Pvm: 17.4.2011
Arvosana: 7
Löysin tämän kirjan maaliskuussa Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa käydessäni. Kirja oli alennuksessa, 2€, joten ostin sen ja ajattelin lukaista sellaisena mukavana välipalana. Ja sitä se olikin. Ei mikään kirjallinen sensaatio tai tajunnanräjäyttäjä, vaan mukavan harmiton ja helppo välipala. Kirja on kolmen itsenäisen tarinan kokoelma. Viiminen tarina jatkaa siitä, mihin Lordi John ja veitsenterän valtakunta -kirja jäi, muut ovat selkeästi yksittäisiä novelleja.
En siis pidä tätä(kään) minään niin ihmeellisenä kirjana ja siksi tässä kirjaa lukiessa mietiskelinkin, miksi siis aina näytän kuitenkin lordi Johnin pariin palaavan. Tarinat ovat mukavia lukea, ne kulkevat eteenpäin, niissä on aina jokin mysteeri selvitettävänä, tärkeimmät henkilöhahmot ovat jo tulleet tutuiksi ja he ovat varsin hauskoja veijareita. Lisäksi tarinoiden historiallinen konteksti viehättää. Tämän kirjan ensimmäisessä novellissa lordi John selvittelee murhaa ja törmää hämäräperäiseen veljeskuntaan, toisessa liikutaan Saksassa ja selvitellään riivaajattaren mysteeriä ja kolmannessa tykin räjähdyksestä selvinnyt majuri Grey joutuu käsittelemään kokemiaan kauhuja, vastaamaan ikäviin syytöksiin ja paljastaa kohtalokkaita vehkeilyjä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Diana Gabaldon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Diana Gabaldon. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Diana Gabaldon: Lordin yksityisasia
Pvm: 26.10.2010
Arvosana: 8
On se vaan jännä, miten ennakko-odotus vaikuttaa lukukokemukseen. Luettuani Diana Gabaldonin Veitsenterän veljeskunta -kirjan, olin jonkinverran pettynyt. Kun tartuin tähän tuota Veitsenterän veljeskunta -kirjaa edeltäneeseen teokseen, tiesin jotakuinkin minkälaiseen maailmaan kirja sijoittuu ja millainen on kirjailijan tyyli. Teki mieli lukea jotain historiallista romaania, muttei mitään raakaa ja raskasta. Olen lukenut Gabaldonista historiallisten romaanien kirjoittajana ihan hyviä arvosteluja (kaikkihan on tietysti subjektiivista), joten päätin vielä kokeilla. Kaipasin siis jotain mukavaa luettavaa, etenevää tarinaa, historiallista kontekstia ja vähän seikkailua. En niinkään romantiikkaa. Ja näihin odotuksiin kirja vastasi ihan hyvin. Ei mikään tajuntaa räjäyttävä lukukokemus, mutta ihan viihdyttävä.
Lordi John Gray on Hänen Majasteettinsa armeijan korkea arvoinen upseeri. Hän saa selvitettäväkseen alaisensa murhan ja epäillyn asiakirjakavalluksen. Vakoilua ja maanpetturuutta epäillään, mutta tapaukseen vaikuttaa kietoutuvan myös kolmiodraama. Samanaikaisesti lordi John joutuu selvittelemään ikäviä epäilyksiään, jotka todeksi todettuina uhkaisivat hänen perheensä ja etenkin serkkunsa Olivian kunniaa. Kerätessään tietoja ja kootessaan kahden palapelin palasia yhteen Gray pääsee perille tapahtumista, jotka liittävät hänen tutkimansa asiat yhteen. 1750-luvun Lontoo herrasmiesklubeineen, bordelleineen ja kurjine kujineen antaa näyttämön kirjan tapahtumille.
Olen visuaalinen ihminen. Pidän siitä, että kirjaa lukiessani silmieni eteen muodostuu hyvin elävä kuva kirjan henkilöistä, tapahtumista ja miljööstä. Aiemmin olin pettynyt kerrontaan, joka ei oikein vastannut tätä toivettani. Nyt en sitä siis niin odottanutkaan. Kyllähän tapahtumista, paikoista ja henkilöistä kuvan saa, kirjailijan vahvuus on kuitenkin enemmän etenevässä ja hyvin rakennetussa tarinankerronnassa, joka pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Kyllä minä vielä lordi Johnin seikkailuista voisin jatkossakin lukea.
Arvosana: 8
On se vaan jännä, miten ennakko-odotus vaikuttaa lukukokemukseen. Luettuani Diana Gabaldonin Veitsenterän veljeskunta -kirjan, olin jonkinverran pettynyt. Kun tartuin tähän tuota Veitsenterän veljeskunta -kirjaa edeltäneeseen teokseen, tiesin jotakuinkin minkälaiseen maailmaan kirja sijoittuu ja millainen on kirjailijan tyyli. Teki mieli lukea jotain historiallista romaania, muttei mitään raakaa ja raskasta. Olen lukenut Gabaldonista historiallisten romaanien kirjoittajana ihan hyviä arvosteluja (kaikkihan on tietysti subjektiivista), joten päätin vielä kokeilla. Kaipasin siis jotain mukavaa luettavaa, etenevää tarinaa, historiallista kontekstia ja vähän seikkailua. En niinkään romantiikkaa. Ja näihin odotuksiin kirja vastasi ihan hyvin. Ei mikään tajuntaa räjäyttävä lukukokemus, mutta ihan viihdyttävä.
Lordi John Gray on Hänen Majasteettinsa armeijan korkea arvoinen upseeri. Hän saa selvitettäväkseen alaisensa murhan ja epäillyn asiakirjakavalluksen. Vakoilua ja maanpetturuutta epäillään, mutta tapaukseen vaikuttaa kietoutuvan myös kolmiodraama. Samanaikaisesti lordi John joutuu selvittelemään ikäviä epäilyksiään, jotka todeksi todettuina uhkaisivat hänen perheensä ja etenkin serkkunsa Olivian kunniaa. Kerätessään tietoja ja kootessaan kahden palapelin palasia yhteen Gray pääsee perille tapahtumista, jotka liittävät hänen tutkimansa asiat yhteen. 1750-luvun Lontoo herrasmiesklubeineen, bordelleineen ja kurjine kujineen antaa näyttämön kirjan tapahtumille.
Olen visuaalinen ihminen. Pidän siitä, että kirjaa lukiessani silmieni eteen muodostuu hyvin elävä kuva kirjan henkilöistä, tapahtumista ja miljööstä. Aiemmin olin pettynyt kerrontaan, joka ei oikein vastannut tätä toivettani. Nyt en sitä siis niin odottanutkaan. Kyllähän tapahtumista, paikoista ja henkilöistä kuvan saa, kirjailijan vahvuus on kuitenkin enemmän etenevässä ja hyvin rakennetussa tarinankerronnassa, joka pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Kyllä minä vielä lordi Johnin seikkailuista voisin jatkossakin lukea.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Diana Gabaldon: Lordi John ja veitsenterän veljeskunta
Pvm: 17.3.2010
Arvosana: 7
"On vuosi 1758, ja Britannia varustautuu sotaan Preusia vastaan. Lontoossa lordi John Greyllä riittää pähkäiltävää: Hänen edesmenneen isänsä päiväkirjan sivuja on alkanut yllättäen ilmestyä päivänvaloon. Kuolikojakobiitiksi syytetty isä sittenkään oman käden kautta? Lordi John alkaa selvittää menneisyyteen kietoutuvaa mysteeriä, joka johtaa hänet Lontoon seurapiirien eleganssista hämärille sivukujille. Kuvioita mutkistaa uusi velipuoli Percival Wainwright, joka herättää hänessä muitakin kuin veljellisiä tunteita. Seikkailun tiimellyksessä lordi John joutuu tekemään vaikeita valintoja. Kuinka paljon hän on valmis uhraamaan perheen kunnian tähden?" Tämä takakannen teksti yhdistettynä kannen kuvaan kauniista neidosta takanaan häämöttävän linnan kera nosti mieleeni odotuksen jostain aivan muusta kuin mitä loppujen lopuksi luin.
Lordi John tosiaan on tarinan päähenkilö, mutta kuvaukset seurapiirien eleganssista ovat melko vähäiset eivätkä säväytä. Muutoinkin kuvaileva kerronta on melko pinnallista, toki mielikuvat tilanteista ja paikoista saa kyllä luotua. Vaikka takakansitekstissä puhuttiinkin lordin muistakin kuin veljellisistä tunteista velipuoltaan kohtaan, ihan tällaisia romanttisia tilanteita ja kuvauksia en odottanut, mitä tarinan myötä kehittyi. Tuo otsikon "veitsenterän veljeskunta" jäi ainakin minulle mysteeriksi. Salaliittoja, ryhmittymiä ja poliittista juonittelua oli ja mysteerin selvittelyä sinänsä oli ihan mielenkiintoista seurata, vaikkakin se suurimmaksi osaksi tuntui olevan juonessa vain taustalla. Enpä ihan ensimmäisenä kirjana kaverille suosittelisi.
Arvosana: 7
"On vuosi 1758, ja Britannia varustautuu sotaan Preusia vastaan. Lontoossa lordi John Greyllä riittää pähkäiltävää: Hänen edesmenneen isänsä päiväkirjan sivuja on alkanut yllättäen ilmestyä päivänvaloon. Kuolikojakobiitiksi syytetty isä sittenkään oman käden kautta? Lordi John alkaa selvittää menneisyyteen kietoutuvaa mysteeriä, joka johtaa hänet Lontoon seurapiirien eleganssista hämärille sivukujille. Kuvioita mutkistaa uusi velipuoli Percival Wainwright, joka herättää hänessä muitakin kuin veljellisiä tunteita. Seikkailun tiimellyksessä lordi John joutuu tekemään vaikeita valintoja. Kuinka paljon hän on valmis uhraamaan perheen kunnian tähden?" Tämä takakannen teksti yhdistettynä kannen kuvaan kauniista neidosta takanaan häämöttävän linnan kera nosti mieleeni odotuksen jostain aivan muusta kuin mitä loppujen lopuksi luin.
Lordi John tosiaan on tarinan päähenkilö, mutta kuvaukset seurapiirien eleganssista ovat melko vähäiset eivätkä säväytä. Muutoinkin kuvaileva kerronta on melko pinnallista, toki mielikuvat tilanteista ja paikoista saa kyllä luotua. Vaikka takakansitekstissä puhuttiinkin lordin muistakin kuin veljellisistä tunteista velipuoltaan kohtaan, ihan tällaisia romanttisia tilanteita ja kuvauksia en odottanut, mitä tarinan myötä kehittyi. Tuo otsikon "veitsenterän veljeskunta" jäi ainakin minulle mysteeriksi. Salaliittoja, ryhmittymiä ja poliittista juonittelua oli ja mysteerin selvittelyä sinänsä oli ihan mielenkiintoista seurata, vaikkakin se suurimmaksi osaksi tuntui olevan juonessa vain taustalla. Enpä ihan ensimmäisenä kirjana kaverille suosittelisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)