oli päässyt tutustumaan. Myös tämä mielikuvitusmaailma, jonka Riggs on luonut, kaikkine omine uudissanoineen ja kaikkineen tuo mieleen Harry Potterin. Ei niin, että tässä olisi millään muotoa kopioinnin makua, ei sinne päinkän, mutta tyyli vaan on jotenkin niin samaa, nuortenkirjatyyliä ehkä. Kirja on siitä mukavan erilainen, että koskaan aiemmin en ole lukenut kirjaa, jota tarinaan liittyvät vahvat kuvat olisivat näin ryydittäneet. Etenkin nämä kuvat luovat siihen tiettyä goottitunnelmaa, joka kyllä muutoin on varsin laimeaa. Kirjailijan kerronnasta ja kuvauksista en kyllä olisi luonut lapsista valokuvien kaltaisia mielikuvia, vaan ne olisivat jääneet vaisummiksi. Tarina etenee mukavasti ja sitä on ihan kiva lukea, kun on ensin päässyt yli siitä pettymyksestä, jonka lässähtäneet ennakko-odotukset luovat. Kerronta on varsin toteavaa ja tarinaa eteenpäin vievää, mutta jollain tavalla pinnallista. Tarinassa on jännitystä ja hurjia hahmoja, mutta missään vaiheessa sydämeni ei hakannut villisti, kämmeneni eivät hionneet eikä tiivis tunnelma hukuttanut minua alleen. Vaikkei tämä tosiaan mikään goottifantasian riemuvoitto ollutkaan, oli tämä ihan kiva lomasuupala. Mielenkiinnolla kyllä jään odottamaan, millaisen visualisoinnin elokuvaohjaaja Tim Burton tästä tarinasta luo. Elokuvan pitäisi ilmestyä vuonna 2013.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

C.J. Sansom: Musta tuli

Arvosana: 9 ½
Päivämäärä: 22.6.2012

Pidin kovasti Sansomin romaanista Luostarin varjot ja kun huomasin, että kyttyräselkäinen asianajana Matthew Shardlake jatkaa mysteerien selvittelyä tässä uudessa romaanissa, halusin saada sen oitis luettavakseni. Ja täytyy sanoa, että viihdyin Shardlaken matkassa taas vallan mainiosti.

1540-luvun Lontoossa käydään edelleen armotonta asemasotaa paavinuskoisten ja reformisten välillä. Shardlake on saanut vakavan kolauksen sinisilmäiselle reformin uskolleen ja on nyt jokseenkin välinpitämättömässä tai hieman jopa kyynisessä tilassa uskonasioiden suhteen. Mutta Shardlake ei pääse välttymään tältä asemasodalta kuningas Henrik VIII ollessa tyytymätön avioliittoonsa ja halutessa uuden vaimon. Reformismin uudistusten toimeenpanija, Thomas Cromwell, on pahassa pulassa yrittäessään pitää kuninkaan tyytyväisenä taatakseen oman asemansa säilymisen. Cromwellilla on taas käyttöä luotettavalle ja älykkäälle asianajajalle ja hän pestaa Shardlaken palvelukseensa selvittämään kadonneen kreikkalaisen tulen arvoitusta. Mustan tulen, jonka tuhovoiman tulisi häikäistä kuningas ja pitää Cromwell suosiossa. Matthew saa apurikseen Jack Barakin, jonka kanssa hänellä on 14 päivää aikaa selvittää mustan tulen arvoitus.

Cromwellin toimeksiantoa toteuttaessaan Matthew yrittää myös selvittää vanhan tuttavansa sukulaistytön, Elizabethin, murhasyytettä. Tämä toinen, hyvin omituinen ja mutkikas tapaus rikastuttaa tarinaa ja tuo siihen lisäsäikeen, joka on hyvin mielenkiintoinen. Se ei sinällään liity millään tavalla mustaan tulee, mutta se tuo sekä Shardlakesta että Barakista esille sellaisia puolia, jotka syventävät ja rikastuttavat näitä mainioita henkilöhahmoja.

Tarina on hyvä ja mielenkiintoinen. Kerronta on eläväistä ja se luo hyvin uskottavan ajankuvan. Aika on raaka ja verinen, sitä ei peitellä, mutta julmuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta ei kauhistella vaan ne lähinnä todetaan. Luostarin varjoissa pidin tarinan monitahoisuudesta. Myöskään tässä ei sorruta yksinkertaisuuksiin, mikään ei ole niin mustavalkoista kuin aluksi voisi ajatella. Erityisesti pidin loppuratkaisusta, joka ei tarjoa selkeää eikä helppoa ratkaisua kummallekaan osapuolelle.