Gil McNeil: Oman elämänsä puikoissa

Pvm: 27.5.2014
Arvosana: 7

Tämän vuoden lukemiston päivittäminen on kaikilta muilta kiireiltä jäänyt, mutta laitetaanpa nyt muutamia ylös. Yksi kevään kirjoista oli Oman elämänsä puikoissa, kirja, jonka olin ostanut jostain alennusmyynnistä.

Kirja kertoo Jo Mackenziestä, leskeksi jääneestä kahden pikkupojan äidistä, joka muuttaa miehensä kuoltua Lontoon kuhinasta maalle Broadgate Bayn pikkukaupunkiin. Jo on innokas käsityöihminen ja etenkin neulominen on lähellä Jon sydäntä. Jo ottaa hoitaakseen isoäitinsä vanhan lankakaupan ja päättää tehdä neulomisesta trendikästä. Samalla tietysti seurataan Jon ja hänen lähipiirinsä elämän- ja ihmissuhdekiemuroita. Ja kaikkialla neuoltaan.

Ihanhan tuon luki, joskaan teksti ei ollut erityisen mukaansatempaisevaa. Dialogit olivat jotenkin tönkköjä ja kaikkialle työnnettiin neulomista vähän keinotekoisestikin. Tietäisin parempiakin kirjoja suositella luettavaksi.

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about The Boy

Pvm: 24.2.2014
Arvosana: 9

Pakkohan uusi Bridget Jones oli saada ja lukea, vaikken oikein vanhan lämmittelyyn uskokaan.

Bridget on kypsynyt keski-ikään, kaksi lasta, mutta iki-ihana Mark Darcy on poissa. Bridget on kyllä rouva Darcy, mutta surullista kyllä leski. Aina välillä Bridget muistelee haikeana perhe-elämää Markin ja lasten kanssa, muutoin kirjassa ollaan vahvasti nykyhetkessä. Nykyhetkessä, jossa Bridget pyörittää yksinhuoltajaäidin arkea, yrittää luoda uraa käsikirjoittajana, päättää opetalla deittailusäännöt ja päästä eroon uudesti syntyneestä neitsyydestään. Tässä kaikessa häntä omalla erikoisella tavallaan tukevat ja myötäelävät mm. Tom, Jude, Talitha ja Daniel. Bridget ottaa haltuun Twitterin ja löytää rinnalleen kolmekymppisen Roxterin, jonka kanssa on fyysisestä ikäerosta huolimatta henkisesti samalla aaltopituudella. Lasten koulussa Bridgetiä ärsyttää ja myöhemmin myös hämmentää herra Wallaker, salskea keski-ikäinen liikunnanopettaja.

Päiväkirjapäivitykset, viestittelyt ja kerronta on taattua, hulvatonta Bridget Jonesia. Bridget on oma naiivi, höpsö itsensä, jolle sattuu ja tapahtuu ja josta ei voi olla pitämättä. Vaikken lämmittelyistä niin pidäkään, niin 3. Bridget Jones oli viihdyttävää luettavaa ja voin suositella niille, jotka ovat valmiit siirtymään Bridgetin kanssa pieruhuumorin sävyttämään keski-ikään.

David Safier: Huono karma

Pvm: 14.12.2013
Arvosana: 8

Kim Lange on menestyvä tv-tähti ja perheenäiti. Eräänä iltana kohtalo puuttuu peliin ja Kim kuolee. Kuolee ja syntyy uudelleen, muurahaisena. Käy ilmi, että Kim on elämänsä aikana kartuttanut itselleen melkoisen määrän huonoa karmaa kohtelemalla muita huonosti. Hyvää karmaa voi kuitenkin yrittää kerätä tässä uudessa elämässä, sekä sitä seuraavassa että sitä seuraavassa seuraavassa. Tallustaessaan maan kamaralla muurahaisena, marsuna, koirana ja monena muuna Kimille kirkastuu, mikä todella oli hänen elämässään parasta, hänelle oikeasti tärkeää. Harmi vain, että hän tajuaa sen vasta nyt, kuolleena. Lopujen lopuksi Kim kuitenkin pääsee hyvän karman saattelemana Nirvanaan ja saavuttaa onnen.

Ei mikään tajuntaa räjäyttävä lukukokemus, mutta ihan mukavaa ja mutkatonta lomalukemista. Sanoma sinänsä on tärkeä, mutta kirja ei sinällään ole erityisen koskettava. Tyyli on enemmän humoristinen kuin koskettava.

Anna Godbersen: Illan pitkät varjot

Pvm: 29.7.2013
Arvosana: 9

Godbersenin toisen, 1920-luvun lopun New Yorkiin sijoittuvan, trilogian päätösosa seuraa uskollisesti edeltäjiään. Mukavaa, sujuvaa luettavaa, sopivasti tapahtumia, yllättäviä ja odotettavia. Nykyisin kiinittää huomiota myös suomennoksiin, usein negatiivisessa mielessä. Tässä siihen ei ollut tarvetta, kerronta ja dialogit ovat sujuvia ja luontevia, eivätkä kirjoitusvirheetkään hyppineet silmille.

Ystävykset Cordelia, Letty ja Astrid ovat löytäneet oman paikkansa New Yorkin sykkeessä. Astrid tunustelee arkea viinatrokari Charlie Greyn vaimona, Letty hioo esiintyjän taitojaan näyttelijäsuojattiensa Valentinen ja Sophian hoivissa ja Cordelia johtaa napakasti salakapakkaansa ja on korviaan myöten rakastunut taitolentäjä Max Darbyyn. Jokaista tyttöä kuitenkin koetellaan, melkoisestikin. Ja kuten sarjan ensimmäisen osan prologissa todettiin, tarinan päättyessä "yksi heistä on kuuluisa, yksi on naimisissa ja yksi on kuollut". Tapahtumien tuiskeessa oli vain kutkuttavaa arvailla, mikä kohtaloista kuuluu kenellekin. Tarinalla oli hyvä päätös, ei liian ennalta-arvattava, mutta luonteva. Cordelian Ohioon jättämän aviomiehen, John Fieldin, tuominen lopussa mukaan tarinaan oli surullisen hellyyttävää, ja ehkä yllättävääkin. Se kuitenkin vielä nivoi alkua ja loppua sopivasti yhteen. Kokonaisuudessaan kirjasta, ja koko trilogiasta, jäi hyvä jälkimaku: mutkatonta viihdettä näin kesäloman ratkoksi.

Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick

Pvm: 6.7.2013
Arvosana: 8

Ihanaa! Kesä ja kesäkirjat. Kesälukemistoni aloitti Pia Heikkilän Afganistaniin sijoittuva chicklit-tyyppinen teos Operaatio Lipstick. "Tuntematon sotilas kohtaa Bridget Jonesin - ja sitten he menevät sänkyyn." -HS - siteerataan takakanessa. Joo, periaatteessa kyllä näin. Mutta todellisuudessa kirjan teksti ei ole sujuvuudessaan missään nimessä verrattavissa Bridget Jonesiin, ideaa ja yritystä kyllä on ihan kiitettävästi.

Kirjan päähenkilö on 32-vuotias Anna Sandström, brittiläis-suomalainen kokenut sotatoimittaja. Anna elää sinkkutytön elämää Kabulissa ja tekee kenttämatkoja eri puolille sodan runtelemaa Afganistania. Kunnianhimoinen toimittaja ei päästä hyvää juttua käsistään ja sen eteen on joskus hieman venytettävä sääntöjä. Mutta kun toimitaympäristö on Afganistan, sääntöjen venytäminen voi olla toisinaan melkoisen vaarallista puuhaa. Luotiliivit ja hyvät suhteet sotilashenkilöihin, niillä mennään pitkälle. Ja onhan niitä sotilaita ihan kiva myös katsella ja toki myös kokeillakin, sinkkuelämää kun vietetään. Bridgetjonesmaiseen tyyliin Annalle sattuu ja tapahtuu, etenkin sydämiä sykäyttävän, salaperäisen herra Herkun läsnäollessa. Operaatio Lipstick pistetään pystyyn, kun Annan parhaan ystävän, Kellyn, sydän särjetään. Naisen kosto on suloinen, tässä tapauksessa päämääränä paljastaa Roisto-Richin hämärät asekauppapuuhat talibaneiden kanssa.

Kirjan kuvaukset Afganistanista, sotilasoperaatioista ja toimintakohtauksista ovat mukavan erilaista luettavaa. Ja myös uskottavia; kirjalija tietää, mistä kirjoittaa. Myös kuvaukset Kabulin juhlista ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Lukija jää miettimään, mikä on oikeasti se todellisuus, jota tämä kirja fiktion kautta heijastelee. Länsimainen avustustyöntekijä, diplomaatti, toimittaja jne. omassa pikku kuplassaan keskellä toista, hyvin erilaista kultturia itsemurhapommittajien tehdessä tuhoa viereisessä korttelissa ja taisteluiden terrorisoidessa tavallisten ihmisten elämää. Yritys saada bridget jones kakkonen tähän ympäristöön on hyvä, mutta ei kovin onnistunut. Tai jotenkin tekstistä jää sellainen töksähtänyt fiilis. Jäin miettimään, toimisiko teksti englanniksi paremmin ja onko enemmän toimituksellinen ongelma vai mikä. Mutta mukavan erilainen ja paikoitellen vauhdikas kirja, joskin joiltain juonen käänteiltä turhan ennalta-arvattava.

Anna Godbersen: Ihania päiviä

Pvm: 24.3.2013
Arvosana: 9

Jazztyttö peilaa kirjasta tutut Cordelia Grey, Letty Larkspur ja Astrid Donal jatkavat iloista ja huoletonta elämäänsä sekä omien polkujensa etsintää tässä Godbersenin sarjan toisessa kirjassa. Tuttua ja turvallista Godbersenia, mukaansa tempaavaa, kevyttä ja sujuvasti etenevää kevätpäivän viihdettä.

Cordelia haluaa kantaa kortensa kekoon isänsä bisnesten jatkajana ja saa vastuulleen yökerhon avaamisen. Cordelia on niin uppoutunut tehtäväänsä, että ystävyyssuhteetkin meinaavat kärsiä. Mutkikas suhde huippulentäjän kanssa hämmentää Cordeliaa entisestään. Letty sen sijan etsii edelleen tietään estraadeille ja etenee pettymysten ja sattumusten kautta uudeksi Manhattanin tähdeksi, joka saa loppujen lopuksi vielä varsin nimekkään suojelijan. Astrid harjoittelee emännän tehtäviä Dogwoodissa ja haaveilee romanttisesta ja loisteliaasta arjesta Charlien rinnalla. Todellisuus lyö kuitenkin kasvoille ja Asrtid rimpuilee sitä vastaan ikävin seuraamuksin. Loppu on kuitenkin, kuinkas muutenkaan, ruusuinen.

Ja kyllähän se kolmaskin osa pitää lukea. Leppoisan raukeita kesälomapäiviä odotellessa.

Anna Godbersen: Jazztyttö peilaa

Pvm: 9.2.2013
Arvosana: 9

Sattumoisin törmäsin tähän Anna Godbersenin uuden sarjan avausteokseen ja koska pidin edellisestä kovasti, tartuin tähän oitis. Ja sain sitä mitä odotinkin: nautittavaa, sujuvasti kirjoitettua ja mukaansa tempaavaa viihdettä 1920-30 lukujen taitteen New Yorkista.

Keskilännestä New Yorkiin karanneet Cordelia Gray ja Letty Larkspur sekä New Yorkissa hienostoelämää viettävä Astrid Donel ovat kirjan sankarittaret, joiden elämää kirjassa seurataan. Cordelia ja Letty saapuvat New Yorkiin molemmat täynnä unelmia toisenlaisesta, loisteliaasta, vapaasta elämästä. Cordelia saavuttaa salaisen tavoitteensa, isänsä löytämisen, varsin pian ja tutustuu myös velipuolensa värikkääseen tyttöystävään Astridiin, josta tulee Cordelian uusi luottoystävä. Yksin jätetty Letty sen sijaan joutuu etsimään paikkaansa ja elättämään itsensä savuisten salakapakoiden tupakkatyttönä. Tie tähteyteen on sinisilmäiselle maalaistytölle kova ja kivinen. Kesä on täynnä tapahtumia ja lopussa ystävän tuki on jokaiselle tytölle korvaamattoman tärkeää.

Godbersen osaa tyylilajinsa ja kirjaa on nautinnollista lukea. Tyyli on tuttua, mutta Godbersen on luonut mukavasti uudet puitteet ja aivan uudet henkilöhahmot, joiden edesottamuksia on mielenkiintoista seurata. Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella sellaiseksi kevyeksi hyvänmielen lukemiseksi.

Martina Haag: Radan väärällä puolella

Pvm: 2.1.2013
Arvosana:5½

Kirja on itsenäinen jatko-osa Martina Haagin romaanille Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin), jota en ollut lukenut. Hyvin tämä kuitenkin toimi ihan itsenäisenäkin romaanina. Luin tämän kirjan sellaisena kevyenä välipalana ja sitä se olikin. Joskaan se ei oikein temmannut mukaansa ja oli muutenkin jotenkin hyvin köykänen. No tulihan kuitenkin luettua.

Kirja kertoo Bellasta, joka työskentelee TV4:n respassa ja on naimisissa menestyneen ja ihaillun tv-tähden Matten kanssa. Parilla on kaksi poikaa ja perheen arjen pöyrityksestä vastaa pääosin Bella. Arki on kiireistä ja parisuhde tiukilla. Sitten Bellalle tarjoutuu mahdollisuus lähteä yksin lomamatkalle. Suunnitelmissa sattuu kuitenkin kömmähdys ja Bella jääkin kotiin. Perhe kuitenkin luulee hänen lomailevan ja Bella käyttää tilaisuuden hyväkseen ja päättää selvittää miehensa kummallista ja epäilyttävää käytöstä. Se johtaa tietysti kaikenlaisiin kommelluksiin.

Niin kuin totesin, kirja ei oikein sytyttänyt. En oikeastaan suosittele, aikansa voi käyttää niin paljon parempienkin kevyiden kirjojen parissa.

Anna Godbersen: Hehkua

Pvm: 5.6.2012
Arvosana: 9

Tarina 1900-luvun taitteen Manhattanin seurapiireistä saa päätöksensä tässä sarjan neljännessä osassa Hehkua. Räväkkä Diana Holland on lähtenyt maailmalle etsimään sotilaaksi värväytynyttä rakastaan, Henry Schoonmakeria. Elizabeth Cairns, ent. Keller, os. Holland, sen sijaan yrittää sopeutua kulissiavioliittoonsa perhetuttava Snowden kanssa alati kasvavan mahansa kanssa. Penelope Schoonmaker taas pyrkii säväyttämään seurapiirejä valeraskautensa valekeskenmenon aiheuttaman pakollisen hiljaiselon jälkeen ja löytääkin pian tiensä Manhattanilla vierailevan Baijerin prinssin käsivarsille. Seurapiireihin nyt vakityisesti kuuluva Carolina Broad taas odottaa sydän pamppaillen rakastaan Leland Bouchardia ja haaveilee yhteisestä tulevaisuudesta.

Tarina tempaa taas helposti ja vaivattomasti mukaansa ja sen seurassa viihtyy todella hyvin. Ihan kuin edelliset osat olisi lukenut edellisenä päivänä, niin luontevasti Manhattanin seurapiirikuningattarien elämään pääsee taas mukaan. Kuten jo edellisessä osassa Diana on ehdottomasti suosikkihahmoni. Harvinaisen rohkea ja itsenäinen nuori nainen. Ja jos aiemmin harmittelin henkilöiden käsittämättömän huonoa tuuria ja kokemia vääryyksiä, niin viimeinen osa tuo onneksi vähän valoa pimeyteen. Jopa Penelope saa vihdoin jotain takaisin kaikesta siitä myrkystä, jota hän on ympärilleen kylvänyt. Juonessa oli mukavasti jännitystä ja vauhtia ja sen vietäväksi oli helppo ja mukava heittäytyä. Hyvä päätös hyvälle sarjalle.

Lauren Weisberger: Viime yönä Chateau Marmontissa

Pvm: 8.12.2011
Arvosana: 8

Kiertelin viime viikonloppuna kirjastossa ja huomasin uutuuskirjojen joukossa tämän Lauren Weisbergerin uusimman. Minulla on kirjahyllyssäni nuo kirjailijan aiemmat teokset ja olin kyllä huomannut, että häneltä on ilmestynyt uusi kirja. Olin lukenut jostain lyhyen esittelynkin, mutta se vaikutti niin samalta kuin nuo aiemmat, että jätin ostamatta. Kun kirja sitten kirjastossa odotti siinä lukijaansa, päätin ottaa sen mukaani ja antaa mahdollisuuden muuttaa skeptiset odotukseni. Aiempien lukukokemusten ja takakannen tekstin perusteella ajattelin nimittäin, että Weisbergerin kirjoissa toistuu aina sama tematiikka, puitteet vaan vaihtuvat. Mutta muistin myös, että kirjat ovat olleet viihdyttäviä ja kerronta eläväistä ja mukaansatempaavaa. Ja sitä nyt kaipasin kaikkein eniten, jotain viihdyttävää.

Kirja kertoo newyorkilaisesta Brookesta ja tämän miehestä Julianista. Brooke tekee kahta työtä ravitsemusterapeuttina miehensä Julianin keskittyessä ensimmäisen levynsä tekoon. Brooke ja Julian ovat tavanneet musiikin kautta Julianin esiintyessä jossain New Yorkin pikkukuppilassa. Brooke uskoo Julianin musiikkiin ja tukee miestään tämän pyrkimyksissä tehdä musiikista itselleen kannattava ammatti. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä näin käykin, Julian tapaa oikeita ihmisiä ja on oikeissa paikoissa oikeaan aikaan ja hänen musiikkinsa lumoaa kuulijat. Pian Brooke huomaa viettävänsä raskaiden työpäivien jälkeisiä yksinäisiä iltoja ja öitä Julianin kiertäessä milloin missäkin tilaisuudessa ympäri Yhdysvaltoja. Brooke on miehestään ylpeä, mutta kumpikaan heistä ei ole varautunut julkisuuden ja menestuksen tuomaan julkisuuteen, joka koettelee Brooken ja Julianin suhdetta kovalla kädellä. Kenen pitäisi muuttua, mistä lupua, mitä uhrata. Edessä on vaikeita valintoja.

Mitäpä siitä sitten sanoisi? Ei tämä nyt niin kauhean uskottava minusta ollut, mutta loppujen lopuksi ihan viihdyttävä kyllä. En väitä tuntevani ravitsemusterapeutin työtä täydellisesti, mutta jotenkin juuri tuohon Brooksen työhön liittyvät jutut tuntuivat niin väkisin tehdyiltä ja jollain tapaa liikakorostetuilta. Tarkoitus oli tuoda esille ristiriita mihen ja naisen uran, musiikkimaailman ja julkisuuden sekä pienen ihmisen auttamiseen liittyvien ammatillisten asioiden välillä. Aina Brooken suhtautumista ei oikein tajunnut, mutta kaipa se on inhimillistä tuntea itsensä aika kokonaisvaltaisesti uhatuksi, jos itselle tärkeitä asioita vähääkään vähätellään tai omia valintoja kyseenalaistetaan. Sellaiset kompromissiratkaisut pitäisi keksiä itse, jotta niitä ei kokisi jollain tapaa uhkana. Kirjan puolivälissä oli jakso, joka oli aika tylsä ja polki paikallaan samaa toistaen: Julian on taas pois kotoa, olen yksin, voi, voi, kun se ei ole edes soittanut kahteen päivään. Onneksi sitten alkoi tapahtuakin jotain ja kirjan luki vauhdilla loppuun.

Oliko tämä sitten toistoa? Edellisen Weisbergerin kirjan lukemisesta on jo jonkin aikaa enkä itseasiassa kokenut niin vahvaa toisinnon tunnetta kuin muistan aiemmin kokeneeni. Glamourin kulisseja kirjailija osaa kyllä kuvata, luoda eläviä kuvia ja kuljettaa tarinaa eteenpäin. Kuvaukset kolmekymppisen, tavallisen kaupunkilaisnaisen ajatuksista ja tuntemuksista ovat ajoittain hyvinkin eläviä, uskottavia ja koskettavia. Ihmekös tuo, kun kirjailija itsekin kuuluu tähän ryhmään.

Anna Godbersen: Erheitä

Pvm: 17.10.2011
Arvosana: 9

Sarjan kolmannessa osassa nuori seurapiiriseurue matkaa herra ja rouva Schoonmakerin vieraina Floridaan Palm Beachille. Luvassa on kieroilua, juonittelua ja suuria tunteita, kuinkas muutenkaan. Henryn ja Penelopen välit ovat hyvin hyvin viileät, Diana kiduttaa itseään haavekuvillaan Henrystä, Henry tuskaliee velvollisuuksien ja tunteidensa ristitulessa, Elisabeth kärsii matkapahoinvoinnista ja ponnistelee pystyäkseen osallistumaan seurapiirien teennäisen ystävälliseen kanssakäymiseen ja Carolina puolestaan on korviaan myöten rakastunut rikkaaseen automobiiliharrastajaan.

Dianasta on kyllä muodostunut henkilökohtainen suosikkini. Hän on vielä kovin naiivi, mutta niin raikas ja rohkeasti oma itsensä. Penelope herättää alkuun ihan käsittämätöntä ärsytystä, mutta loppujen lopuksi on aika säälittävä kaikkine kiristystemppuineen ja juonitteluineen. Carolina, Lina, ei kaikesta huolimatta herätä sympatioitani, ehkä aiempien alhaisten temppujensa takia, ja koska hän ei oikeasti osaa katua pahoja tekojaan. Elisabethissä on kaikkien koettelemusten jälkeen tapahtunut suuri muutos ja entinen pinnallinen seurapiirityttö arvostaa nyt aivan erilaisia asioita ja arvoja kuin ennen. Elisabeth ja Teddy olisivat kyllä olleet niin hyvä pari, että ihan harmittamaan jäi. Mutta tässä tarinassa ei onnetar tunnu suosivan todellista rakkautta ja lempeyttä. Ilmeisen komea ja ihqu Henrykin on sellainen vätys, että lukijaa oikein ärsyttää tuo saamattomuus ja rohkeuden puute. Vaikka kai tuo on oikeasti voinut olla tottakin tiettynä aikana ja tietyn kansanosan parissa. Rahalla ja maineella kiristäminen, raha- ja kompromissiavioliitot. Varsinainen vankila, jossa omilla tunteilla ja ajatuksilla ei ole ollut juurikaan tilaa. Henry pelastaa lopussa edes jotain tekemällä varsin erikoisen ratkaisun ystävänsä Tedyn innoittamana. Ja jatkoa varmasti seuraa...

Anna Godbersen: Juoruja

Pvm: 15.10.2011
Arvosana: 9

Manhattanin seurapiirien tarina jatkui siitä, mihin se Huumassa jäi. Elisabeth oli kaupunkilaisille traagisesti kuollut kaunotar, jota surtiin, sekä aidosti että teatraalisesti, niin perhe- kuin ystäväpiirissäkin. Todellisuudessa Elisabeth eli rakkaansa kanssa lännessä, Kaliforniassa, ja entisen seurapiirikaunottaren elämä oli varsin erilaista kuin mitä New Yorkissa. Elisabeth näyttäytyikin kirjassa varsin erilaisena henkilönä kuin Huuman "nukketyttö", joskin silti hyvin sydämellisenä. Elisabethin nuorempi sisar Diana edustaa Hollandien perhettä seurapiireissä ja yrittää pitää yllä perheen mainetta ja julkikuvaa perheen kurjistuvasta tilanteesta huolimatta. Molemmat Hollandien sisarukset saavat kuitenkin kokea todellista rakkautta, joka on suurempaa kuin seurapiirien loiste ikinä voisi tytöille suodakaan.

Juorut olivat tässä tarinassa kirjan nimen mukaisesti merkittävässä roolissa. Manhattanin valtiattaret ja siksi haluavat ovat hyvin hyvin julmaa porukkaa, vain ja ainoastaan omaa etuaan ja julkikuvaansa ajattelevia otuksia. Ei omatunto paljoa kolkuttele, ei. Yksi pieni juoru tai lehtikolumnin maininta voi edistää jonkun asiaa ja asemaa merkittävästi, luottamuksellisesti kerrottu salaisuus voi tuhota jonkun elämän totaalisesti. Toivoisi, että edes jossain kohtaa kirjan henkilöt kokisivat oikeutta, paha saisi palkkansa jne. Pakko oli jatkaa heti sarjan kolmenteen osaan (Erheitä) tämän toiveen saattelemana. Vaikka saattaa olla, että elämä ei ole reilua, ei edes kirjoissa.

Anna Godbersen: Huumaa

Pvm: 20.8.2011
Arvosana: 9

"Ihanaa elämää vuosisadan vaihteen Manhattanilla:romansseja, mystiikkaa, mustasukkaisuutta, petollisuutta, huumoria ja upeat historialliset puitteet." Näin lupailee kirjan takakannen teksti ja sisältö lunastaa odotukset varsin hyvin, vaikken nyt tuota mystiikkaa kirjasta kauheasti löytänytkään.

Kirja alkaa hautajaisilla, romaanin päähenkilön Elizabeth Hollandin hautajaisilla. Sen jälkeen palataan alkuun ja lukija pääsee seuraamaan Manhattanin ykkösperheiden iloja ja suruja, juoniteluja ja tottakai niitä romansseja sekä polkua, jonka päässä häämöttävät hautajaiset. Elizabethille kerääntyy matkan varrella lukuisia vihamiehiä, joilla kaikilla on tavalla tai toisella yhteys seurapiirien ylistetyimmän kaunottaren kohtaloon. Penelope Hayes, paras ystävä ja Elizabethin sulhasen entinen rakastajatar. Henry Schoonmaker, seurapiirielämästä kaikki ilot irti ottava rikas perijä ja Elizabethin kihlattu. Lina, Elizabethin sydämenvalittuun rakastunut palvelustyttö. Sekä Diana, Elizabethin villi ja vallaton pikkusisko, joka tahtomattaan rakastuu Elizabethin kihlattuun. Entäpä Elizabeth itse? Kaunis ja hyväkäytöksinen seurapiirityttö, joka on kasvatettu miellyttämään muita, jolle järjestetään avioliitto perheen kunnian pelastamiseksi ja jonka sydän kuuluu jollekin aivan toiselle.

Mukaansatempaiseva, elävästi ja sujuvasti kirjoitettu tarina, jonka parissa viihtyi. Ja haluan ehdottomasti tietää, mitä tapahtuu jatkossa, joten etsin varmasti jossain vaiheessa käsiini kirjan jatko-osan, Juoruja.

Cecelia Ahern: Suoraan sydämestä

Pvm: 5.7.2011
Arvosana: 8½

"Ihana aikuisten satu Dublinin yksinäisistä sydämistä." Kyllä, voisihan tätä noinkin luonehtia. Sai nauraa ja itkeä ja loppu oli toiveikas. Ahernin kirjoitustyyli on vain niin mukaansa tempaiseva ja eläväinen, sitä on helppo ja mukava lukea. Hän tekee henkilöhahmoista varsin inhimillisiä ja kuvaa näiden kokemuksia, ajatuksia ja tunteita kovin todentuntuisesti. Välillä ihan ihmetyttääkin, miten erilaisten ihmisten nahkoihin hän kirjailijana sujahtaa kirjoittaakseen heistä niin uskottavasti. Kirjassa on myös huumoria, joka kumpuaa ihmissuhteiden monimutkaisuudesta ja ilosta, hauskoista sattumuksista ja lausahduksista. Me ihmiset todella olemme joskus kaikessa vakavuudessamme aika naurettavia :)

Kirja siis kertoo Joycesta, joka kokee raskaan menetyksen. Joycelle tehdään verensiirto ja yhtäkkiä hän tietää omituisia asioita ja näkee outoja unia. Lisäksi hän tuntee outoa yhteyttä tuntemattomaan mieheen, jonka kanssa sattuu yhtaikaa kampaamoon. Mistä tässä oikein on kyse ja mitä hänelle on tapahtumassa, tätä Joyce yrittää selvittää tehdessään samanaikaisesti surutyötä saadakseen elämänsä palaset hiljalleen kokoon. Tarinan toinen päähenkilö on Justin, eronnut amerikkalainen professori, joka on muuttanut Lontooseen ollakseen lähellä tytärtään. Justin toimii vierailevana luenoitsijana Dublinin Trinity Collegessa, jossa veripalvelun lääkäri saa ylipuhuttua Justinin luovuttamaan verta. Justin haluaisi tietää, kenen hengen hänen verensä on loppujen lopuksi pelastanut, hänen mielestään verenluovuttajan pitäisi saada iso palkkio anteliaasta eleestään. Ja kuten kunnon satuun kuuluu, kysymyksiin saadaan vastaukset, itsekkäät katsovat peiliin löytääkseen sieltä hyviksen ja loppu on kaikinpuolin onnellinen. Elämä jatkuu, toivoa täynnä.

Ihan kivaa kesälukemista, junamatka meni varsin kivuttomasti naurun pyrähdyksiä pidätellessä. Kevyeksi kesälukemiseksi voin kyllä suositella, vaikkei kirja ihan Ahernin parhaimmistoon ylläkään.

Daniel Glattauer: Love Virtually

Pvm: 4.6.2010
Arvosana: 8½

Olin pistänyt tämän kirjan merkille lukiessani kirjakerhon kerholehteä, mutten kuitenkaan lähtenyt kirjaa tilaamaan taikka metsästämään sitä kirjastosta. Ennakkotiedot siitä toivat liikaa mieleeni Cecelia Ahernin romaanin Sateenkaaren tuolla puolen ja ajattelin, että se genre on jo nähty. Pääsin kuitenkin testaamaan ennakkoluulojani, kun sain tämän kaukaiselta ystävältäni syntymäpäivälahjaksi. Suomennettu versio kantaa nimeä Kun pohjoistuuli puhaltaa.

Kirja perustuu siis kahden alunperin toisilleen tuntemattoman ihmisen toisillee lähettämiin sähköposteihin. Emmi Rothner yrittää perua lehden tilausta, mutta viestit menevät vanhingossa näppivirheen takia Leo Leikelle. He kiinnostuvat toistensa suorista ajatuksista, kirjoitustyylistä ja sutkautuksista ja kirjoittelu sen kun jatkuu ja tihentyy. Ja muuttuu entistä intiimimmäksi. Jollain lailla kirjoittamalla he voivat olla paljaasti ja teeskentelemättä omia itsejään, ilman sosiaalisen suotavuuden taakkaa. Vai ovatko? Jo melko alkuun he leikittelevät idealla toistensa tapaamisesta. Mutta miten kävisi virtuaaliystävyyden, jos mielikuva toisesta muuttuisikin konkreettiseksi ihmiseksi ja se olisikin jotain aivan muuta kuin se mieleen luotu haavekuva. Tämä dilemma seuraa tarinassa melko alusta aivan viime sivuille asti.

Jotenkin henkilökohtaisesti häiritsi tuo sähköpostimaailma. Olisiko se millään muotoa enää realistinen? Tuli mieleeni, että jos tuo tarina olisi oikeasti tästä ajasta, se tapahtuisi jossain chattiroomissa, ei sähköpostitse. Ei enää. Myöskään teos ei muistuttanut tuota Ahernin romaania mitenkään liikaa, vaikka molemmat kirjoitettuihin viesteihin perustuvatkin. Välillä ajoittainen junnaaminen häiritsi, että tavataanko, no tavataan, no ei sittenkään, no mutta jos kuitenkin, no ei. Eli ei oikein ollut sisältöä. Mutta onneksi kokonaisuudessaan tarina oli ihan viihdyttävä ja mukavaa luettavaa. Kirjasta on ystäväni mukaan tullut / tulossa jatko-osa ja ihan mielelläni senkin kyllä lukisin. Niin, ja elokuvaoikeudetkin on myyty, mitä en kyllä yhtään ihmettele.

Ally O'Brien: Agentti

Pvm: 24.3.2010
Arvosana: 7½

Tess Drake elää hektistä kirjallisuusagentin elämää Lontoossa. Työ isossa agentuuriyhtiössä, nimekkäitä asiakkaita, suuria sopimuksia, menestyvän ja kivikovan agentin maine ja vilkas seuraelämä, tätä kaikkea on Tess Draken elämä. Kunnes pomo kuolee oudoissa olosuhteissa ja yhtiössä johtoon astuu Tessin verivihollinen Cosima, joka tarjoaa Tessille kahta vaihtoehtoa, yhtiökumppanuus tai täydellinen tuho. Tess on varsin taitava sotkemaan omat asiansa ilman Cosimaakin ja pala palalta maa alkaa murentua Tessin jalkojen alta. Lopulta kaikki on yhden kortin varassa ja arvata vain saattaa miten siinä käy. No tottakai se viimeinen kortti on se Jokeri, joka pelastaa Tessin ja avaa uuden tien huipulle.

Kirjaa mainostettiin vertaamalla sitä Bridget Jonesiin, Sinkkuelämään ja Lipstick Jungleen, mutta kauaksi kyllä jäi, valitettavasti. Tess Drake on kirjan kertoja ja on niin ärsyttävä että. Päähenkilöstä on tehty mahdollisimman äijämäinen nykyajan kirjabisnesmaailmassa sukkuloiva nainen, joka esittää hyvin härskiä ja kovaa ja kertoessaan tarinaa yrittää olla kaksimielisen hauska. No, pieleen menee. Jos joku kertoisi elävässä elämässä juttua Tessin tyyliin, saattaisi sille kohteliaan vaivautuneesti hymähtää tai hörähtää jotain tuntien samalla jonkinsortin myötähäpeää. No, kyllä tuo kerrontatyyli loppua kohti hieman parantui ja hektistä loppua oli ihan mukava lukea. Mutta odotuksiin nähden kirja oli siis hienoinen pettymys.

Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat

Pvm: 16.9.2009
Arvosana: 6

Becky Bloomwood, nuori kakkosluokan taloustoimittaja kakkosluokan talouslehdessä, shoppailee ilokseen, hukuttaakseen huolensa ja surunsa ja ihan vaan muuten vaan. Jo kirjan alussa Becky saa karhukirjeitä luottoyhtiöiltä ja pankilta. Becky elää reilusti yli varojensa, mutta tahti vaan kiihtyy ja tilanne kriisiytyy pahemman kerran, niin raha-asioiden, työelämän kuin ihmissuhteidenkin osalta. Irtiotto, loistava oivallus, mahtava onnistuminen ja ihana mies: elokuvamainen loppu.

Viimeiset 40 sivua oli ihan ok luettavaa, joskin hyvin, hyvin ennalta-arvattavaa ja kliseistä, mutta tähän genreen kyllä sopivaa. Kaikki muu oli lähinnä ärsyttävää ja itseään toistavaa. Päähenkilö Becky oli ihan käsittämätön hörhö, ei juurikaan edes hauska, lähinnä säälittävä, ärsyttävä, valehteleva pintaliitäjä. Ei kyllä edes kevyenä lomalukemisena ollut makuuni. Mutta tulipahan luettua tämäkin.

Lauren Weisberger: VIP-ihmisiä

Pvm: 27.7.2009
Arvosana: 8

Taasen kevyttä kesälukemista ja siihen tarkoitukseen palveli oikein hyvin. Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjoittajan toinen romaani, joka juonensa ja aihepiirinsä puolesta on hyvin samankaltainen kuin esikoisromaani. Kirja kertoo nuoren Bette Robinsonin tarinan. Bette kyllästyy työhönsä suuressa investointipankissa ja saa seurapiirit tuntevan kolmunisti-setänsä kautta työn viihdemaailman PR-toimistossa. Betten uuteen työnkuvaan kuuluu järjestää mahtipontisia ja ennenkaikkea näkyviä kutsuja ja juhlia ja samalla tutustua kaikkiin tutustumisen arvoisiin ihmisiin. Bette saa maistiaisen elämästä, jossa on ihan sama mitä tehdään, kunhan se saadaan näyttämään hyvältä ja kunhan se palvelee työnantajan tarkoitusperiä. Yksityis- ja julkinen työelämä kietoutuvat yhteen ja Betten läheiset ovat ihmeisään. Lopulta Bette kuitenkin joutuu valitsemaan, mitä hän oikeasti haluaa ja loppu on, tottakai, onnellinen.

Mukavaa luettavaa, mut toistaa siis aikalailla Paholainen pukeutuu Pradaa -kirjan juonirakenetta. Hyvin ja elävästi kuitenkin kirjotettu ja ihmisten välisiä sanailuja ja tapahtumakuvauksia on viihdyttävää lukea.

Lauren Weisberger: Paholainen pukeutuu Pradaan

Pvm: 30.1.2007
Arvosana: 10-

Erittäin mukavaa, kevyttä ja viihdyttävää luettavaa. Kertoo New Yorkin "jet set" elämästä muodin huipulla kaikkine ilkeilyineen ja juonitteluineen. Ja siitä, mikä vaikutus tällä keikella on tavalliseen, uraa tahtovaan nuorennaiseen. Tulee vähän semmonen olo, että tässä taistelee se sisäinen piru ja enkeli ja mikä sittenloppujen lopuksi on kellekin elämässä tärkeää. Kuten saottu, kevyttä luettavaa, mutta kirjoitettu taidokkaasti ja lukijaa "koukuttavasti" niin, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään ennen sen loppua lainkaan.

Helen Fielding: Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus

Pvm: 13.3.2005
Arvosana: 9

Tosi mukava lukuelämys. Bridget Jonesin kirjoittajalta jotain ihan erilaista, vaikkakin tietyllä lailla jotain samaakin. Päähenkilö Olivia oli täysin Bridgetin vastakohta: ulkonäöltään tyrmäävän kaunis, älykäs ja ovela pelurinainen, joka ei todellakaan kohella. Juoni jännä ja erilailla vakava kuin Bridget Jonesissa. Mutta jännityksen, toiminnan ja pelonkin seassa on juumoria ja naisen terävää oivallusta ja päättelyä. Loppu on niin kihelmöivä, ettei lukemista vaan voi lopettaa kesken. Kirja ei kuitenkaan ole jännäri tai trilleri, vaan etenkin lopussa sai nauraa ihan vedet silmissä, vaikka kirja käsitteleekin niinkin suuria aiheita kuin kansainvälinen terrori, al-Quaida, maailmanrauha jne. Loppu on kuitenkin ihanan romanttinen ja naisellisen sankarillinen.