Pvm: 20.8.2011
Arvosana: 9
"Ihanaa elämää vuosisadan vaihteen Manhattanilla:romansseja, mystiikkaa, mustasukkaisuutta, petollisuutta, huumoria ja upeat historialliset puitteet." Näin lupailee kirjan takakannen teksti ja sisältö lunastaa odotukset varsin hyvin, vaikken nyt tuota mystiikkaa kirjasta kauheasti löytänytkään.
Kirja alkaa hautajaisilla, romaanin päähenkilön Elizabeth Hollandin hautajaisilla. Sen jälkeen palataan alkuun ja lukija pääsee seuraamaan Manhattanin ykkösperheiden iloja ja suruja, juoniteluja ja tottakai niitä romansseja sekä polkua, jonka päässä häämöttävät hautajaiset. Elizabethille kerääntyy matkan varrella lukuisia vihamiehiä, joilla kaikilla on tavalla tai toisella yhteys seurapiirien ylistetyimmän kaunottaren kohtaloon. Penelope Hayes, paras ystävä ja Elizabethin sulhasen entinen rakastajatar. Henry Schoonmaker, seurapiirielämästä kaikki ilot irti ottava rikas perijä ja Elizabethin kihlattu. Lina, Elizabethin sydämenvalittuun rakastunut palvelustyttö. Sekä Diana, Elizabethin villi ja vallaton pikkusisko, joka tahtomattaan rakastuu Elizabethin kihlattuun. Entäpä Elizabeth itse? Kaunis ja hyväkäytöksinen seurapiirityttö, joka on kasvatettu miellyttämään muita, jolle järjestetään avioliitto perheen kunnian pelastamiseksi ja jonka sydän kuuluu jollekin aivan toiselle.
Mukaansatempaiseva, elävästi ja sujuvasti kirjoitettu tarina, jonka parissa viihtyi. Ja haluan ehdottomasti tietää, mitä tapahtuu jatkossa, joten etsin varmasti jossain vaiheessa käsiini kirjan jatko-osan, Juoruja.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Joanne Harris: Riimut
Pvm: 31.7.2011
Arvosana: 10
Pitkästä aikaa Joanne Harrisia ja miten erilaista! Harris punoo tarinansa skandinaavisen mytologian säikeistä ja herättää eloon monet nimeltä tutut jumalat. Henkilökohtaisesti en näitä muinaisia jumaltarinoita juurikaan tuntenut, mutta se ei haitannut, kokonaisuus oli loistava. Tyyliltään ei ollenkaan sellaista Harrisia, johon olen tottunut, mutta näin fantasian ystävänä olin hyvinkin positiivisesti yllättynyt hänen taidoistaan myös tällä saralla. Jossain puolivälin paikkeilla tarina toi mieleeni lukemani David & Leight Eddingsin tarinat, niin hyvin ja kattavasti rakennettu tämä maailma oli.
Päähenkilönä on Maddy Smith, joka on syntynyt riimumerkki kädessään. Se on todiste vanhan taikuuden olemassaolosta, taikuuden, joka Järjestyksen aikana on paheksuttua, pelättyä ja hävitettäväksi tuomittua. Kerran vuodessa Maddyn kotikylässä käyvä kulkuri, Yksisilmä, auttaa Maddyä ymmärtämään oman erilaisuutensa ja saamaan haltuunsa villit ja yllättävän vahvatkin voimansa. Maddyn taidoille on käyttöä, kun vanhan, jo kuolleeksi uskotun, ja uuden Järjestyksen maailman välille uhkaa syttyä sota ja jo monin paikoin unohdetut jumalat, aasat ja vaanit, heräävät jälleen kerran taisteluun pahaa vastaan. Ja vihdoin myös Maddy löytää perheen, johon oikeasti kuulua.
Tarinassa on paljon aineksia ja heijastuksia syvempiinkin teemoihin ja ajatuksiin, mutta sitä lukiessa vain antauduin mahtavan tarinan vietäväksi ja nautin joka käänteestä. On pettureita, kiihkoilijoita, sokaisevaa kunnianhimoa, kannanotto väkivallattomuuden puolesta ja toisen auttamiseen liittyen, uskoa ja lojaaliristiriitoja. Ja tottakai on taikuutta, riimumerkit sormenpäissä, luotteet, Sana ja jokaisesta heijastuvat ominaisvärit. "Tsk-tsk, tiehesi" -lausahdus muistuu mieleeni monista Harrisin kirjoista ja ei voi olla ajattelematta, että taikuuden pilkahdukset noissa muissa kirjoissa olisivat pilkahduksia tästä magian maailmasta, vaikka nuo muut kirjat (kuten nyt vaikka Pieni suklaapuoti tai Karamellikengät) onkin kirjoitettu ennen tätä kirjaa. Kirja oli nopea lukea, sen suorastaan ahmi, vaikka olisi ollut paljon muutakin tekemistä...
Arvosana: 10
Pitkästä aikaa Joanne Harrisia ja miten erilaista! Harris punoo tarinansa skandinaavisen mytologian säikeistä ja herättää eloon monet nimeltä tutut jumalat. Henkilökohtaisesti en näitä muinaisia jumaltarinoita juurikaan tuntenut, mutta se ei haitannut, kokonaisuus oli loistava. Tyyliltään ei ollenkaan sellaista Harrisia, johon olen tottunut, mutta näin fantasian ystävänä olin hyvinkin positiivisesti yllättynyt hänen taidoistaan myös tällä saralla. Jossain puolivälin paikkeilla tarina toi mieleeni lukemani David & Leight Eddingsin tarinat, niin hyvin ja kattavasti rakennettu tämä maailma oli.
Päähenkilönä on Maddy Smith, joka on syntynyt riimumerkki kädessään. Se on todiste vanhan taikuuden olemassaolosta, taikuuden, joka Järjestyksen aikana on paheksuttua, pelättyä ja hävitettäväksi tuomittua. Kerran vuodessa Maddyn kotikylässä käyvä kulkuri, Yksisilmä, auttaa Maddyä ymmärtämään oman erilaisuutensa ja saamaan haltuunsa villit ja yllättävän vahvatkin voimansa. Maddyn taidoille on käyttöä, kun vanhan, jo kuolleeksi uskotun, ja uuden Järjestyksen maailman välille uhkaa syttyä sota ja jo monin paikoin unohdetut jumalat, aasat ja vaanit, heräävät jälleen kerran taisteluun pahaa vastaan. Ja vihdoin myös Maddy löytää perheen, johon oikeasti kuulua.
Tarinassa on paljon aineksia ja heijastuksia syvempiinkin teemoihin ja ajatuksiin, mutta sitä lukiessa vain antauduin mahtavan tarinan vietäväksi ja nautin joka käänteestä. On pettureita, kiihkoilijoita, sokaisevaa kunnianhimoa, kannanotto väkivallattomuuden puolesta ja toisen auttamiseen liittyen, uskoa ja lojaaliristiriitoja. Ja tottakai on taikuutta, riimumerkit sormenpäissä, luotteet, Sana ja jokaisesta heijastuvat ominaisvärit. "Tsk-tsk, tiehesi" -lausahdus muistuu mieleeni monista Harrisin kirjoista ja ei voi olla ajattelematta, että taikuuden pilkahdukset noissa muissa kirjoissa olisivat pilkahduksia tästä magian maailmasta, vaikka nuo muut kirjat (kuten nyt vaikka Pieni suklaapuoti tai Karamellikengät) onkin kirjoitettu ennen tätä kirjaa. Kirja oli nopea lukea, sen suorastaan ahmi, vaikka olisi ollut paljon muutakin tekemistä...
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Jan Wallentin: Strinbergin tähti
Pvm: 17.7.2011
Arvosana: 9
Joskus lukiossa harjoittelimme tarinan kirjoittamista inhorealismin hengessä. Nuo kirjoitusharjoitukset tulivat mieleni tätä kirjaa lukiessani. Kaikki elämän inhottavat ja ällöt asiat kuvataan hyvin suoraan ja koruttomasti. Tässäkään romaanissa ei siis todellakaan ollut menestyvää ja glamourhenkistä päätähteä, vaan nuhjuinen, elämän kolhima, lääkeaineriippuvainen surkimus, jonka lapsuuden traumat nousivat romaanin tapahtumien myötä pintaan ja joka nyt vaan tahtomattaan joutui aika pahaan pulaan. Hautuumaalla oli synkkää ja kova rankkasade, kömmittiin hautakuilussa, muisteltiin natsien hirmutekoja, viemäri haisi ja sitä rataa. Päävire oli siis varsin synkkä.
Päähenkilö Don Titelman, historian tutkija ja eri kulttuurien symbolien tuntija, pyydetään tutkimaan vanhasta kaivoskuilusta löytynyttä ristiä. Ristiä havittelee kuitenkin myös salainen järjestö, jonka kansa Don joutuu tahtomattaan tekemisiin. Alkaa kilpajuoksu arvoitusten ratkomiseksi. Donilla on apunaan erikoinen asianajaja Eva Strand. Lukija pääsee kurkistamaan Donin ja Evan mukana Euroopan synkkään natsihistoriaan ja sen symboleihin sekä Strinbergin ristin ja tähden salaisuuteen.
Lukiesani ensikerran tästä kirjasta tuli heti mieleeni mikäs muu kuin Dan Brownin DaVinci -koodi. Melkein jätin lukematta, kun ajattelin, että se on jo nähty se laji. Mutta onneksi luin. Kirjan henki on aivan erilainen, henkilöhahmot ovat erilaisia ja tarina on muutoinkin selkeästi omansa. Tokihan yhtäläisyyksiä on, mutta se nyt ehkä liittyy juonen rakenteeseen ja tiettyyn draaman kaareen, joka tällaisissa hyvän ja pahan välisissä kilpajuoksuromaaneissa on. Ällötyskuvauksistaan huolimatta viihdyttävää ja helposti edettävää lukemista, pitää otteessaan niin, että on luettava nopeasti loppuun.
Arvosana: 9
Joskus lukiossa harjoittelimme tarinan kirjoittamista inhorealismin hengessä. Nuo kirjoitusharjoitukset tulivat mieleni tätä kirjaa lukiessani. Kaikki elämän inhottavat ja ällöt asiat kuvataan hyvin suoraan ja koruttomasti. Tässäkään romaanissa ei siis todellakaan ollut menestyvää ja glamourhenkistä päätähteä, vaan nuhjuinen, elämän kolhima, lääkeaineriippuvainen surkimus, jonka lapsuuden traumat nousivat romaanin tapahtumien myötä pintaan ja joka nyt vaan tahtomattaan joutui aika pahaan pulaan. Hautuumaalla oli synkkää ja kova rankkasade, kömmittiin hautakuilussa, muisteltiin natsien hirmutekoja, viemäri haisi ja sitä rataa. Päävire oli siis varsin synkkä.
Päähenkilö Don Titelman, historian tutkija ja eri kulttuurien symbolien tuntija, pyydetään tutkimaan vanhasta kaivoskuilusta löytynyttä ristiä. Ristiä havittelee kuitenkin myös salainen järjestö, jonka kansa Don joutuu tahtomattaan tekemisiin. Alkaa kilpajuoksu arvoitusten ratkomiseksi. Donilla on apunaan erikoinen asianajaja Eva Strand. Lukija pääsee kurkistamaan Donin ja Evan mukana Euroopan synkkään natsihistoriaan ja sen symboleihin sekä Strinbergin ristin ja tähden salaisuuteen.
Lukiesani ensikerran tästä kirjasta tuli heti mieleeni mikäs muu kuin Dan Brownin DaVinci -koodi. Melkein jätin lukematta, kun ajattelin, että se on jo nähty se laji. Mutta onneksi luin. Kirjan henki on aivan erilainen, henkilöhahmot ovat erilaisia ja tarina on muutoinkin selkeästi omansa. Tokihan yhtäläisyyksiä on, mutta se nyt ehkä liittyy juonen rakenteeseen ja tiettyyn draaman kaareen, joka tällaisissa hyvän ja pahan välisissä kilpajuoksuromaaneissa on. Ällötyskuvauksistaan huolimatta viihdyttävää ja helposti edettävää lukemista, pitää otteessaan niin, että on luettava nopeasti loppuun.
torstai 7. heinäkuuta 2011
Cecelia Ahern: Suoraan sydämestä
Pvm: 5.7.2011
Arvosana: 8½
"Ihana aikuisten satu Dublinin yksinäisistä sydämistä." Kyllä, voisihan tätä noinkin luonehtia. Sai nauraa ja itkeä ja loppu oli toiveikas. Ahernin kirjoitustyyli on vain niin mukaansa tempaiseva ja eläväinen, sitä on helppo ja mukava lukea. Hän tekee henkilöhahmoista varsin inhimillisiä ja kuvaa näiden kokemuksia, ajatuksia ja tunteita kovin todentuntuisesti. Välillä ihan ihmetyttääkin, miten erilaisten ihmisten nahkoihin hän kirjailijana sujahtaa kirjoittaakseen heistä niin uskottavasti. Kirjassa on myös huumoria, joka kumpuaa ihmissuhteiden monimutkaisuudesta ja ilosta, hauskoista sattumuksista ja lausahduksista. Me ihmiset todella olemme joskus kaikessa vakavuudessamme aika naurettavia :)
Kirja siis kertoo Joycesta, joka kokee raskaan menetyksen. Joycelle tehdään verensiirto ja yhtäkkiä hän tietää omituisia asioita ja näkee outoja unia. Lisäksi hän tuntee outoa yhteyttä tuntemattomaan mieheen, jonka kanssa sattuu yhtaikaa kampaamoon. Mistä tässä oikein on kyse ja mitä hänelle on tapahtumassa, tätä Joyce yrittää selvittää tehdessään samanaikaisesti surutyötä saadakseen elämänsä palaset hiljalleen kokoon. Tarinan toinen päähenkilö on Justin, eronnut amerikkalainen professori, joka on muuttanut Lontooseen ollakseen lähellä tytärtään. Justin toimii vierailevana luenoitsijana Dublinin Trinity Collegessa, jossa veripalvelun lääkäri saa ylipuhuttua Justinin luovuttamaan verta. Justin haluaisi tietää, kenen hengen hänen verensä on loppujen lopuksi pelastanut, hänen mielestään verenluovuttajan pitäisi saada iso palkkio anteliaasta eleestään. Ja kuten kunnon satuun kuuluu, kysymyksiin saadaan vastaukset, itsekkäät katsovat peiliin löytääkseen sieltä hyviksen ja loppu on kaikinpuolin onnellinen. Elämä jatkuu, toivoa täynnä.
Ihan kivaa kesälukemista, junamatka meni varsin kivuttomasti naurun pyrähdyksiä pidätellessä. Kevyeksi kesälukemiseksi voin kyllä suositella, vaikkei kirja ihan Ahernin parhaimmistoon ylläkään.
Arvosana: 8½
"Ihana aikuisten satu Dublinin yksinäisistä sydämistä." Kyllä, voisihan tätä noinkin luonehtia. Sai nauraa ja itkeä ja loppu oli toiveikas. Ahernin kirjoitustyyli on vain niin mukaansa tempaiseva ja eläväinen, sitä on helppo ja mukava lukea. Hän tekee henkilöhahmoista varsin inhimillisiä ja kuvaa näiden kokemuksia, ajatuksia ja tunteita kovin todentuntuisesti. Välillä ihan ihmetyttääkin, miten erilaisten ihmisten nahkoihin hän kirjailijana sujahtaa kirjoittaakseen heistä niin uskottavasti. Kirjassa on myös huumoria, joka kumpuaa ihmissuhteiden monimutkaisuudesta ja ilosta, hauskoista sattumuksista ja lausahduksista. Me ihmiset todella olemme joskus kaikessa vakavuudessamme aika naurettavia :)
Kirja siis kertoo Joycesta, joka kokee raskaan menetyksen. Joycelle tehdään verensiirto ja yhtäkkiä hän tietää omituisia asioita ja näkee outoja unia. Lisäksi hän tuntee outoa yhteyttä tuntemattomaan mieheen, jonka kanssa sattuu yhtaikaa kampaamoon. Mistä tässä oikein on kyse ja mitä hänelle on tapahtumassa, tätä Joyce yrittää selvittää tehdessään samanaikaisesti surutyötä saadakseen elämänsä palaset hiljalleen kokoon. Tarinan toinen päähenkilö on Justin, eronnut amerikkalainen professori, joka on muuttanut Lontooseen ollakseen lähellä tytärtään. Justin toimii vierailevana luenoitsijana Dublinin Trinity Collegessa, jossa veripalvelun lääkäri saa ylipuhuttua Justinin luovuttamaan verta. Justin haluaisi tietää, kenen hengen hänen verensä on loppujen lopuksi pelastanut, hänen mielestään verenluovuttajan pitäisi saada iso palkkio anteliaasta eleestään. Ja kuten kunnon satuun kuuluu, kysymyksiin saadaan vastaukset, itsekkäät katsovat peiliin löytääkseen sieltä hyviksen ja loppu on kaikinpuolin onnellinen. Elämä jatkuu, toivoa täynnä.
Ihan kivaa kesälukemista, junamatka meni varsin kivuttomasti naurun pyrähdyksiä pidätellessä. Kevyeksi kesälukemiseksi voin kyllä suositella, vaikkei kirja ihan Ahernin parhaimmistoon ylläkään.
perjantai 24. kesäkuuta 2011
Daniel Glattauer: Love Virtually
Pvm: 4.6.2010
Arvosana: 8½
Olin pistänyt tämän kirjan merkille lukiessani kirjakerhon kerholehteä, mutten kuitenkaan lähtenyt kirjaa tilaamaan taikka metsästämään sitä kirjastosta. Ennakkotiedot siitä toivat liikaa mieleeni Cecelia Ahernin romaanin Sateenkaaren tuolla puolen ja ajattelin, että se genre on jo nähty. Pääsin kuitenkin testaamaan ennakkoluulojani, kun sain tämän kaukaiselta ystävältäni syntymäpäivälahjaksi. Suomennettu versio kantaa nimeä Kun pohjoistuuli puhaltaa.
Kirja perustuu siis kahden alunperin toisilleen tuntemattoman ihmisen toisillee lähettämiin sähköposteihin. Emmi Rothner yrittää perua lehden tilausta, mutta viestit menevät vanhingossa näppivirheen takia Leo Leikelle. He kiinnostuvat toistensa suorista ajatuksista, kirjoitustyylistä ja sutkautuksista ja kirjoittelu sen kun jatkuu ja tihentyy. Ja muuttuu entistä intiimimmäksi. Jollain lailla kirjoittamalla he voivat olla paljaasti ja teeskentelemättä omia itsejään, ilman sosiaalisen suotavuuden taakkaa. Vai ovatko? Jo melko alkuun he leikittelevät idealla toistensa tapaamisesta. Mutta miten kävisi virtuaaliystävyyden, jos mielikuva toisesta muuttuisikin konkreettiseksi ihmiseksi ja se olisikin jotain aivan muuta kuin se mieleen luotu haavekuva. Tämä dilemma seuraa tarinassa melko alusta aivan viime sivuille asti.
Jotenkin henkilökohtaisesti häiritsi tuo sähköpostimaailma. Olisiko se millään muotoa enää realistinen? Tuli mieleeni, että jos tuo tarina olisi oikeasti tästä ajasta, se tapahtuisi jossain chattiroomissa, ei sähköpostitse. Ei enää. Myöskään teos ei muistuttanut tuota Ahernin romaania mitenkään liikaa, vaikka molemmat kirjoitettuihin viesteihin perustuvatkin. Välillä ajoittainen junnaaminen häiritsi, että tavataanko, no tavataan, no ei sittenkään, no mutta jos kuitenkin, no ei. Eli ei oikein ollut sisältöä. Mutta onneksi kokonaisuudessaan tarina oli ihan viihdyttävä ja mukavaa luettavaa. Kirjasta on ystäväni mukaan tullut / tulossa jatko-osa ja ihan mielelläni senkin kyllä lukisin. Niin, ja elokuvaoikeudetkin on myyty, mitä en kyllä yhtään ihmettele.
Arvosana: 8½
Olin pistänyt tämän kirjan merkille lukiessani kirjakerhon kerholehteä, mutten kuitenkaan lähtenyt kirjaa tilaamaan taikka metsästämään sitä kirjastosta. Ennakkotiedot siitä toivat liikaa mieleeni Cecelia Ahernin romaanin Sateenkaaren tuolla puolen ja ajattelin, että se genre on jo nähty. Pääsin kuitenkin testaamaan ennakkoluulojani, kun sain tämän kaukaiselta ystävältäni syntymäpäivälahjaksi. Suomennettu versio kantaa nimeä Kun pohjoistuuli puhaltaa.
Kirja perustuu siis kahden alunperin toisilleen tuntemattoman ihmisen toisillee lähettämiin sähköposteihin. Emmi Rothner yrittää perua lehden tilausta, mutta viestit menevät vanhingossa näppivirheen takia Leo Leikelle. He kiinnostuvat toistensa suorista ajatuksista, kirjoitustyylistä ja sutkautuksista ja kirjoittelu sen kun jatkuu ja tihentyy. Ja muuttuu entistä intiimimmäksi. Jollain lailla kirjoittamalla he voivat olla paljaasti ja teeskentelemättä omia itsejään, ilman sosiaalisen suotavuuden taakkaa. Vai ovatko? Jo melko alkuun he leikittelevät idealla toistensa tapaamisesta. Mutta miten kävisi virtuaaliystävyyden, jos mielikuva toisesta muuttuisikin konkreettiseksi ihmiseksi ja se olisikin jotain aivan muuta kuin se mieleen luotu haavekuva. Tämä dilemma seuraa tarinassa melko alusta aivan viime sivuille asti.
Jotenkin henkilökohtaisesti häiritsi tuo sähköpostimaailma. Olisiko se millään muotoa enää realistinen? Tuli mieleeni, että jos tuo tarina olisi oikeasti tästä ajasta, se tapahtuisi jossain chattiroomissa, ei sähköpostitse. Ei enää. Myöskään teos ei muistuttanut tuota Ahernin romaania mitenkään liikaa, vaikka molemmat kirjoitettuihin viesteihin perustuvatkin. Välillä ajoittainen junnaaminen häiritsi, että tavataanko, no tavataan, no ei sittenkään, no mutta jos kuitenkin, no ei. Eli ei oikein ollut sisältöä. Mutta onneksi kokonaisuudessaan tarina oli ihan viihdyttävä ja mukavaa luettavaa. Kirjasta on ystäväni mukaan tullut / tulossa jatko-osa ja ihan mielelläni senkin kyllä lukisin. Niin, ja elokuvaoikeudetkin on myyty, mitä en kyllä yhtään ihmettele.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
C.J. Sansom: Luostarin varjot
Pvm: 21.5.2011
Arvosana: 9½
Kirjakerhossa suositeltiin tätä, jos on pitänyt Umberto Econ Ruusun nimi -kirjasta. Muistan pitäneeni kirjan juonesta, vaikken siitä juuri mitään muuta muistakaan kuin että siinä selviteltiin luostarissa tapahtuneita murhia. Joten suurella mielenkiinnolla, ja ehkä myös suurin odotuksin, tartuin tähän kirjaan. Ja pidin siitä.
Jos vuosia sitten moitinkin Ruusun nimeä sen tiiliskivimäisyydestä, niin tämä reilun 450 sivun romaani oli napakka, mutta kuvaileva, juoneltaan hyvin etenevä kirja. Päähenkilönä ja kirjan sankarina on kyttyräselkäinen lakimies Matthew Shardlake, joka toimii Englannin kirkon reformaation päämiehen Thomas Cromwellin alaisuudessa. Cromwellin missiona on lakkauttaa kaikki Englannissa toimivat luostarit. Reformistit vastustavat Paavin uskoa, latinalankielisiä messuja, reliikkien palvontaa ja uskoa pelastuksen ja anteeksiannon maksullisuudesta. Shardlake pitää tätä reformismia ihanteenaan, hänen ajatuksissaan usko on korutonta ja pyhää ja kuuluu kaikelle kansalle. Cromwell lähettää Shardlaken Scarnsean suljettuun munkkiluostariin tutkimaan sinne aiemmin luostarin asioita tutkimaan lähetetyn valtuutettu Singletonin murhaa. Shardlake kohtaa avustajansa Markin kanssa erikoisen yhteisön eikä tapauksen selvittely käykään ihan käden käänteessä, etenkin kun tutkimusten kuluessa Shardlake saa tutkittavakseen useammankin kylmäverisen murhan. Shardlake joutuu myös tarkastelemaan itseään ja omia ihanteitaan oltuaan sen hetkisen maailman menon (1500-luvun Britanniassa siis) suhteen varsin sinisilmäinen.
Kirjailija on luonut varsin mielenkiintoisen päähenkilön, jonka ajatuksia ja maailmankatsomusta kuvaa elävästi. Lukija ei helpolla häneen samaistu tai ole yhtä mieltä, mutta hahmona Shardlake on mielenkiintoinen, ja inhimillinen. Saako paha palkkansa, sitä on vaikea sanoa, sillä mikään ei ole mustavalkoista. Se tässä tarinassa on minun mielestä hyvin kirjoitettu sisään loppuratkaisuun. Ikävät ihmiset käyttävät häikäilemättä hyväkseen ihanteeseen uskovia hyväsydämisiä ihmisiä, jotka jäävät vaille kiitosta. Shardlaken ja veli Guyn loppukeskustelut ovat mielestäni osuvia, kultainen keskitie olisi kaikessa kenties se tavoiteltavin ihanne. Ja ne murhat, ne tuli ratkaistua.
Arvosana: 9½
Kirjakerhossa suositeltiin tätä, jos on pitänyt Umberto Econ Ruusun nimi -kirjasta. Muistan pitäneeni kirjan juonesta, vaikken siitä juuri mitään muuta muistakaan kuin että siinä selviteltiin luostarissa tapahtuneita murhia. Joten suurella mielenkiinnolla, ja ehkä myös suurin odotuksin, tartuin tähän kirjaan. Ja pidin siitä.
Jos vuosia sitten moitinkin Ruusun nimeä sen tiiliskivimäisyydestä, niin tämä reilun 450 sivun romaani oli napakka, mutta kuvaileva, juoneltaan hyvin etenevä kirja. Päähenkilönä ja kirjan sankarina on kyttyräselkäinen lakimies Matthew Shardlake, joka toimii Englannin kirkon reformaation päämiehen Thomas Cromwellin alaisuudessa. Cromwellin missiona on lakkauttaa kaikki Englannissa toimivat luostarit. Reformistit vastustavat Paavin uskoa, latinalankielisiä messuja, reliikkien palvontaa ja uskoa pelastuksen ja anteeksiannon maksullisuudesta. Shardlake pitää tätä reformismia ihanteenaan, hänen ajatuksissaan usko on korutonta ja pyhää ja kuuluu kaikelle kansalle. Cromwell lähettää Shardlaken Scarnsean suljettuun munkkiluostariin tutkimaan sinne aiemmin luostarin asioita tutkimaan lähetetyn valtuutettu Singletonin murhaa. Shardlake kohtaa avustajansa Markin kanssa erikoisen yhteisön eikä tapauksen selvittely käykään ihan käden käänteessä, etenkin kun tutkimusten kuluessa Shardlake saa tutkittavakseen useammankin kylmäverisen murhan. Shardlake joutuu myös tarkastelemaan itseään ja omia ihanteitaan oltuaan sen hetkisen maailman menon (1500-luvun Britanniassa siis) suhteen varsin sinisilmäinen.
Kirjailija on luonut varsin mielenkiintoisen päähenkilön, jonka ajatuksia ja maailmankatsomusta kuvaa elävästi. Lukija ei helpolla häneen samaistu tai ole yhtä mieltä, mutta hahmona Shardlake on mielenkiintoinen, ja inhimillinen. Saako paha palkkansa, sitä on vaikea sanoa, sillä mikään ei ole mustavalkoista. Se tässä tarinassa on minun mielestä hyvin kirjoitettu sisään loppuratkaisuun. Ikävät ihmiset käyttävät häikäilemättä hyväkseen ihanteeseen uskovia hyväsydämisiä ihmisiä, jotka jäävät vaille kiitosta. Shardlaken ja veli Guyn loppukeskustelut ovat mielestäni osuvia, kultainen keskitie olisi kaikessa kenties se tavoiteltavin ihanne. Ja ne murhat, ne tuli ratkaistua.
Diana Gabaldon: Lordi John ja paholaisen korttipakka
Pvm: 17.4.2011
Arvosana: 7
Löysin tämän kirjan maaliskuussa Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa käydessäni. Kirja oli alennuksessa, 2€, joten ostin sen ja ajattelin lukaista sellaisena mukavana välipalana. Ja sitä se olikin. Ei mikään kirjallinen sensaatio tai tajunnanräjäyttäjä, vaan mukavan harmiton ja helppo välipala. Kirja on kolmen itsenäisen tarinan kokoelma. Viiminen tarina jatkaa siitä, mihin Lordi John ja veitsenterän valtakunta -kirja jäi, muut ovat selkeästi yksittäisiä novelleja.
En siis pidä tätä(kään) minään niin ihmeellisenä kirjana ja siksi tässä kirjaa lukiessa mietiskelinkin, miksi siis aina näytän kuitenkin lordi Johnin pariin palaavan. Tarinat ovat mukavia lukea, ne kulkevat eteenpäin, niissä on aina jokin mysteeri selvitettävänä, tärkeimmät henkilöhahmot ovat jo tulleet tutuiksi ja he ovat varsin hauskoja veijareita. Lisäksi tarinoiden historiallinen konteksti viehättää. Tämän kirjan ensimmäisessä novellissa lordi John selvittelee murhaa ja törmää hämäräperäiseen veljeskuntaan, toisessa liikutaan Saksassa ja selvitellään riivaajattaren mysteeriä ja kolmannessa tykin räjähdyksestä selvinnyt majuri Grey joutuu käsittelemään kokemiaan kauhuja, vastaamaan ikäviin syytöksiin ja paljastaa kohtalokkaita vehkeilyjä.
Arvosana: 7
Löysin tämän kirjan maaliskuussa Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa käydessäni. Kirja oli alennuksessa, 2€, joten ostin sen ja ajattelin lukaista sellaisena mukavana välipalana. Ja sitä se olikin. Ei mikään kirjallinen sensaatio tai tajunnanräjäyttäjä, vaan mukavan harmiton ja helppo välipala. Kirja on kolmen itsenäisen tarinan kokoelma. Viiminen tarina jatkaa siitä, mihin Lordi John ja veitsenterän valtakunta -kirja jäi, muut ovat selkeästi yksittäisiä novelleja.
En siis pidä tätä(kään) minään niin ihmeellisenä kirjana ja siksi tässä kirjaa lukiessa mietiskelinkin, miksi siis aina näytän kuitenkin lordi Johnin pariin palaavan. Tarinat ovat mukavia lukea, ne kulkevat eteenpäin, niissä on aina jokin mysteeri selvitettävänä, tärkeimmät henkilöhahmot ovat jo tulleet tutuiksi ja he ovat varsin hauskoja veijareita. Lisäksi tarinoiden historiallinen konteksti viehättää. Tämän kirjan ensimmäisessä novellissa lordi John selvittelee murhaa ja törmää hämäräperäiseen veljeskuntaan, toisessa liikutaan Saksassa ja selvitellään riivaajattaren mysteeriä ja kolmannessa tykin räjähdyksestä selvinnyt majuri Grey joutuu käsittelemään kokemiaan kauhuja, vastaamaan ikäviin syytöksiin ja paljastaa kohtalokkaita vehkeilyjä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)