Pvm: 4.12.2013
Arvosana: 8½
Siilin eleganssin tekijä vie lukijan tällä kertaa makumatkalle kuolevan ruokakriitikon muistelmiin. Pierre Arthens on Ranskan vaikutusvaltaisin ravintolakriitikko, joka makaa kuolinvuoteellaan ja yrittää tavoittaa muistina syövereistä sen elämänsä tärkeimmän maun. Hän käy läpi monenmoisia makukokemuksia ja niihin liittyneitä tilanteita ja lukija pääsee samalla tutustumaan tähän erikoiseen kulinaristiin. Herra Arthens ei ole mikään kovinkaan miellyttävä persoona, vaan itseasiassa varsin vastenmielinen. Tämä tekee lukukokemuksesta varsin mielenkiintoisen. Miten suhtautua kuolevaan kulinaristiin, joka omien muistelmiesna perusteella paljastuukin itsekeskeiseksi ja epämiellyttäväksi henkilöksi. Toisaalta taas kulinaristin kuvaukset makukokemuksista ovat varsin aistikkaita ja tekee mieli päästä herkuttelemaan. Ihan mielenkiintoinen lukukokemus.
lauantai 28. joulukuuta 2013
Carlos Ruiz Zafón: Marina
Pvm: 3.9.2013
Arvosana: 9
Huh, olipas karmiva lukukokemus. Siis tarina oli karmiva, ei kirjalliset ansiot. Taivasten vangin jälkeen odotin jotain, en edes oikein tiedä mitä, mutta tämä yllätti minut kyllä totaalisesti. Utuista, haikeaa, mielikuvituksellista, karmivaa, puistattavaa, surullista. Mutta myös niin koukuttavaa ja hienosti kirjoitettua. Vaikka tarina oli ajoittain jopa vastenmielistä luettavaa, niin pakkohan tästä oli pitää, niin mieleenpainuva lukukokemus loppujen lopuksi kuitenkin oli. Kaikki toiminta, jännitys ja vauhti toivat jossain vaiheessa kyllä mieleen nuorisokirjagenren, mutta eipä tuo haitannut.
Kirjan pääosassa on nuori Óscar, joka asuu barcelonalaisessa sisäoppilaitoksessa. Óscar tutustuu sattumalta vanhassa kartanossa asuvaan Marinaan ja tämän isään, Germániin. Salaisuudet kiehtovat nuoria ja pian he joutuvat keskelle vanhaa, jo unohdettua mysteeriä, joka osoittautuu varsinaiseksi painajaiseksi. Painajaiseksi, joka herää henkiin ja josta Óscar ja Marina nipinnapin selviävät.
Arvosana: 9
Huh, olipas karmiva lukukokemus. Siis tarina oli karmiva, ei kirjalliset ansiot. Taivasten vangin jälkeen odotin jotain, en edes oikein tiedä mitä, mutta tämä yllätti minut kyllä totaalisesti. Utuista, haikeaa, mielikuvituksellista, karmivaa, puistattavaa, surullista. Mutta myös niin koukuttavaa ja hienosti kirjoitettua. Vaikka tarina oli ajoittain jopa vastenmielistä luettavaa, niin pakkohan tästä oli pitää, niin mieleenpainuva lukukokemus loppujen lopuksi kuitenkin oli. Kaikki toiminta, jännitys ja vauhti toivat jossain vaiheessa kyllä mieleen nuorisokirjagenren, mutta eipä tuo haitannut.
Kirjan pääosassa on nuori Óscar, joka asuu barcelonalaisessa sisäoppilaitoksessa. Óscar tutustuu sattumalta vanhassa kartanossa asuvaan Marinaan ja tämän isään, Germániin. Salaisuudet kiehtovat nuoria ja pian he joutuvat keskelle vanhaa, jo unohdettua mysteeriä, joka osoittautuu varsinaiseksi painajaiseksi. Painajaiseksi, joka herää henkiin ja josta Óscar ja Marina nipinnapin selviävät.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Anna Godbersen: Illan pitkät varjot
Pvm: 29.7.2013
Arvosana: 9
Godbersenin toisen, 1920-luvun lopun New Yorkiin sijoittuvan, trilogian päätösosa seuraa uskollisesti edeltäjiään. Mukavaa, sujuvaa luettavaa, sopivasti tapahtumia, yllättäviä ja odotettavia. Nykyisin kiinittää huomiota myös suomennoksiin, usein negatiivisessa mielessä. Tässä siihen ei ollut tarvetta, kerronta ja dialogit ovat sujuvia ja luontevia, eivätkä kirjoitusvirheetkään hyppineet silmille.
Ystävykset Cordelia, Letty ja Astrid ovat löytäneet oman paikkansa New Yorkin sykkeessä. Astrid tunustelee arkea viinatrokari Charlie Greyn vaimona, Letty hioo esiintyjän taitojaan näyttelijäsuojattiensa Valentinen ja Sophian hoivissa ja Cordelia johtaa napakasti salakapakkaansa ja on korviaan myöten rakastunut taitolentäjä Max Darbyyn. Jokaista tyttöä kuitenkin koetellaan, melkoisestikin. Ja kuten sarjan ensimmäisen osan prologissa todettiin, tarinan päättyessä "yksi heistä on kuuluisa, yksi on naimisissa ja yksi on kuollut". Tapahtumien tuiskeessa oli vain kutkuttavaa arvailla, mikä kohtaloista kuuluu kenellekin. Tarinalla oli hyvä päätös, ei liian ennalta-arvattava, mutta luonteva. Cordelian Ohioon jättämän aviomiehen, John Fieldin, tuominen lopussa mukaan tarinaan oli surullisen hellyyttävää, ja ehkä yllättävääkin. Se kuitenkin vielä nivoi alkua ja loppua sopivasti yhteen. Kokonaisuudessaan kirjasta, ja koko trilogiasta, jäi hyvä jälkimaku: mutkatonta viihdettä näin kesäloman ratkoksi.
Arvosana: 9
Godbersenin toisen, 1920-luvun lopun New Yorkiin sijoittuvan, trilogian päätösosa seuraa uskollisesti edeltäjiään. Mukavaa, sujuvaa luettavaa, sopivasti tapahtumia, yllättäviä ja odotettavia. Nykyisin kiinittää huomiota myös suomennoksiin, usein negatiivisessa mielessä. Tässä siihen ei ollut tarvetta, kerronta ja dialogit ovat sujuvia ja luontevia, eivätkä kirjoitusvirheetkään hyppineet silmille.
Ystävykset Cordelia, Letty ja Astrid ovat löytäneet oman paikkansa New Yorkin sykkeessä. Astrid tunustelee arkea viinatrokari Charlie Greyn vaimona, Letty hioo esiintyjän taitojaan näyttelijäsuojattiensa Valentinen ja Sophian hoivissa ja Cordelia johtaa napakasti salakapakkaansa ja on korviaan myöten rakastunut taitolentäjä Max Darbyyn. Jokaista tyttöä kuitenkin koetellaan, melkoisestikin. Ja kuten sarjan ensimmäisen osan prologissa todettiin, tarinan päättyessä "yksi heistä on kuuluisa, yksi on naimisissa ja yksi on kuollut". Tapahtumien tuiskeessa oli vain kutkuttavaa arvailla, mikä kohtaloista kuuluu kenellekin. Tarinalla oli hyvä päätös, ei liian ennalta-arvattava, mutta luonteva. Cordelian Ohioon jättämän aviomiehen, John Fieldin, tuominen lopussa mukaan tarinaan oli surullisen hellyyttävää, ja ehkä yllättävääkin. Se kuitenkin vielä nivoi alkua ja loppua sopivasti yhteen. Kokonaisuudessaan kirjasta, ja koko trilogiasta, jäi hyvä jälkimaku: mutkatonta viihdettä näin kesäloman ratkoksi.
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki
Pvm: 7.7.2013
Arvosana: 9½
Harris- ja Ahern-fanin ohella minusta on selvästi tulossa Zafón-fani. Taivasten vankia vielä lukiessani ostin yöpöydälle odottamaan jo seuraavan, Marinan. Zafónin tekstiä on miellyttävä lukea. Siinä on huumoria, dialogit ovat sujuvia ja teksti on sopivan kuvailevaa ja tunelmia luovaa. Ja vaikka tämä on nyt kolmas teos, joka ammentaa tietyllä tavalla samasta saavista, on siinä silti yllätyksellisyyttä ja jotain uutta. Ja tietysti myös jotain vanhaa ja tuttua Tuulen varjon ja Enkelipelin lukeneille, lähinnä henkilöhahmojen ja kehyskertomuksen osalta.
Taivasten vanki raottaa Semperejen kirjakaupan apulaisen Fermín Romero de Torressin arvoituksellista taustaa, josta mies itse mieluummin vaikenisi iäksi. Fermín on menossa naimisiin ja teknisesti ottaen Fermín on kuollut mies. Kuollut mies ei voi mennä virallisesti ja kunniallisesti naimisiin, joten Fermínin on pakko avautua ongelmastaan ja siihen johtaneista olosuhteista parhaalle ystävälleen Daniel Semperelle. Se mitä Fermín Romero de Torres sitten Danielille kertoo, muuttaa Danielin elämän iäksi ja nostaa koston nuoren miehen mieleen. Ja mikä yhdistää Danielin ja tuon mielipuolikirjailijan, David Martin, Taivasten vangin?
Mukaansatempaavaa, miellyttävää lukea, viihdyttävää, yllätyksellisiä käänteitä, diktatuurin kauheuksia ja inhimillisiä henkilöhahmoja. Tätä kaikkea on Taivasten vanki. Ihan parasta kesälukemista!
Arvosana: 9½
Harris- ja Ahern-fanin ohella minusta on selvästi tulossa Zafón-fani. Taivasten vankia vielä lukiessani ostin yöpöydälle odottamaan jo seuraavan, Marinan. Zafónin tekstiä on miellyttävä lukea. Siinä on huumoria, dialogit ovat sujuvia ja teksti on sopivan kuvailevaa ja tunelmia luovaa. Ja vaikka tämä on nyt kolmas teos, joka ammentaa tietyllä tavalla samasta saavista, on siinä silti yllätyksellisyyttä ja jotain uutta. Ja tietysti myös jotain vanhaa ja tuttua Tuulen varjon ja Enkelipelin lukeneille, lähinnä henkilöhahmojen ja kehyskertomuksen osalta.
Taivasten vanki raottaa Semperejen kirjakaupan apulaisen Fermín Romero de Torressin arvoituksellista taustaa, josta mies itse mieluummin vaikenisi iäksi. Fermín on menossa naimisiin ja teknisesti ottaen Fermín on kuollut mies. Kuollut mies ei voi mennä virallisesti ja kunniallisesti naimisiin, joten Fermínin on pakko avautua ongelmastaan ja siihen johtaneista olosuhteista parhaalle ystävälleen Daniel Semperelle. Se mitä Fermín Romero de Torres sitten Danielille kertoo, muuttaa Danielin elämän iäksi ja nostaa koston nuoren miehen mieleen. Ja mikä yhdistää Danielin ja tuon mielipuolikirjailijan, David Martin, Taivasten vangin?
Mukaansatempaavaa, miellyttävää lukea, viihdyttävää, yllätyksellisiä käänteitä, diktatuurin kauheuksia ja inhimillisiä henkilöhahmoja. Tätä kaikkea on Taivasten vanki. Ihan parasta kesälukemista!
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick
Pvm: 6.7.2013
Arvosana: 8
Ihanaa! Kesä ja kesäkirjat. Kesälukemistoni aloitti Pia Heikkilän Afganistaniin sijoittuva chicklit-tyyppinen teos Operaatio Lipstick. "Tuntematon sotilas kohtaa Bridget Jonesin - ja sitten he menevät sänkyyn." -HS - siteerataan takakanessa. Joo, periaatteessa kyllä näin. Mutta todellisuudessa kirjan teksti ei ole sujuvuudessaan missään nimessä verrattavissa Bridget Jonesiin, ideaa ja yritystä kyllä on ihan kiitettävästi.
Kirjan päähenkilö on 32-vuotias Anna Sandström, brittiläis-suomalainen kokenut sotatoimittaja. Anna elää sinkkutytön elämää Kabulissa ja tekee kenttämatkoja eri puolille sodan runtelemaa Afganistania. Kunnianhimoinen toimittaja ei päästä hyvää juttua käsistään ja sen eteen on joskus hieman venytettävä sääntöjä. Mutta kun toimitaympäristö on Afganistan, sääntöjen venytäminen voi olla toisinaan melkoisen vaarallista puuhaa. Luotiliivit ja hyvät suhteet sotilashenkilöihin, niillä mennään pitkälle. Ja onhan niitä sotilaita ihan kiva myös katsella ja toki myös kokeillakin, sinkkuelämää kun vietetään. Bridgetjonesmaiseen tyyliin Annalle sattuu ja tapahtuu, etenkin sydämiä sykäyttävän, salaperäisen herra Herkun läsnäollessa. Operaatio Lipstick pistetään pystyyn, kun Annan parhaan ystävän, Kellyn, sydän särjetään. Naisen kosto on suloinen, tässä tapauksessa päämääränä paljastaa Roisto-Richin hämärät asekauppapuuhat talibaneiden kanssa.
Kirjan kuvaukset Afganistanista, sotilasoperaatioista ja toimintakohtauksista ovat mukavan erilaista luettavaa. Ja myös uskottavia; kirjalija tietää, mistä kirjoittaa. Myös kuvaukset Kabulin juhlista ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Lukija jää miettimään, mikä on oikeasti se todellisuus, jota tämä kirja fiktion kautta heijastelee. Länsimainen avustustyöntekijä, diplomaatti, toimittaja jne. omassa pikku kuplassaan keskellä toista, hyvin erilaista kultturia itsemurhapommittajien tehdessä tuhoa viereisessä korttelissa ja taisteluiden terrorisoidessa tavallisten ihmisten elämää. Yritys saada bridget jones kakkonen tähän ympäristöön on hyvä, mutta ei kovin onnistunut. Tai jotenkin tekstistä jää sellainen töksähtänyt fiilis. Jäin miettimään, toimisiko teksti englanniksi paremmin ja onko enemmän toimituksellinen ongelma vai mikä. Mutta mukavan erilainen ja paikoitellen vauhdikas kirja, joskin joiltain juonen käänteiltä turhan ennalta-arvattava.
Arvosana: 8
Ihanaa! Kesä ja kesäkirjat. Kesälukemistoni aloitti Pia Heikkilän Afganistaniin sijoittuva chicklit-tyyppinen teos Operaatio Lipstick. "Tuntematon sotilas kohtaa Bridget Jonesin - ja sitten he menevät sänkyyn." -HS - siteerataan takakanessa. Joo, periaatteessa kyllä näin. Mutta todellisuudessa kirjan teksti ei ole sujuvuudessaan missään nimessä verrattavissa Bridget Jonesiin, ideaa ja yritystä kyllä on ihan kiitettävästi.
Kirjan päähenkilö on 32-vuotias Anna Sandström, brittiläis-suomalainen kokenut sotatoimittaja. Anna elää sinkkutytön elämää Kabulissa ja tekee kenttämatkoja eri puolille sodan runtelemaa Afganistania. Kunnianhimoinen toimittaja ei päästä hyvää juttua käsistään ja sen eteen on joskus hieman venytettävä sääntöjä. Mutta kun toimitaympäristö on Afganistan, sääntöjen venytäminen voi olla toisinaan melkoisen vaarallista puuhaa. Luotiliivit ja hyvät suhteet sotilashenkilöihin, niillä mennään pitkälle. Ja onhan niitä sotilaita ihan kiva myös katsella ja toki myös kokeillakin, sinkkuelämää kun vietetään. Bridgetjonesmaiseen tyyliin Annalle sattuu ja tapahtuu, etenkin sydämiä sykäyttävän, salaperäisen herra Herkun läsnäollessa. Operaatio Lipstick pistetään pystyyn, kun Annan parhaan ystävän, Kellyn, sydän särjetään. Naisen kosto on suloinen, tässä tapauksessa päämääränä paljastaa Roisto-Richin hämärät asekauppapuuhat talibaneiden kanssa.
Kirjan kuvaukset Afganistanista, sotilasoperaatioista ja toimintakohtauksista ovat mukavan erilaista luettavaa. Ja myös uskottavia; kirjalija tietää, mistä kirjoittaa. Myös kuvaukset Kabulin juhlista ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Lukija jää miettimään, mikä on oikeasti se todellisuus, jota tämä kirja fiktion kautta heijastelee. Länsimainen avustustyöntekijä, diplomaatti, toimittaja jne. omassa pikku kuplassaan keskellä toista, hyvin erilaista kultturia itsemurhapommittajien tehdessä tuhoa viereisessä korttelissa ja taisteluiden terrorisoidessa tavallisten ihmisten elämää. Yritys saada bridget jones kakkonen tähän ympäristöön on hyvä, mutta ei kovin onnistunut. Tai jotenkin tekstistä jää sellainen töksähtänyt fiilis. Jäin miettimään, toimisiko teksti englanniksi paremmin ja onko enemmän toimituksellinen ongelma vai mikä. Mutta mukavan erilainen ja paikoitellen vauhdikas kirja, joskin joiltain juonen käänteiltä turhan ennalta-arvattava.
torstai 11. huhtikuuta 2013
Joanne Harris: Persikoiden aikaan
Pvm: 3.4.2013
Arvosana: 9½
Yksi suosikkikirjailijoistani palasi jatkamaan yhden suosikkihahmoni tarinaa ja kirjan lukeminen oli kuin kotiin olisi palannut. Pienestä suklaapuodista ja Karamallikengistä tuttu Vianne Rocher palaa pieneen Lansquenetin kylään, jossa monikulttuuriset mausteet hämmentävät perinteistä ranskalaista kyläelämää. Ja loppuratkaisu on tutun harrismaisen yllätyksellinen ja siksi niin viehättävä ja herkullinen.
Vianne Rocher saa yllättäen kirjeen kuolleelta ystävältään, Armandelta. Armande kehoittaa Viannea palaamaan Lansquenetiin ja poimimaan persikkapuunsa kypsät hedelmät. Armande myös ennakoi Lansquenetin tarvitsevan Viannen apua ja miten oikeassa hän haudan takaa onkaan. Lansquenetiin on muuttanut muslimiyhteisö ja yhteiselo kyläläisten kanssa ei sitten sujukaan ihan ongelmattomasti. Kylää hämmentää burkhaan pukeutunut arvoituksellinen nainen, joka herättää voimakkaita tunteita joen molemmilla puolin. Kouluna toiminut pieni suklaapuoti joutuu tuhopolton kohteeksi ja syytettynä on Lasquenetin oma pastori Reynaud, jonka asema seurakuntansa paimenena horjuu pahemman kerran. Mitä epätodennäköisimmät liittolaiset, Vianne ja Reynaud, pyrkivät yhdessä saattamaan kylän asiat paremmalle tolalle. Pari purkillista persikkahilloa ja muutama suussasulava tryffeli, niillä päästään hyvään alkuun.
Harris on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen ja aluksi olin hieman skeptinen. Mutta Vianne Rocher solahtaa tähän monikulttuuriseen tarinaan varsin luontevasti ja tarina on taidokkaasti kirjoitettu. Jos tämä olisi ensimmäinen lukemani Harrisin kirja, olisin ehkä ollut vielä yllättyneempi loppuratkaisusta kuin nyt olin. Kirjailijan tyyli on jo sen verran tuttu, että olin jo aavistellut tiettyjä asioita ja myös loppuratkaisu sopi kuvaan täydellisesti. Ehkä tuon tietyn ennakoitavuuden vuoksi ihan kympin kirjaksi tämä ei yltänyt, vaikka todella miellyttävä ja koukuttava lukukokemus olikin ja nautin kirjasta täysin siemauksin.
Arvosana: 9½
Yksi suosikkikirjailijoistani palasi jatkamaan yhden suosikkihahmoni tarinaa ja kirjan lukeminen oli kuin kotiin olisi palannut. Pienestä suklaapuodista ja Karamallikengistä tuttu Vianne Rocher palaa pieneen Lansquenetin kylään, jossa monikulttuuriset mausteet hämmentävät perinteistä ranskalaista kyläelämää. Ja loppuratkaisu on tutun harrismaisen yllätyksellinen ja siksi niin viehättävä ja herkullinen.
Vianne Rocher saa yllättäen kirjeen kuolleelta ystävältään, Armandelta. Armande kehoittaa Viannea palaamaan Lansquenetiin ja poimimaan persikkapuunsa kypsät hedelmät. Armande myös ennakoi Lansquenetin tarvitsevan Viannen apua ja miten oikeassa hän haudan takaa onkaan. Lansquenetiin on muuttanut muslimiyhteisö ja yhteiselo kyläläisten kanssa ei sitten sujukaan ihan ongelmattomasti. Kylää hämmentää burkhaan pukeutunut arvoituksellinen nainen, joka herättää voimakkaita tunteita joen molemmilla puolin. Kouluna toiminut pieni suklaapuoti joutuu tuhopolton kohteeksi ja syytettynä on Lasquenetin oma pastori Reynaud, jonka asema seurakuntansa paimenena horjuu pahemman kerran. Mitä epätodennäköisimmät liittolaiset, Vianne ja Reynaud, pyrkivät yhdessä saattamaan kylän asiat paremmalle tolalle. Pari purkillista persikkahilloa ja muutama suussasulava tryffeli, niillä päästään hyvään alkuun.
Harris on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen ja aluksi olin hieman skeptinen. Mutta Vianne Rocher solahtaa tähän monikulttuuriseen tarinaan varsin luontevasti ja tarina on taidokkaasti kirjoitettu. Jos tämä olisi ensimmäinen lukemani Harrisin kirja, olisin ehkä ollut vielä yllättyneempi loppuratkaisusta kuin nyt olin. Kirjailijan tyyli on jo sen verran tuttu, että olin jo aavistellut tiettyjä asioita ja myös loppuratkaisu sopi kuvaan täydellisesti. Ehkä tuon tietyn ennakoitavuuden vuoksi ihan kympin kirjaksi tämä ei yltänyt, vaikka todella miellyttävä ja koukuttava lukukokemus olikin ja nautin kirjasta täysin siemauksin.
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Anna Godbersen: Ihania päiviä
Pvm: 24.3.2013
Arvosana: 9
Jazztyttö peilaa kirjasta tutut Cordelia Grey, Letty Larkspur ja Astrid Donal jatkavat iloista ja huoletonta elämäänsä sekä omien polkujensa etsintää tässä Godbersenin sarjan toisessa kirjassa. Tuttua ja turvallista Godbersenia, mukaansa tempaavaa, kevyttä ja sujuvasti etenevää kevätpäivän viihdettä.
Cordelia haluaa kantaa kortensa kekoon isänsä bisnesten jatkajana ja saa vastuulleen yökerhon avaamisen. Cordelia on niin uppoutunut tehtäväänsä, että ystävyyssuhteetkin meinaavat kärsiä. Mutkikas suhde huippulentäjän kanssa hämmentää Cordeliaa entisestään. Letty sen sijan etsii edelleen tietään estraadeille ja etenee pettymysten ja sattumusten kautta uudeksi Manhattanin tähdeksi, joka saa loppujen lopuksi vielä varsin nimekkään suojelijan. Astrid harjoittelee emännän tehtäviä Dogwoodissa ja haaveilee romanttisesta ja loisteliaasta arjesta Charlien rinnalla. Todellisuus lyö kuitenkin kasvoille ja Asrtid rimpuilee sitä vastaan ikävin seuraamuksin. Loppu on kuitenkin, kuinkas muutenkaan, ruusuinen.
Ja kyllähän se kolmaskin osa pitää lukea. Leppoisan raukeita kesälomapäiviä odotellessa.
Arvosana: 9
Jazztyttö peilaa kirjasta tutut Cordelia Grey, Letty Larkspur ja Astrid Donal jatkavat iloista ja huoletonta elämäänsä sekä omien polkujensa etsintää tässä Godbersenin sarjan toisessa kirjassa. Tuttua ja turvallista Godbersenia, mukaansa tempaavaa, kevyttä ja sujuvasti etenevää kevätpäivän viihdettä.
Cordelia haluaa kantaa kortensa kekoon isänsä bisnesten jatkajana ja saa vastuulleen yökerhon avaamisen. Cordelia on niin uppoutunut tehtäväänsä, että ystävyyssuhteetkin meinaavat kärsiä. Mutkikas suhde huippulentäjän kanssa hämmentää Cordeliaa entisestään. Letty sen sijan etsii edelleen tietään estraadeille ja etenee pettymysten ja sattumusten kautta uudeksi Manhattanin tähdeksi, joka saa loppujen lopuksi vielä varsin nimekkään suojelijan. Astrid harjoittelee emännän tehtäviä Dogwoodissa ja haaveilee romanttisesta ja loisteliaasta arjesta Charlien rinnalla. Todellisuus lyö kuitenkin kasvoille ja Asrtid rimpuilee sitä vastaan ikävin seuraamuksin. Loppu on kuitenkin, kuinkas muutenkaan, ruusuinen.
Ja kyllähän se kolmaskin osa pitää lukea. Leppoisan raukeita kesälomapäiviä odotellessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)