Pvm: 3.9.2013
Arvosana: 9
Huh, olipas karmiva lukukokemus. Siis tarina oli karmiva, ei kirjalliset ansiot. Taivasten vangin jälkeen odotin jotain, en edes oikein tiedä mitä, mutta tämä yllätti minut kyllä totaalisesti. Utuista, haikeaa, mielikuvituksellista, karmivaa, puistattavaa, surullista. Mutta myös niin koukuttavaa ja hienosti kirjoitettua. Vaikka tarina oli ajoittain jopa vastenmielistä luettavaa, niin pakkohan tästä oli pitää, niin mieleenpainuva lukukokemus loppujen lopuksi kuitenkin oli. Kaikki toiminta, jännitys ja vauhti toivat jossain vaiheessa kyllä mieleen nuorisokirjagenren, mutta eipä tuo haitannut.
Kirjan pääosassa on nuori Óscar, joka asuu barcelonalaisessa sisäoppilaitoksessa. Óscar tutustuu sattumalta vanhassa kartanossa asuvaan Marinaan ja tämän isään, Germániin. Salaisuudet kiehtovat nuoria ja pian he joutuvat keskelle vanhaa, jo unohdettua mysteeriä, joka osoittautuu varsinaiseksi painajaiseksi. Painajaiseksi, joka herää henkiin ja josta Óscar ja Marina nipinnapin selviävät.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carlos Ruiz Zafón. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carlos Ruiz Zafón. Näytä kaikki tekstit
lauantai 28. joulukuuta 2013
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki
Pvm: 7.7.2013
Arvosana: 9½
Harris- ja Ahern-fanin ohella minusta on selvästi tulossa Zafón-fani. Taivasten vankia vielä lukiessani ostin yöpöydälle odottamaan jo seuraavan, Marinan. Zafónin tekstiä on miellyttävä lukea. Siinä on huumoria, dialogit ovat sujuvia ja teksti on sopivan kuvailevaa ja tunelmia luovaa. Ja vaikka tämä on nyt kolmas teos, joka ammentaa tietyllä tavalla samasta saavista, on siinä silti yllätyksellisyyttä ja jotain uutta. Ja tietysti myös jotain vanhaa ja tuttua Tuulen varjon ja Enkelipelin lukeneille, lähinnä henkilöhahmojen ja kehyskertomuksen osalta.
Taivasten vanki raottaa Semperejen kirjakaupan apulaisen Fermín Romero de Torressin arvoituksellista taustaa, josta mies itse mieluummin vaikenisi iäksi. Fermín on menossa naimisiin ja teknisesti ottaen Fermín on kuollut mies. Kuollut mies ei voi mennä virallisesti ja kunniallisesti naimisiin, joten Fermínin on pakko avautua ongelmastaan ja siihen johtaneista olosuhteista parhaalle ystävälleen Daniel Semperelle. Se mitä Fermín Romero de Torres sitten Danielille kertoo, muuttaa Danielin elämän iäksi ja nostaa koston nuoren miehen mieleen. Ja mikä yhdistää Danielin ja tuon mielipuolikirjailijan, David Martin, Taivasten vangin?
Mukaansatempaavaa, miellyttävää lukea, viihdyttävää, yllätyksellisiä käänteitä, diktatuurin kauheuksia ja inhimillisiä henkilöhahmoja. Tätä kaikkea on Taivasten vanki. Ihan parasta kesälukemista!
Arvosana: 9½
Harris- ja Ahern-fanin ohella minusta on selvästi tulossa Zafón-fani. Taivasten vankia vielä lukiessani ostin yöpöydälle odottamaan jo seuraavan, Marinan. Zafónin tekstiä on miellyttävä lukea. Siinä on huumoria, dialogit ovat sujuvia ja teksti on sopivan kuvailevaa ja tunelmia luovaa. Ja vaikka tämä on nyt kolmas teos, joka ammentaa tietyllä tavalla samasta saavista, on siinä silti yllätyksellisyyttä ja jotain uutta. Ja tietysti myös jotain vanhaa ja tuttua Tuulen varjon ja Enkelipelin lukeneille, lähinnä henkilöhahmojen ja kehyskertomuksen osalta.
Taivasten vanki raottaa Semperejen kirjakaupan apulaisen Fermín Romero de Torressin arvoituksellista taustaa, josta mies itse mieluummin vaikenisi iäksi. Fermín on menossa naimisiin ja teknisesti ottaen Fermín on kuollut mies. Kuollut mies ei voi mennä virallisesti ja kunniallisesti naimisiin, joten Fermínin on pakko avautua ongelmastaan ja siihen johtaneista olosuhteista parhaalle ystävälleen Daniel Semperelle. Se mitä Fermín Romero de Torres sitten Danielille kertoo, muuttaa Danielin elämän iäksi ja nostaa koston nuoren miehen mieleen. Ja mikä yhdistää Danielin ja tuon mielipuolikirjailijan, David Martin, Taivasten vangin?
Mukaansatempaavaa, miellyttävää lukea, viihdyttävää, yllätyksellisiä käänteitä, diktatuurin kauheuksia ja inhimillisiä henkilöhahmoja. Tätä kaikkea on Taivasten vanki. Ihan parasta kesälukemista!
lauantai 26. marraskuuta 2011
Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
Pvm: 20.11.2011
Arvosana: 8½
Kaksi vuotta sitten luin Tuulen varjon pahaksi sisarpuoleksi tituleeratun Enkelipelin. Se jäi jostain syystä varsin vahvasti mieleeni ja halusin tutustua myös tähän Enkelipeliä edeltäneeseen, kehuttuun teokseen. Kirja sopikin hyvin tähän pimeän syksyn tunnelmaan ja oli mukaansatempaavaa luetavaa. Enkelipelin karmivat tunnelmat mielessäni odotin koko ajan pahinta ja jännitin päähenkilöiden puolesta, mutta tämä kirja päästi niin kirjan henkilöt kuin lukijansakin hieman helpommalla.
Kirja sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Barcelonaan. Päähenkilö on Daniel Sempere, joka pääsee isänsä kanssa käymään Unohdettujen kirjojen hautausmaalla. Sieltä Daniel saa valita minkä tahansa kirjan ikinä tahtookin, vai valitseeko kirja sittenkin lukijansa. Daniel ja Julián Caraxin Tuulen varjo kohtaavat tuolla lukuisten unohdettujen ja sinne pelastettujen kirjojen labyrintissa. Kirja lumoaa nuoren Danielin ja hän tahtoo selvittää Julián Caraxin tarinan, kuka tämä oli ja mitä hänelle tapahtui. Etsiessään tiedon murusia Juliánista tämän mystisen kirjailijan elämäntapahtumat tuntuvat toistuvan pelottavan samankaltaisina Danielin omassa elämässä. Lisäksi Daniel tuntuu sohaisevan erikoisen ystävänsä ja isänsä kirjakauppaan kadulta pestatun Fermín Romero de Torresin kanssa johonkin sellaiseen, joka olisi ollut parempi jättää rauhaan.
Usvainen ja salaperäinen, alkuun rauhallinen ja lopussa hengästyttävä, sitä oli Tuulen varjo. Alku ei temmannut mukaansa, tunnelma jäi jotenkin etäiseksi seurattaessa nuoren pojan toivotonta rakkautta saavuttamattomaan Claraan. Mutta kun Daniel alkoi päästä Julián Caraxin tarinan jäljille, tunnelma tiivistyi ja lukija tempautui täysin tarinan vietäväksi. Jännitystä kevensi tietty kiva huumori, jonka Fermínin hahmo toi mukanaan. Mielipuolinen komissaario Fumero sen sijaan nostatti niskakarvat pystyyn ja toi tarinaan sen todellisen pahiksen. Tarinassa oli hienoa se, miten se kietoi tarinan nykyhetken ja menneisyyden toisiinsa. Vanhat kaverukset, mitä heille oli tapahtunut ja miten se näkyi heidän nykyisyydessään. Ja nuo jo Enkelipelistä mieleenjääneet kaupunkikuvaukset vahvistivat yhä vain sitä tunnetta, että tuohon kaupunkiin pitää joskus päästä ihan oikeasti tutustumaan. Varo siis Barcelona, tulen kovin odotuksin ;)
Arvosana: 8½
Kaksi vuotta sitten luin Tuulen varjon pahaksi sisarpuoleksi tituleeratun Enkelipelin. Se jäi jostain syystä varsin vahvasti mieleeni ja halusin tutustua myös tähän Enkelipeliä edeltäneeseen, kehuttuun teokseen. Kirja sopikin hyvin tähän pimeän syksyn tunnelmaan ja oli mukaansatempaavaa luetavaa. Enkelipelin karmivat tunnelmat mielessäni odotin koko ajan pahinta ja jännitin päähenkilöiden puolesta, mutta tämä kirja päästi niin kirjan henkilöt kuin lukijansakin hieman helpommalla.
Kirja sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Barcelonaan. Päähenkilö on Daniel Sempere, joka pääsee isänsä kanssa käymään Unohdettujen kirjojen hautausmaalla. Sieltä Daniel saa valita minkä tahansa kirjan ikinä tahtookin, vai valitseeko kirja sittenkin lukijansa. Daniel ja Julián Caraxin Tuulen varjo kohtaavat tuolla lukuisten unohdettujen ja sinne pelastettujen kirjojen labyrintissa. Kirja lumoaa nuoren Danielin ja hän tahtoo selvittää Julián Caraxin tarinan, kuka tämä oli ja mitä hänelle tapahtui. Etsiessään tiedon murusia Juliánista tämän mystisen kirjailijan elämäntapahtumat tuntuvat toistuvan pelottavan samankaltaisina Danielin omassa elämässä. Lisäksi Daniel tuntuu sohaisevan erikoisen ystävänsä ja isänsä kirjakauppaan kadulta pestatun Fermín Romero de Torresin kanssa johonkin sellaiseen, joka olisi ollut parempi jättää rauhaan.
Usvainen ja salaperäinen, alkuun rauhallinen ja lopussa hengästyttävä, sitä oli Tuulen varjo. Alku ei temmannut mukaansa, tunnelma jäi jotenkin etäiseksi seurattaessa nuoren pojan toivotonta rakkautta saavuttamattomaan Claraan. Mutta kun Daniel alkoi päästä Julián Caraxin tarinan jäljille, tunnelma tiivistyi ja lukija tempautui täysin tarinan vietäväksi. Jännitystä kevensi tietty kiva huumori, jonka Fermínin hahmo toi mukanaan. Mielipuolinen komissaario Fumero sen sijaan nostatti niskakarvat pystyyn ja toi tarinaan sen todellisen pahiksen. Tarinassa oli hienoa se, miten se kietoi tarinan nykyhetken ja menneisyyden toisiinsa. Vanhat kaverukset, mitä heille oli tapahtunut ja miten se näkyi heidän nykyisyydessään. Ja nuo jo Enkelipelistä mieleenjääneet kaupunkikuvaukset vahvistivat yhä vain sitä tunnetta, että tuohon kaupunkiin pitää joskus päästä ihan oikeasti tutustumaan. Varo siis Barcelona, tulen kovin odotuksin ;)
tiistai 3. marraskuuta 2009
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli
Pvm: 25.10.2009
Arvosana: 8
Erikoinen. Niin kuvaisin tätä kirjaa. Alkuun esitellään henkilöitä, heidän elämäänsä ja historiaansa. Päähenkilö David Martínin elämän alku on ollut varsin traaginen, mutta valoa alkaa näkyä, kun hänen suuri haaveensa, päästä kirjoittamaan ja saada tekstit julkaistuiksi, alkaa toteutua. Ensin lehdessä, sitten peitenimellä kiskurikustantajalle. Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli pyytää Davidia useaan otteeseen ottamaan vastaan tilaustyön, josta lupaa Davidille rahaa ja kuolemattomuutta, kirjaimellisesti. Onko tuo synkkä ja salaperäinen kustantaja paholainen vai enkeli, sitä miettii niin David kuin lukijakin tarinan edetessä. Epätoivoissaan David hyväksyy tarjouksen ja sukeltaa syvälle mitä oudoimpiin ja synkempiin tapahtumiin.
Tarinaan liittyy myös onneton rakkaustarina sekä Davidin tukipilari kirjakauppias Sempre. Unohdettujen kirjojen hautausmaa on mukana, mutta sen ihmeellisyys ei aukea ollenkaan niin kuin markkinoinnin perusteella odotin. Unohdettujen kirjojen hautausmaa liittyy Zafón edelliseen teokseen, Tuulen varjo, jota siis en ole lukenut. Ehkä tämän takia tämä hautausmaa ei minulle auennut niin erityisen ihmeellisenä kuin olisin odottanut. Niin ja olennaisena osana kirjassa on lopun myös varsin dekkarimainen petos, jota leimaa äärimmäinen hulluus. Mikä rooli tässä on erikoisella kustantajalla, jää vaan arvailujen varaan.
Jälkeenpäin jäi sekava ja pirstaleinen olo. Alku oli hyvin erilainen tyyliltään kuin loppu, kirjaan oli jotenkin ahdettu tyyliltään kaikkea ja sitä on todella vaikea luokitella ja "genrettää". Odotin ihan jotain muuta ("lumoava kirjallinen mysteeri" lukee takakannessa), kun mitä se loppujen lopuksi oli ("paha sisarpuoli" jo raottaa jotain). Puolen välin jälkeen oli kuitenkin luettava vauhdilla loppuun, sillä pitihän se saada tietää, mihin tämä hulluus johtaa ja mihin päättyy. Oliko se hyvä? Oli se ihan hyvä, mutta erikoinen.
Arvosana: 8
Erikoinen. Niin kuvaisin tätä kirjaa. Alkuun esitellään henkilöitä, heidän elämäänsä ja historiaansa. Päähenkilö David Martínin elämän alku on ollut varsin traaginen, mutta valoa alkaa näkyä, kun hänen suuri haaveensa, päästä kirjoittamaan ja saada tekstit julkaistuiksi, alkaa toteutua. Ensin lehdessä, sitten peitenimellä kiskurikustantajalle. Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli pyytää Davidia useaan otteeseen ottamaan vastaan tilaustyön, josta lupaa Davidille rahaa ja kuolemattomuutta, kirjaimellisesti. Onko tuo synkkä ja salaperäinen kustantaja paholainen vai enkeli, sitä miettii niin David kuin lukijakin tarinan edetessä. Epätoivoissaan David hyväksyy tarjouksen ja sukeltaa syvälle mitä oudoimpiin ja synkempiin tapahtumiin.
Tarinaan liittyy myös onneton rakkaustarina sekä Davidin tukipilari kirjakauppias Sempre. Unohdettujen kirjojen hautausmaa on mukana, mutta sen ihmeellisyys ei aukea ollenkaan niin kuin markkinoinnin perusteella odotin. Unohdettujen kirjojen hautausmaa liittyy Zafón edelliseen teokseen, Tuulen varjo, jota siis en ole lukenut. Ehkä tämän takia tämä hautausmaa ei minulle auennut niin erityisen ihmeellisenä kuin olisin odottanut. Niin ja olennaisena osana kirjassa on lopun myös varsin dekkarimainen petos, jota leimaa äärimmäinen hulluus. Mikä rooli tässä on erikoisella kustantajalla, jää vaan arvailujen varaan.
Jälkeenpäin jäi sekava ja pirstaleinen olo. Alku oli hyvin erilainen tyyliltään kuin loppu, kirjaan oli jotenkin ahdettu tyyliltään kaikkea ja sitä on todella vaikea luokitella ja "genrettää". Odotin ihan jotain muuta ("lumoava kirjallinen mysteeri" lukee takakannessa), kun mitä se loppujen lopuksi oli ("paha sisarpuoli" jo raottaa jotain). Puolen välin jälkeen oli kuitenkin luettava vauhdilla loppuun, sillä pitihän se saada tietää, mihin tämä hulluus johtaa ja mihin päättyy. Oliko se hyvä? Oli se ihan hyvä, mutta erikoinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)