keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Pvm: 13.7.2010
Arvosana: 9

En varmasti olisi löytänyt tätä kirjaa ellei se olisi ollut BookAvenuen kuukauden kirjana kesäkuussa. Kuvaus siitä herätti kiinnostuksen ja odotuksen jostain elämänmakuisesta ja viimeaikaisiin lukemistoihini nähden erilaisesta tarinasta. Ja sellaisen myös ilokseni sain.

Kirja kertoo pariisilaisen ovenvartijan, Renée Michelin tarinaa. Leskirouvan, joka rikkoo stereotypioita, piilossa muilta. Renée nauttii kirjallisuudesta, elokuvista, filosofiasta, pohdiskelusta ja älyllisistä haasteista, mutta on hyvin tarkka siitä, ettei kukaan pääse selville hänen oikeasta luonnostaan. Renéen mietteitä on mielenkiintoista lukea, siinä saa itsekin johdatuksen monen moneen ajatuksia herättävään aiheeseen. Renéen lisäksi kirjan yksi tärkeimmistä henkilöistä on 12-vuotias Paloma Josse, hienostoperheen ahdistunut tytär. Paloma on erityisen älykäs ja halveksii oikeastaan kaikkea ns. yläluokan elämään liittyvää. Paloma on päättänyt tappaa itsensä ja kirjoittaa ylös ajatuksiaan ennen kuolemaa etsien yhtäkin hyvää syytä perua päätöksensä. Kirjassa vuorottelee Renèen ja Paloman ääni. He elävät molemmat piilossa omaa elämäänsä, kunnes taloon muuttavan japanilaisen herra Kakuro Ozun ansiosta kiinnittävät huomiota toisiinsa ja hiljalleen myös tutustuvat. Kakurolla on sydäntä nähdä naamioiden, ulkokuoren taakse, aistia jotain tärkeää ihmisestä itsestään.

Todella lämminhenkinen tarina, mielenkiintoisia henkilöhahmoja, uskoa muutoksen mahdollisuuteen, onnellisuuteen. Ei kuitenkaan imelä, ei millään muotoa. Oikein onnistunutta lomalukemista.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö

Pvm: 20.6.2010
Arvosana: 5

Ei ole aikoihin ollut minkään kirjan lukeminen näin työlästä ja takkusta. Odotin jollain tapaa maagista ja mystistä kirjaa, hyvää tarinaa, olihan kyseessä palkittu teos (August-palkinnon voittaja). Ei olisi minusta kirjojen viralliseksi arvostelijaksi, kirjallinen makuni ei selvästikään ole riittävän hienostunut. En tajunnut kirjan palkittua ja kehuttua hienoutta ollenkaan. En ollenkaan. Vaikka odotin loppuun asti ja annoin avoimin mielin sille mahdollisuuden. Mutta ei. Omien mietteideni saattaminen sanalliseen muotoon on myös kestänyt. Mitä kirjasta oikein sanoa?

Päällimmäisenä tunteena on edelleen pirstaleisuus. Pikin hampain yritin sietää tätä tarinakatkelmien pirstaleisuutta ja odotin loppuun asti palojen loksahtavan paikoilleen, mutta minä en saanut niistä palasista kokoon mitään ymmärrettävää kokonaisuutta. Että siis miksi kaikki kuolivat, oliko niillä siis joku yhteinen nimittäjä vai ei. Ja koko ajan höpistiin ihmeellisestä Talvipuutarhasta. Paljon melua tyhjästä, sanon minä. Ja kuka olikaan päähenkilö? Oliko se Johanna, vai oliko se Ulla Bäckström, vai kuitenkin papintytär Maj-Gun Maalamaa ja Suzette Packlén, ehkäpä kuitenkin omalla tavallaan kaikki Solveig, Rita, Bengt, Björn ja Doris mukaan lukien?

Tykkään lukea hyvää, oivaltavaa, mielikuvia luovaa ja ennen kaikkea sujuvaa tekstiä. Tämän kirjan tekstiä kuvaisi kenties parhaiten sähkösanoma-tyyli. Mietin pitkään, mikä tässä tökkii, kunnes tajusin sen johtuvan kirjoitustavasta. Se on toteavaa, kappaleet monesti lyhyitä eikä teksti luo eteeni tarinaa kuvina. Lisäksi läpi kirjan palataan samoihin tiettyihin tapahtumiin, toistetaan. Esimerkki yhdestä kappaleesta: " Kaunista. Mutta se haalistuu. Tarmo ei riitä ylöspitoon, tai voima & vastarinta. Tuomitut. Muiden katseet ovat heidän katseitaan. Rita, Solveig jähmettyneinä aikaan. Rumbasäveliä, kivijalka, ilmassa heidän vaiheillaan selittämätön uhka. Toinen tarina vie koko ajan voiton." Ihan kun pitäisi tietää / tajuta jotain jota ei sanota. Tarinassa viitataankin Amerikkalaiseen tyttöön, joka on Fagerholmin aiemmin ilmestynyt kirja. Ehkä olisi pitänyt lukea se, jotta ymmärtäisi tätä. Tiedä häntä.