Pvm: 4.1.2012
Arvosana: 7½
Kate Mossen Kryptan innoittamana otin tämän Mossen toisen tiiliskiven (652s) mukaan lomalukemiseksi. Valitettavasti se ei imaissut minua mukaansa niin kuin olin odottanut ja pitkän matkaa lukeminen oli varsin hidasta ja takkuista.
Heinäkuussa 2005 Alice Tanner osallistuu vapaaehtoisena arkeologisille kaivauksille Pyrenneiden vuoristossa. Viimeisenä päivänään Alice löytää vanhan soljen sekä kivenmurikan takaa erikoisen luolan. Luolassa Alice kokee jotain hyvin kummallista, kaikuja kaukaa menneisyydestä. Tahtomattaan Alice on tullut raottaneeksi menneisyyden verhoa ja nyt tuo menneisyys vaatii selvitystä, oikeutta. Siinä Alice on tietämättään avainroolissa monien muiden yrittäessä hyötyä tilanteesta aivan toisella tavalla.
Heinäkuussa 1209 linnanvouti Pelletierin tytär Alaïs elää elämäänsä Carcassonnen kaupungissa, jossa myös kataarit saavat elää hiljaisen rauhallisesti omaa elämäänsä. Kataareita ei kuitenkaan katsota muualla Ranskaa suopeasti ja Ranskan armeija päättää puhdistaa Etelä-Ranskan näistä vääräuskoisista. Tämän kaiken keskellä Alaïs pääsee osalliseksi isänsä salaisuudesta, osalliseksi velvollisuudesta suojella kirjoja, suojella Graalia. Alaïsin sisko Oriane havittelee myös kirjoja, mutta täysin eri syistä, ja siskoksista tulee toistensa pahimmat viholliset.
En oikein tiedä miksi, mutta en vain syttynyt. Ehkä juuri sillä hetkellä kaipasin jotain suoraviivaisempaa ja nopeampi tempoista. Tässä kesti kauan ennenkuin päästiin oikein asiaan. Lopussa kirja kyllä tempaisi mukaansa, ehkä kun oli se viimeinen neljännes jäljellä. Yksi asia minua kuitenkin häiritsi yli muiden ja jostain syystä jopa ärsytti. "Alicella oli tunne, että hän oli ollut täällä ennenkin." Alice näki näkyjä, kaikuja menneisyydestä, kaikuja omasta kaukaisesta menneisyydestään. Alice oli osa sitä sukupolvien ketjua, joka liitti hänet Alaïsin tarinaan. Okei, idea hyvä, mutta itse tarinaa lukiessa se tuntui jotenkin niin lapselliselta. Jos olisi lukenut tämän ennen Kryptaa, niin ehkä fiilikset olisi ihan toiset. Tiedä häntä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kate Mosse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kate Mosse. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
maanantai 26. syyskuuta 2011
Kate Mosse: Krypta
Pvm: 25.9.2011
Arvosana: 9
Olipas mukaansa tempaava kirja. Sen parissa on tässä matkattu niin Helsinkiin kuin Rovaniemellekin eivätkä pitkät juna-, lento- ja bussimatkat ole harmittaneet yhtään. Minulla ei ollut kirjan suhteen mitään ennakko-odotuksia ja alku meni vähän tunnustellessa. Kirjassa on kaksi polkua, jotka mutkittelevat vääjäämättömästi kohti toisiaan, sen on selvää heti alusta lähtien. Aika ja tunnelma poluilla vaan on aika erilainen ja siksi alussa kesti hetken ennen kuin sain otteen kokonaisuudesta. Mutta tarina tiivistyy loistavasti, kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja polut yhtyvät.
Vuonna 1891 sisarukset Léonie ja Anatole Vernier jättävät Pariisin seurapiirielämän taakseen ja lähtevät vierailulle tätinsä Isolden luo Etelä-Ranskaan Domaine de la Caden kartanoon. Kartanosta ja sen ympäristöstä liikkuu seudulla synkkiä tarinoita, jotka kiehtovat nuorta Léonieta. Léonie kiinnostuu myös kuolleen setänsä kirjoittamasta kirjasta, jossa kerrotaan erikoisista tarokki-korteista. Syksyä kohti kyläläisten epäluulo kartanoa ja sen asukkaita kohtaan kasvaa ja vanhat synkät kaiut voimistuvat ja ilmassa leijuva uhka ottaa todellisen muodon.
Toista polkua kulkee vuonna 2007 amerikkalainen Meredith Martin, joka kerää Ranskassa aineistoa Claude Debussyn elämänkertaa varten. Samalla hänellä on osittain salattu toive löytää jotain lisätietoa omasta alkuperästään. Meredith matkaa Domaine de la Caden ylelliseen kartanohotelliin, jossa menneisyys raottaa hentoa verhoaan. Pian Meredithillä on käsissään katkelmia sieltä, katkelmia täältä, haasteena koota paloista menneisyyden tarina. Tarina on korteissa, mutta miten niitä tulkita. Domain de la Cadeen liittyy mystiikkaa ja paha ottaa muotonsa 2000-luvullakin.
Tässä kirjassa oli kerrontaa, joka miellytti ja loi eteeni kaipaamani tarinan varsin elävin visuaalisin mielikuvin. Paikkojen kuvailu oli tarkkaa, mutta tarina ei kuitenkaan pysähtynyt liian viipyileviin tilanne / paikkakuvauksiin, ei ollenkaan. Tunnelma tiivistyi loppua kohden loistavasti eikä kirjaa olisi millään laskenut käsistään. Välillä tapahtumien kulku oli tuskallisen ennalta-arvattavaa, mutta loppuratkaisu menikin pidemmälle kuin olin odottanut ja se yllätti iloisesti. Onneksi tämäkin kirja siis sattumoisin päätyi luettavakseni!
Arvosana: 9
Olipas mukaansa tempaava kirja. Sen parissa on tässä matkattu niin Helsinkiin kuin Rovaniemellekin eivätkä pitkät juna-, lento- ja bussimatkat ole harmittaneet yhtään. Minulla ei ollut kirjan suhteen mitään ennakko-odotuksia ja alku meni vähän tunnustellessa. Kirjassa on kaksi polkua, jotka mutkittelevat vääjäämättömästi kohti toisiaan, sen on selvää heti alusta lähtien. Aika ja tunnelma poluilla vaan on aika erilainen ja siksi alussa kesti hetken ennen kuin sain otteen kokonaisuudesta. Mutta tarina tiivistyy loistavasti, kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja polut yhtyvät.
Vuonna 1891 sisarukset Léonie ja Anatole Vernier jättävät Pariisin seurapiirielämän taakseen ja lähtevät vierailulle tätinsä Isolden luo Etelä-Ranskaan Domaine de la Caden kartanoon. Kartanosta ja sen ympäristöstä liikkuu seudulla synkkiä tarinoita, jotka kiehtovat nuorta Léonieta. Léonie kiinnostuu myös kuolleen setänsä kirjoittamasta kirjasta, jossa kerrotaan erikoisista tarokki-korteista. Syksyä kohti kyläläisten epäluulo kartanoa ja sen asukkaita kohtaan kasvaa ja vanhat synkät kaiut voimistuvat ja ilmassa leijuva uhka ottaa todellisen muodon.
Toista polkua kulkee vuonna 2007 amerikkalainen Meredith Martin, joka kerää Ranskassa aineistoa Claude Debussyn elämänkertaa varten. Samalla hänellä on osittain salattu toive löytää jotain lisätietoa omasta alkuperästään. Meredith matkaa Domaine de la Caden ylelliseen kartanohotelliin, jossa menneisyys raottaa hentoa verhoaan. Pian Meredithillä on käsissään katkelmia sieltä, katkelmia täältä, haasteena koota paloista menneisyyden tarina. Tarina on korteissa, mutta miten niitä tulkita. Domain de la Cadeen liittyy mystiikkaa ja paha ottaa muotonsa 2000-luvullakin.
Tässä kirjassa oli kerrontaa, joka miellytti ja loi eteeni kaipaamani tarinan varsin elävin visuaalisin mielikuvin. Paikkojen kuvailu oli tarkkaa, mutta tarina ei kuitenkaan pysähtynyt liian viipyileviin tilanne / paikkakuvauksiin, ei ollenkaan. Tunnelma tiivistyi loppua kohden loistavasti eikä kirjaa olisi millään laskenut käsistään. Välillä tapahtumien kulku oli tuskallisen ennalta-arvattavaa, mutta loppuratkaisu menikin pidemmälle kuin olin odottanut ja se yllätti iloisesti. Onneksi tämäkin kirja siis sattumoisin päätyi luettavakseni!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)