Pvm: 25.7.2014
Arvosana: 9
Kesälomalla sain päätökseen tänän vuoden vaihteessa aloitetun tiiliskiven, joka siis seuraa Game of Thrones -teosta ja on toinen osa sarjassa A Song of Ice and Fire. Luen näitä englanniksi, sillä sain ensimmäisen osan lahjaksi Australiasta ja oli luontevaa jatkaa samalla kielellä.
Kirja jatkaa siis siitä, mihin Game of Thrones jäi. Kuninkaita on vähän siellä sun täällä ja sota käy melko raakana. Tarinan kulkua seurataan usean eri henkilön näkökulmasta, eri puolilla maata. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja kasvavat tässä toisessa osassa vielä entisestään ja heistä tulee esille monenlaisia piirteitä. Oma henkilökohtainen suosikkini tässä osassa taitaa olla Winterfellin Arya Stark, joka joutuu melkoiseen seikkailuun, mutta on vahva selviytyjä.
Tarinaan on helppo päästä sisään aina uudestaan ja uudestaan, vaikka välissä olis ollu pidempikin tauko. Välillä lukiessa kyllä tuli vähän pitkästymistä, jotenkin tarina venyi vähän liikaa ja siksikin pääsi taukoja lukemiseen tulemaan. Mutta niin jää taas tarina kutkuttavaan paikkaan, että kolmannen osan 1. osaan on tartuttava melko pian :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 22. syyskuuta 2014
lauantai 8. syyskuuta 2012
George R.R. Martin: A Game of Thrones
Pvm: 7.9.2012
Arvosana: 10
On sitä kehuttu, eikä turhaan. Tämä 800-sivuinen tiiliskivi oli elämys! Mahtavaa lukea pitkästä aikaa näin hyvää ja koukuttavaa fantasiaa. Vaikka kirjaan perustuva samanniminen sarja tuli Yleltä jo keväällä, en halunnut pilata lukuelämystäni katsomalla sitä ennen kirjan lukemista. Kirja kun on odottanut sopivaa aikarakoa ja fiilistä joulusta lähtien. Onneksi kirjalahjan antaja oli varustanut paketin myös DVD:llä ja nyt voin rauhassa asettua katsomaan sitä tässä syksyn edetessä.
Mitäköhän tästä nyt sitten sanoisi, etten pilaa niiden lukukokemusta, jotka eivät ole tähän vielä tarttuneet. Vaikka lopukeväästä kyllä tuntui, että minä olin niiden harvojen tämän genren diggareiden joukossa, jotka eivät Game of Thronesia olleet vielä lukeneet (tai nähneet). No, Martin esittelee lukijalle taas ihan uuden ajan ja maailman, jossa herrat ja loordit, ja jokunen ladykin, tavoittelelevat valtaa, mainetta ja kunniaa. Jokaisella on näkemys, kenen pitäisi istua tuolla rautaisella valtaistuimella ja hallita kuningaskuntaa. Valtapeli on raakaa eivätkä siltä säästy pienet ja viattomatkaan. Cersei Lannisterin sanoin: "When you play the game of thrones, you win or you die. There is no middle ground" (s.488) Pelin säännöt vaan vaihtelevat ja loppujen lopuksi jokainen luo ne itse.
Juoni oli mielenkiintoinen, siinä oli yllättäviä käänteitä ja se eteni sujuvasti. Kirja on jaettu henkilökappaleisiin eli jokaisella kappaleella on oma päähenkilönsä, jonka näkökulmasta tapahtumia seurataan. Välillä tapahtumat hyppäävät henkilövaihdosten mukana ihan eri puolelle, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin koko ajan hyvin kasassa ja tarinasta rakentuu kappale kappalelta muhkeampi ja monisyisempi. Ja niin koukuttava! Tätä kirjaa vaan ei voinut lukea sellaisissa puolen tunnin iltalukemispätkissä, vaan yhtenäkin päivänä ahmin 5h yhtäjaksoisen pätkän. Tarina jäi kesken ja asetelmat seuraavalle osalle ovat mitä kutkuttavimmat.
Arvosana: 10
On sitä kehuttu, eikä turhaan. Tämä 800-sivuinen tiiliskivi oli elämys! Mahtavaa lukea pitkästä aikaa näin hyvää ja koukuttavaa fantasiaa. Vaikka kirjaan perustuva samanniminen sarja tuli Yleltä jo keväällä, en halunnut pilata lukuelämystäni katsomalla sitä ennen kirjan lukemista. Kirja kun on odottanut sopivaa aikarakoa ja fiilistä joulusta lähtien. Onneksi kirjalahjan antaja oli varustanut paketin myös DVD:llä ja nyt voin rauhassa asettua katsomaan sitä tässä syksyn edetessä.
Mitäköhän tästä nyt sitten sanoisi, etten pilaa niiden lukukokemusta, jotka eivät ole tähän vielä tarttuneet. Vaikka lopukeväästä kyllä tuntui, että minä olin niiden harvojen tämän genren diggareiden joukossa, jotka eivät Game of Thronesia olleet vielä lukeneet (tai nähneet). No, Martin esittelee lukijalle taas ihan uuden ajan ja maailman, jossa herrat ja loordit, ja jokunen ladykin, tavoittelelevat valtaa, mainetta ja kunniaa. Jokaisella on näkemys, kenen pitäisi istua tuolla rautaisella valtaistuimella ja hallita kuningaskuntaa. Valtapeli on raakaa eivätkä siltä säästy pienet ja viattomatkaan. Cersei Lannisterin sanoin: "When you play the game of thrones, you win or you die. There is no middle ground" (s.488) Pelin säännöt vaan vaihtelevat ja loppujen lopuksi jokainen luo ne itse.
Juoni oli mielenkiintoinen, siinä oli yllättäviä käänteitä ja se eteni sujuvasti. Kirja on jaettu henkilökappaleisiin eli jokaisella kappaleella on oma päähenkilönsä, jonka näkökulmasta tapahtumia seurataan. Välillä tapahtumat hyppäävät henkilövaihdosten mukana ihan eri puolelle, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin koko ajan hyvin kasassa ja tarinasta rakentuu kappale kappalelta muhkeampi ja monisyisempi. Ja niin koukuttava! Tätä kirjaa vaan ei voinut lukea sellaisissa puolen tunnin iltalukemispätkissä, vaan yhtenäkin päivänä ahmin 5h yhtäjaksoisen pätkän. Tarina jäi kesken ja asetelmat seuraavalle osalle ovat mitä kutkuttavimmat.
torstai 5. heinäkuuta 2012
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Pvm: 4.7.2012
Arvosana:8
Kirjan takakansi lupaa goottisävyistä fantasiaa, tarinaa, jota en koskaan unohtaisi. Isoisän hurjat jutut, vanhat oudot valokuvat, hylätty orpokoti, eriskummalliset lapset. Odotin jotain varsin karmivaa tarinaa kaukaiselle saarelle piilotetuista sairaista tai sairaina pidetystä lapsista ja heidän kohtaloistaan, sillä ihminen on osannut ja osaa olla julma erilaisuutta kohdatessaan. Ajattelin, että tätä kirjaa tuksin tällaisen ylivilkkaan mielikuvituksen omaavan herkkiksen kannattaa pitää iltalukemisena. Mutta, mutta. Luinkin varsin mukaansatempaavan ja vauhdikkaan fantasiatarinan enkä millään voinut välttyä tietyltä Harry Potter -fiilikseltä, sillä tietyllä tavalla sama genre tuli tästä loppua kohden yhä voimakkaammin mieleen.
Kirjan päähenkilö on Jacob Portman, jolla on erityisen läheinen suhde isoisäänsä, Abrahan Portmaniin, Portmanin pappaan. Isoisä viihdytti pientä Jacobia kertomalla hauskoja tarinoita lapsuudestaan paratiisisaaren orpokodissa ja sen hauskoista lapsista, joilla oli kaikilla joitain erityisiä kykyjä. Isoisä näytti Jacobille myös vanhoja valokuvia noista lapsista. Kasvaessaan Jacob alkoi epäillä yhä enemmän ja enemmän Portmanin papan juttuja ja tökerösti trikkikuvattuja valokuvia leimaten ne kaikki satuiluksi. Sitten tapahtuu jotain kamalaa. Portmanin pappa kuolee väkivaltaisesti ja Jacobin lähipiiri epäilee Jacobin mielenterveyttä tämän kertoessa tapahtumista. Papan viimeisten sanojen takia ja edistääkseen surutyötään Jacob lähtee isänsä kanssa tutustumaan papan lapsuuden maisemiin. Saarelta Jacob löytää tuhoutuneen orpokodin rauniot sekä kaikuja menneisyydestä. Jacob tutustuu eriskummallisiin lapsiin, jotka toki ovat kyvyissään kaikki varsin eriskummallisia, mutta hyväntahtoisia ja ystävällisiä. Ja he haluavat suojella Jacobia, toivovat tämän liittyvän heihin, sillä eriskummallisten olemassaoloa uhkaa vaara.
Kirjan hahmoista tosiaan tuli mieleen Harry Potter -hahmot, kun niihin oli päässyt tutustumaan. Myös tämä mielikuvitusmaailma, jonka Riggs on luonut, kaikkine omine uudissanoineen ja kaikkineen tuo mieleen Harry Potterin. Ei niin, että tässä olisi millään muotoa kopioinnin makua, ei sinne päinkän, mutta tyyli vaan on jotenkin niin samaa, nuortenkirjatyyliä ehkä. Kirja on siitä mukavan erilainen, että koskaan aiemmin en ole lukenut kirjaa, jota tarinaan liittyvät vahvat kuvat olisivat näin ryydittäneet. Etenkin nämä kuvat luovat siihen tiettyä goottitunnelmaa, joka kyllä muutoin on varsin laimeaa. Kirjailijan kerronnasta ja kuvauksista en kyllä olisi luonut lapsista valokuvien kaltaisia mielikuvia, vaan ne olisivat jääneet vaisummiksi. Tarina etenee mukavasti ja sitä on ihan kiva lukea, kun on ensin päässyt yli siitä pettymyksestä, jonka lässähtäneet ennakko-odotukset luovat. Kerronta on varsin toteavaa ja tarinaa eteenpäin vievää, mutta jollain tavalla pinnallista. Tarinassa on jännitystä ja hurjia hahmoja, mutta missään vaiheessa sydämeni ei hakannut villisti, kämmeneni eivät hionneet eikä tiivis tunnelma hukuttanut minua alleen. Vaikkei tämä tosiaan mikään goottifantasian riemuvoitto ollutkaan, oli tämä ihan kiva lomasuupala. Mielenkiinnolla kyllä jään odottamaan, millaisen visualisoinnin elokuvaohjaaja Tim Burton tästä tarinasta luo. Elokuvan pitäisi ilmestyä vuonna 2013.
Arvosana:8
Kirjan takakansi lupaa goottisävyistä fantasiaa, tarinaa, jota en koskaan unohtaisi. Isoisän hurjat jutut, vanhat oudot valokuvat, hylätty orpokoti, eriskummalliset lapset. Odotin jotain varsin karmivaa tarinaa kaukaiselle saarelle piilotetuista sairaista tai sairaina pidetystä lapsista ja heidän kohtaloistaan, sillä ihminen on osannut ja osaa olla julma erilaisuutta kohdatessaan. Ajattelin, että tätä kirjaa tuksin tällaisen ylivilkkaan mielikuvituksen omaavan herkkiksen kannattaa pitää iltalukemisena. Mutta, mutta. Luinkin varsin mukaansatempaavan ja vauhdikkaan fantasiatarinan enkä millään voinut välttyä tietyltä Harry Potter -fiilikseltä, sillä tietyllä tavalla sama genre tuli tästä loppua kohden yhä voimakkaammin mieleen.
Kirjan päähenkilö on Jacob Portman, jolla on erityisen läheinen suhde isoisäänsä, Abrahan Portmaniin, Portmanin pappaan. Isoisä viihdytti pientä Jacobia kertomalla hauskoja tarinoita lapsuudestaan paratiisisaaren orpokodissa ja sen hauskoista lapsista, joilla oli kaikilla joitain erityisiä kykyjä. Isoisä näytti Jacobille myös vanhoja valokuvia noista lapsista. Kasvaessaan Jacob alkoi epäillä yhä enemmän ja enemmän Portmanin papan juttuja ja tökerösti trikkikuvattuja valokuvia leimaten ne kaikki satuiluksi. Sitten tapahtuu jotain kamalaa. Portmanin pappa kuolee väkivaltaisesti ja Jacobin lähipiiri epäilee Jacobin mielenterveyttä tämän kertoessa tapahtumista. Papan viimeisten sanojen takia ja edistääkseen surutyötään Jacob lähtee isänsä kanssa tutustumaan papan lapsuuden maisemiin. Saarelta Jacob löytää tuhoutuneen orpokodin rauniot sekä kaikuja menneisyydestä. Jacob tutustuu eriskummallisiin lapsiin, jotka toki ovat kyvyissään kaikki varsin eriskummallisia, mutta hyväntahtoisia ja ystävällisiä. Ja he haluavat suojella Jacobia, toivovat tämän liittyvän heihin, sillä eriskummallisten olemassaoloa uhkaa vaara.
Kirjan hahmoista tosiaan tuli mieleen Harry Potter -hahmot, kun niihin oli päässyt tutustumaan. Myös tämä mielikuvitusmaailma, jonka Riggs on luonut, kaikkine omine uudissanoineen ja kaikkineen tuo mieleen Harry Potterin. Ei niin, että tässä olisi millään muotoa kopioinnin makua, ei sinne päinkän, mutta tyyli vaan on jotenkin niin samaa, nuortenkirjatyyliä ehkä. Kirja on siitä mukavan erilainen, että koskaan aiemmin en ole lukenut kirjaa, jota tarinaan liittyvät vahvat kuvat olisivat näin ryydittäneet. Etenkin nämä kuvat luovat siihen tiettyä goottitunnelmaa, joka kyllä muutoin on varsin laimeaa. Kirjailijan kerronnasta ja kuvauksista en kyllä olisi luonut lapsista valokuvien kaltaisia mielikuvia, vaan ne olisivat jääneet vaisummiksi. Tarina etenee mukavasti ja sitä on ihan kiva lukea, kun on ensin päässyt yli siitä pettymyksestä, jonka lässähtäneet ennakko-odotukset luovat. Kerronta on varsin toteavaa ja tarinaa eteenpäin vievää, mutta jollain tavalla pinnallista. Tarinassa on jännitystä ja hurjia hahmoja, mutta missään vaiheessa sydämeni ei hakannut villisti, kämmeneni eivät hionneet eikä tiivis tunnelma hukuttanut minua alleen. Vaikkei tämä tosiaan mikään goottifantasian riemuvoitto ollutkaan, oli tämä ihan kiva lomasuupala. Mielenkiinnolla kyllä jään odottamaan, millaisen visualisoinnin elokuvaohjaaja Tim Burton tästä tarinasta luo. Elokuvan pitäisi ilmestyä vuonna 2013.
torstai 24. toukokuuta 2012
Stephenie Meyer: Breaking dawn
Pvm: 24.5.2012
Arvosana: 9
Tämä Twilight sagan viimeinen osa oli jäänyt minulta lukematta, sillä tympäännyin tiettyyn junnaamiseen ja toistoon toiseksi viimeisen osan luettuani. Katsoin tässä keväällä ensimmäistä kertaa Twilight elokuvat, Braking dawnia lukuunottamatta, ja ne palauttivat mieliini tuon Meyerin luoman maailman, joka kaikesta huolimatta oli hyvin kiehtova. Päätin siis tarttua tuohon viimeiseen opukseen ja uppouduin taas toviksi syvälle Bellan, Edvardin ja Jacobin ihmeelliseen maailmaan.
Harvoin käy niin, että elokuva olisi parempi kuin kirja, mutta Breaking dawnia lukiessani en voinut välttyä toivomasta, että näkisinkin elokuvana vain olennaisen, etenkin alussa, ja voisin välttyä Bellan kuolettavan tylsiltä ja pitkiltä pohdinnoilta ja marttyyrivellomisilta. Kirjan voisi jakaa kolmeen osaan, joista ensimmäinen oli varsin tylsää hempeilyä, epäröintiä ja vatvomista, vaikka kivat häät olikin. Ja häämatkallekin päästiin. Toisessa alettiin sitten päästä asiaan ja mielenkiinto pysyi yllä ja kasvoi niin, että viitsi jatkaa lukemista. VampyyriBella osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi tyypiksi kuin ihmisBella, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan ja epävarmuudessaan niin rasittava tyyppi kuin olla ja voi. Ja tietysti Reneesmeen ainutlaatuisuus toi oman kivan lisänsä kokonaisuuteen. Viimeisessä osassa päästiin sitten siihen jokaisen kirjan pakolliseen toimintakohtaukseen, tällä kertaa välienselvittelyä Volturien kanssa. Loppu oli todella kutkuttava ja sitä kohden mentiin sopivalla vauhdilla ja intensiteetillä ja sen halusi ahmia samalla sillä nautiskellen. Hyvin laadittu loppuosa jätti koko kirjasta hyvin fiiliksen. Vaikka tosin tietyt, tahattomat tai tahalliset, piilomerkitykset ärsyttävätkin ja jostain syytä minun silmilleni näistä kirjoista nousevat, mutta ei jakseta tarttua niihin nyt, tarina tarinana, ei jaksa ylianalysoida.
Arvosana: 9
Tämä Twilight sagan viimeinen osa oli jäänyt minulta lukematta, sillä tympäännyin tiettyyn junnaamiseen ja toistoon toiseksi viimeisen osan luettuani. Katsoin tässä keväällä ensimmäistä kertaa Twilight elokuvat, Braking dawnia lukuunottamatta, ja ne palauttivat mieliini tuon Meyerin luoman maailman, joka kaikesta huolimatta oli hyvin kiehtova. Päätin siis tarttua tuohon viimeiseen opukseen ja uppouduin taas toviksi syvälle Bellan, Edvardin ja Jacobin ihmeelliseen maailmaan.
Harvoin käy niin, että elokuva olisi parempi kuin kirja, mutta Breaking dawnia lukiessani en voinut välttyä toivomasta, että näkisinkin elokuvana vain olennaisen, etenkin alussa, ja voisin välttyä Bellan kuolettavan tylsiltä ja pitkiltä pohdinnoilta ja marttyyrivellomisilta. Kirjan voisi jakaa kolmeen osaan, joista ensimmäinen oli varsin tylsää hempeilyä, epäröintiä ja vatvomista, vaikka kivat häät olikin. Ja häämatkallekin päästiin. Toisessa alettiin sitten päästä asiaan ja mielenkiinto pysyi yllä ja kasvoi niin, että viitsi jatkaa lukemista. VampyyriBella osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi tyypiksi kuin ihmisBella, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan ja epävarmuudessaan niin rasittava tyyppi kuin olla ja voi. Ja tietysti Reneesmeen ainutlaatuisuus toi oman kivan lisänsä kokonaisuuteen. Viimeisessä osassa päästiin sitten siihen jokaisen kirjan pakolliseen toimintakohtaukseen, tällä kertaa välienselvittelyä Volturien kanssa. Loppu oli todella kutkuttava ja sitä kohden mentiin sopivalla vauhdilla ja intensiteetillä ja sen halusi ahmia samalla sillä nautiskellen. Hyvin laadittu loppuosa jätti koko kirjasta hyvin fiiliksen. Vaikka tosin tietyt, tahattomat tai tahalliset, piilomerkitykset ärsyttävätkin ja jostain syytä minun silmilleni näistä kirjoista nousevat, mutta ei jakseta tarttua niihin nyt, tarina tarinana, ei jaksa ylianalysoida.
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Joanne Harris: Riimut
Pvm: 31.7.2011
Arvosana: 10
Pitkästä aikaa Joanne Harrisia ja miten erilaista! Harris punoo tarinansa skandinaavisen mytologian säikeistä ja herättää eloon monet nimeltä tutut jumalat. Henkilökohtaisesti en näitä muinaisia jumaltarinoita juurikaan tuntenut, mutta se ei haitannut, kokonaisuus oli loistava. Tyyliltään ei ollenkaan sellaista Harrisia, johon olen tottunut, mutta näin fantasian ystävänä olin hyvinkin positiivisesti yllättynyt hänen taidoistaan myös tällä saralla. Jossain puolivälin paikkeilla tarina toi mieleeni lukemani David & Leight Eddingsin tarinat, niin hyvin ja kattavasti rakennettu tämä maailma oli.
Päähenkilönä on Maddy Smith, joka on syntynyt riimumerkki kädessään. Se on todiste vanhan taikuuden olemassaolosta, taikuuden, joka Järjestyksen aikana on paheksuttua, pelättyä ja hävitettäväksi tuomittua. Kerran vuodessa Maddyn kotikylässä käyvä kulkuri, Yksisilmä, auttaa Maddyä ymmärtämään oman erilaisuutensa ja saamaan haltuunsa villit ja yllättävän vahvatkin voimansa. Maddyn taidoille on käyttöä, kun vanhan, jo kuolleeksi uskotun, ja uuden Järjestyksen maailman välille uhkaa syttyä sota ja jo monin paikoin unohdetut jumalat, aasat ja vaanit, heräävät jälleen kerran taisteluun pahaa vastaan. Ja vihdoin myös Maddy löytää perheen, johon oikeasti kuulua.
Tarinassa on paljon aineksia ja heijastuksia syvempiinkin teemoihin ja ajatuksiin, mutta sitä lukiessa vain antauduin mahtavan tarinan vietäväksi ja nautin joka käänteestä. On pettureita, kiihkoilijoita, sokaisevaa kunnianhimoa, kannanotto väkivallattomuuden puolesta ja toisen auttamiseen liittyen, uskoa ja lojaaliristiriitoja. Ja tottakai on taikuutta, riimumerkit sormenpäissä, luotteet, Sana ja jokaisesta heijastuvat ominaisvärit. "Tsk-tsk, tiehesi" -lausahdus muistuu mieleeni monista Harrisin kirjoista ja ei voi olla ajattelematta, että taikuuden pilkahdukset noissa muissa kirjoissa olisivat pilkahduksia tästä magian maailmasta, vaikka nuo muut kirjat (kuten nyt vaikka Pieni suklaapuoti tai Karamellikengät) onkin kirjoitettu ennen tätä kirjaa. Kirja oli nopea lukea, sen suorastaan ahmi, vaikka olisi ollut paljon muutakin tekemistä...
Arvosana: 10
Pitkästä aikaa Joanne Harrisia ja miten erilaista! Harris punoo tarinansa skandinaavisen mytologian säikeistä ja herättää eloon monet nimeltä tutut jumalat. Henkilökohtaisesti en näitä muinaisia jumaltarinoita juurikaan tuntenut, mutta se ei haitannut, kokonaisuus oli loistava. Tyyliltään ei ollenkaan sellaista Harrisia, johon olen tottunut, mutta näin fantasian ystävänä olin hyvinkin positiivisesti yllättynyt hänen taidoistaan myös tällä saralla. Jossain puolivälin paikkeilla tarina toi mieleeni lukemani David & Leight Eddingsin tarinat, niin hyvin ja kattavasti rakennettu tämä maailma oli.
Päähenkilönä on Maddy Smith, joka on syntynyt riimumerkki kädessään. Se on todiste vanhan taikuuden olemassaolosta, taikuuden, joka Järjestyksen aikana on paheksuttua, pelättyä ja hävitettäväksi tuomittua. Kerran vuodessa Maddyn kotikylässä käyvä kulkuri, Yksisilmä, auttaa Maddyä ymmärtämään oman erilaisuutensa ja saamaan haltuunsa villit ja yllättävän vahvatkin voimansa. Maddyn taidoille on käyttöä, kun vanhan, jo kuolleeksi uskotun, ja uuden Järjestyksen maailman välille uhkaa syttyä sota ja jo monin paikoin unohdetut jumalat, aasat ja vaanit, heräävät jälleen kerran taisteluun pahaa vastaan. Ja vihdoin myös Maddy löytää perheen, johon oikeasti kuulua.
Tarinassa on paljon aineksia ja heijastuksia syvempiinkin teemoihin ja ajatuksiin, mutta sitä lukiessa vain antauduin mahtavan tarinan vietäväksi ja nautin joka käänteestä. On pettureita, kiihkoilijoita, sokaisevaa kunnianhimoa, kannanotto väkivallattomuuden puolesta ja toisen auttamiseen liittyen, uskoa ja lojaaliristiriitoja. Ja tottakai on taikuutta, riimumerkit sormenpäissä, luotteet, Sana ja jokaisesta heijastuvat ominaisvärit. "Tsk-tsk, tiehesi" -lausahdus muistuu mieleeni monista Harrisin kirjoista ja ei voi olla ajattelematta, että taikuuden pilkahdukset noissa muissa kirjoissa olisivat pilkahduksia tästä magian maailmasta, vaikka nuo muut kirjat (kuten nyt vaikka Pieni suklaapuoti tai Karamellikengät) onkin kirjoitettu ennen tätä kirjaa. Kirja oli nopea lukea, sen suorastaan ahmi, vaikka olisi ollut paljon muutakin tekemistä...
torstai 10. syyskuuta 2009
Stephenie Meyer: Eclipse
Pvm: 25.7.2009
Arvosana: 8½
Twilight Saga, Book 3. Edellisessä osassa Bella, Edward ja Alice selvisivät Italiasta hengissä takaisin ja Bella ja Edward palasivat yhteen. Bellan ja Jacobin suhde hajosi kuitenkin palasiksi ja tämä varjostaa ikävästi Bellan elämää. Sarjan kolmannessa osassa tämä kolmiodraama onkin suuressa osassa: Jacobin palava rakkaus Bellaan, Edwardin elämää suurempi rakkaus Bellaa kohtaan ja Bellan taistelu syvien tunteiden ristiaallokossa. Forksin ihmisiä ja etenkin Bellaa ja Cullenin vampyyriperhettä uhkaa myös ulkoinen vaara: haavojaan nuolemaan jäänyt Victoria kokoaa noviisivampyyriarmeijaa päämääränään verinen kosto. Tämä saa eriskummallisella tavalla veriviholliset liittoutumaan: reservaatin ihmissudet ja Cullenin vampyyriperhe haluavat molemmat suojella Bellaa ja valmistautuvat yhdessä kohtaamaan vihollisen. Tämä sota-asetelma ja sen pitkällinen rakentaminen ja suunnittelu on kyllä aika tylsää ja jotenkin kliseistä. Mutta itse tarinan huipennus on nautittavaa luettavaa, tosin Bellan martyyriasenne todella nyt ärsyttää ja mietityttää, mitä kirjailija tällä oikein hakee. Bellan ja Edwardin suhteen hienovaraisuus ja sivellisyys heijastaa kohderyhmää, itse jo haluaisi viedä suhteen pidemmälle eikä jatkaa tätä platonista esileikkiä ;) Ehkä jo seuraavassa osassa...
Arvosana: 8½
Twilight Saga, Book 3. Edellisessä osassa Bella, Edward ja Alice selvisivät Italiasta hengissä takaisin ja Bella ja Edward palasivat yhteen. Bellan ja Jacobin suhde hajosi kuitenkin palasiksi ja tämä varjostaa ikävästi Bellan elämää. Sarjan kolmannessa osassa tämä kolmiodraama onkin suuressa osassa: Jacobin palava rakkaus Bellaan, Edwardin elämää suurempi rakkaus Bellaa kohtaan ja Bellan taistelu syvien tunteiden ristiaallokossa. Forksin ihmisiä ja etenkin Bellaa ja Cullenin vampyyriperhettä uhkaa myös ulkoinen vaara: haavojaan nuolemaan jäänyt Victoria kokoaa noviisivampyyriarmeijaa päämääränään verinen kosto. Tämä saa eriskummallisella tavalla veriviholliset liittoutumaan: reservaatin ihmissudet ja Cullenin vampyyriperhe haluavat molemmat suojella Bellaa ja valmistautuvat yhdessä kohtaamaan vihollisen. Tämä sota-asetelma ja sen pitkällinen rakentaminen ja suunnittelu on kyllä aika tylsää ja jotenkin kliseistä. Mutta itse tarinan huipennus on nautittavaa luettavaa, tosin Bellan martyyriasenne todella nyt ärsyttää ja mietityttää, mitä kirjailija tällä oikein hakee. Bellan ja Edwardin suhteen hienovaraisuus ja sivellisyys heijastaa kohderyhmää, itse jo haluaisi viedä suhteen pidemmälle eikä jatkaa tätä platonista esileikkiä ;) Ehkä jo seuraavassa osassa...
Stephenie Meyer: New Moon
Pvm: 22.4.2009
Arvosana: 9½
Twilight Saga, Book 2. Bellan ja Edwardin suhde syvenee ja pari kietoutuu yhä tiiviimmin henkisesti yhteen. Pieni veripisara muuttaa kuitenkin kaiken ja Bellan elämä pirstoutuu. Käänne Bellan ja Edwardin suhteessa tuli ainakin tälle lukijalle yllätyksenä, mutta sen myötä Jacob Blackin mukaantulo yhdeksi päähenkilöistä, Bellan pelastajaksi ja tukijaksi, oli hyvä asia ja toi tarinaan uusia tasoja. Toisaalta Jacobin salaisuus, joka tarinan edetessä paljastuu, oli jo niin ennalta-arvattava. Jacob on ihmissusi ja näin siis vampyyri-Edwardin ja tämän perheen luonnollinen verivihollinen. Bella rypee itsesäälissä ja omaa huonon itsetunnon jo lähtökohtaisesti, mutta hieman liikaa tuota Bellan itsensä mitätöintiä ja vähättelyä painotettiin. Etenkin kirjan luettua se jotenkin jäi tympeenä ja tarpeettoman oloisena teemana kaikumaan. Meyerin ihmissuhteiden kuvaukset ovat herkkiä, nuorille kirjoitettuja. Itse tarina on kuitenkin niin mielenkiintoinen ja aihepiiri niin kiehtova, että kirja on vaan ahmittava yötä myöten. Tämä Twilightin maailma todella herää eloon. Ja kuten aluksi jo uumoilinkin, niin alkuperäiskielellä lukeminen tässä tapauksessa kannattaa.
Arvosana: 9½
Twilight Saga, Book 2. Bellan ja Edwardin suhde syvenee ja pari kietoutuu yhä tiiviimmin henkisesti yhteen. Pieni veripisara muuttaa kuitenkin kaiken ja Bellan elämä pirstoutuu. Käänne Bellan ja Edwardin suhteessa tuli ainakin tälle lukijalle yllätyksenä, mutta sen myötä Jacob Blackin mukaantulo yhdeksi päähenkilöistä, Bellan pelastajaksi ja tukijaksi, oli hyvä asia ja toi tarinaan uusia tasoja. Toisaalta Jacobin salaisuus, joka tarinan edetessä paljastuu, oli jo niin ennalta-arvattava. Jacob on ihmissusi ja näin siis vampyyri-Edwardin ja tämän perheen luonnollinen verivihollinen. Bella rypee itsesäälissä ja omaa huonon itsetunnon jo lähtökohtaisesti, mutta hieman liikaa tuota Bellan itsensä mitätöintiä ja vähättelyä painotettiin. Etenkin kirjan luettua se jotenkin jäi tympeenä ja tarpeettoman oloisena teemana kaikumaan. Meyerin ihmissuhteiden kuvaukset ovat herkkiä, nuorille kirjoitettuja. Itse tarina on kuitenkin niin mielenkiintoinen ja aihepiiri niin kiehtova, että kirja on vaan ahmittava yötä myöten. Tämä Twilightin maailma todella herää eloon. Ja kuten aluksi jo uumoilinkin, niin alkuperäiskielellä lukeminen tässä tapauksessa kannattaa.
Joanne Harris: The Lollipop Shoes
Pvm: 17.4.2009
Arvosana: 8½
Pariisin Montmartressa Yanne pitää pientä suklaapuotia ja elelee rauhallista ja huomaamatonta elämää lastensa Rosetten ja Annien kanssa. Kaikki muuttuu, kun heidän elämäänsä pelmahtaa värikäs Zozie de l'Alba. Alkaa mystinen, kiero, ystävyydeksi verhottu peli, jossa on panoksena elämä.
The Lollipop Shoes jatkaa kirjan Chocolat tarinaa. Elokuvan Pieni suklaapuoti olen nähny joskus aikoja sitten, kirjaa en ole lukenut. Ihan kaikki ei siis aina oikein auennut, vaikka tämä onkin ns. itsenäinen osa. Kirjassa on useita eri henkilöitä kertojina, pääasiassa kameleontti Zozie, suklaapuodin pitäjä Yanne (Vianne) sekä Yannen tyttö Anie (Anouk). Tämä kertojien ja näkökulmien vaihtelu tuo mielenkiintosen vivahteen tarinaan. Zoziesta ei oikein osaa päättää,mitä hänestä ajattelisi: onko hän oikeesti hyvä haltija vai paha noita-akka. Mitään erityistä mysteeriä kirjan tarinaan ei liity. Mukana on suussasulavaa suklaata, rakkautta ja oman elämän suunnan hakemista. Tarina etenee omalla painollaan ja loppuu tietyllä tapaa pehmeästi omaan huipennukseensa. Hyvä kirja, mukavaa luettavaa, muttei mikään superhuippu kuitenkaan.
Arvosana: 8½
Pariisin Montmartressa Yanne pitää pientä suklaapuotia ja elelee rauhallista ja huomaamatonta elämää lastensa Rosetten ja Annien kanssa. Kaikki muuttuu, kun heidän elämäänsä pelmahtaa värikäs Zozie de l'Alba. Alkaa mystinen, kiero, ystävyydeksi verhottu peli, jossa on panoksena elämä.
The Lollipop Shoes jatkaa kirjan Chocolat tarinaa. Elokuvan Pieni suklaapuoti olen nähny joskus aikoja sitten, kirjaa en ole lukenut. Ihan kaikki ei siis aina oikein auennut, vaikka tämä onkin ns. itsenäinen osa. Kirjassa on useita eri henkilöitä kertojina, pääasiassa kameleontti Zozie, suklaapuodin pitäjä Yanne (Vianne) sekä Yannen tyttö Anie (Anouk). Tämä kertojien ja näkökulmien vaihtelu tuo mielenkiintosen vivahteen tarinaan. Zoziesta ei oikein osaa päättää,mitä hänestä ajattelisi: onko hän oikeesti hyvä haltija vai paha noita-akka. Mitään erityistä mysteeriä kirjan tarinaan ei liity. Mukana on suussasulavaa suklaata, rakkautta ja oman elämän suunnan hakemista. Tarina etenee omalla painollaan ja loppuu tietyllä tapaa pehmeästi omaan huipennukseensa. Hyvä kirja, mukavaa luettavaa, muttei mikään superhuippu kuitenkaan.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Stephenie Meyer: Houkutus
Pvm: 15.4.2009
Arvosana: 9-
Mielenkiinnosta ostin kirjan matkalukemiseksi. Oli kiinnostanut jo jonkun aikaa, kun siitä oli niin paljon kuullut. Lentokentältä löytyi vain suomenkielinen versio. Vähän sama kuin Harry Pottereissa, kirja on hyvä ja pitää otteessaan, mutta huomaa kyllä, että se on ennemminkin nuorille kirjoitettu ja olis varmaan parempi alkuperäiskielellä.
Tarina tavallisesta lukiolaistytöstä ja vampyyreista on kyllä kiehtova ja kirjoitettu niin elävästi, että se pitää otteessaan loppuu asti. Isabella (Bella) Swan muuttaa isänsä luo harmaaseen pikkukaupunkiin ja tutustuu uudessa lukiossaan mystiseen ja yliluonnollisen kauniiseen Edwardiin. Parin välillä on erityistä sähköä eikä se suinkaan vähene Bellan saatua selville Edwardin ja tämän perheen salaisuuden. Bella ja Edward rakastuvat, mutta suhde on yhtä tasapainottelua himon ja itsehillinnän välillä. Edessä on vaaroja ja seikkailua ja kirjan loputtua jää vaan innolla odottamaan ja spekuloimaan, tuleeko tästä Bellasta vielä joskus vampyyri. Ja miten tämän päähenkilöparin, Bellan ja Edwardin, suhteen tulee käymään.
Arvosana: 9-
Mielenkiinnosta ostin kirjan matkalukemiseksi. Oli kiinnostanut jo jonkun aikaa, kun siitä oli niin paljon kuullut. Lentokentältä löytyi vain suomenkielinen versio. Vähän sama kuin Harry Pottereissa, kirja on hyvä ja pitää otteessaan, mutta huomaa kyllä, että se on ennemminkin nuorille kirjoitettu ja olis varmaan parempi alkuperäiskielellä.
Tarina tavallisesta lukiolaistytöstä ja vampyyreista on kyllä kiehtova ja kirjoitettu niin elävästi, että se pitää otteessaan loppuu asti. Isabella (Bella) Swan muuttaa isänsä luo harmaaseen pikkukaupunkiin ja tutustuu uudessa lukiossaan mystiseen ja yliluonnollisen kauniiseen Edwardiin. Parin välillä on erityistä sähköä eikä se suinkaan vähene Bellan saatua selville Edwardin ja tämän perheen salaisuuden. Bella ja Edward rakastuvat, mutta suhde on yhtä tasapainottelua himon ja itsehillinnän välillä. Edessä on vaaroja ja seikkailua ja kirjan loputtua jää vaan innolla odottamaan ja spekuloimaan, tuleeko tästä Bellasta vielä joskus vampyyri. Ja miten tämän päähenkilöparin, Bellan ja Edwardin, suhteen tulee käymään.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Robin Hobb: Fool's Fate
Pvm: 11.12.2008
Arvosana: 10+
The tawny man, book 3. Hobbin luoma maailma herää eloon heti ensi sanoista ja pitää tiiviisti otteessaan, vaikka lukemisessa taukoja tuleekin. Aluksi kirjaa ja etenkin tarinaa ahmii, mutta yli puolen välin päästyä iskee haikeus: tämä ihana tarina ja maailma kulkee vääjäämättä kohti loppuaan eikä siitä haluaisi millään luopua.
Prinssin seurue lähtee matkalleen tappamaan lohikäärmettä. Tuo matka huipentuu tapahtumiin, joilla on monelle ihmiselle odottamattomat seuraukset. Surullisinta tottakai Burrichin sankarillinen kuolema. Narrin ennustus näyttää kääntyvän toteen mitä raaimmalla tavalla ( ja tätä lukiessa ja siihen eläytyessä meinasin pyörtyä), mutta erinäisten tapahtumien jälkeen Changer (miten se ikinä suomekielisessä painoksessa onkaan käännetty) päättää puuttua tapahtumien kulkuun ja muuttaa niiden suuntaa. Loppu sujuu kutakuinkin niinkuin pitikin, vaikka Fitzistä olisi kyllä pitänyt tulla julkisesti arvostettu ja huomioitu kaiken sen työn ja etenkin tuskan jälkeen. Kyllä se piti pari kyyneltä tirauttaa tarinan lopussa.
Arvosana: 10+
The tawny man, book 3. Hobbin luoma maailma herää eloon heti ensi sanoista ja pitää tiiviisti otteessaan, vaikka lukemisessa taukoja tuleekin. Aluksi kirjaa ja etenkin tarinaa ahmii, mutta yli puolen välin päästyä iskee haikeus: tämä ihana tarina ja maailma kulkee vääjäämättä kohti loppuaan eikä siitä haluaisi millään luopua.
Prinssin seurue lähtee matkalleen tappamaan lohikäärmettä. Tuo matka huipentuu tapahtumiin, joilla on monelle ihmiselle odottamattomat seuraukset. Surullisinta tottakai Burrichin sankarillinen kuolema. Narrin ennustus näyttää kääntyvän toteen mitä raaimmalla tavalla ( ja tätä lukiessa ja siihen eläytyessä meinasin pyörtyä), mutta erinäisten tapahtumien jälkeen Changer (miten se ikinä suomekielisessä painoksessa onkaan käännetty) päättää puuttua tapahtumien kulkuun ja muuttaa niiden suuntaa. Loppu sujuu kutakuinkin niinkuin pitikin, vaikka Fitzistä olisi kyllä pitänyt tulla julkisesti arvostettu ja huomioitu kaiken sen työn ja etenkin tuskan jälkeen. Kyllä se piti pari kyyneltä tirauttaa tarinan lopussa.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Ursula K. LeGuin: Sanan mahti
Pvm: 15.6.2008
Arvosana: 8
Sanan mahti jatkaa tavallaan Näkemisen lahjan -tarinaa. Tarina kertoo kansasta ja kaupungista, jotka on alistettu valloittajien toimesta. Valloittajien, joille kirjat ovat demoneja. Kirjoja on kuitenkin säilynyt piilossa Oraakkelin talossa, jossa vanha väylävouti opettaa nuoren Memerin lukemaan. Memeristä tulee lopulta lukija, jonka kautta Oraakkeli puhuu. Rauha saadaan sovittua ja Memer suunnittelee lähtevänsä Gryn, Orrecin ja leijonan mukana kiertämään vieraita maita ja oppimaan uutta.
Saa nähdä, mitä jatkossa käy, jatkoa kun selkeästi on tulossa. Kirja oli nyt kuitenkin jotenkin köykäinen ja ehkä ennemminkin ns. nuorten kirja. Lukijasta on tulut vanha ja vaativa...
Arvosana: 8
Sanan mahti jatkaa tavallaan Näkemisen lahjan -tarinaa. Tarina kertoo kansasta ja kaupungista, jotka on alistettu valloittajien toimesta. Valloittajien, joille kirjat ovat demoneja. Kirjoja on kuitenkin säilynyt piilossa Oraakkelin talossa, jossa vanha väylävouti opettaa nuoren Memerin lukemaan. Memeristä tulee lopulta lukija, jonka kautta Oraakkeli puhuu. Rauha saadaan sovittua ja Memer suunnittelee lähtevänsä Gryn, Orrecin ja leijonan mukana kiertämään vieraita maita ja oppimaan uutta.
Saa nähdä, mitä jatkossa käy, jatkoa kun selkeästi on tulossa. Kirja oli nyt kuitenkin jotenkin köykäinen ja ehkä ennemminkin ns. nuorten kirja. Lukijasta on tulut vanha ja vaativa...
J.K.Rowling: Harry Potter and Deathly Hallows
Pvm: 6.2.2008
Arvosana: 10
Viimeinen Harry Potter, mitäpä siitä sanoisi. Hyvä, yksinkertaisesti vain hyvä. Pitkälle ollaan tultu ekan kirjan lapsista ja tapahtumista. Nyt on tosi kyseessä ja paljon kysymyksiä ratkasitavana. Harry, Harmonie ja Ron jatkavat vaarallista matkaa kolmistaan ja tarina alkaa muistuttaa tietyllä tapaa Taru Sormusten Herrasta -tarinaa: on pitkä, tumma matka edessä kohti tuntematonta, missio tuhota esine, joka aiheutaa pahaa. Onneksi tästä samankaltaisuuden tunteesta pääsee eroon, kun juoni kehittyy omille mahtaville urilleen ja huipentuu varsin toivotulla tavalla. Kerronta pitää edelleen otteessaan ja on vain pakko lukea eteenpäin kellosta välittämättä. Hahmot ovat kasvaneet ja kehittyneet edelleen, mikä teke sarjasta mielenkiintoisen seurattavan. Lopun kappale, 19 years later, on hieno päätös. Ikävä tätä maailmaa tulee, ei voi mitään, mutta sarja on tällaisena vailla vertaistaan.
Arvosana: 10
Viimeinen Harry Potter, mitäpä siitä sanoisi. Hyvä, yksinkertaisesti vain hyvä. Pitkälle ollaan tultu ekan kirjan lapsista ja tapahtumista. Nyt on tosi kyseessä ja paljon kysymyksiä ratkasitavana. Harry, Harmonie ja Ron jatkavat vaarallista matkaa kolmistaan ja tarina alkaa muistuttaa tietyllä tapaa Taru Sormusten Herrasta -tarinaa: on pitkä, tumma matka edessä kohti tuntematonta, missio tuhota esine, joka aiheutaa pahaa. Onneksi tästä samankaltaisuuden tunteesta pääsee eroon, kun juoni kehittyy omille mahtaville urilleen ja huipentuu varsin toivotulla tavalla. Kerronta pitää edelleen otteessaan ja on vain pakko lukea eteenpäin kellosta välittämättä. Hahmot ovat kasvaneet ja kehittyneet edelleen, mikä teke sarjasta mielenkiintoisen seurattavan. Lopun kappale, 19 years later, on hieno päätös. Ikävä tätä maailmaa tulee, ei voi mitään, mutta sarja on tällaisena vailla vertaistaan.
J.K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince
Pvm: 23.7.2006
Arvosana: 9
Ensimmäinen lukemani Harry Potter, jolle ei arvosanaa 10. Kirja oli hyvä, jopa mahtava, siitä ei pääse mihinkään. Piti tiukasti otteessaan, kuten edellisetkin, ja se oli pakko lukea loppuun heti samantien, yötä myöten ;)
Harry oli Sirius Mustan kuoleman musertama, mutta ei ollenkaan niin ärsyttävä teini kuin edellisessä osassa. Nyt sen sijaan Ron ja Harmonie olivat sotajalalla, mikä vaikutti ystävyyssuhteisiin. Ystävyksiä ei kuitenkaan koeteltu ollenkaan niin kuin aiemmin. Lord Voldemortia ei varsinaisesti esiinny kirjassa ollenkaan. Sen sijaan Dumbledore pitää Harrylle yksityistunteja, joiden aikana perehdytään tarkkaan Tom Riddlen historiaan ja persoonaan. Loppu on aivan uskomaton! Eihän näin voi käydä!! Tosin hohtoa himmensi se, että sisko-kultani oli möläyttänyt sen minulle 3kk sitten...
Kirjan arvosanaa heikentää juuri tuo loppu, mutta eri syystä. Tämä kirja oli kuin pitkän pitkä alkupuhe viimeiselle osalle. Mitään varsinaista taistelua ei käyty, mitään suurta salaisuutta ei selvitetty tai suurta saavutettu. Ennemminkin oli vain epäonnistumisia. Tuntui, että pitkässä tarinassa ei varsinaisesti päästy mihinkään ja oli hieman pettynyt olo kirjan luettua. Varsinkin, kun päätösosaa pitää taas odottaa.
Arvosana: 9
Ensimmäinen lukemani Harry Potter, jolle ei arvosanaa 10. Kirja oli hyvä, jopa mahtava, siitä ei pääse mihinkään. Piti tiukasti otteessaan, kuten edellisetkin, ja se oli pakko lukea loppuun heti samantien, yötä myöten ;)
Harry oli Sirius Mustan kuoleman musertama, mutta ei ollenkaan niin ärsyttävä teini kuin edellisessä osassa. Nyt sen sijaan Ron ja Harmonie olivat sotajalalla, mikä vaikutti ystävyyssuhteisiin. Ystävyksiä ei kuitenkaan koeteltu ollenkaan niin kuin aiemmin. Lord Voldemortia ei varsinaisesti esiinny kirjassa ollenkaan. Sen sijaan Dumbledore pitää Harrylle yksityistunteja, joiden aikana perehdytään tarkkaan Tom Riddlen historiaan ja persoonaan. Loppu on aivan uskomaton! Eihän näin voi käydä!! Tosin hohtoa himmensi se, että sisko-kultani oli möläyttänyt sen minulle 3kk sitten...
Kirjan arvosanaa heikentää juuri tuo loppu, mutta eri syystä. Tämä kirja oli kuin pitkän pitkä alkupuhe viimeiselle osalle. Mitään varsinaista taistelua ei käyty, mitään suurta salaisuutta ei selvitetty tai suurta saavutettu. Ennemminkin oli vain epäonnistumisia. Tuntui, että pitkässä tarinassa ei varsinaisesti päästy mihinkään ja oli hieman pettynyt olo kirjan luettua. Varsinkin, kun päätösosaa pitää taas odottaa.
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Robin Hobb: Golden Fool
Pvm: 15.8.2005
Arvosana: 10-
The tawny man, book 2. Kirja oli todella hyvä ja sarjan 1. osan tapahtumat muistuivat hyvin mieleen. Hobb saa hyvin nivottua osat yhteen ja kuitenkin jokaisen osan muistaa omanaan. Tässä toisessa osassa Kaukomaalaiset saapuvat linaan ja prinssin käyttäytyminen on outoa. Myös lohikäärmeet ovat taas mukana kuvioissa. Fitzin ja Narrin välille syntyy ristiriita, joka ei helpolla selviä. Ja loppu on vaan seuraavan osan alkua, sillä Fitzin on lähdettävä prinssin mukana suorittamaan äärimmäisen vaikeaa tehtävää ja Narria ei matkalle hyväksytä. Saa nähdä, miten käy.
Arvosana: 10-
The tawny man, book 2. Kirja oli todella hyvä ja sarjan 1. osan tapahtumat muistuivat hyvin mieleen. Hobb saa hyvin nivottua osat yhteen ja kuitenkin jokaisen osan muistaa omanaan. Tässä toisessa osassa Kaukomaalaiset saapuvat linaan ja prinssin käyttäytyminen on outoa. Myös lohikäärmeet ovat taas mukana kuvioissa. Fitzin ja Narrin välille syntyy ristiriita, joka ei helpolla selviä. Ja loppu on vaan seuraavan osan alkua, sillä Fitzin on lähdettävä prinssin mukana suorittamaan äärimmäisen vaikeaa tehtävää ja Narria ei matkalle hyväksytä. Saa nähdä, miten käy.
David & Leigh Eddings: Vanhemmat jumalat
Pvm: 27.5.2005
Arvosana: 8-
Unennäkijöiden trilogian 1. kirja. Jumalia, tavallisia tallaajia, joista jokainen tietysti omanlaisensa hauska persoona, ja sotaa pahiksia vastaan. Kerronta sujuvaa, hyvin kuvattuja ja luotuja henkilöhahmoja, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Juoni ei ollut yllätyksellinen, vaan itseasiassa vähän tylsä. Myös sukkeluudet ja huumori kirjassa oli vähän tylsää - ei ainakaan tähän lukijaan juurikaan uponnut. Ihan ok luettavaa, mutta kuten sanottua, jotain puuttui. Paikka paikoin tarina junnasi, oli sukkeluuksia toinen toisensa perään ja tuntui kuin tarinaa olisi väkisin yritetty paisuttaa. Vasta ensimmäinen sota tuli tässä kirjassa sodittua, vaikka tuntuu, että kyllä sen trilogian olis voinu ympätä yhdeksi kompaktiksi kirjaksi trilogian sijaan. Saa nähä, tuleeko jatko-osia luettua, niin paljoa ei kirja vakuuttanut.
Arvosana: 8-
Unennäkijöiden trilogian 1. kirja. Jumalia, tavallisia tallaajia, joista jokainen tietysti omanlaisensa hauska persoona, ja sotaa pahiksia vastaan. Kerronta sujuvaa, hyvin kuvattuja ja luotuja henkilöhahmoja, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Juoni ei ollut yllätyksellinen, vaan itseasiassa vähän tylsä. Myös sukkeluudet ja huumori kirjassa oli vähän tylsää - ei ainakaan tähän lukijaan juurikaan uponnut. Ihan ok luettavaa, mutta kuten sanottua, jotain puuttui. Paikka paikoin tarina junnasi, oli sukkeluuksia toinen toisensa perään ja tuntui kuin tarinaa olisi väkisin yritetty paisuttaa. Vasta ensimmäinen sota tuli tässä kirjassa sodittua, vaikka tuntuu, että kyllä sen trilogian olis voinu ympätä yhdeksi kompaktiksi kirjaksi trilogian sijaan. Saa nähä, tuleeko jatko-osia luettua, niin paljoa ei kirja vakuuttanut.
Robin Hobb: Fool's errand
Pvm: 20.8.2004
Arvosana: 10-
The tawny man, book 1. Loordi kultainen jatkaa siitä, mihin Näkijän taru päättyi. Tämä osa on juuri ilmestynyt myös suomeksi, mutta päätin lukea sen englanniksi, niin ei tarvitse odotella suomennettuja painoksia.Kirjan henkilöt ovat siis jo entuudestaan tuttuja: Fitz tässä Tom Badgerlockina, Chade, Narri Lordi Kultaisena (Lord Golden) sekä kuningatar Kettricken. Lukija tutustuu myös moneen uuteen henkilöön, kuten prinssi Velvollisuuteen (Dutiful). Fitz irroitetaan rauhallisesta ja yksinkertaisesta elämästään, kun prinssi katoaa. Ainoana Taidon taitajana Fitzistä odotetaan pelastajaa. Aivan yhtä tärkeänä henkilönä tarinassa esitetään Narri, joka esiintyy hovissa kaukaisena ja eksoottisena lordina. Ristiriidat ovat pinnassa, kun Fitzin on esiinnyttävä Lordi Kultaisen palvelijana, ettei häntä tunnistettaisi. Lukija saa paljonlisävalaistusta Vaistosta, joka kietoutuu olennaisena osana prinssin katoamiseen. Myös tragediaa tarinaan liittyy niin, ettei kyyneleiltäkään välty.
Hyvä tarina, ei niin raaka kuin edeltäjänsä, ja pitää ajatukset otteessaan vielä kirjan luettuakin. Hyvin etenevä juoni, jossa lukijan on hyvin vaikea arvailla tulevia tapahtumia, ainakaan oikein :) Englanniksi oli mukava lukea, alkuperäinen on aina alkuperäinen. Vähän piti totutella ja arvailla englannin kielisten henkilöiden ja paikkojen suomenkielisiä vastineita, joihin oli tottunut. Miinus tietynlaisen loppusilauksen antavan intohimoisen tunteen herättämisen puutteesta. Muuten kyllä aivan loistava!
Arvosana: 10-
The tawny man, book 1. Loordi kultainen jatkaa siitä, mihin Näkijän taru päättyi. Tämä osa on juuri ilmestynyt myös suomeksi, mutta päätin lukea sen englanniksi, niin ei tarvitse odotella suomennettuja painoksia.Kirjan henkilöt ovat siis jo entuudestaan tuttuja: Fitz tässä Tom Badgerlockina, Chade, Narri Lordi Kultaisena (Lord Golden) sekä kuningatar Kettricken. Lukija tutustuu myös moneen uuteen henkilöön, kuten prinssi Velvollisuuteen (Dutiful). Fitz irroitetaan rauhallisesta ja yksinkertaisesta elämästään, kun prinssi katoaa. Ainoana Taidon taitajana Fitzistä odotetaan pelastajaa. Aivan yhtä tärkeänä henkilönä tarinassa esitetään Narri, joka esiintyy hovissa kaukaisena ja eksoottisena lordina. Ristiriidat ovat pinnassa, kun Fitzin on esiinnyttävä Lordi Kultaisen palvelijana, ettei häntä tunnistettaisi. Lukija saa paljonlisävalaistusta Vaistosta, joka kietoutuu olennaisena osana prinssin katoamiseen. Myös tragediaa tarinaan liittyy niin, ettei kyyneleiltäkään välty.
Hyvä tarina, ei niin raaka kuin edeltäjänsä, ja pitää ajatukset otteessaan vielä kirjan luettuakin. Hyvin etenevä juoni, jossa lukijan on hyvin vaikea arvailla tulevia tapahtumia, ainakaan oikein :) Englanniksi oli mukava lukea, alkuperäinen on aina alkuperäinen. Vähän piti totutella ja arvailla englannin kielisten henkilöiden ja paikkojen suomenkielisiä vastineita, joihin oli tottunut. Miinus tietynlaisen loppusilauksen antavan intohimoisen tunteen herättämisen puutteesta. Muuten kyllä aivan loistava!
David & Leight Eddings: Polgara, velhottaren tarina
Pvm: 13.7.2004
Arvosana: 8½
Althaluksen luojien aiempi teos, joka ei kuitenkaan mitenkään liittynyt Althaluksen maailmaan, vaan aiempaab Belgrathin taruun. Lukuelämystä ei kuitenkaan haitannut, ainakaan pahemmin, etten ole sitä lukenut. Päähenkilö Polgara oli kaiken kaikkiaan kiva henkilö. Hän oli aika räväkkä tyyppi ja pyöritteli hienosti ihmisiä. Vaikka tarina olikin kunnon fantasiaa (jumalten sotaa jne.), henkilöhahmot oli luotu tosi hyvin ja realistisesti. Henkilöt oli inhimillisiä, rakastavia, surevia, vihaavia ja kaipaavia ihmisiä. Tarina itsessään oli pitkä. Aina kun keskityttiin joidenkin tiettyjen henkilöiden asioihin ja elämään, yleensä Rivan hallitsijasuvun jäsenten, tarina oli eloisa ja mielenkiintoinen. Kirjan puolivälissä oli kohta, jossa Polgara vain pintapuolisesti kertoi nimiä ja tapahtumia ja se oli aika puuduttavaa ja jokseenkin tylsää. Muuten tarina oli kiehtova ja huumoriakin oli hyvin sekoitettu mukaan.
Arvosana: 8½
Althaluksen luojien aiempi teos, joka ei kuitenkaan mitenkään liittynyt Althaluksen maailmaan, vaan aiempaab Belgrathin taruun. Lukuelämystä ei kuitenkaan haitannut, ainakaan pahemmin, etten ole sitä lukenut. Päähenkilö Polgara oli kaiken kaikkiaan kiva henkilö. Hän oli aika räväkkä tyyppi ja pyöritteli hienosti ihmisiä. Vaikka tarina olikin kunnon fantasiaa (jumalten sotaa jne.), henkilöhahmot oli luotu tosi hyvin ja realistisesti. Henkilöt oli inhimillisiä, rakastavia, surevia, vihaavia ja kaipaavia ihmisiä. Tarina itsessään oli pitkä. Aina kun keskityttiin joidenkin tiettyjen henkilöiden asioihin ja elämään, yleensä Rivan hallitsijasuvun jäsenten, tarina oli eloisa ja mielenkiintoinen. Kirjan puolivälissä oli kohta, jossa Polgara vain pintapuolisesti kertoi nimiä ja tapahtumia ja se oli aika puuduttavaa ja jokseenkin tylsää. Muuten tarina oli kiehtova ja huumoriakin oli hyvin sekoitettu mukaan.
Robin Hobb: Salamurhaajan taival
Pvm: 29.7.2004
Arvosana: 9
Näkijän tarun 3. osa. Nyt, lähes 2 vuotta myöhemmin, ostin tämän uuden painoksen kirjasta, joka oli tarkoitus lukea aikaa sitten. Ja pidin siitä, ehdottomasti. Kahdessa ensimmäisessä osassa olin elänyt niin täysillä mukana tarinassa tuntien elävästi kaiken sen, minkä ajattelin päähenkilö Fitzinkin tuntevan. Ja se oli virhe se, tällä eläytymiskyvyllä ja herkkyydellä. Ihan liian raakoja juttuja oli niin täysillä koettavaksi. Nyt osasin kuitenkin ottaa riittävästi etäisyyttä ja nauttia tarinasta ja elää sen mukana liikaa samaistumatta kehenkään. Tässäkin tarinassa olot olivat nimittäin kovat: ei linnaa, tovereita, ruokaa, lämpöä saatika rakkautta. Myös Fitz oli, täysin ymmärrettävästi, aivan eri ihminen kuin ennen.
Tarina oli hyvä, joskin sen olisi voinut jakaa kahtia: Fitzin ensimmäinen missio on tappaa Valta (ei onnistu) ja toinen löytää kuningas Totuus, mikä onnistuu. Lähellä on kuitenkin monasti, ettei Vallan sotilaat tai taitoryhmä saa Fitziä kiikkiin tai hengiltä. Ikiaikaiset löytyvät Vuorimailta, joskin käänteet ovat hieman surulliset.
Arvosana: 9
Näkijän tarun 3. osa. Nyt, lähes 2 vuotta myöhemmin, ostin tämän uuden painoksen kirjasta, joka oli tarkoitus lukea aikaa sitten. Ja pidin siitä, ehdottomasti. Kahdessa ensimmäisessä osassa olin elänyt niin täysillä mukana tarinassa tuntien elävästi kaiken sen, minkä ajattelin päähenkilö Fitzinkin tuntevan. Ja se oli virhe se, tällä eläytymiskyvyllä ja herkkyydellä. Ihan liian raakoja juttuja oli niin täysillä koettavaksi. Nyt osasin kuitenkin ottaa riittävästi etäisyyttä ja nauttia tarinasta ja elää sen mukana liikaa samaistumatta kehenkään. Tässäkin tarinassa olot olivat nimittäin kovat: ei linnaa, tovereita, ruokaa, lämpöä saatika rakkautta. Myös Fitz oli, täysin ymmärrettävästi, aivan eri ihminen kuin ennen.
Tarina oli hyvä, joskin sen olisi voinut jakaa kahtia: Fitzin ensimmäinen missio on tappaa Valta (ei onnistu) ja toinen löytää kuningas Totuus, mikä onnistuu. Lähellä on kuitenkin monasti, ettei Vallan sotilaat tai taitoryhmä saa Fitziä kiikkiin tai hengiltä. Ikiaikaiset löytyvät Vuorimailta, joskin käänteet ovat hieman surulliset.
Robert Holdstock: Rautagraali
Pvm: 14.6.2004
Arvosana: 10-
Merlinin kronikat -sarjan 2. osa ja kauan odotettu suomennos. Odotus kannatti! Tarina on edelleen hyvä ja jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. Nyt Merlin on kuitenkin Jasonin sijasta enemmän tekemisissä Alban ja Urthan ja tämän kansan ongelmien kanssa. Jasonin toinen poikakin kyllä löytyy. Merlinin menneisyydestä selviää asioita. Tässä teoksessa ollaan edellistä huomattavasti enemmän tekemisissä aaveiden ja syntymättömien kanssa ja tämä maailma on synkkyydestään huolimatta hyvin kiehtova. Kerronta on elävää ja tarinassa on myös huumoria. Kerronta pitää otteessaan ja on pakko saada tietää, mitä tapahtuu. Sitä ei nimittäin voi ennalta arvata, mikä on yksi tämän kirjan viehätyksistä.
Arvosana: 10-
Merlinin kronikat -sarjan 2. osa ja kauan odotettu suomennos. Odotus kannatti! Tarina on edelleen hyvä ja jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. Nyt Merlin on kuitenkin Jasonin sijasta enemmän tekemisissä Alban ja Urthan ja tämän kansan ongelmien kanssa. Jasonin toinen poikakin kyllä löytyy. Merlinin menneisyydestä selviää asioita. Tässä teoksessa ollaan edellistä huomattavasti enemmän tekemisissä aaveiden ja syntymättömien kanssa ja tämä maailma on synkkyydestään huolimatta hyvin kiehtova. Kerronta on elävää ja tarinassa on myös huumoria. Kerronta pitää otteessaan ja on pakko saada tietää, mitä tapahtuu. Sitä ei nimittäin voi ennalta arvata, mikä on yksi tämän kirjan viehätyksistä.
Robert Holdstock: Celtika
Pvm: 21.12.2003
Arvosana: 10-
Merlinin kronikat 1. Holdstockin tuotannossa itsenäisen trilogian aloittava teos, joskin joitain viittauksia aimpiinkin teoksiin esiintyy. Upean mystinen tarina! Etenkin viehätti tuon muinaisen mytologian kietominen kertomukseen, varsinkin kaiken sen pohjoiseen viittaavan. Päähenkilö Merlin on sinänsä mielenkiintoinen tyyppi, jota välillä pitää hyvänä mutta jota joskus taas kummastelee kovasti. Juoni ei ollut mitenkään ennalta-arvattava tai helppo, mikä oli tietysti hyvä juttu. Juonen idea itsessään oli tiivis: Merlin kutsuu pohjoisen järven pohjasta vanhan ystävänsä Jasonin ja he lähtevät yhdessä etsimään Jasonin poikia (mikä siis on varsinaisesti Jasonin henkilökohtainen missio). Poikien äiti, Medeia, on kätkenyt pojay Aikaan. Moninaisine pääjuoneen kiedottuine höysteineen kirja pitää otteessaan ja mielenkiinnon yllä.
Arvosana: 10-
Merlinin kronikat 1. Holdstockin tuotannossa itsenäisen trilogian aloittava teos, joskin joitain viittauksia aimpiinkin teoksiin esiintyy. Upean mystinen tarina! Etenkin viehätti tuon muinaisen mytologian kietominen kertomukseen, varsinkin kaiken sen pohjoiseen viittaavan. Päähenkilö Merlin on sinänsä mielenkiintoinen tyyppi, jota välillä pitää hyvänä mutta jota joskus taas kummastelee kovasti. Juoni ei ollut mitenkään ennalta-arvattava tai helppo, mikä oli tietysti hyvä juttu. Juonen idea itsessään oli tiivis: Merlin kutsuu pohjoisen järven pohjasta vanhan ystävänsä Jasonin ja he lähtevät yhdessä etsimään Jasonin poikia (mikä siis on varsinaisesti Jasonin henkilökohtainen missio). Poikien äiti, Medeia, on kätkenyt pojay Aikaan. Moninaisine pääjuoneen kiedottuine höysteineen kirja pitää otteessaan ja mielenkiinnon yllä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)