Pvm: 24.3.2013
Arvosana: 9
Jazztyttö peilaa kirjasta tutut Cordelia Grey, Letty Larkspur ja Astrid Donal jatkavat iloista ja huoletonta elämäänsä sekä omien polkujensa etsintää tässä Godbersenin sarjan toisessa kirjassa. Tuttua ja turvallista Godbersenia, mukaansa tempaavaa, kevyttä ja sujuvasti etenevää kevätpäivän viihdettä.
Cordelia haluaa kantaa kortensa kekoon isänsä bisnesten jatkajana ja saa vastuulleen yökerhon avaamisen. Cordelia on niin uppoutunut tehtäväänsä, että ystävyyssuhteetkin meinaavat kärsiä. Mutkikas suhde huippulentäjän kanssa hämmentää Cordeliaa entisestään. Letty sen sijan etsii edelleen tietään estraadeille ja etenee pettymysten ja sattumusten kautta uudeksi Manhattanin tähdeksi, joka saa loppujen lopuksi vielä varsin nimekkään suojelijan. Astrid harjoittelee emännän tehtäviä Dogwoodissa ja haaveilee romanttisesta ja loisteliaasta arjesta Charlien rinnalla. Todellisuus lyö kuitenkin kasvoille ja Asrtid rimpuilee sitä vastaan ikävin seuraamuksin. Loppu on kuitenkin, kuinkas muutenkaan, ruusuinen.
Ja kyllähän se kolmaskin osa pitää lukea. Leppoisan raukeita kesälomapäiviä odotellessa.
tiistai 2. huhtikuuta 2013
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Anna Godbersen: Jazztyttö peilaa
Pvm: 9.2.2013
Arvosana: 9
Sattumoisin törmäsin tähän Anna Godbersenin uuden sarjan avausteokseen ja koska pidin edellisestä kovasti, tartuin tähän oitis. Ja sain sitä mitä odotinkin: nautittavaa, sujuvasti kirjoitettua ja mukaansa tempaavaa viihdettä 1920-30 lukujen taitteen New Yorkista.
Keskilännestä New Yorkiin karanneet Cordelia Gray ja Letty Larkspur sekä New Yorkissa hienostoelämää viettävä Astrid Donel ovat kirjan sankarittaret, joiden elämää kirjassa seurataan. Cordelia ja Letty saapuvat New Yorkiin molemmat täynnä unelmia toisenlaisesta, loisteliaasta, vapaasta elämästä. Cordelia saavuttaa salaisen tavoitteensa, isänsä löytämisen, varsin pian ja tutustuu myös velipuolensa värikkääseen tyttöystävään Astridiin, josta tulee Cordelian uusi luottoystävä. Yksin jätetty Letty sen sijaan joutuu etsimään paikkaansa ja elättämään itsensä savuisten salakapakoiden tupakkatyttönä. Tie tähteyteen on sinisilmäiselle maalaistytölle kova ja kivinen. Kesä on täynnä tapahtumia ja lopussa ystävän tuki on jokaiselle tytölle korvaamattoman tärkeää.
Godbersen osaa tyylilajinsa ja kirjaa on nautinnollista lukea. Tyyli on tuttua, mutta Godbersen on luonut mukavasti uudet puitteet ja aivan uudet henkilöhahmot, joiden edesottamuksia on mielenkiintoista seurata. Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella sellaiseksi kevyeksi hyvänmielen lukemiseksi.
Arvosana: 9
Sattumoisin törmäsin tähän Anna Godbersenin uuden sarjan avausteokseen ja koska pidin edellisestä kovasti, tartuin tähän oitis. Ja sain sitä mitä odotinkin: nautittavaa, sujuvasti kirjoitettua ja mukaansa tempaavaa viihdettä 1920-30 lukujen taitteen New Yorkista.
Keskilännestä New Yorkiin karanneet Cordelia Gray ja Letty Larkspur sekä New Yorkissa hienostoelämää viettävä Astrid Donel ovat kirjan sankarittaret, joiden elämää kirjassa seurataan. Cordelia ja Letty saapuvat New Yorkiin molemmat täynnä unelmia toisenlaisesta, loisteliaasta, vapaasta elämästä. Cordelia saavuttaa salaisen tavoitteensa, isänsä löytämisen, varsin pian ja tutustuu myös velipuolensa värikkääseen tyttöystävään Astridiin, josta tulee Cordelian uusi luottoystävä. Yksin jätetty Letty sen sijaan joutuu etsimään paikkaansa ja elättämään itsensä savuisten salakapakoiden tupakkatyttönä. Tie tähteyteen on sinisilmäiselle maalaistytölle kova ja kivinen. Kesä on täynnä tapahtumia ja lopussa ystävän tuki on jokaiselle tytölle korvaamattoman tärkeää.
Godbersen osaa tyylilajinsa ja kirjaa on nautinnollista lukea. Tyyli on tuttua, mutta Godbersen on luonut mukavasti uudet puitteet ja aivan uudet henkilöhahmot, joiden edesottamuksia on mielenkiintoista seurata. Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella sellaiseksi kevyeksi hyvänmielen lukemiseksi.
lauantai 16. helmikuuta 2013
Martina Haag: Radan väärällä puolella
Pvm: 2.1.2013
Arvosana:5½
Kirja on itsenäinen jatko-osa Martina Haagin romaanille Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin), jota en ollut lukenut. Hyvin tämä kuitenkin toimi ihan itsenäisenäkin romaanina. Luin tämän kirjan sellaisena kevyenä välipalana ja sitä se olikin. Joskaan se ei oikein temmannut mukaansa ja oli muutenkin jotenkin hyvin köykänen. No tulihan kuitenkin luettua.
Kirja kertoo Bellasta, joka työskentelee TV4:n respassa ja on naimisissa menestyneen ja ihaillun tv-tähden Matten kanssa. Parilla on kaksi poikaa ja perheen arjen pöyrityksestä vastaa pääosin Bella. Arki on kiireistä ja parisuhde tiukilla. Sitten Bellalle tarjoutuu mahdollisuus lähteä yksin lomamatkalle. Suunnitelmissa sattuu kuitenkin kömmähdys ja Bella jääkin kotiin. Perhe kuitenkin luulee hänen lomailevan ja Bella käyttää tilaisuuden hyväkseen ja päättää selvittää miehensa kummallista ja epäilyttävää käytöstä. Se johtaa tietysti kaikenlaisiin kommelluksiin.
Niin kuin totesin, kirja ei oikein sytyttänyt. En oikeastaan suosittele, aikansa voi käyttää niin paljon parempienkin kevyiden kirjojen parissa.
Arvosana:5½
Kirja on itsenäinen jatko-osa Martina Haagin romaanille Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin), jota en ollut lukenut. Hyvin tämä kuitenkin toimi ihan itsenäisenäkin romaanina. Luin tämän kirjan sellaisena kevyenä välipalana ja sitä se olikin. Joskaan se ei oikein temmannut mukaansa ja oli muutenkin jotenkin hyvin köykänen. No tulihan kuitenkin luettua.
Kirja kertoo Bellasta, joka työskentelee TV4:n respassa ja on naimisissa menestyneen ja ihaillun tv-tähden Matten kanssa. Parilla on kaksi poikaa ja perheen arjen pöyrityksestä vastaa pääosin Bella. Arki on kiireistä ja parisuhde tiukilla. Sitten Bellalle tarjoutuu mahdollisuus lähteä yksin lomamatkalle. Suunnitelmissa sattuu kuitenkin kömmähdys ja Bella jääkin kotiin. Perhe kuitenkin luulee hänen lomailevan ja Bella käyttää tilaisuuden hyväkseen ja päättää selvittää miehensa kummallista ja epäilyttävää käytöstä. Se johtaa tietysti kaikenlaisiin kommelluksiin.
Niin kuin totesin, kirja ei oikein sytyttänyt. En oikeastaan suosittele, aikansa voi käyttää niin paljon parempienkin kevyiden kirjojen parissa.
maanantai 8. lokakuuta 2012
Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Pvm: 8.10.2012
Arvosana: 6
Huh, lopultakin! Lopultakin sain luettua kirjan loppuun ja pääsen siirtymään johonkin oikeesti hyvään kirjaan. Vaikka kirjan lukeminen oli tosi takkuista ja välillä vain silmäilin edessäni olevia sanoja, en silti voinut jättää kirjaa kesken. En ole koskaan pystynyt. En, vaikka kirja olisi kuinka huono ja vaikka kuinka vakaasti olisin aikonut niin tehdä. Sillä, entäpä, jos kirja yllättääkin? Lopussa odottelee joku huikee oivallus. Tai sitten en vain halua olla luovuttaja. No, jokatapauksessa, tämä kirja oli yhtä uneliaan tasapaksu alusta loppuun eikä siitä ole edes kovin paljoa sanottavaa.
"Älykästä, hauskaa, osuvaa!" lupailee takakansi. Ei mitään niistä. Päähenkilöt kyllä ovat yliopisto-opiskelijoita, mutta tapahtumat ja niiden kuvaukset ovat uneliaita, harmaita ja tylsiä. Päähenkilöitä on kolme: kirjallisuuden opiskelija Madeleine, biologiaa opiskeleva Leonardo sekä uskontotieteistä kiinnostunut Mitchell. Madeleine on rakastunut Leonardoon, Mitchell on rakastunut Madeleineen ja Leonardo kamppailee sairautensa kanssa. Madeleine yrittää rakastaa Leonardon ehjäksi, Mitchell lähtee reppureissaamaan Eurooppaan ja Intiaan. Loppu päättyy jonkinlaiseen alakuloiseen realismiin.
Arvosana: 6
Huh, lopultakin! Lopultakin sain luettua kirjan loppuun ja pääsen siirtymään johonkin oikeesti hyvään kirjaan. Vaikka kirjan lukeminen oli tosi takkuista ja välillä vain silmäilin edessäni olevia sanoja, en silti voinut jättää kirjaa kesken. En ole koskaan pystynyt. En, vaikka kirja olisi kuinka huono ja vaikka kuinka vakaasti olisin aikonut niin tehdä. Sillä, entäpä, jos kirja yllättääkin? Lopussa odottelee joku huikee oivallus. Tai sitten en vain halua olla luovuttaja. No, jokatapauksessa, tämä kirja oli yhtä uneliaan tasapaksu alusta loppuun eikä siitä ole edes kovin paljoa sanottavaa.
"Älykästä, hauskaa, osuvaa!" lupailee takakansi. Ei mitään niistä. Päähenkilöt kyllä ovat yliopisto-opiskelijoita, mutta tapahtumat ja niiden kuvaukset ovat uneliaita, harmaita ja tylsiä. Päähenkilöitä on kolme: kirjallisuuden opiskelija Madeleine, biologiaa opiskeleva Leonardo sekä uskontotieteistä kiinnostunut Mitchell. Madeleine on rakastunut Leonardoon, Mitchell on rakastunut Madeleineen ja Leonardo kamppailee sairautensa kanssa. Madeleine yrittää rakastaa Leonardon ehjäksi, Mitchell lähtee reppureissaamaan Eurooppaan ja Intiaan. Loppu päättyy jonkinlaiseen alakuloiseen realismiin.
lauantai 8. syyskuuta 2012
George R.R. Martin: A Game of Thrones
Pvm: 7.9.2012
Arvosana: 10
On sitä kehuttu, eikä turhaan. Tämä 800-sivuinen tiiliskivi oli elämys! Mahtavaa lukea pitkästä aikaa näin hyvää ja koukuttavaa fantasiaa. Vaikka kirjaan perustuva samanniminen sarja tuli Yleltä jo keväällä, en halunnut pilata lukuelämystäni katsomalla sitä ennen kirjan lukemista. Kirja kun on odottanut sopivaa aikarakoa ja fiilistä joulusta lähtien. Onneksi kirjalahjan antaja oli varustanut paketin myös DVD:llä ja nyt voin rauhassa asettua katsomaan sitä tässä syksyn edetessä.
Mitäköhän tästä nyt sitten sanoisi, etten pilaa niiden lukukokemusta, jotka eivät ole tähän vielä tarttuneet. Vaikka lopukeväästä kyllä tuntui, että minä olin niiden harvojen tämän genren diggareiden joukossa, jotka eivät Game of Thronesia olleet vielä lukeneet (tai nähneet). No, Martin esittelee lukijalle taas ihan uuden ajan ja maailman, jossa herrat ja loordit, ja jokunen ladykin, tavoittelelevat valtaa, mainetta ja kunniaa. Jokaisella on näkemys, kenen pitäisi istua tuolla rautaisella valtaistuimella ja hallita kuningaskuntaa. Valtapeli on raakaa eivätkä siltä säästy pienet ja viattomatkaan. Cersei Lannisterin sanoin: "When you play the game of thrones, you win or you die. There is no middle ground" (s.488) Pelin säännöt vaan vaihtelevat ja loppujen lopuksi jokainen luo ne itse.
Juoni oli mielenkiintoinen, siinä oli yllättäviä käänteitä ja se eteni sujuvasti. Kirja on jaettu henkilökappaleisiin eli jokaisella kappaleella on oma päähenkilönsä, jonka näkökulmasta tapahtumia seurataan. Välillä tapahtumat hyppäävät henkilövaihdosten mukana ihan eri puolelle, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin koko ajan hyvin kasassa ja tarinasta rakentuu kappale kappalelta muhkeampi ja monisyisempi. Ja niin koukuttava! Tätä kirjaa vaan ei voinut lukea sellaisissa puolen tunnin iltalukemispätkissä, vaan yhtenäkin päivänä ahmin 5h yhtäjaksoisen pätkän. Tarina jäi kesken ja asetelmat seuraavalle osalle ovat mitä kutkuttavimmat.
Arvosana: 10
On sitä kehuttu, eikä turhaan. Tämä 800-sivuinen tiiliskivi oli elämys! Mahtavaa lukea pitkästä aikaa näin hyvää ja koukuttavaa fantasiaa. Vaikka kirjaan perustuva samanniminen sarja tuli Yleltä jo keväällä, en halunnut pilata lukuelämystäni katsomalla sitä ennen kirjan lukemista. Kirja kun on odottanut sopivaa aikarakoa ja fiilistä joulusta lähtien. Onneksi kirjalahjan antaja oli varustanut paketin myös DVD:llä ja nyt voin rauhassa asettua katsomaan sitä tässä syksyn edetessä.
Mitäköhän tästä nyt sitten sanoisi, etten pilaa niiden lukukokemusta, jotka eivät ole tähän vielä tarttuneet. Vaikka lopukeväästä kyllä tuntui, että minä olin niiden harvojen tämän genren diggareiden joukossa, jotka eivät Game of Thronesia olleet vielä lukeneet (tai nähneet). No, Martin esittelee lukijalle taas ihan uuden ajan ja maailman, jossa herrat ja loordit, ja jokunen ladykin, tavoittelelevat valtaa, mainetta ja kunniaa. Jokaisella on näkemys, kenen pitäisi istua tuolla rautaisella valtaistuimella ja hallita kuningaskuntaa. Valtapeli on raakaa eivätkä siltä säästy pienet ja viattomatkaan. Cersei Lannisterin sanoin: "When you play the game of thrones, you win or you die. There is no middle ground" (s.488) Pelin säännöt vaan vaihtelevat ja loppujen lopuksi jokainen luo ne itse.
Juoni oli mielenkiintoinen, siinä oli yllättäviä käänteitä ja se eteni sujuvasti. Kirja on jaettu henkilökappaleisiin eli jokaisella kappaleella on oma päähenkilönsä, jonka näkökulmasta tapahtumia seurataan. Välillä tapahtumat hyppäävät henkilövaihdosten mukana ihan eri puolelle, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin koko ajan hyvin kasassa ja tarinasta rakentuu kappale kappalelta muhkeampi ja monisyisempi. Ja niin koukuttava! Tätä kirjaa vaan ei voinut lukea sellaisissa puolen tunnin iltalukemispätkissä, vaan yhtenäkin päivänä ahmin 5h yhtäjaksoisen pätkän. Tarina jäi kesken ja asetelmat seuraavalle osalle ovat mitä kutkuttavimmat.
Tunnisteet:
fantasia,
George R.R. Martin,
kirjasarja,
kympin kirjat
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Cecelia Ahern: The Time of my Life
Pvm: 14.5.2012
Arvosana: 7-8
Löysin tämän Cecelia Ahernin uusimaan vuoden vaihteessa Delhin lentokentän kirjakaupasta enkä voinut jättää sitä ostamatta, niin edullinen tämä englanninkielinen pokkariversio oli. Lukuvuoronsa se sai kuitenkin vasta nyt kesälomalla. Olen pitänyt kovasti Ahernin kirjoista ja odotukset tämän uusimman suhteen olivat kovat. Muutamia sivja luettuani olin kuitenkin tosi pettynyt. En syttynyt yhtään, en sitten olenkaan. Kirjan alku oli tosi puuduttava ja laahaava. Mutta kyllä se sitten parani loppua kohden, onneksi. Kokonaisuudesta jäi kuitenkin hämmentynyt olo, enkä oikein ole osannut päättää, pidinkö koko kirjatsa vai en. Lukukokemuksesta tulee mieleeni matka, joka on alkuun loivaa ylämäkeä ja sitä vaan talsii eteenpäin. Sitten vauhti kiihtyy, matka huipentuu loppua kohden ja määränpäässä on tosi iloinen, että jaksoi painaa loppuun asti.
Juoni lyhyesti: Lucy Silchesterin elämässä kaikki on hyvin, just fine. Ero poikaystävästä, työpaikan vaihto, asunnon vaihto, hilpeää ajanviettoa ystävien kanssa aina silloin tällöin ja silleen. Sitten Lucy saa kirjeen, johon hänen on pakko reagoida. Hänellä on tapaaminen Elämänsä kanssa. Lucy on laiminlyönyt Elämänsä pahasti ja Elämä vaatii Lucyä korjaamaan tilanteen. Niinpä tämä herra Elämä (mr. Life) alkaa viettää aikaa vastahakoisen Lucyn kanssa seuraten tätä joka paikkaan ja pakottaen Lucyn kohtamaan asioita ja ihmisiä ilman valheita. Lucy kun siis on ollut patologinen valehtelija. Kuten arvata saattaa, lopussa Lucy myöntää itselleen ja muillekin, että kaikki ei ehkä sittenkään ollut "just fine" ja asiat alkavat oikeasti muuttua.
Jotenkin tässä ei ihan ollut tarpeeksi sisältöä, vaikka yritystä on ollut. Ahern tekee teräviä huomioita 30+ cityihmisten elämästä ja kirjoittaa hauskasti ja sujuvasti. Hyvin erikoinen keksintö oli henkilöittää tämä elämä, mutta tällaista on ollut aiemmissakin Ahernin romaaneissa ihan onnistuneesti. Idea tässäkin oli ihan hauska, mutta juoni sen ympärillä ei nyt ihan minun mielestä riittänyt. Eri henkilöiden välisen vuorovaikutuksen kuvaajana Ahern on hyvä ja ihmisten väliset kohtaamiset olivat monet varsin oivallisia, kaikkine painolasteineen. Loppujen lopuksi siis hyvä, että luin loppuun, mutta en tiedä suosittelisinko.
Arvosana: 7-8
Löysin tämän Cecelia Ahernin uusimaan vuoden vaihteessa Delhin lentokentän kirjakaupasta enkä voinut jättää sitä ostamatta, niin edullinen tämä englanninkielinen pokkariversio oli. Lukuvuoronsa se sai kuitenkin vasta nyt kesälomalla. Olen pitänyt kovasti Ahernin kirjoista ja odotukset tämän uusimman suhteen olivat kovat. Muutamia sivja luettuani olin kuitenkin tosi pettynyt. En syttynyt yhtään, en sitten olenkaan. Kirjan alku oli tosi puuduttava ja laahaava. Mutta kyllä se sitten parani loppua kohden, onneksi. Kokonaisuudesta jäi kuitenkin hämmentynyt olo, enkä oikein ole osannut päättää, pidinkö koko kirjatsa vai en. Lukukokemuksesta tulee mieleeni matka, joka on alkuun loivaa ylämäkeä ja sitä vaan talsii eteenpäin. Sitten vauhti kiihtyy, matka huipentuu loppua kohden ja määränpäässä on tosi iloinen, että jaksoi painaa loppuun asti.
Juoni lyhyesti: Lucy Silchesterin elämässä kaikki on hyvin, just fine. Ero poikaystävästä, työpaikan vaihto, asunnon vaihto, hilpeää ajanviettoa ystävien kanssa aina silloin tällöin ja silleen. Sitten Lucy saa kirjeen, johon hänen on pakko reagoida. Hänellä on tapaaminen Elämänsä kanssa. Lucy on laiminlyönyt Elämänsä pahasti ja Elämä vaatii Lucyä korjaamaan tilanteen. Niinpä tämä herra Elämä (mr. Life) alkaa viettää aikaa vastahakoisen Lucyn kanssa seuraten tätä joka paikkaan ja pakottaen Lucyn kohtamaan asioita ja ihmisiä ilman valheita. Lucy kun siis on ollut patologinen valehtelija. Kuten arvata saattaa, lopussa Lucy myöntää itselleen ja muillekin, että kaikki ei ehkä sittenkään ollut "just fine" ja asiat alkavat oikeasti muuttua.
Jotenkin tässä ei ihan ollut tarpeeksi sisältöä, vaikka yritystä on ollut. Ahern tekee teräviä huomioita 30+ cityihmisten elämästä ja kirjoittaa hauskasti ja sujuvasti. Hyvin erikoinen keksintö oli henkilöittää tämä elämä, mutta tällaista on ollut aiemmissakin Ahernin romaaneissa ihan onnistuneesti. Idea tässäkin oli ihan hauska, mutta juoni sen ympärillä ei nyt ihan minun mielestä riittänyt. Eri henkilöiden välisen vuorovaikutuksen kuvaajana Ahern on hyvä ja ihmisten väliset kohtaamiset olivat monet varsin oivallisia, kaikkine painolasteineen. Loppujen lopuksi siis hyvä, että luin loppuun, mutta en tiedä suosittelisinko.
torstai 5. heinäkuuta 2012
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Pvm: 4.7.2012
Arvosana:8
Kirjan takakansi lupaa goottisävyistä fantasiaa, tarinaa, jota en koskaan unohtaisi. Isoisän hurjat jutut, vanhat oudot valokuvat, hylätty orpokoti, eriskummalliset lapset. Odotin jotain varsin karmivaa tarinaa kaukaiselle saarelle piilotetuista sairaista tai sairaina pidetystä lapsista ja heidän kohtaloistaan, sillä ihminen on osannut ja osaa olla julma erilaisuutta kohdatessaan. Ajattelin, että tätä kirjaa tuksin tällaisen ylivilkkaan mielikuvituksen omaavan herkkiksen kannattaa pitää iltalukemisena. Mutta, mutta. Luinkin varsin mukaansatempaavan ja vauhdikkaan fantasiatarinan enkä millään voinut välttyä tietyltä Harry Potter -fiilikseltä, sillä tietyllä tavalla sama genre tuli tästä loppua kohden yhä voimakkaammin mieleen.
Kirjan päähenkilö on Jacob Portman, jolla on erityisen läheinen suhde isoisäänsä, Abrahan Portmaniin, Portmanin pappaan. Isoisä viihdytti pientä Jacobia kertomalla hauskoja tarinoita lapsuudestaan paratiisisaaren orpokodissa ja sen hauskoista lapsista, joilla oli kaikilla joitain erityisiä kykyjä. Isoisä näytti Jacobille myös vanhoja valokuvia noista lapsista. Kasvaessaan Jacob alkoi epäillä yhä enemmän ja enemmän Portmanin papan juttuja ja tökerösti trikkikuvattuja valokuvia leimaten ne kaikki satuiluksi. Sitten tapahtuu jotain kamalaa. Portmanin pappa kuolee väkivaltaisesti ja Jacobin lähipiiri epäilee Jacobin mielenterveyttä tämän kertoessa tapahtumista. Papan viimeisten sanojen takia ja edistääkseen surutyötään Jacob lähtee isänsä kanssa tutustumaan papan lapsuuden maisemiin. Saarelta Jacob löytää tuhoutuneen orpokodin rauniot sekä kaikuja menneisyydestä. Jacob tutustuu eriskummallisiin lapsiin, jotka toki ovat kyvyissään kaikki varsin eriskummallisia, mutta hyväntahtoisia ja ystävällisiä. Ja he haluavat suojella Jacobia, toivovat tämän liittyvän heihin, sillä eriskummallisten olemassaoloa uhkaa vaara.
Kirjan hahmoista tosiaan tuli mieleen Harry Potter -hahmot, kun niihin oli päässyt tutustumaan. Myös tämä mielikuvitusmaailma, jonka Riggs on luonut, kaikkine omine uudissanoineen ja kaikkineen tuo mieleen Harry Potterin. Ei niin, että tässä olisi millään muotoa kopioinnin makua, ei sinne päinkän, mutta tyyli vaan on jotenkin niin samaa, nuortenkirjatyyliä ehkä. Kirja on siitä mukavan erilainen, että koskaan aiemmin en ole lukenut kirjaa, jota tarinaan liittyvät vahvat kuvat olisivat näin ryydittäneet. Etenkin nämä kuvat luovat siihen tiettyä goottitunnelmaa, joka kyllä muutoin on varsin laimeaa. Kirjailijan kerronnasta ja kuvauksista en kyllä olisi luonut lapsista valokuvien kaltaisia mielikuvia, vaan ne olisivat jääneet vaisummiksi. Tarina etenee mukavasti ja sitä on ihan kiva lukea, kun on ensin päässyt yli siitä pettymyksestä, jonka lässähtäneet ennakko-odotukset luovat. Kerronta on varsin toteavaa ja tarinaa eteenpäin vievää, mutta jollain tavalla pinnallista. Tarinassa on jännitystä ja hurjia hahmoja, mutta missään vaiheessa sydämeni ei hakannut villisti, kämmeneni eivät hionneet eikä tiivis tunnelma hukuttanut minua alleen. Vaikkei tämä tosiaan mikään goottifantasian riemuvoitto ollutkaan, oli tämä ihan kiva lomasuupala. Mielenkiinnolla kyllä jään odottamaan, millaisen visualisoinnin elokuvaohjaaja Tim Burton tästä tarinasta luo. Elokuvan pitäisi ilmestyä vuonna 2013.
Arvosana:8
Kirjan takakansi lupaa goottisävyistä fantasiaa, tarinaa, jota en koskaan unohtaisi. Isoisän hurjat jutut, vanhat oudot valokuvat, hylätty orpokoti, eriskummalliset lapset. Odotin jotain varsin karmivaa tarinaa kaukaiselle saarelle piilotetuista sairaista tai sairaina pidetystä lapsista ja heidän kohtaloistaan, sillä ihminen on osannut ja osaa olla julma erilaisuutta kohdatessaan. Ajattelin, että tätä kirjaa tuksin tällaisen ylivilkkaan mielikuvituksen omaavan herkkiksen kannattaa pitää iltalukemisena. Mutta, mutta. Luinkin varsin mukaansatempaavan ja vauhdikkaan fantasiatarinan enkä millään voinut välttyä tietyltä Harry Potter -fiilikseltä, sillä tietyllä tavalla sama genre tuli tästä loppua kohden yhä voimakkaammin mieleen.
Kirjan päähenkilö on Jacob Portman, jolla on erityisen läheinen suhde isoisäänsä, Abrahan Portmaniin, Portmanin pappaan. Isoisä viihdytti pientä Jacobia kertomalla hauskoja tarinoita lapsuudestaan paratiisisaaren orpokodissa ja sen hauskoista lapsista, joilla oli kaikilla joitain erityisiä kykyjä. Isoisä näytti Jacobille myös vanhoja valokuvia noista lapsista. Kasvaessaan Jacob alkoi epäillä yhä enemmän ja enemmän Portmanin papan juttuja ja tökerösti trikkikuvattuja valokuvia leimaten ne kaikki satuiluksi. Sitten tapahtuu jotain kamalaa. Portmanin pappa kuolee väkivaltaisesti ja Jacobin lähipiiri epäilee Jacobin mielenterveyttä tämän kertoessa tapahtumista. Papan viimeisten sanojen takia ja edistääkseen surutyötään Jacob lähtee isänsä kanssa tutustumaan papan lapsuuden maisemiin. Saarelta Jacob löytää tuhoutuneen orpokodin rauniot sekä kaikuja menneisyydestä. Jacob tutustuu eriskummallisiin lapsiin, jotka toki ovat kyvyissään kaikki varsin eriskummallisia, mutta hyväntahtoisia ja ystävällisiä. Ja he haluavat suojella Jacobia, toivovat tämän liittyvän heihin, sillä eriskummallisten olemassaoloa uhkaa vaara.
Kirjan hahmoista tosiaan tuli mieleen Harry Potter -hahmot, kun niihin oli päässyt tutustumaan. Myös tämä mielikuvitusmaailma, jonka Riggs on luonut, kaikkine omine uudissanoineen ja kaikkineen tuo mieleen Harry Potterin. Ei niin, että tässä olisi millään muotoa kopioinnin makua, ei sinne päinkän, mutta tyyli vaan on jotenkin niin samaa, nuortenkirjatyyliä ehkä. Kirja on siitä mukavan erilainen, että koskaan aiemmin en ole lukenut kirjaa, jota tarinaan liittyvät vahvat kuvat olisivat näin ryydittäneet. Etenkin nämä kuvat luovat siihen tiettyä goottitunnelmaa, joka kyllä muutoin on varsin laimeaa. Kirjailijan kerronnasta ja kuvauksista en kyllä olisi luonut lapsista valokuvien kaltaisia mielikuvia, vaan ne olisivat jääneet vaisummiksi. Tarina etenee mukavasti ja sitä on ihan kiva lukea, kun on ensin päässyt yli siitä pettymyksestä, jonka lässähtäneet ennakko-odotukset luovat. Kerronta on varsin toteavaa ja tarinaa eteenpäin vievää, mutta jollain tavalla pinnallista. Tarinassa on jännitystä ja hurjia hahmoja, mutta missään vaiheessa sydämeni ei hakannut villisti, kämmeneni eivät hionneet eikä tiivis tunnelma hukuttanut minua alleen. Vaikkei tämä tosiaan mikään goottifantasian riemuvoitto ollutkaan, oli tämä ihan kiva lomasuupala. Mielenkiinnolla kyllä jään odottamaan, millaisen visualisoinnin elokuvaohjaaja Tim Burton tästä tarinasta luo. Elokuvan pitäisi ilmestyä vuonna 2013.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)