Pvm: 3.4.2013
Arvosana: 9½
Yksi suosikkikirjailijoistani palasi jatkamaan yhden suosikkihahmoni tarinaa ja kirjan lukeminen oli kuin kotiin olisi palannut. Pienestä suklaapuodista ja Karamallikengistä tuttu Vianne Rocher palaa pieneen Lansquenetin kylään, jossa monikulttuuriset mausteet hämmentävät perinteistä ranskalaista kyläelämää. Ja loppuratkaisu on tutun harrismaisen yllätyksellinen ja siksi niin viehättävä ja herkullinen.
Vianne Rocher saa yllättäen kirjeen kuolleelta ystävältään, Armandelta. Armande kehoittaa Viannea palaamaan Lansquenetiin ja poimimaan persikkapuunsa kypsät hedelmät. Armande myös ennakoi Lansquenetin tarvitsevan Viannen apua ja miten oikeassa hän haudan takaa onkaan. Lansquenetiin on muuttanut muslimiyhteisö ja yhteiselo kyläläisten kanssa ei sitten sujukaan ihan ongelmattomasti. Kylää hämmentää burkhaan pukeutunut arvoituksellinen nainen, joka herättää voimakkaita tunteita joen molemmilla puolin. Kouluna toiminut pieni suklaapuoti joutuu tuhopolton kohteeksi ja syytettynä on Lasquenetin oma pastori Reynaud, jonka asema seurakuntansa paimenena horjuu pahemman kerran. Mitä epätodennäköisimmät liittolaiset, Vianne ja Reynaud, pyrkivät yhdessä saattamaan kylän asiat paremmalle tolalle. Pari purkillista persikkahilloa ja muutama suussasulava tryffeli, niillä päästään hyvään alkuun.
Harris on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen ja aluksi olin hieman skeptinen. Mutta Vianne Rocher solahtaa tähän monikulttuuriseen tarinaan varsin luontevasti ja tarina on taidokkaasti kirjoitettu. Jos tämä olisi ensimmäinen lukemani Harrisin kirja, olisin ehkä ollut vielä yllättyneempi loppuratkaisusta kuin nyt olin. Kirjailijan tyyli on jo sen verran tuttu, että olin jo aavistellut tiettyjä asioita ja myös loppuratkaisu sopi kuvaan täydellisesti. Ehkä tuon tietyn ennakoitavuuden vuoksi ihan kympin kirjaksi tämä ei yltänyt, vaikka todella miellyttävä ja koukuttava lukukokemus olikin ja nautin kirjasta täysin siemauksin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joanne Harris. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joanne Harris. Näytä kaikki tekstit
torstai 11. huhtikuuta 2013
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Joanne Harris: Riimut
Pvm: 31.7.2011
Arvosana: 10
Pitkästä aikaa Joanne Harrisia ja miten erilaista! Harris punoo tarinansa skandinaavisen mytologian säikeistä ja herättää eloon monet nimeltä tutut jumalat. Henkilökohtaisesti en näitä muinaisia jumaltarinoita juurikaan tuntenut, mutta se ei haitannut, kokonaisuus oli loistava. Tyyliltään ei ollenkaan sellaista Harrisia, johon olen tottunut, mutta näin fantasian ystävänä olin hyvinkin positiivisesti yllättynyt hänen taidoistaan myös tällä saralla. Jossain puolivälin paikkeilla tarina toi mieleeni lukemani David & Leight Eddingsin tarinat, niin hyvin ja kattavasti rakennettu tämä maailma oli.
Päähenkilönä on Maddy Smith, joka on syntynyt riimumerkki kädessään. Se on todiste vanhan taikuuden olemassaolosta, taikuuden, joka Järjestyksen aikana on paheksuttua, pelättyä ja hävitettäväksi tuomittua. Kerran vuodessa Maddyn kotikylässä käyvä kulkuri, Yksisilmä, auttaa Maddyä ymmärtämään oman erilaisuutensa ja saamaan haltuunsa villit ja yllättävän vahvatkin voimansa. Maddyn taidoille on käyttöä, kun vanhan, jo kuolleeksi uskotun, ja uuden Järjestyksen maailman välille uhkaa syttyä sota ja jo monin paikoin unohdetut jumalat, aasat ja vaanit, heräävät jälleen kerran taisteluun pahaa vastaan. Ja vihdoin myös Maddy löytää perheen, johon oikeasti kuulua.
Tarinassa on paljon aineksia ja heijastuksia syvempiinkin teemoihin ja ajatuksiin, mutta sitä lukiessa vain antauduin mahtavan tarinan vietäväksi ja nautin joka käänteestä. On pettureita, kiihkoilijoita, sokaisevaa kunnianhimoa, kannanotto väkivallattomuuden puolesta ja toisen auttamiseen liittyen, uskoa ja lojaaliristiriitoja. Ja tottakai on taikuutta, riimumerkit sormenpäissä, luotteet, Sana ja jokaisesta heijastuvat ominaisvärit. "Tsk-tsk, tiehesi" -lausahdus muistuu mieleeni monista Harrisin kirjoista ja ei voi olla ajattelematta, että taikuuden pilkahdukset noissa muissa kirjoissa olisivat pilkahduksia tästä magian maailmasta, vaikka nuo muut kirjat (kuten nyt vaikka Pieni suklaapuoti tai Karamellikengät) onkin kirjoitettu ennen tätä kirjaa. Kirja oli nopea lukea, sen suorastaan ahmi, vaikka olisi ollut paljon muutakin tekemistä...
Arvosana: 10
Pitkästä aikaa Joanne Harrisia ja miten erilaista! Harris punoo tarinansa skandinaavisen mytologian säikeistä ja herättää eloon monet nimeltä tutut jumalat. Henkilökohtaisesti en näitä muinaisia jumaltarinoita juurikaan tuntenut, mutta se ei haitannut, kokonaisuus oli loistava. Tyyliltään ei ollenkaan sellaista Harrisia, johon olen tottunut, mutta näin fantasian ystävänä olin hyvinkin positiivisesti yllättynyt hänen taidoistaan myös tällä saralla. Jossain puolivälin paikkeilla tarina toi mieleeni lukemani David & Leight Eddingsin tarinat, niin hyvin ja kattavasti rakennettu tämä maailma oli.
Päähenkilönä on Maddy Smith, joka on syntynyt riimumerkki kädessään. Se on todiste vanhan taikuuden olemassaolosta, taikuuden, joka Järjestyksen aikana on paheksuttua, pelättyä ja hävitettäväksi tuomittua. Kerran vuodessa Maddyn kotikylässä käyvä kulkuri, Yksisilmä, auttaa Maddyä ymmärtämään oman erilaisuutensa ja saamaan haltuunsa villit ja yllättävän vahvatkin voimansa. Maddyn taidoille on käyttöä, kun vanhan, jo kuolleeksi uskotun, ja uuden Järjestyksen maailman välille uhkaa syttyä sota ja jo monin paikoin unohdetut jumalat, aasat ja vaanit, heräävät jälleen kerran taisteluun pahaa vastaan. Ja vihdoin myös Maddy löytää perheen, johon oikeasti kuulua.
Tarinassa on paljon aineksia ja heijastuksia syvempiinkin teemoihin ja ajatuksiin, mutta sitä lukiessa vain antauduin mahtavan tarinan vietäväksi ja nautin joka käänteestä. On pettureita, kiihkoilijoita, sokaisevaa kunnianhimoa, kannanotto väkivallattomuuden puolesta ja toisen auttamiseen liittyen, uskoa ja lojaaliristiriitoja. Ja tottakai on taikuutta, riimumerkit sormenpäissä, luotteet, Sana ja jokaisesta heijastuvat ominaisvärit. "Tsk-tsk, tiehesi" -lausahdus muistuu mieleeni monista Harrisin kirjoista ja ei voi olla ajattelematta, että taikuuden pilkahdukset noissa muissa kirjoissa olisivat pilkahduksia tästä magian maailmasta, vaikka nuo muut kirjat (kuten nyt vaikka Pieni suklaapuoti tai Karamellikengät) onkin kirjoitettu ennen tätä kirjaa. Kirja oli nopea lukea, sen suorastaan ahmi, vaikka olisi ollut paljon muutakin tekemistä...
tiistai 3. elokuuta 2010
Joanne Harris: Kesäviiniä
Pvm: 3.8.2010
Arvosana: 9
Kirja toi alkuun hämärästi mieleeni erään kauan sitten näkemäni elokuvan (jonka nimeä en vaan millään muista) ja olin hieman pettynyt. Elämäänsä kyllästynyt kirjailija lähtee hetken mielijohteesta ulkomaille idyliseen pikkukylään, totuttelee maalaiselämään, tapaa outoja ihmisiä ja blaablaa blaa. Noin puolen välin tienoilla kirjan tarina kuitenkin erottui ihan omakseen ja tempaisi mukaansa niin, että se piti lukea loppuun siltä istumalta.
Kirjassa seurataan lontoolaisen kirjailija Jay Mackintoshin elämää, kun hän hetken mielijohteesta ostaa talon Ranskasta, Lansquenetin pikkukylästä ja muuttaa sinne asumaan ja kirjoittamaan uutta menestysromaania. Tapahtumien rinnalla seurataan Jayn nuoruusajan muistoja, muistoja, joihin Jayn ainut menestyskirja, Maaomenamies, oli siloitellusti pohjautunut. Ihan onnistuneesti nämä kaksi tarinaa kulkevat rintarinnan ja täydentävät toisiaan.
Kirjassa on selkeästi erilaisia henkilöhahmoja, jotka herättävät lukijassa erilaisia tunteita. Päähenkilö Jay etsii elämänsä suuntaa ja etenkin sitä, millä otteella elämää jatkaa. Miten päästä eroon menneisyydestä kumpuavan katkeruuden ja pettymyksen tunteesta. Jayn jättämä tyttöystävä Kerry on omaa etua tavoitteleva, juonitteleva, lipevä akka (nii'i, nämä hahmot todella herättivät tunteita), Jayn uusi naapuri Marise haluaa pysytellä visusti omissa oloissaan ja luottaa vain omaan apuunsa, on ulkokuoreltaan kova ja etäinen ja hänestä liikkuu kylässä mitä hurjimpia juoruja. Jayn rakas vanha ystävä Joe taas on pikkuisen hassu vanha ukko, josta ei oikein saa otetta, hän vain naurahtelee ja puhuu arjen alkemiasta, arjen taikuudesta puutarhaansa hoitaessaan ja kotiviinejä valmistaessaan.
Niin tässä kirjassa viinit puhuvat, ne kihisevät ja kiehuvat, herättävät mieleen muistoja, houkuttelevat esiin salaisuuksia. Ne ovat Joen erikoisviinejä. Niitä on vain muutama pullo ja niillä on tarinassa merkittävä rooli. Kirjan alkuperäinen nimi Blackberry Wine kuvaa mielestäni kirjaa paremin kuin suomennettu nimi Kesäviiniä.
Harrisin kirjoitustyyli miellyttää, hän rakentaa hyvin tarinaa ja kertoo sitä eläväisesti. Tässä tarinassa ei ollut mitään isoa, yllättävää, täysin odottamatonta loppukäännettä tai loppuratkaisua, kuten joissain Harrisin kirjoissa, vaan loppua kohti tultiin melko odotetulla, hieman draamaa sisältävällä tavalla.
Arvosana: 9
Kirja toi alkuun hämärästi mieleeni erään kauan sitten näkemäni elokuvan (jonka nimeä en vaan millään muista) ja olin hieman pettynyt. Elämäänsä kyllästynyt kirjailija lähtee hetken mielijohteesta ulkomaille idyliseen pikkukylään, totuttelee maalaiselämään, tapaa outoja ihmisiä ja blaablaa blaa. Noin puolen välin tienoilla kirjan tarina kuitenkin erottui ihan omakseen ja tempaisi mukaansa niin, että se piti lukea loppuun siltä istumalta.
Kirjassa seurataan lontoolaisen kirjailija Jay Mackintoshin elämää, kun hän hetken mielijohteesta ostaa talon Ranskasta, Lansquenetin pikkukylästä ja muuttaa sinne asumaan ja kirjoittamaan uutta menestysromaania. Tapahtumien rinnalla seurataan Jayn nuoruusajan muistoja, muistoja, joihin Jayn ainut menestyskirja, Maaomenamies, oli siloitellusti pohjautunut. Ihan onnistuneesti nämä kaksi tarinaa kulkevat rintarinnan ja täydentävät toisiaan.
Kirjassa on selkeästi erilaisia henkilöhahmoja, jotka herättävät lukijassa erilaisia tunteita. Päähenkilö Jay etsii elämänsä suuntaa ja etenkin sitä, millä otteella elämää jatkaa. Miten päästä eroon menneisyydestä kumpuavan katkeruuden ja pettymyksen tunteesta. Jayn jättämä tyttöystävä Kerry on omaa etua tavoitteleva, juonitteleva, lipevä akka (nii'i, nämä hahmot todella herättivät tunteita), Jayn uusi naapuri Marise haluaa pysytellä visusti omissa oloissaan ja luottaa vain omaan apuunsa, on ulkokuoreltaan kova ja etäinen ja hänestä liikkuu kylässä mitä hurjimpia juoruja. Jayn rakas vanha ystävä Joe taas on pikkuisen hassu vanha ukko, josta ei oikein saa otetta, hän vain naurahtelee ja puhuu arjen alkemiasta, arjen taikuudesta puutarhaansa hoitaessaan ja kotiviinejä valmistaessaan.
Niin tässä kirjassa viinit puhuvat, ne kihisevät ja kiehuvat, herättävät mieleen muistoja, houkuttelevat esiin salaisuuksia. Ne ovat Joen erikoisviinejä. Niitä on vain muutama pullo ja niillä on tarinassa merkittävä rooli. Kirjan alkuperäinen nimi Blackberry Wine kuvaa mielestäni kirjaa paremin kuin suomennettu nimi Kesäviiniä.
Harrisin kirjoitustyyli miellyttää, hän rakentaa hyvin tarinaa ja kertoo sitä eläväisesti. Tässä tarinassa ei ollut mitään isoa, yllättävää, täysin odottamatonta loppukäännettä tai loppuratkaisua, kuten joissain Harrisin kirjoissa, vaan loppua kohti tultiin melko odotetulla, hieman draamaa sisältävällä tavalla.
torstai 10. syyskuuta 2009
Joanne Harris: Sarkaa ja samettia
Pvm: 5.8.2009
Arvosana: 8
Useamman kerran kirjaa lukiessani totesin itsekseni ja muillekin, että onpa outo/ erikoinen kirja. Ennemmin olisin luullut lukevani esim. Umberto Ecoa kuin Joanne Harrisia, mutta loppu oli juuri niin hyvä kuin olen Harrisilta oppinut odottamaankin, esim. Herrasmiehiä ja huijareita perusteella. Ja kyllä ne loitsut, "hus hus, pois", oli ihan tuttua Harrisia :)
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pyhän Meren Marian luostariin, jonka elämää uusi lapsiabbedissa Isabella rippi-isänsä isä Colombinin kanssa sekoittaa. Kirjan varsinainen päähenkilö on Juliette, entinen teatteriseurueen näyttelijä ja trapetsitaiteilija, nykyinen sisar Auguste. Juliette on löytänyt lapsen saatuaan luostarista turvapaikan, jossa on saanut elää rauhallista elämää yrttituntemustaan hyödyntäen. Suurin osa tarinasta kerrotaan hänen äänellään. Toisena päähenkilönä on Guy LeMerle, näyttelijä ja huijari, joka on valmistellut suurta kostonäytelmää isä Colombinin roolissa ja joka saa äänensä myös tarinan kertojana. Isä Colombin laittaa Isabellan kanssa löyhän kurin luostarin Herran nuhteseen ja ajaa sisaret, ja etenkin Julietten, ahtaalle. Juliettelta ja LeMerleltä kun löytyy yhteinen menneisyys...
Harrisin kerronnassa pidän siitä, että henkilöt ovat monitahoisia ja varsin inhimillisiä. Ei ole yksiselitteisesti hyvien ja pahojen kategorioita, vaan on paljon harmaan eri sävyjä. Siksi ei oikein voi asettua jonkun puolelle ja joitain vastaan, niin kuin monissa tarinoissa, sillä ei oikein tiedä, mitä henkilöistä ja heidän teoistaan aina ajattelisi. Kirja oli aivan erilainen, mitä odotin ja välillä ehkä vähän tökki, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvä. Loppu oli taas mielenkiintoinen.
Arvosana: 8
Useamman kerran kirjaa lukiessani totesin itsekseni ja muillekin, että onpa outo/ erikoinen kirja. Ennemmin olisin luullut lukevani esim. Umberto Ecoa kuin Joanne Harrisia, mutta loppu oli juuri niin hyvä kuin olen Harrisilta oppinut odottamaankin, esim. Herrasmiehiä ja huijareita perusteella. Ja kyllä ne loitsut, "hus hus, pois", oli ihan tuttua Harrisia :)
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pyhän Meren Marian luostariin, jonka elämää uusi lapsiabbedissa Isabella rippi-isänsä isä Colombinin kanssa sekoittaa. Kirjan varsinainen päähenkilö on Juliette, entinen teatteriseurueen näyttelijä ja trapetsitaiteilija, nykyinen sisar Auguste. Juliette on löytänyt lapsen saatuaan luostarista turvapaikan, jossa on saanut elää rauhallista elämää yrttituntemustaan hyödyntäen. Suurin osa tarinasta kerrotaan hänen äänellään. Toisena päähenkilönä on Guy LeMerle, näyttelijä ja huijari, joka on valmistellut suurta kostonäytelmää isä Colombinin roolissa ja joka saa äänensä myös tarinan kertojana. Isä Colombin laittaa Isabellan kanssa löyhän kurin luostarin Herran nuhteseen ja ajaa sisaret, ja etenkin Julietten, ahtaalle. Juliettelta ja LeMerleltä kun löytyy yhteinen menneisyys...
Harrisin kerronnassa pidän siitä, että henkilöt ovat monitahoisia ja varsin inhimillisiä. Ei ole yksiselitteisesti hyvien ja pahojen kategorioita, vaan on paljon harmaan eri sävyjä. Siksi ei oikein voi asettua jonkun puolelle ja joitain vastaan, niin kuin monissa tarinoissa, sillä ei oikein tiedä, mitä henkilöistä ja heidän teoistaan aina ajattelisi. Kirja oli aivan erilainen, mitä odotin ja välillä ehkä vähän tökki, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvä. Loppu oli taas mielenkiintoinen.
Joanne Harris: The Lollipop Shoes
Pvm: 17.4.2009
Arvosana: 8½
Pariisin Montmartressa Yanne pitää pientä suklaapuotia ja elelee rauhallista ja huomaamatonta elämää lastensa Rosetten ja Annien kanssa. Kaikki muuttuu, kun heidän elämäänsä pelmahtaa värikäs Zozie de l'Alba. Alkaa mystinen, kiero, ystävyydeksi verhottu peli, jossa on panoksena elämä.
The Lollipop Shoes jatkaa kirjan Chocolat tarinaa. Elokuvan Pieni suklaapuoti olen nähny joskus aikoja sitten, kirjaa en ole lukenut. Ihan kaikki ei siis aina oikein auennut, vaikka tämä onkin ns. itsenäinen osa. Kirjassa on useita eri henkilöitä kertojina, pääasiassa kameleontti Zozie, suklaapuodin pitäjä Yanne (Vianne) sekä Yannen tyttö Anie (Anouk). Tämä kertojien ja näkökulmien vaihtelu tuo mielenkiintosen vivahteen tarinaan. Zoziesta ei oikein osaa päättää,mitä hänestä ajattelisi: onko hän oikeesti hyvä haltija vai paha noita-akka. Mitään erityistä mysteeriä kirjan tarinaan ei liity. Mukana on suussasulavaa suklaata, rakkautta ja oman elämän suunnan hakemista. Tarina etenee omalla painollaan ja loppuu tietyllä tapaa pehmeästi omaan huipennukseensa. Hyvä kirja, mukavaa luettavaa, muttei mikään superhuippu kuitenkaan.
Arvosana: 8½
Pariisin Montmartressa Yanne pitää pientä suklaapuotia ja elelee rauhallista ja huomaamatonta elämää lastensa Rosetten ja Annien kanssa. Kaikki muuttuu, kun heidän elämäänsä pelmahtaa värikäs Zozie de l'Alba. Alkaa mystinen, kiero, ystävyydeksi verhottu peli, jossa on panoksena elämä.
The Lollipop Shoes jatkaa kirjan Chocolat tarinaa. Elokuvan Pieni suklaapuoti olen nähny joskus aikoja sitten, kirjaa en ole lukenut. Ihan kaikki ei siis aina oikein auennut, vaikka tämä onkin ns. itsenäinen osa. Kirjassa on useita eri henkilöitä kertojina, pääasiassa kameleontti Zozie, suklaapuodin pitäjä Yanne (Vianne) sekä Yannen tyttö Anie (Anouk). Tämä kertojien ja näkökulmien vaihtelu tuo mielenkiintosen vivahteen tarinaan. Zoziesta ei oikein osaa päättää,mitä hänestä ajattelisi: onko hän oikeesti hyvä haltija vai paha noita-akka. Mitään erityistä mysteeriä kirjan tarinaan ei liity. Mukana on suussasulavaa suklaata, rakkautta ja oman elämän suunnan hakemista. Tarina etenee omalla painollaan ja loppuu tietyllä tapaa pehmeästi omaan huipennukseensa. Hyvä kirja, mukavaa luettavaa, muttei mikään superhuippu kuitenkaan.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
Pvm: 30.12.2007
Arvosana: 9½
Loistava Englannin poikakouluun sijoittuva tarina, joka pitää otteessaan. Kaksi minä-kertojaa, portinvartijan lapsi ja koulun vanhin opettaja. Takaumia portinvartijan lapsen lapsuuteen on paljon, kerrotaan ikäänkuin kahta tarinaa samanaikaisesti ja välillä se hieman hämmensi, että missä sitä oikein nyt mennään.
Tarinan juoni rakentuu suuren huijauksen ja tietynlaisen koston ympärille. Kohteena on St. Oswaldin poikakoulu, mutta syvällä heijastuu kohteena koko yhteiskunnallinen luokitteleva järjestelmä ja siinä olevat näkymättömät rajat. Aina ei tarinaa lukiessa oikein tiedä, miten kertojiin ja heidän tekoihinsa oikein suhtautuisi. Ja lopun paljastus yllättää lukijan todella. Sitä voi vain ihailla kirjailijan taitoa luoda lukijalle mielikuvia ja oletuksia, jotka lopussa romutetaan täysin. Lukija tuli huijatuksi =)
Arvosana: 9½
Loistava Englannin poikakouluun sijoittuva tarina, joka pitää otteessaan. Kaksi minä-kertojaa, portinvartijan lapsi ja koulun vanhin opettaja. Takaumia portinvartijan lapsen lapsuuteen on paljon, kerrotaan ikäänkuin kahta tarinaa samanaikaisesti ja välillä se hieman hämmensi, että missä sitä oikein nyt mennään.
Tarinan juoni rakentuu suuren huijauksen ja tietynlaisen koston ympärille. Kohteena on St. Oswaldin poikakoulu, mutta syvällä heijastuu kohteena koko yhteiskunnallinen luokitteleva järjestelmä ja siinä olevat näkymättömät rajat. Aina ei tarinaa lukiessa oikein tiedä, miten kertojiin ja heidän tekoihinsa oikein suhtautuisi. Ja lopun paljastus yllättää lukijan todella. Sitä voi vain ihailla kirjailijan taitoa luoda lukijalle mielikuvia ja oletuksia, jotka lopussa romutetaan täysin. Lukija tuli huijatuksi =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)