Pvm: 25.7.2014
Arvosana: 9
Kesälomalla sain päätökseen tänän vuoden vaihteessa aloitetun tiiliskiven, joka siis seuraa Game of Thrones -teosta ja on toinen osa sarjassa A Song of Ice and Fire. Luen näitä englanniksi, sillä sain ensimmäisen osan lahjaksi Australiasta ja oli luontevaa jatkaa samalla kielellä.
Kirja jatkaa siis siitä, mihin Game of Thrones jäi. Kuninkaita on vähän siellä sun täällä ja sota käy melko raakana. Tarinan kulkua seurataan usean eri henkilön näkökulmasta, eri puolilla maata. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja kasvavat tässä toisessa osassa vielä entisestään ja heistä tulee esille monenlaisia piirteitä. Oma henkilökohtainen suosikkini tässä osassa taitaa olla Winterfellin Arya Stark, joka joutuu melkoiseen seikkailuun, mutta on vahva selviytyjä.
Tarinaan on helppo päästä sisään aina uudestaan ja uudestaan, vaikka välissä olis ollu pidempikin tauko. Välillä lukiessa kyllä tuli vähän pitkästymistä, jotenkin tarina venyi vähän liikaa ja siksikin pääsi taukoja lukemiseen tulemaan. Mutta niin jää taas tarina kutkuttavaan paikkaan, että kolmannen osan 1. osaan on tartuttava melko pian :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasarja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasarja. Näytä kaikki tekstit
maanantai 22. syyskuuta 2014
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Anna Godbersen: Illan pitkät varjot
Pvm: 29.7.2013
Arvosana: 9
Godbersenin toisen, 1920-luvun lopun New Yorkiin sijoittuvan, trilogian päätösosa seuraa uskollisesti edeltäjiään. Mukavaa, sujuvaa luettavaa, sopivasti tapahtumia, yllättäviä ja odotettavia. Nykyisin kiinittää huomiota myös suomennoksiin, usein negatiivisessa mielessä. Tässä siihen ei ollut tarvetta, kerronta ja dialogit ovat sujuvia ja luontevia, eivätkä kirjoitusvirheetkään hyppineet silmille.
Ystävykset Cordelia, Letty ja Astrid ovat löytäneet oman paikkansa New Yorkin sykkeessä. Astrid tunustelee arkea viinatrokari Charlie Greyn vaimona, Letty hioo esiintyjän taitojaan näyttelijäsuojattiensa Valentinen ja Sophian hoivissa ja Cordelia johtaa napakasti salakapakkaansa ja on korviaan myöten rakastunut taitolentäjä Max Darbyyn. Jokaista tyttöä kuitenkin koetellaan, melkoisestikin. Ja kuten sarjan ensimmäisen osan prologissa todettiin, tarinan päättyessä "yksi heistä on kuuluisa, yksi on naimisissa ja yksi on kuollut". Tapahtumien tuiskeessa oli vain kutkuttavaa arvailla, mikä kohtaloista kuuluu kenellekin. Tarinalla oli hyvä päätös, ei liian ennalta-arvattava, mutta luonteva. Cordelian Ohioon jättämän aviomiehen, John Fieldin, tuominen lopussa mukaan tarinaan oli surullisen hellyyttävää, ja ehkä yllättävääkin. Se kuitenkin vielä nivoi alkua ja loppua sopivasti yhteen. Kokonaisuudessaan kirjasta, ja koko trilogiasta, jäi hyvä jälkimaku: mutkatonta viihdettä näin kesäloman ratkoksi.
Arvosana: 9
Godbersenin toisen, 1920-luvun lopun New Yorkiin sijoittuvan, trilogian päätösosa seuraa uskollisesti edeltäjiään. Mukavaa, sujuvaa luettavaa, sopivasti tapahtumia, yllättäviä ja odotettavia. Nykyisin kiinittää huomiota myös suomennoksiin, usein negatiivisessa mielessä. Tässä siihen ei ollut tarvetta, kerronta ja dialogit ovat sujuvia ja luontevia, eivätkä kirjoitusvirheetkään hyppineet silmille.
Ystävykset Cordelia, Letty ja Astrid ovat löytäneet oman paikkansa New Yorkin sykkeessä. Astrid tunustelee arkea viinatrokari Charlie Greyn vaimona, Letty hioo esiintyjän taitojaan näyttelijäsuojattiensa Valentinen ja Sophian hoivissa ja Cordelia johtaa napakasti salakapakkaansa ja on korviaan myöten rakastunut taitolentäjä Max Darbyyn. Jokaista tyttöä kuitenkin koetellaan, melkoisestikin. Ja kuten sarjan ensimmäisen osan prologissa todettiin, tarinan päättyessä "yksi heistä on kuuluisa, yksi on naimisissa ja yksi on kuollut". Tapahtumien tuiskeessa oli vain kutkuttavaa arvailla, mikä kohtaloista kuuluu kenellekin. Tarinalla oli hyvä päätös, ei liian ennalta-arvattava, mutta luonteva. Cordelian Ohioon jättämän aviomiehen, John Fieldin, tuominen lopussa mukaan tarinaan oli surullisen hellyyttävää, ja ehkä yllättävääkin. Se kuitenkin vielä nivoi alkua ja loppua sopivasti yhteen. Kokonaisuudessaan kirjasta, ja koko trilogiasta, jäi hyvä jälkimaku: mutkatonta viihdettä näin kesäloman ratkoksi.
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Anna Godbersen: Ihania päiviä
Pvm: 24.3.2013
Arvosana: 9
Jazztyttö peilaa kirjasta tutut Cordelia Grey, Letty Larkspur ja Astrid Donal jatkavat iloista ja huoletonta elämäänsä sekä omien polkujensa etsintää tässä Godbersenin sarjan toisessa kirjassa. Tuttua ja turvallista Godbersenia, mukaansa tempaavaa, kevyttä ja sujuvasti etenevää kevätpäivän viihdettä.
Cordelia haluaa kantaa kortensa kekoon isänsä bisnesten jatkajana ja saa vastuulleen yökerhon avaamisen. Cordelia on niin uppoutunut tehtäväänsä, että ystävyyssuhteetkin meinaavat kärsiä. Mutkikas suhde huippulentäjän kanssa hämmentää Cordeliaa entisestään. Letty sen sijan etsii edelleen tietään estraadeille ja etenee pettymysten ja sattumusten kautta uudeksi Manhattanin tähdeksi, joka saa loppujen lopuksi vielä varsin nimekkään suojelijan. Astrid harjoittelee emännän tehtäviä Dogwoodissa ja haaveilee romanttisesta ja loisteliaasta arjesta Charlien rinnalla. Todellisuus lyö kuitenkin kasvoille ja Asrtid rimpuilee sitä vastaan ikävin seuraamuksin. Loppu on kuitenkin, kuinkas muutenkaan, ruusuinen.
Ja kyllähän se kolmaskin osa pitää lukea. Leppoisan raukeita kesälomapäiviä odotellessa.
Arvosana: 9
Jazztyttö peilaa kirjasta tutut Cordelia Grey, Letty Larkspur ja Astrid Donal jatkavat iloista ja huoletonta elämäänsä sekä omien polkujensa etsintää tässä Godbersenin sarjan toisessa kirjassa. Tuttua ja turvallista Godbersenia, mukaansa tempaavaa, kevyttä ja sujuvasti etenevää kevätpäivän viihdettä.
Cordelia haluaa kantaa kortensa kekoon isänsä bisnesten jatkajana ja saa vastuulleen yökerhon avaamisen. Cordelia on niin uppoutunut tehtäväänsä, että ystävyyssuhteetkin meinaavat kärsiä. Mutkikas suhde huippulentäjän kanssa hämmentää Cordeliaa entisestään. Letty sen sijan etsii edelleen tietään estraadeille ja etenee pettymysten ja sattumusten kautta uudeksi Manhattanin tähdeksi, joka saa loppujen lopuksi vielä varsin nimekkään suojelijan. Astrid harjoittelee emännän tehtäviä Dogwoodissa ja haaveilee romanttisesta ja loisteliaasta arjesta Charlien rinnalla. Todellisuus lyö kuitenkin kasvoille ja Asrtid rimpuilee sitä vastaan ikävin seuraamuksin. Loppu on kuitenkin, kuinkas muutenkaan, ruusuinen.
Ja kyllähän se kolmaskin osa pitää lukea. Leppoisan raukeita kesälomapäiviä odotellessa.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Anna Godbersen: Jazztyttö peilaa
Pvm: 9.2.2013
Arvosana: 9
Sattumoisin törmäsin tähän Anna Godbersenin uuden sarjan avausteokseen ja koska pidin edellisestä kovasti, tartuin tähän oitis. Ja sain sitä mitä odotinkin: nautittavaa, sujuvasti kirjoitettua ja mukaansa tempaavaa viihdettä 1920-30 lukujen taitteen New Yorkista.
Keskilännestä New Yorkiin karanneet Cordelia Gray ja Letty Larkspur sekä New Yorkissa hienostoelämää viettävä Astrid Donel ovat kirjan sankarittaret, joiden elämää kirjassa seurataan. Cordelia ja Letty saapuvat New Yorkiin molemmat täynnä unelmia toisenlaisesta, loisteliaasta, vapaasta elämästä. Cordelia saavuttaa salaisen tavoitteensa, isänsä löytämisen, varsin pian ja tutustuu myös velipuolensa värikkääseen tyttöystävään Astridiin, josta tulee Cordelian uusi luottoystävä. Yksin jätetty Letty sen sijaan joutuu etsimään paikkaansa ja elättämään itsensä savuisten salakapakoiden tupakkatyttönä. Tie tähteyteen on sinisilmäiselle maalaistytölle kova ja kivinen. Kesä on täynnä tapahtumia ja lopussa ystävän tuki on jokaiselle tytölle korvaamattoman tärkeää.
Godbersen osaa tyylilajinsa ja kirjaa on nautinnollista lukea. Tyyli on tuttua, mutta Godbersen on luonut mukavasti uudet puitteet ja aivan uudet henkilöhahmot, joiden edesottamuksia on mielenkiintoista seurata. Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella sellaiseksi kevyeksi hyvänmielen lukemiseksi.
Arvosana: 9
Sattumoisin törmäsin tähän Anna Godbersenin uuden sarjan avausteokseen ja koska pidin edellisestä kovasti, tartuin tähän oitis. Ja sain sitä mitä odotinkin: nautittavaa, sujuvasti kirjoitettua ja mukaansa tempaavaa viihdettä 1920-30 lukujen taitteen New Yorkista.
Keskilännestä New Yorkiin karanneet Cordelia Gray ja Letty Larkspur sekä New Yorkissa hienostoelämää viettävä Astrid Donel ovat kirjan sankarittaret, joiden elämää kirjassa seurataan. Cordelia ja Letty saapuvat New Yorkiin molemmat täynnä unelmia toisenlaisesta, loisteliaasta, vapaasta elämästä. Cordelia saavuttaa salaisen tavoitteensa, isänsä löytämisen, varsin pian ja tutustuu myös velipuolensa värikkääseen tyttöystävään Astridiin, josta tulee Cordelian uusi luottoystävä. Yksin jätetty Letty sen sijaan joutuu etsimään paikkaansa ja elättämään itsensä savuisten salakapakoiden tupakkatyttönä. Tie tähteyteen on sinisilmäiselle maalaistytölle kova ja kivinen. Kesä on täynnä tapahtumia ja lopussa ystävän tuki on jokaiselle tytölle korvaamattoman tärkeää.
Godbersen osaa tyylilajinsa ja kirjaa on nautinnollista lukea. Tyyli on tuttua, mutta Godbersen on luonut mukavasti uudet puitteet ja aivan uudet henkilöhahmot, joiden edesottamuksia on mielenkiintoista seurata. Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella sellaiseksi kevyeksi hyvänmielen lukemiseksi.
lauantai 8. syyskuuta 2012
George R.R. Martin: A Game of Thrones
Pvm: 7.9.2012
Arvosana: 10
On sitä kehuttu, eikä turhaan. Tämä 800-sivuinen tiiliskivi oli elämys! Mahtavaa lukea pitkästä aikaa näin hyvää ja koukuttavaa fantasiaa. Vaikka kirjaan perustuva samanniminen sarja tuli Yleltä jo keväällä, en halunnut pilata lukuelämystäni katsomalla sitä ennen kirjan lukemista. Kirja kun on odottanut sopivaa aikarakoa ja fiilistä joulusta lähtien. Onneksi kirjalahjan antaja oli varustanut paketin myös DVD:llä ja nyt voin rauhassa asettua katsomaan sitä tässä syksyn edetessä.
Mitäköhän tästä nyt sitten sanoisi, etten pilaa niiden lukukokemusta, jotka eivät ole tähän vielä tarttuneet. Vaikka lopukeväästä kyllä tuntui, että minä olin niiden harvojen tämän genren diggareiden joukossa, jotka eivät Game of Thronesia olleet vielä lukeneet (tai nähneet). No, Martin esittelee lukijalle taas ihan uuden ajan ja maailman, jossa herrat ja loordit, ja jokunen ladykin, tavoittelelevat valtaa, mainetta ja kunniaa. Jokaisella on näkemys, kenen pitäisi istua tuolla rautaisella valtaistuimella ja hallita kuningaskuntaa. Valtapeli on raakaa eivätkä siltä säästy pienet ja viattomatkaan. Cersei Lannisterin sanoin: "When you play the game of thrones, you win or you die. There is no middle ground" (s.488) Pelin säännöt vaan vaihtelevat ja loppujen lopuksi jokainen luo ne itse.
Juoni oli mielenkiintoinen, siinä oli yllättäviä käänteitä ja se eteni sujuvasti. Kirja on jaettu henkilökappaleisiin eli jokaisella kappaleella on oma päähenkilönsä, jonka näkökulmasta tapahtumia seurataan. Välillä tapahtumat hyppäävät henkilövaihdosten mukana ihan eri puolelle, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin koko ajan hyvin kasassa ja tarinasta rakentuu kappale kappalelta muhkeampi ja monisyisempi. Ja niin koukuttava! Tätä kirjaa vaan ei voinut lukea sellaisissa puolen tunnin iltalukemispätkissä, vaan yhtenäkin päivänä ahmin 5h yhtäjaksoisen pätkän. Tarina jäi kesken ja asetelmat seuraavalle osalle ovat mitä kutkuttavimmat.
Arvosana: 10
On sitä kehuttu, eikä turhaan. Tämä 800-sivuinen tiiliskivi oli elämys! Mahtavaa lukea pitkästä aikaa näin hyvää ja koukuttavaa fantasiaa. Vaikka kirjaan perustuva samanniminen sarja tuli Yleltä jo keväällä, en halunnut pilata lukuelämystäni katsomalla sitä ennen kirjan lukemista. Kirja kun on odottanut sopivaa aikarakoa ja fiilistä joulusta lähtien. Onneksi kirjalahjan antaja oli varustanut paketin myös DVD:llä ja nyt voin rauhassa asettua katsomaan sitä tässä syksyn edetessä.
Mitäköhän tästä nyt sitten sanoisi, etten pilaa niiden lukukokemusta, jotka eivät ole tähän vielä tarttuneet. Vaikka lopukeväästä kyllä tuntui, että minä olin niiden harvojen tämän genren diggareiden joukossa, jotka eivät Game of Thronesia olleet vielä lukeneet (tai nähneet). No, Martin esittelee lukijalle taas ihan uuden ajan ja maailman, jossa herrat ja loordit, ja jokunen ladykin, tavoittelelevat valtaa, mainetta ja kunniaa. Jokaisella on näkemys, kenen pitäisi istua tuolla rautaisella valtaistuimella ja hallita kuningaskuntaa. Valtapeli on raakaa eivätkä siltä säästy pienet ja viattomatkaan. Cersei Lannisterin sanoin: "When you play the game of thrones, you win or you die. There is no middle ground" (s.488) Pelin säännöt vaan vaihtelevat ja loppujen lopuksi jokainen luo ne itse.
Juoni oli mielenkiintoinen, siinä oli yllättäviä käänteitä ja se eteni sujuvasti. Kirja on jaettu henkilökappaleisiin eli jokaisella kappaleella on oma päähenkilönsä, jonka näkökulmasta tapahtumia seurataan. Välillä tapahtumat hyppäävät henkilövaihdosten mukana ihan eri puolelle, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin koko ajan hyvin kasassa ja tarinasta rakentuu kappale kappalelta muhkeampi ja monisyisempi. Ja niin koukuttava! Tätä kirjaa vaan ei voinut lukea sellaisissa puolen tunnin iltalukemispätkissä, vaan yhtenäkin päivänä ahmin 5h yhtäjaksoisen pätkän. Tarina jäi kesken ja asetelmat seuraavalle osalle ovat mitä kutkuttavimmat.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Anna Godbersen: Hehkua
Pvm: 5.6.2012
Arvosana: 9
Tarina 1900-luvun taitteen Manhattanin seurapiireistä saa päätöksensä tässä sarjan neljännessä osassa Hehkua. Räväkkä Diana Holland on lähtenyt maailmalle etsimään sotilaaksi värväytynyttä rakastaan, Henry Schoonmakeria. Elizabeth Cairns, ent. Keller, os. Holland, sen sijaan yrittää sopeutua kulissiavioliittoonsa perhetuttava Snowden kanssa alati kasvavan mahansa kanssa. Penelope Schoonmaker taas pyrkii säväyttämään seurapiirejä valeraskautensa valekeskenmenon aiheuttaman pakollisen hiljaiselon jälkeen ja löytääkin pian tiensä Manhattanilla vierailevan Baijerin prinssin käsivarsille. Seurapiireihin nyt vakityisesti kuuluva Carolina Broad taas odottaa sydän pamppaillen rakastaan Leland Bouchardia ja haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta.
Tarina tempaa taas helposti ja vaivattomasti mukaansa ja sen seurassa viihtyy todella hyvin. Ihan kuin edelliset osat olisi lukenut edellisenä päivänä, niin luontevasti Manhattanin seurapiirikuningattarien elämään pääsee taas mukaan. Kuten jo edellisessä osassa Diana on ehdottomasti suosikkihahmoni. Harvinaisen rohkea ja itsenäinen nuori nainen. Ja jos aiemmin harmittelin henkilöiden käsittämättömän huonoa tuuria ja kokemia vääryyksiä, niin viimeinen osa tuo onneksi vähän valoa pimeyteen. Jopa Penelope saa vihdoin jotain takaisin kaikesta siitä myrkystä, jota hän on ympärilleen kylvänyt. Juonessa oli mukavasti jännitystä ja vauhtia ja sen vietäväksi oli helppo ja mukava heittäytyä. Hyvä päätös hyvälle sarjalle.
Arvosana: 9
Tarina 1900-luvun taitteen Manhattanin seurapiireistä saa päätöksensä tässä sarjan neljännessä osassa Hehkua. Räväkkä Diana Holland on lähtenyt maailmalle etsimään sotilaaksi värväytynyttä rakastaan, Henry Schoonmakeria. Elizabeth Cairns, ent. Keller, os. Holland, sen sijaan yrittää sopeutua kulissiavioliittoonsa perhetuttava Snowden kanssa alati kasvavan mahansa kanssa. Penelope Schoonmaker taas pyrkii säväyttämään seurapiirejä valeraskautensa valekeskenmenon aiheuttaman pakollisen hiljaiselon jälkeen ja löytääkin pian tiensä Manhattanilla vierailevan Baijerin prinssin käsivarsille. Seurapiireihin nyt vakityisesti kuuluva Carolina Broad taas odottaa sydän pamppaillen rakastaan Leland Bouchardia ja haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta.
Tarina tempaa taas helposti ja vaivattomasti mukaansa ja sen seurassa viihtyy todella hyvin. Ihan kuin edelliset osat olisi lukenut edellisenä päivänä, niin luontevasti Manhattanin seurapiirikuningattarien elämään pääsee taas mukaan. Kuten jo edellisessä osassa Diana on ehdottomasti suosikkihahmoni. Harvinaisen rohkea ja itsenäinen nuori nainen. Ja jos aiemmin harmittelin henkilöiden käsittämättömän huonoa tuuria ja kokemia vääryyksiä, niin viimeinen osa tuo onneksi vähän valoa pimeyteen. Jopa Penelope saa vihdoin jotain takaisin kaikesta siitä myrkystä, jota hän on ympärilleen kylvänyt. Juonessa oli mukavasti jännitystä ja vauhtia ja sen vietäväksi oli helppo ja mukava heittäytyä. Hyvä päätös hyvälle sarjalle.
torstai 24. toukokuuta 2012
Stephenie Meyer: Breaking dawn
Pvm: 24.5.2012
Arvosana: 9
Tämä Twilight sagan viimeinen osa oli jäänyt minulta lukematta, sillä tympäännyin tiettyyn junnaamiseen ja toistoon toiseksi viimeisen osan luettuani. Katsoin tässä keväällä ensimmäistä kertaa Twilight elokuvat, Braking dawnia lukuunottamatta, ja ne palauttivat mieliini tuon Meyerin luoman maailman, joka kaikesta huolimatta oli hyvin kiehtova. Päätin siis tarttua tuohon viimeiseen opukseen ja uppouduin taas toviksi syvälle Bellan, Edvardin ja Jacobin ihmeelliseen maailmaan.
Harvoin käy niin, että elokuva olisi parempi kuin kirja, mutta Breaking dawnia lukiessani en voinut välttyä toivomasta, että näkisinkin elokuvana vain olennaisen, etenkin alussa, ja voisin välttyä Bellan kuolettavan tylsiltä ja pitkiltä pohdinnoilta ja marttyyrivellomisilta. Kirjan voisi jakaa kolmeen osaan, joista ensimmäinen oli varsin tylsää hempeilyä, epäröintiä ja vatvomista, vaikka kivat häät olikin. Ja häämatkallekin päästiin. Toisessa alettiin sitten päästä asiaan ja mielenkiinto pysyi yllä ja kasvoi niin, että viitsi jatkaa lukemista. VampyyriBella osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi tyypiksi kuin ihmisBella, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan ja epävarmuudessaan niin rasittava tyyppi kuin olla ja voi. Ja tietysti Reneesmeen ainutlaatuisuus toi oman kivan lisänsä kokonaisuuteen. Viimeisessä osassa päästiin sitten siihen jokaisen kirjan pakolliseen toimintakohtaukseen, tällä kertaa välienselvittelyä Volturien kanssa. Loppu oli todella kutkuttava ja sitä kohden mentiin sopivalla vauhdilla ja intensiteetillä ja sen halusi ahmia samalla sillä nautiskellen. Hyvin laadittu loppuosa jätti koko kirjasta hyvin fiiliksen. Vaikka tosin tietyt, tahattomat tai tahalliset, piilomerkitykset ärsyttävätkin ja jostain syytä minun silmilleni näistä kirjoista nousevat, mutta ei jakseta tarttua niihin nyt, tarina tarinana, ei jaksa ylianalysoida.
Arvosana: 9
Tämä Twilight sagan viimeinen osa oli jäänyt minulta lukematta, sillä tympäännyin tiettyyn junnaamiseen ja toistoon toiseksi viimeisen osan luettuani. Katsoin tässä keväällä ensimmäistä kertaa Twilight elokuvat, Braking dawnia lukuunottamatta, ja ne palauttivat mieliini tuon Meyerin luoman maailman, joka kaikesta huolimatta oli hyvin kiehtova. Päätin siis tarttua tuohon viimeiseen opukseen ja uppouduin taas toviksi syvälle Bellan, Edvardin ja Jacobin ihmeelliseen maailmaan.
Harvoin käy niin, että elokuva olisi parempi kuin kirja, mutta Breaking dawnia lukiessani en voinut välttyä toivomasta, että näkisinkin elokuvana vain olennaisen, etenkin alussa, ja voisin välttyä Bellan kuolettavan tylsiltä ja pitkiltä pohdinnoilta ja marttyyrivellomisilta. Kirjan voisi jakaa kolmeen osaan, joista ensimmäinen oli varsin tylsää hempeilyä, epäröintiä ja vatvomista, vaikka kivat häät olikin. Ja häämatkallekin päästiin. Toisessa alettiin sitten päästä asiaan ja mielenkiinto pysyi yllä ja kasvoi niin, että viitsi jatkaa lukemista. VampyyriBella osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi tyypiksi kuin ihmisBella, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan ja epävarmuudessaan niin rasittava tyyppi kuin olla ja voi. Ja tietysti Reneesmeen ainutlaatuisuus toi oman kivan lisänsä kokonaisuuteen. Viimeisessä osassa päästiin sitten siihen jokaisen kirjan pakolliseen toimintakohtaukseen, tällä kertaa välienselvittelyä Volturien kanssa. Loppu oli todella kutkuttava ja sitä kohden mentiin sopivalla vauhdilla ja intensiteetillä ja sen halusi ahmia samalla sillä nautiskellen. Hyvin laadittu loppuosa jätti koko kirjasta hyvin fiiliksen. Vaikka tosin tietyt, tahattomat tai tahalliset, piilomerkitykset ärsyttävätkin ja jostain syytä minun silmilleni näistä kirjoista nousevat, mutta ei jakseta tarttua niihin nyt, tarina tarinana, ei jaksa ylianalysoida.
maanantai 17. lokakuuta 2011
Anna Godbersen: Erheitä
Pvm: 17.10.2011
Arvosana: 9
Sarjan kolmannessa osassa nuori seurapiiriseurue matkaa herra ja rouva Schoonmakerin vieraina Floridaan Palm Beachille. Luvassa on kieroilua, juonittelua ja suuria tunteita, kuinkas muutenkaan. Henryn ja Penelopen välit ovat hyvin hyvin viileät, Diana kiduttaa itseään haavekuvillaan Henrystä, Henry tuskaliee velvollisuuksien ja tunteidensa ristitulessa, Elisabeth kärsii matkapahoinvoinnista ja ponnistelee pystyäkseen osallistumaan seurapiirien teennäisen ystävälliseen kanssakäymiseen ja Carolina puolestaan on korviaan myöten rakastunut rikkaaseen automobiiliharrastajaan.
Dianasta on kyllä muodostunut henkilökohtainen suosikkini. Hän on vielä kovin naiivi, mutta niin raikas ja rohkeasti oma itsensä. Penelope herättää alkuun ihan käsittämätöntä ärsytystä, mutta loppujen lopuksi on aika säälittävä kaikkine kiristystemppuineen ja juonitteluineen. Carolina, Lina, ei kaikesta huolimatta herätä sympatioitani, ehkä aiempien alhaisten temppujensa takia, ja koska hän ei oikeasti osaa katua pahoja tekojaan. Elisabethissä on kaikkien koettelemusten jälkeen tapahtunut suuri muutos ja entinen pinnallinen seurapiirityttö arvostaa nyt aivan erilaisia asioita ja arvoja kuin ennen. Elisabeth ja Teddy olisivat kyllä olleet niin hyvä pari, että ihan harmittamaan jäi. Mutta tässä tarinassa ei onnetar tunnu suosivan todellista rakkautta ja lempeyttä. Ilmeisen komea ja ihqu Henrykin on sellainen vätys, että lukijaa oikein ärsyttää tuo saamattomuus ja rohkeuden puute. Vaikka kai tuo on oikeasti voinut olla tottakin tiettynä aikana ja tietyn kansanosan parissa. Rahalla ja maineella kiristäminen, raha- ja kompromissiavioliitot. Varsinainen vankila, jossa omilla tunteilla ja ajatuksilla ei ole ollut juurikaan tilaa. Henry pelastaa lopussa edes jotain tekemällä varsin erikoisen ratkaisun ystävänsä Tedyn innoittamana. Ja jatkoa varmasti seuraa...
Arvosana: 9
Sarjan kolmannessa osassa nuori seurapiiriseurue matkaa herra ja rouva Schoonmakerin vieraina Floridaan Palm Beachille. Luvassa on kieroilua, juonittelua ja suuria tunteita, kuinkas muutenkaan. Henryn ja Penelopen välit ovat hyvin hyvin viileät, Diana kiduttaa itseään haavekuvillaan Henrystä, Henry tuskaliee velvollisuuksien ja tunteidensa ristitulessa, Elisabeth kärsii matkapahoinvoinnista ja ponnistelee pystyäkseen osallistumaan seurapiirien teennäisen ystävälliseen kanssakäymiseen ja Carolina puolestaan on korviaan myöten rakastunut rikkaaseen automobiiliharrastajaan.
Dianasta on kyllä muodostunut henkilökohtainen suosikkini. Hän on vielä kovin naiivi, mutta niin raikas ja rohkeasti oma itsensä. Penelope herättää alkuun ihan käsittämätöntä ärsytystä, mutta loppujen lopuksi on aika säälittävä kaikkine kiristystemppuineen ja juonitteluineen. Carolina, Lina, ei kaikesta huolimatta herätä sympatioitani, ehkä aiempien alhaisten temppujensa takia, ja koska hän ei oikeasti osaa katua pahoja tekojaan. Elisabethissä on kaikkien koettelemusten jälkeen tapahtunut suuri muutos ja entinen pinnallinen seurapiirityttö arvostaa nyt aivan erilaisia asioita ja arvoja kuin ennen. Elisabeth ja Teddy olisivat kyllä olleet niin hyvä pari, että ihan harmittamaan jäi. Mutta tässä tarinassa ei onnetar tunnu suosivan todellista rakkautta ja lempeyttä. Ilmeisen komea ja ihqu Henrykin on sellainen vätys, että lukijaa oikein ärsyttää tuo saamattomuus ja rohkeuden puute. Vaikka kai tuo on oikeasti voinut olla tottakin tiettynä aikana ja tietyn kansanosan parissa. Rahalla ja maineella kiristäminen, raha- ja kompromissiavioliitot. Varsinainen vankila, jossa omilla tunteilla ja ajatuksilla ei ole ollut juurikaan tilaa. Henry pelastaa lopussa edes jotain tekemällä varsin erikoisen ratkaisun ystävänsä Tedyn innoittamana. Ja jatkoa varmasti seuraa...
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Anna Godbersen: Juoruja
Pvm: 15.10.2011
Arvosana: 9
Manhattanin seurapiirien tarina jatkui siitä, mihin se Huumassa jäi. Elisabeth oli kaupunkilaisille traagisesti kuollut kaunotar, jota surtiin, sekä aidosti että teatraalisesti, niin perhe- kuin ystäväpiirissäkin. Todellisuudessa Elisabeth eli rakkaansa kanssa lännessä, Kaliforniassa, ja entisen seurapiirikaunottaren elämä oli varsin erilaista kuin mitä New Yorkissa. Elisabeth näyttäytyikin kirjassa varsin erilaisena henkilönä kuin Huuman "nukketyttö", joskin silti hyvin sydämellisenä. Elisabethin nuorempi sisar Diana edustaa Hollandien perhettä seurapiireissä ja yrittää pitää yllä perheen mainetta ja julkikuvaa perheen kurjistuvasta tilanteesta huolimatta. Molemmat Hollandien sisarukset saavat kuitenkin kokea todellista rakkautta, joka on suurempaa kuin seurapiirien loiste ikinä voisi tytöille suodakaan.
Juorut olivat tässä tarinassa kirjan nimen mukaisesti merkittävässä roolissa. Manhattanin valtiattaret ja siksi haluavat ovat hyvin hyvin julmaa porukkaa, vain ja ainoastaan omaa etuaan ja julkikuvaansa ajattelevia otuksia. Ei omatunto paljoa kolkuttele, ei. Yksi pieni juoru tai lehtikolumnin maininta voi edistää jonkun asiaa ja asemaa merkittävästi, luottamuksellisesti kerrottu salaisuus voi tuhota jonkun elämän totaalisesti. Toivoisi, että edes jossain kohtaa kirjan henkilöt kokisivat oikeutta, paha saisi palkkansa jne. Pakko oli jatkaa heti sarjan kolmenteen osaan (Erheitä) tämän toiveen saattelemana. Vaikka saattaa olla, että elämä ei ole reilua, ei edes kirjoissa.
Arvosana: 9
Manhattanin seurapiirien tarina jatkui siitä, mihin se Huumassa jäi. Elisabeth oli kaupunkilaisille traagisesti kuollut kaunotar, jota surtiin, sekä aidosti että teatraalisesti, niin perhe- kuin ystäväpiirissäkin. Todellisuudessa Elisabeth eli rakkaansa kanssa lännessä, Kaliforniassa, ja entisen seurapiirikaunottaren elämä oli varsin erilaista kuin mitä New Yorkissa. Elisabeth näyttäytyikin kirjassa varsin erilaisena henkilönä kuin Huuman "nukketyttö", joskin silti hyvin sydämellisenä. Elisabethin nuorempi sisar Diana edustaa Hollandien perhettä seurapiireissä ja yrittää pitää yllä perheen mainetta ja julkikuvaa perheen kurjistuvasta tilanteesta huolimatta. Molemmat Hollandien sisarukset saavat kuitenkin kokea todellista rakkautta, joka on suurempaa kuin seurapiirien loiste ikinä voisi tytöille suodakaan.
Juorut olivat tässä tarinassa kirjan nimen mukaisesti merkittävässä roolissa. Manhattanin valtiattaret ja siksi haluavat ovat hyvin hyvin julmaa porukkaa, vain ja ainoastaan omaa etuaan ja julkikuvaansa ajattelevia otuksia. Ei omatunto paljoa kolkuttele, ei. Yksi pieni juoru tai lehtikolumnin maininta voi edistää jonkun asiaa ja asemaa merkittävästi, luottamuksellisesti kerrottu salaisuus voi tuhota jonkun elämän totaalisesti. Toivoisi, että edes jossain kohtaa kirjan henkilöt kokisivat oikeutta, paha saisi palkkansa jne. Pakko oli jatkaa heti sarjan kolmenteen osaan (Erheitä) tämän toiveen saattelemana. Vaikka saattaa olla, että elämä ei ole reilua, ei edes kirjoissa.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Anna Godbersen: Huumaa
Pvm: 20.8.2011
Arvosana: 9
"Ihanaa elämää vuosisadan vaihteen Manhattanilla:romansseja, mystiikkaa, mustasukkaisuutta, petollisuutta, huumoria ja upeat historialliset puitteet." Näin lupailee kirjan takakannen teksti ja sisältö lunastaa odotukset varsin hyvin, vaikken nyt tuota mystiikkaa kirjasta kauheasti löytänytkään.
Kirja alkaa hautajaisilla, romaanin päähenkilön Elizabeth Hollandin hautajaisilla. Sen jälkeen palataan alkuun ja lukija pääsee seuraamaan Manhattanin ykkösperheiden iloja ja suruja, juoniteluja ja tottakai niitä romansseja sekä polkua, jonka päässä häämöttävät hautajaiset. Elizabethille kerääntyy matkan varrella lukuisia vihamiehiä, joilla kaikilla on tavalla tai toisella yhteys seurapiirien ylistetyimmän kaunottaren kohtaloon. Penelope Hayes, paras ystävä ja Elizabethin sulhasen entinen rakastajatar. Henry Schoonmaker, seurapiirielämästä kaikki ilot irti ottava rikas perijä ja Elizabethin kihlattu. Lina, Elizabethin sydämenvalittuun rakastunut palvelustyttö. Sekä Diana, Elizabethin villi ja vallaton pikkusisko, joka tahtomattaan rakastuu Elizabethin kihlattuun. Entäpä Elizabeth itse? Kaunis ja hyväkäytöksinen seurapiirityttö, joka on kasvatettu miellyttämään muita, jolle järjestetään avioliitto perheen kunnian pelastamiseksi ja jonka sydän kuuluu jollekin aivan toiselle.
Mukaansatempaiseva, elävästi ja sujuvasti kirjoitettu tarina, jonka parissa viihtyi. Ja haluan ehdottomasti tietää, mitä tapahtuu jatkossa, joten etsin varmasti jossain vaiheessa käsiini kirjan jatko-osan, Juoruja.
Arvosana: 9
"Ihanaa elämää vuosisadan vaihteen Manhattanilla:romansseja, mystiikkaa, mustasukkaisuutta, petollisuutta, huumoria ja upeat historialliset puitteet." Näin lupailee kirjan takakannen teksti ja sisältö lunastaa odotukset varsin hyvin, vaikken nyt tuota mystiikkaa kirjasta kauheasti löytänytkään.
Kirja alkaa hautajaisilla, romaanin päähenkilön Elizabeth Hollandin hautajaisilla. Sen jälkeen palataan alkuun ja lukija pääsee seuraamaan Manhattanin ykkösperheiden iloja ja suruja, juoniteluja ja tottakai niitä romansseja sekä polkua, jonka päässä häämöttävät hautajaiset. Elizabethille kerääntyy matkan varrella lukuisia vihamiehiä, joilla kaikilla on tavalla tai toisella yhteys seurapiirien ylistetyimmän kaunottaren kohtaloon. Penelope Hayes, paras ystävä ja Elizabethin sulhasen entinen rakastajatar. Henry Schoonmaker, seurapiirielämästä kaikki ilot irti ottava rikas perijä ja Elizabethin kihlattu. Lina, Elizabethin sydämenvalittuun rakastunut palvelustyttö. Sekä Diana, Elizabethin villi ja vallaton pikkusisko, joka tahtomattaan rakastuu Elizabethin kihlattuun. Entäpä Elizabeth itse? Kaunis ja hyväkäytöksinen seurapiirityttö, joka on kasvatettu miellyttämään muita, jolle järjestetään avioliitto perheen kunnian pelastamiseksi ja jonka sydän kuuluu jollekin aivan toiselle.
Mukaansatempaiseva, elävästi ja sujuvasti kirjoitettu tarina, jonka parissa viihtyi. Ja haluan ehdottomasti tietää, mitä tapahtuu jatkossa, joten etsin varmasti jossain vaiheessa käsiini kirjan jatko-osan, Juoruja.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Stephenie Meyer: Houkutus
Pvm: 15.4.2009
Arvosana: 9-
Mielenkiinnosta ostin kirjan matkalukemiseksi. Oli kiinnostanut jo jonkun aikaa, kun siitä oli niin paljon kuullut. Lentokentältä löytyi vain suomenkielinen versio. Vähän sama kuin Harry Pottereissa, kirja on hyvä ja pitää otteessaan, mutta huomaa kyllä, että se on ennemminkin nuorille kirjoitettu ja olis varmaan parempi alkuperäiskielellä.
Tarina tavallisesta lukiolaistytöstä ja vampyyreista on kyllä kiehtova ja kirjoitettu niin elävästi, että se pitää otteessaan loppuu asti. Isabella (Bella) Swan muuttaa isänsä luo harmaaseen pikkukaupunkiin ja tutustuu uudessa lukiossaan mystiseen ja yliluonnollisen kauniiseen Edwardiin. Parin välillä on erityistä sähköä eikä se suinkaan vähene Bellan saatua selville Edwardin ja tämän perheen salaisuuden. Bella ja Edward rakastuvat, mutta suhde on yhtä tasapainottelua himon ja itsehillinnän välillä. Edessä on vaaroja ja seikkailua ja kirjan loputtua jää vaan innolla odottamaan ja spekuloimaan, tuleeko tästä Bellasta vielä joskus vampyyri. Ja miten tämän päähenkilöparin, Bellan ja Edwardin, suhteen tulee käymään.
Arvosana: 9-
Mielenkiinnosta ostin kirjan matkalukemiseksi. Oli kiinnostanut jo jonkun aikaa, kun siitä oli niin paljon kuullut. Lentokentältä löytyi vain suomenkielinen versio. Vähän sama kuin Harry Pottereissa, kirja on hyvä ja pitää otteessaan, mutta huomaa kyllä, että se on ennemminkin nuorille kirjoitettu ja olis varmaan parempi alkuperäiskielellä.
Tarina tavallisesta lukiolaistytöstä ja vampyyreista on kyllä kiehtova ja kirjoitettu niin elävästi, että se pitää otteessaan loppuu asti. Isabella (Bella) Swan muuttaa isänsä luo harmaaseen pikkukaupunkiin ja tutustuu uudessa lukiossaan mystiseen ja yliluonnollisen kauniiseen Edwardiin. Parin välillä on erityistä sähköä eikä se suinkaan vähene Bellan saatua selville Edwardin ja tämän perheen salaisuuden. Bella ja Edward rakastuvat, mutta suhde on yhtä tasapainottelua himon ja itsehillinnän välillä. Edessä on vaaroja ja seikkailua ja kirjan loputtua jää vaan innolla odottamaan ja spekuloimaan, tuleeko tästä Bellasta vielä joskus vampyyri. Ja miten tämän päähenkilöparin, Bellan ja Edwardin, suhteen tulee käymään.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Robin Hobb: Fool's Fate
Pvm: 11.12.2008
Arvosana: 10+
The tawny man, book 3. Hobbin luoma maailma herää eloon heti ensi sanoista ja pitää tiiviisti otteessaan, vaikka lukemisessa taukoja tuleekin. Aluksi kirjaa ja etenkin tarinaa ahmii, mutta yli puolen välin päästyä iskee haikeus: tämä ihana tarina ja maailma kulkee vääjäämättä kohti loppuaan eikä siitä haluaisi millään luopua.
Prinssin seurue lähtee matkalleen tappamaan lohikäärmettä. Tuo matka huipentuu tapahtumiin, joilla on monelle ihmiselle odottamattomat seuraukset. Surullisinta tottakai Burrichin sankarillinen kuolema. Narrin ennustus näyttää kääntyvän toteen mitä raaimmalla tavalla ( ja tätä lukiessa ja siihen eläytyessä meinasin pyörtyä), mutta erinäisten tapahtumien jälkeen Changer (miten se ikinä suomekielisessä painoksessa onkaan käännetty) päättää puuttua tapahtumien kulkuun ja muuttaa niiden suuntaa. Loppu sujuu kutakuinkin niinkuin pitikin, vaikka Fitzistä olisi kyllä pitänyt tulla julkisesti arvostettu ja huomioitu kaiken sen työn ja etenkin tuskan jälkeen. Kyllä se piti pari kyyneltä tirauttaa tarinan lopussa.
Arvosana: 10+
The tawny man, book 3. Hobbin luoma maailma herää eloon heti ensi sanoista ja pitää tiiviisti otteessaan, vaikka lukemisessa taukoja tuleekin. Aluksi kirjaa ja etenkin tarinaa ahmii, mutta yli puolen välin päästyä iskee haikeus: tämä ihana tarina ja maailma kulkee vääjäämättä kohti loppuaan eikä siitä haluaisi millään luopua.
Prinssin seurue lähtee matkalleen tappamaan lohikäärmettä. Tuo matka huipentuu tapahtumiin, joilla on monelle ihmiselle odottamattomat seuraukset. Surullisinta tottakai Burrichin sankarillinen kuolema. Narrin ennustus näyttää kääntyvän toteen mitä raaimmalla tavalla ( ja tätä lukiessa ja siihen eläytyessä meinasin pyörtyä), mutta erinäisten tapahtumien jälkeen Changer (miten se ikinä suomekielisessä painoksessa onkaan käännetty) päättää puuttua tapahtumien kulkuun ja muuttaa niiden suuntaa. Loppu sujuu kutakuinkin niinkuin pitikin, vaikka Fitzistä olisi kyllä pitänyt tulla julkisesti arvostettu ja huomioitu kaiken sen työn ja etenkin tuskan jälkeen. Kyllä se piti pari kyyneltä tirauttaa tarinan lopussa.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Ursula K. LeGuin: Sanan mahti
Pvm: 15.6.2008
Arvosana: 8
Sanan mahti jatkaa tavallaan Näkemisen lahjan -tarinaa. Tarina kertoo kansasta ja kaupungista, jotka on alistettu valloittajien toimesta. Valloittajien, joille kirjat ovat demoneja. Kirjoja on kuitenkin säilynyt piilossa Oraakkelin talossa, jossa vanha väylävouti opettaa nuoren Memerin lukemaan. Memeristä tulee lopulta lukija, jonka kautta Oraakkeli puhuu. Rauha saadaan sovittua ja Memer suunnittelee lähtevänsä Gryn, Orrecin ja leijonan mukana kiertämään vieraita maita ja oppimaan uutta.
Saa nähdä, mitä jatkossa käy, jatkoa kun selkeästi on tulossa. Kirja oli nyt kuitenkin jotenkin köykäinen ja ehkä ennemminkin ns. nuorten kirja. Lukijasta on tulut vanha ja vaativa...
Arvosana: 8
Sanan mahti jatkaa tavallaan Näkemisen lahjan -tarinaa. Tarina kertoo kansasta ja kaupungista, jotka on alistettu valloittajien toimesta. Valloittajien, joille kirjat ovat demoneja. Kirjoja on kuitenkin säilynyt piilossa Oraakkelin talossa, jossa vanha väylävouti opettaa nuoren Memerin lukemaan. Memeristä tulee lopulta lukija, jonka kautta Oraakkeli puhuu. Rauha saadaan sovittua ja Memer suunnittelee lähtevänsä Gryn, Orrecin ja leijonan mukana kiertämään vieraita maita ja oppimaan uutta.
Saa nähdä, mitä jatkossa käy, jatkoa kun selkeästi on tulossa. Kirja oli nyt kuitenkin jotenkin köykäinen ja ehkä ennemminkin ns. nuorten kirja. Lukijasta on tulut vanha ja vaativa...
J.K.Rowling: Harry Potter and Deathly Hallows
Pvm: 6.2.2008
Arvosana: 10
Viimeinen Harry Potter, mitäpä siitä sanoisi. Hyvä, yksinkertaisesti vain hyvä. Pitkälle ollaan tultu ekan kirjan lapsista ja tapahtumista. Nyt on tosi kyseessä ja paljon kysymyksiä ratkasitavana. Harry, Harmonie ja Ron jatkavat vaarallista matkaa kolmistaan ja tarina alkaa muistuttaa tietyllä tapaa Taru Sormusten Herrasta -tarinaa: on pitkä, tumma matka edessä kohti tuntematonta, missio tuhota esine, joka aiheutaa pahaa. Onneksi tästä samankaltaisuuden tunteesta pääsee eroon, kun juoni kehittyy omille mahtaville urilleen ja huipentuu varsin toivotulla tavalla. Kerronta pitää edelleen otteessaan ja on vain pakko lukea eteenpäin kellosta välittämättä. Hahmot ovat kasvaneet ja kehittyneet edelleen, mikä teke sarjasta mielenkiintoisen seurattavan. Lopun kappale, 19 years later, on hieno päätös. Ikävä tätä maailmaa tulee, ei voi mitään, mutta sarja on tällaisena vailla vertaistaan.
Arvosana: 10
Viimeinen Harry Potter, mitäpä siitä sanoisi. Hyvä, yksinkertaisesti vain hyvä. Pitkälle ollaan tultu ekan kirjan lapsista ja tapahtumista. Nyt on tosi kyseessä ja paljon kysymyksiä ratkasitavana. Harry, Harmonie ja Ron jatkavat vaarallista matkaa kolmistaan ja tarina alkaa muistuttaa tietyllä tapaa Taru Sormusten Herrasta -tarinaa: on pitkä, tumma matka edessä kohti tuntematonta, missio tuhota esine, joka aiheutaa pahaa. Onneksi tästä samankaltaisuuden tunteesta pääsee eroon, kun juoni kehittyy omille mahtaville urilleen ja huipentuu varsin toivotulla tavalla. Kerronta pitää edelleen otteessaan ja on vain pakko lukea eteenpäin kellosta välittämättä. Hahmot ovat kasvaneet ja kehittyneet edelleen, mikä teke sarjasta mielenkiintoisen seurattavan. Lopun kappale, 19 years later, on hieno päätös. Ikävä tätä maailmaa tulee, ei voi mitään, mutta sarja on tällaisena vailla vertaistaan.
J.K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince
Pvm: 23.7.2006
Arvosana: 9
Ensimmäinen lukemani Harry Potter, jolle ei arvosanaa 10. Kirja oli hyvä, jopa mahtava, siitä ei pääse mihinkään. Piti tiukasti otteessaan, kuten edellisetkin, ja se oli pakko lukea loppuun heti samantien, yötä myöten ;)
Harry oli Sirius Mustan kuoleman musertama, mutta ei ollenkaan niin ärsyttävä teini kuin edellisessä osassa. Nyt sen sijaan Ron ja Harmonie olivat sotajalalla, mikä vaikutti ystävyyssuhteisiin. Ystävyksiä ei kuitenkaan koeteltu ollenkaan niin kuin aiemmin. Lord Voldemortia ei varsinaisesti esiinny kirjassa ollenkaan. Sen sijaan Dumbledore pitää Harrylle yksityistunteja, joiden aikana perehdytään tarkkaan Tom Riddlen historiaan ja persoonaan. Loppu on aivan uskomaton! Eihän näin voi käydä!! Tosin hohtoa himmensi se, että sisko-kultani oli möläyttänyt sen minulle 3kk sitten...
Kirjan arvosanaa heikentää juuri tuo loppu, mutta eri syystä. Tämä kirja oli kuin pitkän pitkä alkupuhe viimeiselle osalle. Mitään varsinaista taistelua ei käyty, mitään suurta salaisuutta ei selvitetty tai suurta saavutettu. Ennemminkin oli vain epäonnistumisia. Tuntui, että pitkässä tarinassa ei varsinaisesti päästy mihinkään ja oli hieman pettynyt olo kirjan luettua. Varsinkin, kun päätösosaa pitää taas odottaa.
Arvosana: 9
Ensimmäinen lukemani Harry Potter, jolle ei arvosanaa 10. Kirja oli hyvä, jopa mahtava, siitä ei pääse mihinkään. Piti tiukasti otteessaan, kuten edellisetkin, ja se oli pakko lukea loppuun heti samantien, yötä myöten ;)
Harry oli Sirius Mustan kuoleman musertama, mutta ei ollenkaan niin ärsyttävä teini kuin edellisessä osassa. Nyt sen sijaan Ron ja Harmonie olivat sotajalalla, mikä vaikutti ystävyyssuhteisiin. Ystävyksiä ei kuitenkaan koeteltu ollenkaan niin kuin aiemmin. Lord Voldemortia ei varsinaisesti esiinny kirjassa ollenkaan. Sen sijaan Dumbledore pitää Harrylle yksityistunteja, joiden aikana perehdytään tarkkaan Tom Riddlen historiaan ja persoonaan. Loppu on aivan uskomaton! Eihän näin voi käydä!! Tosin hohtoa himmensi se, että sisko-kultani oli möläyttänyt sen minulle 3kk sitten...
Kirjan arvosanaa heikentää juuri tuo loppu, mutta eri syystä. Tämä kirja oli kuin pitkän pitkä alkupuhe viimeiselle osalle. Mitään varsinaista taistelua ei käyty, mitään suurta salaisuutta ei selvitetty tai suurta saavutettu. Ennemminkin oli vain epäonnistumisia. Tuntui, että pitkässä tarinassa ei varsinaisesti päästy mihinkään ja oli hieman pettynyt olo kirjan luettua. Varsinkin, kun päätösosaa pitää taas odottaa.
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Robin Hobb: Golden Fool
Pvm: 15.8.2005
Arvosana: 10-
The tawny man, book 2. Kirja oli todella hyvä ja sarjan 1. osan tapahtumat muistuivat hyvin mieleen. Hobb saa hyvin nivottua osat yhteen ja kuitenkin jokaisen osan muistaa omanaan. Tässä toisessa osassa Kaukomaalaiset saapuvat linaan ja prinssin käyttäytyminen on outoa. Myös lohikäärmeet ovat taas mukana kuvioissa. Fitzin ja Narrin välille syntyy ristiriita, joka ei helpolla selviä. Ja loppu on vaan seuraavan osan alkua, sillä Fitzin on lähdettävä prinssin mukana suorittamaan äärimmäisen vaikeaa tehtävää ja Narria ei matkalle hyväksytä. Saa nähdä, miten käy.
Arvosana: 10-
The tawny man, book 2. Kirja oli todella hyvä ja sarjan 1. osan tapahtumat muistuivat hyvin mieleen. Hobb saa hyvin nivottua osat yhteen ja kuitenkin jokaisen osan muistaa omanaan. Tässä toisessa osassa Kaukomaalaiset saapuvat linaan ja prinssin käyttäytyminen on outoa. Myös lohikäärmeet ovat taas mukana kuvioissa. Fitzin ja Narrin välille syntyy ristiriita, joka ei helpolla selviä. Ja loppu on vaan seuraavan osan alkua, sillä Fitzin on lähdettävä prinssin mukana suorittamaan äärimmäisen vaikeaa tehtävää ja Narria ei matkalle hyväksytä. Saa nähdä, miten käy.
Robin Hobb: Fool's errand
Pvm: 20.8.2004
Arvosana: 10-
The tawny man, book 1. Loordi kultainen jatkaa siitä, mihin Näkijän taru päättyi. Tämä osa on juuri ilmestynyt myös suomeksi, mutta päätin lukea sen englanniksi, niin ei tarvitse odotella suomennettuja painoksia.Kirjan henkilöt ovat siis jo entuudestaan tuttuja: Fitz tässä Tom Badgerlockina, Chade, Narri Lordi Kultaisena (Lord Golden) sekä kuningatar Kettricken. Lukija tutustuu myös moneen uuteen henkilöön, kuten prinssi Velvollisuuteen (Dutiful). Fitz irroitetaan rauhallisesta ja yksinkertaisesta elämästään, kun prinssi katoaa. Ainoana Taidon taitajana Fitzistä odotetaan pelastajaa. Aivan yhtä tärkeänä henkilönä tarinassa esitetään Narri, joka esiintyy hovissa kaukaisena ja eksoottisena lordina. Ristiriidat ovat pinnassa, kun Fitzin on esiinnyttävä Lordi Kultaisen palvelijana, ettei häntä tunnistettaisi. Lukija saa paljonlisävalaistusta Vaistosta, joka kietoutuu olennaisena osana prinssin katoamiseen. Myös tragediaa tarinaan liittyy niin, ettei kyyneleiltäkään välty.
Hyvä tarina, ei niin raaka kuin edeltäjänsä, ja pitää ajatukset otteessaan vielä kirjan luettuakin. Hyvin etenevä juoni, jossa lukijan on hyvin vaikea arvailla tulevia tapahtumia, ainakaan oikein :) Englanniksi oli mukava lukea, alkuperäinen on aina alkuperäinen. Vähän piti totutella ja arvailla englannin kielisten henkilöiden ja paikkojen suomenkielisiä vastineita, joihin oli tottunut. Miinus tietynlaisen loppusilauksen antavan intohimoisen tunteen herättämisen puutteesta. Muuten kyllä aivan loistava!
Arvosana: 10-
The tawny man, book 1. Loordi kultainen jatkaa siitä, mihin Näkijän taru päättyi. Tämä osa on juuri ilmestynyt myös suomeksi, mutta päätin lukea sen englanniksi, niin ei tarvitse odotella suomennettuja painoksia.Kirjan henkilöt ovat siis jo entuudestaan tuttuja: Fitz tässä Tom Badgerlockina, Chade, Narri Lordi Kultaisena (Lord Golden) sekä kuningatar Kettricken. Lukija tutustuu myös moneen uuteen henkilöön, kuten prinssi Velvollisuuteen (Dutiful). Fitz irroitetaan rauhallisesta ja yksinkertaisesta elämästään, kun prinssi katoaa. Ainoana Taidon taitajana Fitzistä odotetaan pelastajaa. Aivan yhtä tärkeänä henkilönä tarinassa esitetään Narri, joka esiintyy hovissa kaukaisena ja eksoottisena lordina. Ristiriidat ovat pinnassa, kun Fitzin on esiinnyttävä Lordi Kultaisen palvelijana, ettei häntä tunnistettaisi. Lukija saa paljonlisävalaistusta Vaistosta, joka kietoutuu olennaisena osana prinssin katoamiseen. Myös tragediaa tarinaan liittyy niin, ettei kyyneleiltäkään välty.
Hyvä tarina, ei niin raaka kuin edeltäjänsä, ja pitää ajatukset otteessaan vielä kirjan luettuakin. Hyvin etenevä juoni, jossa lukijan on hyvin vaikea arvailla tulevia tapahtumia, ainakaan oikein :) Englanniksi oli mukava lukea, alkuperäinen on aina alkuperäinen. Vähän piti totutella ja arvailla englannin kielisten henkilöiden ja paikkojen suomenkielisiä vastineita, joihin oli tottunut. Miinus tietynlaisen loppusilauksen antavan intohimoisen tunteen herättämisen puutteesta. Muuten kyllä aivan loistava!
Robin Hobb: Salamurhaajan taival
Pvm: 29.7.2004
Arvosana: 9
Näkijän tarun 3. osa. Nyt, lähes 2 vuotta myöhemmin, ostin tämän uuden painoksen kirjasta, joka oli tarkoitus lukea aikaa sitten. Ja pidin siitä, ehdottomasti. Kahdessa ensimmäisessä osassa olin elänyt niin täysillä mukana tarinassa tuntien elävästi kaiken sen, minkä ajattelin päähenkilö Fitzinkin tuntevan. Ja se oli virhe se, tällä eläytymiskyvyllä ja herkkyydellä. Ihan liian raakoja juttuja oli niin täysillä koettavaksi. Nyt osasin kuitenkin ottaa riittävästi etäisyyttä ja nauttia tarinasta ja elää sen mukana liikaa samaistumatta kehenkään. Tässäkin tarinassa olot olivat nimittäin kovat: ei linnaa, tovereita, ruokaa, lämpöä saatika rakkautta. Myös Fitz oli, täysin ymmärrettävästi, aivan eri ihminen kuin ennen.
Tarina oli hyvä, joskin sen olisi voinut jakaa kahtia: Fitzin ensimmäinen missio on tappaa Valta (ei onnistu) ja toinen löytää kuningas Totuus, mikä onnistuu. Lähellä on kuitenkin monasti, ettei Vallan sotilaat tai taitoryhmä saa Fitziä kiikkiin tai hengiltä. Ikiaikaiset löytyvät Vuorimailta, joskin käänteet ovat hieman surulliset.
Arvosana: 9
Näkijän tarun 3. osa. Nyt, lähes 2 vuotta myöhemmin, ostin tämän uuden painoksen kirjasta, joka oli tarkoitus lukea aikaa sitten. Ja pidin siitä, ehdottomasti. Kahdessa ensimmäisessä osassa olin elänyt niin täysillä mukana tarinassa tuntien elävästi kaiken sen, minkä ajattelin päähenkilö Fitzinkin tuntevan. Ja se oli virhe se, tällä eläytymiskyvyllä ja herkkyydellä. Ihan liian raakoja juttuja oli niin täysillä koettavaksi. Nyt osasin kuitenkin ottaa riittävästi etäisyyttä ja nauttia tarinasta ja elää sen mukana liikaa samaistumatta kehenkään. Tässäkin tarinassa olot olivat nimittäin kovat: ei linnaa, tovereita, ruokaa, lämpöä saatika rakkautta. Myös Fitz oli, täysin ymmärrettävästi, aivan eri ihminen kuin ennen.
Tarina oli hyvä, joskin sen olisi voinut jakaa kahtia: Fitzin ensimmäinen missio on tappaa Valta (ei onnistu) ja toinen löytää kuningas Totuus, mikä onnistuu. Lähellä on kuitenkin monasti, ettei Vallan sotilaat tai taitoryhmä saa Fitziä kiikkiin tai hengiltä. Ikiaikaiset löytyvät Vuorimailta, joskin käänteet ovat hieman surulliset.
J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix
Pvm: 5.9.2003
Arvosana: 10
Hankala antaa arvosanaa, kun joka kirja on toistaan parempi ja jo ensimmäinen oli 10! Ensimmäinen Harry Potter, jonka luin englanniksi. Mutta ihan sama fiilis luki sitten englanniks tai suomeks. Alku oli vauhdikkaampi kuin aiemmin: ankeuttajien hyökkäys toi säpinää ja kertoi, että asiat olivat nyt hullusti. Taikamaailma ei uskonut Harryä ja Dumbledorea, että Voldemort oli palannut. Taikaministeriö tuntui olevan muiden käskynalainen ja kieltävän aktiivisesti totuuden. Pieni joukko, Order of the Phoenix, oli kuitenkin jo aloittanut työn pahan torjumiseksi. Joukkoon kuului mm. Harrin kummisetä Sirius. Tylypahkan elämän tukahduttu prof. Umbridge pikku hiljaa valtansa alle ja arki oli ankeaa. Lopuksi kohtaaminen Voldemortin ja hänen joukkonsa (Death Eaters) kanssa, taistelu ja osittainen voitto. Jännää!Ei voinut laskea hetkeksikään kädestään. Monia teemoja käsiteltiin ja monelta kannalta. Rowlingin kursailematon tyyli jättää myös tilaa lukijan omille tulkinnoille. Itse aloin todella ärsyyntyä Harryyn: vihainen, tottelematon ja jotenkin yliahdistunut ja helposti reagoiva teini. Ärsyttävää. Onko tuolla ennen läsnäolemattomalla vihalla kenties jokin funktio tulevaisuudesa? Toisaalta Rowling kuvaa sankarin/päähahmon, joka on hyvin inhimillinen, siis muutakin kuin vain mukava, rohkea ja ihailtava. Seuraavan osan tulen kyllä lukemaan myös englanniksi, kun tähän terminologiaan on nyt tottunut.
Arvosana: 10
Hankala antaa arvosanaa, kun joka kirja on toistaan parempi ja jo ensimmäinen oli 10! Ensimmäinen Harry Potter, jonka luin englanniksi. Mutta ihan sama fiilis luki sitten englanniks tai suomeks. Alku oli vauhdikkaampi kuin aiemmin: ankeuttajien hyökkäys toi säpinää ja kertoi, että asiat olivat nyt hullusti. Taikamaailma ei uskonut Harryä ja Dumbledorea, että Voldemort oli palannut. Taikaministeriö tuntui olevan muiden käskynalainen ja kieltävän aktiivisesti totuuden. Pieni joukko, Order of the Phoenix, oli kuitenkin jo aloittanut työn pahan torjumiseksi. Joukkoon kuului mm. Harrin kummisetä Sirius. Tylypahkan elämän tukahduttu prof. Umbridge pikku hiljaa valtansa alle ja arki oli ankeaa. Lopuksi kohtaaminen Voldemortin ja hänen joukkonsa (Death Eaters) kanssa, taistelu ja osittainen voitto. Jännää!Ei voinut laskea hetkeksikään kädestään. Monia teemoja käsiteltiin ja monelta kannalta. Rowlingin kursailematon tyyli jättää myös tilaa lukijan omille tulkinnoille. Itse aloin todella ärsyyntyä Harryyn: vihainen, tottelematon ja jotenkin yliahdistunut ja helposti reagoiva teini. Ärsyttävää. Onko tuolla ennen läsnäolemattomalla vihalla kenties jokin funktio tulevaisuudesa? Toisaalta Rowling kuvaa sankarin/päähahmon, joka on hyvin inhimillinen, siis muutakin kuin vain mukava, rohkea ja ihailtava. Seuraavan osan tulen kyllä lukemaan myös englanniksi, kun tähän terminologiaan on nyt tottunut.
Ursula K. Le Guin: Toinen tuuli
Pvm: 25.7.2003
Arvosana: 10-
Maameren tarinat -sarjan 6. osa. Tämä oli kuin kaiken aiemman yhteen kasaava osa. Tarinassa tärkeässä osassa on monia aiemmin esiteltyjä henkilöitä, kaikki tässä yhdessä: kuningas, Tenar, Tehanu ja Orm Irian (Sudenkorento). Gedkin on taas mukana, mutta pysyttelee tarinassa sivummalla. Lohikäärmeiden ja ihmisten muinoin tekemää sopimusta on rikottu. Kuolleet pyrkivät muurin yli. Muutos, se jota on ennustettu jo aiemmin mm. Ogionin kuollessa, on tapahtumassa. Lohikäärmeet uhkaavat.
Hurjan mielenkiintoista ja sujuvaa luettavaa! Le Guin on kirjailijana lukijaa kunnioittava ja arvostava. Lukijaa ei pidetä tyhmänä, jolle pitää selittää kaikki, vaan lukijan mielikuvitus saa olla se, joka luo sanoille laajemman kontekstin ja merkityksen. Lukijan annetaan oivaltaa. Tämän osan kuluessa minulle valkeni juuri tuo taika, jolla Le Guin pitää otteessaan: niukka, mutta rikas ja mielikuvia herättävä kerronta. Siksi kirjat ovat melko ohuita, mutta tuntuvat sisältävän tuplasti tuhdimman tarinan.
Arvosana: 10-
Maameren tarinat -sarjan 6. osa. Tämä oli kuin kaiken aiemman yhteen kasaava osa. Tarinassa tärkeässä osassa on monia aiemmin esiteltyjä henkilöitä, kaikki tässä yhdessä: kuningas, Tenar, Tehanu ja Orm Irian (Sudenkorento). Gedkin on taas mukana, mutta pysyttelee tarinassa sivummalla. Lohikäärmeiden ja ihmisten muinoin tekemää sopimusta on rikottu. Kuolleet pyrkivät muurin yli. Muutos, se jota on ennustettu jo aiemmin mm. Ogionin kuollessa, on tapahtumassa. Lohikäärmeet uhkaavat.
Hurjan mielenkiintoista ja sujuvaa luettavaa! Le Guin on kirjailijana lukijaa kunnioittava ja arvostava. Lukijaa ei pidetä tyhmänä, jolle pitää selittää kaikki, vaan lukijan mielikuvitus saa olla se, joka luo sanoille laajemman kontekstin ja merkityksen. Lukijan annetaan oivaltaa. Tämän osan kuluessa minulle valkeni juuri tuo taika, jolla Le Guin pitää otteessaan: niukka, mutta rikas ja mielikuvia herättävä kerronta. Siksi kirjat ovat melko ohuita, mutta tuntuvat sisältävän tuplasti tuhdimman tarinan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)