tiistai 7. heinäkuuta 2009

Jostein Gaarder: Maya

Pvm: 30.9.2003
Arvosana: 8½

Aika jänskä kirja. Etenkin alussa olin hyvin hämmentynyt. Hämmentynyt, että kuka se nyt on se päähenkilö ja/tai kertoja, kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Asia kyllä sitten selvisi, mutta lopussa lukija taas hämmentyi: oliko kaikki todella tapahtunutta, puolitotta vai täysin tämän tarinan englantilaisen kirjailijan sepittämää. Tuntui kuin olisi tullut huijatuksi. Pääosa tarinaa on kuitenkin norjalaisen Frankin kirje vaimolleen Veralle. Siinä Frank kertoo matkastaan Fitzille ja eräästä espanjalaisesta pariskunnasta. Mukana on hieman liikaa antropologista / paleontologista pohdiskelua, vaikka siihen kyllä tarinan myötä jonkun verran tottuukin. Paljon pohdittiin maailmankaikkeutta ja sen tarkoitusta. Espanjalaispariskunnan (vai oliko se sittenkään heidän?) Manifesti oli hyvä. Tarina itsessään oli huoukuttavan mystinen, mutta loppu mielestäni latisti sen. Ei jäänyt uskoa todellisuuden arvoituksellisuudelle, mystisyydelle. Sääli, raaka tiputus arkirealismiin. Mutta siis jänskä kirja tosiaankin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti